Päihdeongelmaiset tieteilijät ja taiteilijat

Moni suurmies on ollut kovan luokan alkoholisti tai narkomaani. Tähän ketjuun keräämme merkittäviin saavutuksiin yltäneitä tieteilijöitä, taiteilijoita ja hallitsijoita, jotka ovat olleet persoja päihdykkeille.

Aloitan Sigmund Freudilla. Tämä itävaltalainen lääkäri ja psykoanalyyttisen / psykodynaamisen psykologian perustaja oli kokaiinin ystävä. Hän käytti sitä hoitaakseen masennustaan ja päänsärkyään. Freud kirjoitti aiheesta artikkelinkin, Über Cocain. Jotkut ovat arvelleet, että koko psykoanalyyttinen teoria oli vain Freudin kokaiinin käytön sivutuotetta.

Freud oli myös sikarien ystävä, mikä koitui lopulta hänen kohtalokseen suusyövän muodossa.

Loistava aihe!

Vastaan Van Goghilla:

Mieshän leikkasi mm. toisen korvansa irti, ja oli mitä ilmeisimmin varsin moniongelmainen tapaus. Silti, hän teki mm. tällaisia maalauksia:

^ Van Gogh muutti vuonna 1888 Arlesin kaupunkiin Ranskan Bouches-du-Rhônessa, koska hän halusi perustaa taiteilijoiden siirtokunnan taloonsa. Ainoastaan Paul Gauguin, jonka töitä Van Gogh ihaili, liittyi van Goghin seuraan. Heidän tapaamisensa on kerrottu loppuneen kuuluisaan riitaan, jonka seurauksena van Gogh leikkasi palan vasemmasta korvalehdestään irti. Van Goghin kerrotaan luovuttaneen palan sanomalehteen kiedottuna Rachel-nimiselle prostituoidulle paikallisessa ilotalossa ja kehottaen tätä “pitämään sitä huolellisesti”. lähde? Vuonna 2009 saksalainen tutkijakaksikko kyseenalaisti tapahtuman kulun uudessa kirjassaan, joka perustuu poliisitutkinnan lähteisiin ja taiteilijoitten kirjeisiin. Tutkijat väittivät, että Gauguin olisi sivaltanut van Goghin korvan irti riidassa bordellin edustalla[3]. Van Goghin masennus syventyi entisestään, ja lopulta vuonna 1889 hänet otettiin mielisairaalaan.

^ Tuo on wikipediashittiä. Ihan nätti raapustus tuo alimmainen muuten, vaan mulle liian tyyris.

Ehkä sivalsi tai ehkä leikkasi itse korvansa, hullujenhuone odotti ja epäilys skitsofreniasta,
ja kun ei ole diagnoosia, nämä on siis täysin huhupuheita… tarinat värittyvät lisää vuosien kuluessa.
Kohta ei ole korvaa edes leikattu, vaan pala lerssiä on jäänyt viulukotelon väliin tai ruuhkabussissa joku sivalsi…

Hyvä ketjunaihe sikäli, siihen riittää ammennettavaa, kun jättää pellet pois ja ottaa oikeita sankareita ja neroja.

Meinaatko siis, ettei Van Gogh ollut sankari tai nero?

Njoo. Muusikoiden maailmaan:

Jatkanpa vielä, yksi kovimmista (rock)rumpaleista ikinä eli John Bonham, ts. Led Zeppelinin kannuttaja. Dokasi itsensä hengiltä :confused: Itselleni rummuttajana yksi suurimmista esikuvista, kuten varmasti ziljoonalle muullekin rumpalille. Periaatteessa ja käytännössä Bonham keksi ns. hevi-rumpaloinnin, mutta omasi jazz-taustan joten soitossa oli älyttömästi groovea messissä aina. Ilmeisesti muutkin aineet maistuivat, mutta holi vei miehen lopulta sitten hautaan. RIP.

