Minulle raittius, tai päihteettömyys (ihan miten vain) on iloinen asia nykyään, aina näin ei ole ollut, vaan taakka siinä missä juominenkin ja retkahduksiinhan se aina päättyi. Se jos joku kulutti minut loppuun kun ei tiennyt tai osannut päättää ollakko sitä vai tätä, eli koskaan ei ollut hyvä olla.
Täällä lopettamossa taitaa enemmistö olla juuri niitä jotka eivät ole vielä saanut sitä varmuutta siihen, että ollakko vai eikö olla päihteetön, mutta on täällä myös meitä joille asia on selvennyt ja ollaan aidosti iloisia päihteettömyydestämme. On tämä elo alkoholin suhteen vain niin pirun paljon yksinkertaisempaa kun sen juomista ei enää pidä vaihtoehtona mihinkään tilanteeseen ja kun tämän on itselleen hyväksynyt, niin mielitekokin on hävinnyt kyseiseen aineeseen.
Aiemmat pelot siitä, että mitähän muut ihmiset ajattelevat kun en enää juo ovat näyttäytyneet turhiksi, koska eihän se loppujen lopuksi edes montakaan kiinnosta, varsinkaan juovaa ihmistä koska he ovat tyytyväisiä niin kauan kun heille itselleen alkoholia riittää juotavaksi.
Summasumaarium, minulle päihteettömyys on nykyään iloinen asia. Mites teille muille lopettaneille tai sitä tosissaan yrittäville?
Kyllä, se on minullekin ehdottomasti iloinen asia! Jotenkin elämästä osaa nauttia nyt niin monella tasolla ja syvästi…ei tällaista osannut juodessaan kuvitella ollenkaan.
Viime päivinä on hämmästyttänyt se, miten työnteosta riittää palkkioksi ihan vain se, että sai sen työn tehtyä. Ja työtä tehdessäänkin kokee ennen kokematonta nautintoa ja iloa, se tekeminen ei ole enää pakkopullaa. Ja väsymys jäsenissä työn jälkeen on jotenkin niin ihanaa, vielä kun pääsee saunaan, niin nautinto on täydellinen.
Mitään en koe menettäneeni, mitään hyvää ainakaan. Sen sijaan elämään tulleita hyviä asioita en pysty edes listaamaan.
Iloista kevättä Prossalle ja kaikille muillekin! :
Kyllä mäkin olen tuota mieltä, että siitä sen alkoholismin hyväksymisestä se hyvä elämä lähtee. Eipä siihen varmaan oikein sitten muuta tarvikkaan. Tai näin sen omalta kohdaltani ainakin näin, että niin pitkään kun minussa oli sellaista vänkäämistä ja vastaanhankaamista asian kanssa, niin olo pysyi vittumaisena, vaikka se aine olikin jo jäänyt pois. Mieli ei ollut ehtinyt saattaa työtään päätökseen.
Hauska uusi piirre on että nyt kun asioi jossakin niin fiilis on iloinen (ei krapulan äreä), ja sitten kun heittää pari puolipöhköä kommenttia niin voittaa myyjän tai muun esittelijän 100% puolelleen.
Vaara on siinä että viinapiru yrittää esittää että viinan avulla nousisi fiilis vielä tästäkin. Luulen kuitenkin että se ei edes nousisi tästä juuri yhtään, ei edes pariksi tunniksi, ja sitten alkaisikin alamäki. Kohta oltais kouluarvosanoilla tuolla 4-6 välimaastossa. (nelonen on minun kouluarvosana-skaalassa hylätty)
Iloinen asia. En siis mitenkään sure enkä voivottele sitä, etten juo. Alkuaikojen tietty haikeuskin (niistä asioista mitkä koin jollain tavalla menettäneeni) on jo haihtunut elämän tasaantuessa ja monien uusien hyvien asioiden tullessa tilalle. Normaaleja elämän murheita toki on edelleen, kuten meillä kaikilla, mutta eivät ne juomattomuudesta johdu.
