Päihdeterapiaa

Hei,
Ajattelin kirjoittaa tänne Päihdelinkkiin, koska tavoitteenani on nyt pitää ainakin kuukauden juomalakko ja sen jälkeen pyrkiä kohtuukäyttöön. Uskon, että kertomalla julkisesti mahdollisimman rehellisesti omasta suhteestani alkoholiin, saan lisää motivaatiota ja moraalista selkärankaa juomisen hallitsemiseen.

Olen 28-vuotias alkoholin suurkuluttaja. Olen vast’ikään valmistunut yliopistosta, enkä ole vielä löytänyt töitä, mikä minua jonkin verran ahdistaa ja masentaa ja näin ollen ajaa kaljatuopin ääreen. Teini-iässä olin yksinäinen, koulukiusattu ja masentunut. Aikuisenakin olen kokenut pahoja masennuskausia ja kärsinyt erilaisista sosiaalisista peloista ja ahdistuksesta. Käyn tällä hetkellä Kelan korvaamassa terapiassa, jonka julkilausuttu tarkoitus viranomaisten silmissä olisi kuntouttaa minusta työkykyinen kansalainen, siis hyvä veronmaksaja ja bruttokansantuotteen kasvattaja.

Aloitin juomisen vasta 18-vuotiaana; teini-iässä olin suljettu juopottelevien nuorisoporukoiden ulkopuolelle ja vanhempani olivat ylihuolehtivaisia, eivätkä edes olisi päästäneet minua vetämään teinikännejä. Sain hyvin alkoholikielteisen kasvatuksen, mutta heti kokeiltuani alkoholia, tiesin pitäväni siitä hyvin paljon. Vedin mielelläni kovat kännit, ja juopotteluiltani päättyivät usein oksentamiseen. Aikuisena oikeastaan kaikki kaveri- ja ystävyyssuhteeni ovat pyörineet alkoholin nauttimisen ympärillä. Muutettuani maalta Helsinkiin, yritin ottaa kaiken irti villistä opiskelijaelämästä, mikä minulle tarkoitti kännien vetämistä kaikissa mahdollisissa juhlissa, mitkä vain siihen soivat mahdollisuuden. Sainkin muutamia hyviä kavereita, joiden kanssa jaoin rakkauden musiikkiin ja kaljanjuontiin. Olin ahdistunut, mutta juhliessa elämä hymyili. Halusin menestyä opinnoissani, mikä aiheutti minulle runsaasti stressiä ja ahdistusta epäonnistumisista. Viikot istuin kirjastossa ja viikonloput join.

Kun muutin soluasunnosta yksiöön, katosi suuri osa juomiseen liittyvästä sosiaalisesta kontrollista ja sen aiheuttamasta itsekontrollista; kun kukaan ei sitä nähnyt, aloin tissutella myös muina päivinä kuin perjantaina ja lauantaina, eikä yksin juominenkaan enää hävettänyt samalla tavalla kuin ennen. Löysin tyttöystävän, jonka kanssa sunnuntaikännit Kallion baarikierroksella tulivat jonkinlaiseksi tavaksi.

Parisuhteeni vakiintuessa juominen alkoi tietysti vähentyä. Opiskelupaineet yhdistettynä yhteiskunnan tuottamiin paineisiin valita kammoamani porvarillinen ura – työ, perhe ja omaisuuden kartuttaminen -, johon tyttöystävänikin minua painosti, olivat minulle kuitenkin liikaa. Mielenterveysongelmani pahenivat niin, että jouduin kaksi kertaa mielisairaalaan psykoosin takia. Toisella kertaa taustalla oli kokaiinin käyttöä. Mielisairaalasta päästyäni aloitin juomaputken, joka ei olisi katkennut, ellei tyttöystäväni olisi uhannut jättää minua; vaikkei suhde ollutkaan tyydyttävä, pelkäsin valtavasti yksinäisyyttä. Niin sanottu ”normaali elämä” tuntui valtavan ahdistavalta; pakenin päihteisiin ja haaveilin jopa kokonaan yhteiskunnan ulkopuolelle heittäytymisestä. Onneksi en kuitenkaan päätynyt narkkariksi ja rikolliseksi, vaikka se olisi kenties ollut mahdollistakin.

Juomistahtini on nyt pitkään, ennen tätä juomalakkoa, ollut 2-3 kertaa viikossa: perjantaina ja lauantaina olen vetänyt yleensä kunnon kännit, mikä on tarkoittanut n. 20 yksikköä alkoholia, ja välillä jatkanut sunnuntaina tasoittelulla, joka on saattanut johtaa humalaankin asti. Keskellä viikkoa tissuttelua olen myös harrastanut ennemmin, mutta lopetin sen keväällä.