Tässä vielä ehkä yksi universumin kovimmista kompeista, eli “Fool in the rain” -kipaleen rumpuraitaa… ko. kompista puhutaan nykyään käsitteellä “Bonham-shuffle” ja näin kannuja itsekin hakkaavana voin kertoa, että toi on hemmetin vaikea soittaa - siis siten, että jokaisella raajalla säilyy dynamiikka, etenkin käsillä ja oikealla aka. haikkakädellä.

https://www.youtube.com/watch?v=14GYov0EdyQ - skipatkaa 0:20 -kohtaan jossette jaksa kuunnella alun mölinöitä :mrgreen:

Minusta muusikot voitaisiin sulkea pois tästä sarjasta, sillä minusta n. 95 % hyvästä musiikista on tehty enemmän tai vähemmän päihteiden vaikutuksen alaisena. Olkoon silti varoittavana esimerkkinä tämä setä, jonka kaikki varmasti tuntevat. :unamused:

^ Miksi? Kyllähän päihteiden vaikutuksen alaisena voi muutakin taidetta syntyä, esim. mä kirjoitan, joskaan en nero olekaan. :mrgreen: Mun mielestä Amy Winehouse lauloi pirun hyvin jopa doupeissa, siis ottaen monen muun selväpäisen laulajan vertailukohteeksi. Toki överikunnossa se oli aika karsea.

Syd Barretkin on mun mielestä mainitsemisen arvoinen.

Mutta juu, usein mielenterveysongelmat ja päihteet kulkevat käsikädessä. Väitetäänhän, että noista ongelmista kärsivät ovat keskimääräistä älykkäämpää porukkaa ja siksi taiteilijoista ja tieteilijöistä heitä löytyykin.

Olen samaa mieltä tosta prosenttiosuudesta, mutta millä perusteella muusikot pitäisi jättää tän topicin ulkopuolelle? Vai meinaatko että se päihteily kaikilla (tärkeillä) muusikoilla on niin itsestäänselvää ettei heitä pitäisi huomioida? :unamused:

Lemmy painii kieltämättä ihan omassa sarjassaan.

Petri Walli oli kitarointitaitoineen sekä biisintekijänä aivan omaa luokkaansa. Jokin sisäisessä maailmassaan kuitenkin mätti pahanlaatuisesti ja mies hyppäsi Töölön kirkon tornista v. 1995. Kingston Wall on itelleni toiminut äärimmäisen suurena inspiraation lähteenä teini-ikäisenä musiikin saralla kaikin puolin, eikä täällä ole ko. bändin jälkeen syntynyt ainuttakaan yhtä massiivista psyke/proge/whateva/rokkibändiä. Hidria Spacefolk on hieno pastissi ja oikeastaan nykyään ihan omanlaisensa orkesteri, mutta muuten… Ei ole, eikä tule.

https://www.youtube.com/watch?v=UruZ1xXMUD8

Jim Morrison, Jimi Hendrix, Lemmy, Keef, Steven Tyler, Neil Young jned ihan vitun kovia sankareita ja osa neroja ja
joitain kuvataitelijoitakin, mutta ei niitä ole voinut silleen digata, kun musan parissa on kuitenkin elänyt, eikä fotojen… kirjailijoita, joitain näyttelijöitä ja vaikka teoriatyyppejä voi ihailla, mutta aina musiikki lajina tulee itselle ykkösenä… tunnepuolen johdatuksella ja eri vuosikymmenien varrella itselle merkityksellisiä muistoja…
mutta nerous vain osalla.

Itseänikin kiinnostaisi muusikoiden sijaan muut taiteilijat ja etenkin tieteilijät. Ihan siksi, että musiikkimaailman päihdetouhuista puhutaan varsin avoimesti, muilla alueilla aiheesta ollaan enemmän hissuksiin.

Aiheeseen: Carl Sagan, tähtitieteilijä, mm. meidän aurinkokunnan planeettoja tutkiskeli. Monille tuttu tieteenpopularisoija. Mittavan uran llisäksi Sagan oli pilvenveikkoja.

hermanthetosser.files.wordpress … flesh1.jpg
i.imgur.com/usSUk.jpg

jostain syystä en saa kuvaa suoraan näkymään, mulla ei varmaan ole johto kunnolla seinässä, mutta

Charles Bukowski 1920-1994, armoitettu sanataitelija jumalattomuuden armosta.

Charles Bukowski ei varmasti ollut rämpyttäjä tai laulaja, vaan kirjailija, itse oppineen suuntauksen
romuluinen julkijuoppo ja sanalla sivaltava äijänraato, jonka jutuille joutui tosissaan nauramaan.

Hieno mies, joka päätti raitistua lopullisesti 1994 ja eli melkoisen pitkän elämän yli 73 vuotiaaksi.