Tämä asia lakkasi mietittymästä kun oivalsin, ettei muita ihmisiä pääsääntöisesti suuremmin kiinnosta että juonko vai enkö. Täällä plinkissä on aina joskus heitetty ilmaan ajatus, että yleensä niillä ihmisillä, jotka tekevät suuren numeron toisten juomattomuudesta, on itsellään ongelmia alkoholin kanssa. Minusta tämä pitää useimmiten NIIN paikkansa! Oletteko muut huomanneet saman?
t.syystuuli
PS: Pienenä sivuhuomautuksena vielä, että se mitä omassa ketjussani tänään kirjoittelin raittiuden hyvien ja huonojen puolien listaamisessa tapahtui siis jo 1½ vuotta sitten ja oli eräänlainen startti monille myöhemmille pohdinnoille (joskus palasin listaan myös kun tuntui, että juotatti). Sen jälkeen hyvien puolien lista on jatkanut kasvamistaan ja selkiytymistään päivä päivältä.
Moro! Kylläpä Prossa sattui kirjoittamaan ajankohtaisesta asiasta juuri minulle,ja onkin helpottavaa lukea teidän muiden kirjoituksia ja saada niistä jonkinlaista uskoa minullekkin ehkä parempaan huomiseen.Minä olen ihan tosissani viimmeisinä aikoina punninnut juuri ollakko/eikö olla…Tämän reilun kahdeksan kuukauden aikana jonka olen nyt täysin raittiina elänyt ja toki hyvin paljon hyviä ja paljonkin parempia asioita kohdannut kuitenkin on mieleeni hiipunut näitä ajatuksia,jos kuitenkin nyt voisin kokeilla ottaa jonkun drinkin ja onnistua siinä nyt pitemmän tauon jälkeen.Nämä ajatukset vaan jotenkin kiehtovat.Kuitenkin olen aamuisin aina onnellinen,kun herään hyvin nukutun yön jäljiltä.Olen koettanut muistella niitä hirveyksiä,mitä monesti seurannut minun alkoholin käytöstäni ja se tietenkin on sitten ratkaissut usein sen,että olen jatkanut tätä raitista elämää.Toivoisin,että minunkin kohdallani tulisi juuri tuollainen olotila,josta Prossa ja Mirtillo ja muutkin kirjoittivat ja saisin minäkin rauhan elämääni,koska kuitenkin tiedän nyt niin hyvin,että ainoastaan täysi raittius takaa normaalin ja tasaisemman elämän,mutta on tämä yhtä helvettiä,kun silti mielessä tuo alko aina pyörii.Tuolla etelän matkallakin oli väliin vaikeaa,vaikka onneksi selvisin selvänä kuitenkin.Ei ole elämä helppoa!t.akkari
Boldattu kohta onkin sellainen jonka omaan reppuuni nappaan mukaan. Epävarmuuttani olen itse sitä pohtinut, että mitäpä muut ajattelee.
Omasta mielestäni on aika terveellistä, kun oppii lakata pyörittämästä sitä päässään, että onko tuolla toisella nyt ongelma alkoholin ja kanssa mitä se nyt tekee. En minä sen toisen juomiseen tai juomattomuuteen kykene vaikuttamaan, vaan itsestäni tässä vain on kyse.
Tuo minulle sanottiin jo ihan silloin alussa, että ne jotka siitä juomattomuudesta nipottavat, ovat niitä joilla itsellään on ongelma. En tiedä, voipi olla että siinä on ihan vinha perä, mutta kuten sanottua, en halua sillä liikaa alkaa päätäni paisuttamaan.
Niitä tyrkyttäjiä omalla kohdallani oli jonkin verran ja nyt mulle on oikeastaan ihan sama, onko niillä ongelmaa vai ei.