Juon, koska rakastan alkoholia. Rakastan oluen makua ja nousuhumalan tuottamaa olotilaa, missä kaikki murheet unohtuvat. Parhaina hetkinäni alkoholi on minulle syy juhlistaa asioita, esimerkiksi valmiiksi saatuja töitä, ja vahvistaa elämäniloa. Olen perustellut alkoholinkäyttöäni myös sillä, että pidän ihmisten kanssa seurustelusta; juhliessa tapaa uusia ihmisiä vanhojen ystävien lisäksi, joiden kanssa juominen on keino päästä jotenkin syvällisempään henkiseen yhteyteen. Erosin pitkäaikaisen tyttöystäväni kanssa noin vuosi sitten ja en keksi parempaa tapaa tavata vastakkaisen sukupuolen edustajia, kuin juhliminen. Tunnen jonkinlaista osattomuutta ja syrjäytyneisyyttä, ja juhliminen on tapa tuntea oikeasti elävänsä, nauttia niistä asioista, joista niin pahasti olen kasvuiässäni jäänyt osattomaksi. Olen myös nähnyt juoppouden jonkinlaisena yhteiskunnan vastaisena (anti-)sankaruutena, keinona torjua ahdistava ja hyötyä maksimoiva yhteiskuntamme. Pidän rappioromantiikasta kirjallisuudessa ja elokuvissa.

Minulla on huono itsetunto, mutta vaadin itseltäni myös paljon, luultavasti enemmän kuin muut ihmiset. Mielestäni minun on osattava kaikki asiat todella hyvin ja oltava ihmisten seurassa fiksu ja sosiaalinen. Epäonnistumiset lannistavat ja masentavat minua, enkä silloin tunne saavani lohdutusta muuta kuin alkoholista.

On pakko myöntää, että alkoholiin liittyvissä käyttäytymismalleissani on paljon ongelmallisia piirteitä. Pakenen ongelmiani alkoholinkäyttöön, olenpa välillä nähnyt sen jopa ratkaisuna niihin. Kuitenkin olen joutunut huomaamaan, ettei alkoholi ratkaise ongelmiani, useimmiten se jopa pahentaa niitä ja tuottaa enemmän kärsimystä kuin iloa. Henkiset umpisolmut eivät ratkea alkoholia juomalla; on parempi yrittää kohdata ne rehellisesti ja yrittää ratkoa ne selvin päin, kuin vetää kännit ja elää taas hetki siinä valheessa, ettei ongelmia olekaan.

Tärkeä syy, miksi olen joutunut myöntämään itselleni, että minulla on alkoholiongelma, on se, etteivät rahani riitä. Jos olisin hyväpalkkaisessa työssä, saattaisin vieläkin jatkaa juomistani entiseen malliin, ja uskotella itselleni, ettei se ole ongelma.

Tärkein syy, minkä näen alkoholinkäytön radikaalille vähentämiselle, on henkinen kasvu. Olen käynyt jo vuoden psykoterapiassa, mutta en usko saaneeni siitä täyttä hyötyä irti, koska en ole uskaltanut kohdata itseäni kunnolla. Siis selvin päin. En usko, että opin koskaan tulemaan toimeen omien, kielteiseksi mieltämieni ajatusten ja tunteiden kanssa, jos aina vain turrutan itseni alkoholilla niiden ahdistaessa.

Zen-buddhalaisuuden löytäminen on myös saanut minut arvioimaan uudelleen suhdettani alkoholiin. Olen meditoinut paljon, ja joutunut huomaamaan, että siitä tuleva hyvä olo on usein jopa parempaa, kuin kännien vetäminen, josta joutuu maksamaan seuraavan päivän krapulalla. Alkoholin käyttöön on minulla myös viime aikoina alkanut liittyä unettomuutta, jonka takia humalasta saattaa seurata minulla monenkin päivän kaamea olo. Zenistä olen hyvän olon lisäksi löytänyt tavoitteellisuuden lähteen, kilvoittelun kentän, joka kuitenkin on vapaa interpersoonallisesta kilpailusta, joka minua kovasti ahdistaa. Uskon zen-opettajia, jotka sanovat, ettei harjoituksesta saa kaikkea irti, jos sumentaa liikaa tajuntaansa päihteillä.

Nautin viimeksi alkoholia 16. päivä tätä kuuta, tosin silloinkin join vain yhden saunaoluen. Tänään lakkoni joutuu ensimmäisen kerran todella koetukselle, sillä menen tapaamaan ystävääni, joka on lomalla, ja jonka kanssa oikeastaan aina tavatessamme nautimme alkoholia. Uskon, että lakkoni kuitenkin pitää; osittain sen takia, että olen avautunut täällä, enkä halua kirjoittaa itsekurini pettäneen.

Jos joku jaksoi lukea tämän pitkän tekstin, niin toivoisin, että ainakin kertoisitte minulle lisää syitä olla kännäämättä; niiden keksiminen on minulle vieläkin kovin vaikeaa.

Kiitos että kirjoitit niin rehellisesti.
Minusta kohtuukäyttö on ok ja siihen itsekin pyrin, ja uskon kuten sinäkin sitä Zen-mestaria. Kohtuus kaikessa. Ja jos kerran tahdot olla hyvä siinä mitä teet niin siinäpä sinulle oivallinen ala jossa voit kilvoitella itsesi kanssa. Nostan hattua valinnallesi!
Rahojen loppuminenkin voi siis olla hyvä ja herättävä juttu.
Kyllä minäkin tykkään humalassa olla, mutta krapulassa taas en, ja sitten kun oikein alkaa ottaa niin alkaa töppäillä niin ettei itsekään muista mitä kaikkea sitä on tullut kännissä koheltaneeksi.
Miksikä muuten valmistuit?
Kaikkea hyvää päivääsi!