Morjens !
En olisi kyllä koskaan uskonut tulevani päihdelinkkiin jäseneksi, mutta tässäpä nyt ollaan. Ahkerasti olen kallistanut pulloa, koska se on mielestäni pullistanut kalloa. Olen siis käyttänyt alkoholia stimulanttina kirjoittelemiseen. Selvinpäin niitä ei ole viitsinyt lukea… Nyt on kuitenkin aika järkiintyä. Kesäloman alettua vedin kaksi pulloa viiniä illassa muutamankin kerran. Pari snapsia päälle. Viinapää on ollut aina hyvä. Olo on omasta mielestä kirkastunut kirkkaita otettua.
Mutta.
Olen huomannut, että palautumisaika on liian pitkä. Aivot eivät oikein toimi enää kunnolla. Alkoholi joskus rentouttaa, mutta tuon sortin rentoutuminen on alkanut käydä työstä. Aivokemia on pielessä. Masentaa ja ahdistaa liian usein. Kun olen miettinyt raittiutta, olen ihmetellyt, että ei hitto, miten voin muka olla juomatta viikon, viikkoja ja jopa kuukausia. Sitten tajusin…
Ei tarvitse olla juomatta kuin yksi päivä. Se alkaa aamulla herättyä ja loppuu illalla, kun on väsyttänyt itsensä vaikka liikunnalla. Siinä kaikki. Ei mitään tuskallista kalenteriin tuijottamista ja hikoilemista jonkun tipattoman kuukauden takia, että jumaliste, vielä olisi 16 päivää. Koskaan en ole kyllä niin pitkään ollut juomatta…
Nerokas keksintö. Vain yksi päivä. Kerrallaan. Ei enempää.
Yksi vuorokausi riittää. Koetan vain olla hehkuttamatta liikaa sitä itselleni, koska minulla on omituinen mielenlaatu, jota on vaikea selittää. Jotenkin en osaa sallia itselleni hyvää oloa enkä palkita itseäni ja kehua itseäni. Olen ymmärtänyt sen johtuvan siitä, että isäni ei koskaan kehunut minua, vain ivaili. Lapsi tietysti luulee olevansa huono ja isän oikeassa irvailuissaan, vaikka kyse on vain idiootista isästä. Tai eihän sellainen mies tietenkään mikään isä ollut, eikä edes mies. Lellitty pikkupoika, jonka ei olisi pitänyt joutua niinsanotuksi isäksi.
En tietenkään voi laittaa omaa juomistani isän syyksi. Itse avaan korkin. Syksyllä menen kuitenkin psykoterapiaan purkamaan pois tuota itsetuhoisuuden kytkentäkaaviota. Pitkään se kesti tajuta, vaikka olen akateemisesti sivistynyt ja vastuullisessa työssä. Itsestä vastuun ottaminen on näköjään vaikeinta. Mutta nyt en sepusta enempää.
Tuntuipa mukavalta kirjoittaa tänne. Palataan. Ei astialle vaan aisteille ja muulle reaalielämälle.
t: Renki-Jussi