Tsemppiä Akkari! Kannattaa pysyä linjoilla, varsinkin silloin kun juotattaa. Täältä saa aina tukea raittiudelleen, ainakin epäsuorasti, eli muiden kommentteja/päivityksiä plaraamalla. Ja hienosti pärjäsit sen Kanarian reissun, piti jo aiemmin kommentoida ketjuusi. Pyörähdin itse hiljattain samoilla seuduilla ja menolennolla ihmettelin samaa kuin sinä: arviolta 60-70% matkustajista tilasi klo 7 alkaneella aamiaistarjoilulla kyytipojaksi pullon punaviiniä ja muita viinaksia. Suurin osa oli vielä sellaista siistiä eläkeläisporukkaa. Ei kyllä käynyt yhtään kateeksi ja saahan aikuiset ihmiset toki tehdä (melkein) mitä lystäävät. Mutta jäin vain miettimään, että näinkö vinksahtanutta on suomalainen juomakulttuuri nykyään kun tämäkin koetaan ihan normaaliksi? Pysytään me vaan kahvi/tee/vichylinjalla. Mukavaa perjantai-iltaa, Akkari!
ikzulle vielä lyhyt kommentti (kun naputeltiin näköjään samaan aikaan):
Ole huomannut että mullakin homma toimii nykyään myös toiseen suuntaan, eli en enää kiinnitä huomiota muiden juomiseen tai juomattomuuteen. Jos ollaan kivalla porukalla vaikka ulkona syömässä, niin en minä seuraa mitä he tilaavat ruokajuomaksi, vaan keskityn seurustelemaan muiden kanssa ja nauttimaan ruuasta. Ehkä loppuillasta tilanne voisi olla toinen, kun jotkut alkavat humaltua ja tilaavat sen viidennen viinilasin. Mutta siinä vaiheessa mä olenkin yleensä jo poistunut bileistä!
Kiva ketju.
Vastaus on kyllä. Raittius on iloinen, positiivinen, vahvistava, voimaannuttava asia. Kaikkea hyvinvoinita lisäävä ja edelleenkin uusia hyviä puolia paljastava…
Mitenkään en silloin lopettaessani olisi voinut kaikkea ennustaa ja aavistaa, että miten raittius vaikuttaa minuun ja elämääni.
Tosin raittiutta enää harvoin mitenkään kovin erillisenä asiana ajattele. Se on lumpsahtanut osaksi elämäntapaani sekä identiteettiäni ja tuntuu täysin luontevalta.
Positiivinen ketju, kiitos aloittajalle. Kyllä, raittius on iloinen asia. Olen niin kiitollinen siitä, että minulta on hävinnyt halu juoda. Ei tarvitse enää kokeilla josko sittenkin sen pari lasillista osaisin ottaa. Minä en osaa ja se siitä. Tässä asiassa olen luovuttanut. Viina on minut aina voittanut, enää ei tarvitse edes kokeilla. Toisekseen, ihmisen normaali olotila on olla selvinpäin
Akkari, hyvä että olet rehellinen tunteistasi ja kerrot niistä. Meistä alkoholisteista varmasti lähes jokainen tietää mistä puhut koska ollaan koettu samaa ennen kuin palaset loksahtaa paikoilleen. Itselläni ne loksahti viimeisen retkahdukseni aiheuttamana kohta kahdeksan kuukautta sitten, sen jälkeen viimein luovutin ja olin valmis järkevissä puitteissa mihin vain päästäkseni eroon alkoholista, olen niin kummalta kun se voi kuulostaakin, kiitollinen että retkahdin koska se sai minut viimein vakuuttuneeksi siitä, että olen sairastunut alkoholismiin jolloin ymmärsin alkaa hoitamaan sitä sen sijaan että olisin vain pelkästään yrittänyt olla juomatta muusta viis.
Palasten loksahtaminen paikoilleen onnistuu ihan varmasti ilman retkahdustakin, mutta kyllä minä näkisin että jotain “työtä” sen asian eteen pitää tehdä jotta toipuminen voi alkaa.
Kiiti vaan tsempeistä Syystuulet,Porssa ja muut.Tässä tää menee kuitenkin.Meen Kymmeneltä hakemaan vaimon iltavuorosta ja reitti tuosta Bubin ohi ajaen ja kyllä siinä yleensä jo näkee tuon perjantai illan meiningin ihan livenä ja siellähän sitä itsekkin niin monesti mukana heilunut.Hyvää viikonloppua !
Päihteettömyys on kyllä ihan iloinen asia, vaikka aina se ei tällä foorumilta siltä näytä.
Mutta oikeaa elämää vartenhan sitä päihteettömänä ollaankin, eikä tätä foorumia. Esimerkiksi mä en tällä hetkellä selviytyisi millään mm. meneillään olevasta vastuullisesta työharjoittelusta, harrastuksista ja vieläpä tästä foorumista (hih!) ellen viettäisi 100 % päihteetöntä elämää.
Näin siis ainakin toistaiseksi. Tämä vuosi on kokonaisuudessaan mennyt päihteettömästi yhtä helmikuun viikonloppua lukuunottamatta. “Uudenvuodenlupaus” on siis pitänyt suht koht hyvin.
Ja ellei se olisi iloista tai hyvää oloa antavaa, niin empä päihteettömänä olisi.
Toistaiseksi näin, päivä kerrallaan ja viikko kerrallaan. Kerron heti jos muutoksia olotilassa tapahtuu.
Tulipas hyvä esimerkki siitä miten täysraittiinakin voi jättää asioita huomaamatta. En eilen hokannut tätä hyvää ketjua!
Nappasin Akkarin tekstin vähän leikeltynä koska siitä tulee hyvin ilmi tuo ikuinen painimatsi itsensä kanssa. Akkarille ja kaikille muillekin jotka vielä empivät:
Päänsisäinen kamppailu hellittää ajanmittaan. Raittius osoittautuu ihan itsestään iloiseksi asiaksi.
Ja ennenkaikkea: Ajatukset ovat sallittuja - kaikenlaiset. Niitä tulee ja menee ja niistä on vielä pitkä matka tekoihin.
Elämä ei todellakaan aina ole helppoa. Miksi siis vaikeuttaa sitä vielä enemmän juomisella?
PS. Prossan huomioon lopettamossa asioivien statuksesta. On todellakin niin, että täällä enemmistöllä alkoholiongelma on vielä hyvin lähellä vaikuttamassa arkipäivään. Kannattaa kuitenkin muistaa, että moni entisistä aktiivisista kirjoittajista viettää plinkin ulkopuolella täysin raitista, iloista elämää. Pitäiskohän organisoida virtuaalinen luokkakokous? :mrgreen:
Niin, eiköhän ole aika luonnollista, että suurin osa aktiivisesti tänne kirjoittavista vielä kipuilee toipumisensa kanssa. Olettaisin että sitä mukaan kun oma toipuminen ja eheytyminen edistyvät, niin tämä palstakin menettää merkitystään. Tai siis näin käy varmaan isolle osalle kirjoittajista. Sitten on tällaisia huipputyyppejä, niin kuin sinä andante, jotka jaksavat aina tasaisin väliajoin piipahtaa tänne kannustamaan muita ja jakamaan toivoa pysyvästä toipumisesta. Sinä olet sillä tiellä edennyt jo niin pitkälle, että ainakin minulle monet kirjoituksesi ovat olleet hyvin tärkeitä ja lohdullisia. Niissä on elämänviisautta ilman saarnaamista.
! Kiitos lämpimistä sanoistasi Syystuulet. Totean kyllä samaan hengenvetoon, että itsekin saan hyvin paljon plinkistä irti. Pitää vanhat ajat mielessä. En myöskään kuvittele, että kirjoittelemalla voisin millään lailla vaikuttaa kriittisiin tilanteisiin, mutta ehkä joku voi saada ratkaisevalla hetkellä juuri sen ratkaisevan impulssin oman elämänsä miettimiseen.
Raittius on minulle ennen muuta tietynlaisen ehyen elämän perusta, ei tarvitse olla kuin yksi Antilooppi tilanteessa missä tahansa: ei tarvitse peitellä eikä paikkailla mitään, salata mitään, olla itsensä takia jollain tavalla varuillaan. Voin itse päättää tekemisistäni ja olemisistani. Jos minulla on ongelmia, tiedän, mistä ne nousevat ja miten voin niitä ratkoakin. Juodessa ongelmat aiheutuivat juuri juomisesta, jota en itse voinut hallita ja ne tuntuivatkin siksi kovin turhauttavilta ja erityisen häpeällisiltä. Piti yrittää pitää järjestyksessä niin omaa elämää kuin siivota sen toisinaan retkahtelevan luuseripellen jälkiä. Juova minä oli ikään kuin eri tyyppi, jonkinlainen kakara.
Kaiken kaikkiaan, ei tämä elämänilo ja raittiudenkaan iloni perustu yksin siihen, etten juo. Ja silti se perustuu tasan siihen Merkittävää on, että olen ottanut vastuuta omasta elämästäni, tarttunut itse ohjaksiin, alkanut pyrkiä kohti sellaisia tavoitteita elämässä, jotka ovat omiani tai mielekkäästi sopivia sellaisten ympäristön odotusten kanssa, joiden kanssa itse tavallaan laulan samaa biisiä. Teen elämässäni omia valintojani, raittius on niistä yksi. Se antaa koko touhuun ihan erilaisen kulman noin muutenkin kuin se, että joutuisi elämään kuivin suin vastoin tahtoaan. Sillä tavalla syvällä on riippuvuuteni, että jos toisinaan jään jumiin jonkinlaiseen näköalattomaan vaiheeseen, niin tietynlaiset juotatukset nostavat päätään kovin helposti: tämä muistuttaakin minua juuri minun riippuvuuteni luonteesta; juominen oli korvaava keino kokea vähintään synteettisesti tietynlaista läsnäoloa omassa elämässäni, oman itseni läheisyyttä tässä ja nyt ja jonkinlaista levollista varmuutta itsestäni; se oli konsti hiljentää hetkeksi rauhattomuuden ja yleensä sen taustalla olevan epävarmuuden äänet. Vastaan on tullut sekin, että elämässä on siis opeteltava sietämään myös ajoittaista epävarmuuttaan, asioiden keskeneräisyyttä ja sitä, että tosiasiallisesti ei voi aina olla niin skarpisti selvillä tunteistaan, suunnastaan ym. tällaisesta. Ja se ei ole mikään tekosyy esimerkiksi juomiselle
Itsekin olen pohtinut tuota status-asiaa paljonkin. Plinkki on nimittäin ainoa “paikka” maailmassa, jossa minä nykyisin saan olla yhä päihdetoipujan tai jopa päihdeongelmaisen statuksessa.
IRL sitä statusta ei enää ole, kun en enää käy juurikaan vertaisryhmissäkään.
Päihdetoipujan status on kuitenkin jollain tapaa läheinen ja haluan olla siinä edes virtuaalisesti. Siihen liittyy nostalgiaakin eräitä käänteentekeviä vuosia kohtaan elämässäni. Siihen liittyy jopa haikeutta, vaikken ikinä haluaisi vakavaa päihderiippuvuutta takaisin elämääni.
Muutokset ovat kuitenkin viimeisen 7 vuoden aikana olleet niin dramaattisia, että pieni osa sydäntä on jäänyt menneisiin aikoihin ja siihen päihdeongelmaisen statukseen.
Jotenkin elämästä osaa nauttia nyt niin monella tasolla ja syvästi…ei tällaista osannut juodessaan kuvitella ollenkaan.
Tai näin sen omalta kohdaltani ainakin näin, että niin pitkään kun minussa oli sellaista vänkäämistä ja vastaanhankaamista asian kanssa, niin olo pysyi vittumaisena, vaikka se aine olikin jo jäänyt pois. Mieli ei ollut ehtinyt saattaa työtään päätökseen.