No näitä juoppojahan sitä löytyy joka suunnalta vino pino. Tässä vaikka pari suomalaista sankaria

Henrik Tikkanen, alkoholismin ikoni. Tikkasten perhehelvetti pyöri juopottelun ympärillä ja pariskunta sitten tilitti tätä molemmin puolin teoksissaan (Henrik Tikkasella katu-teossarja ja Märta Tikkasella Vuosisadan rakkaustarina).

Politiikan juopoista tunnetun kotimainen edustaja on varmaan Ahti Karjalainen, sekä pääministerinä että ulkoministerinä toiminut kepulainen, Kekkosen tyyppejä. Kova dokaamaan, ja siihen se elämä sitten meni.

Meinasin juurikin sitä, että kaikki varteenotettavat muusikot kiskovat brenkkua ja/tai huumeita, joten raitis muusikko on huono muusikko. Muusikkoja ei siis mielestäni tarvitse tässä topicissa mainita, mutta muiden alojen osalta topic on ihan mielenkiintoinen.

Rikon silti vielä kerran omaa sääntöäni ja heitän Duff McKaganin, joka joi ysärin alussa ne kuuluisat 10 pulloa viiniä päivässä, olihan se kova. :smiling_imp:

Siinä tulevaa…

R.h.c.p kundit kyllä päihteili ja runsaasti ja koko
Hanoi rocks ( Nasse kyllä luki myöhemmin itsensä farmaseutuksi /proviisoriksi) Hanoin kundien seuralla on myös osuutta Mötley cruen kundien päivittäisen päihteilyn aloituksessa.

John lennon oli myös erittäin kiinnostunut vetämään roippeita ja usein yli oman tolensa.

Rollarit ovat myös kunnostautuneet alkon ja kaman saralla ,kuka enempi ,kuka vähempi.

Ozzzy otsooni taitaa olla jo hc luokkaa siinä ,mitä kaikkea on tullut nenäänsä ja suuhunsa tungettua (välillä vaikka sniffannut muurahaisia)

Janis japlin . Kurt Cobain sekä Courtney Love listaa voisi jatkaa vielä vaikka kuinka ja tästä puuttuu vielä kaikki plinkin suurmiehet ja naiset ,jotka luomisen tuskaa keventävät hyymeilla ja erinäisillä päihteillä.

(Me ollaan sankareita kaikki ,kun oikeen silmin katsotaan )

Arto Melleri, tuo yksinäisen tähden harhailija ja varjon suura youtu.be/ofP9nS9QQuo Suomen kieli on kuitenkin hyvin rikas, omalaatuinen ja jotkut sitä työkseen hallitsee, jopa maamme kelatädit voivat olla sanankäytössä räppimestareitamme edellä ja syvemmin ytimessä, vaikka se voi olla pelottavaa.
Diggailin enempikin tuota äijää, sitten artsi kuoli tapaturmaisesti, legendaarinen runoäijä.
Vahvasti päihdemaailmassa, mutta kuula toimi melko hyvin läpi elämän, kunnes sammui sekin.

Jos juopot jätetään hetkeksi rauhaan ja siirrytään koviin tieteisiin (innostuisin kyllä itse varsin myös humanistis-yhteiskunnallisten tieteiden edustajista, kehiin vaan sinä joka heitä tiedät), niin lääketieteen nobelilla DNA:n molekyylirakenteen tutkiskelusta tutkijaryhmänsä kanssa palkittiin aikanansa Francis Crick. Lääketieteen ohella - tainno, ohella ja ohella - tämä mies oli innostunut myös ihanista ihanimmasta LSD:sta. <3 Sanotaanpa jopa, että koko DNA-rakenne oli LSD:n vaikutuksen alaisena oivallettu.

[edit. turha minun on tänne ajatuksiani jakaa]

Moikka Nyyty.

Tuplana novellit…

Moikka Nyyty.

Albert Hoffmann lisäyksenä(lsd.n isukki) tähän tieteilijöiden listaan. Joskus 15vuotta sitten hän oli Helsingin ylioppilastalolla pitämässä luentoa lsd.tä sekä muista aiheista. (Harmikseni en ollut koko tilaisuutta paikalla ja mies oli jo hyvin vanhassa iässä ) Sveitsissä 1906 syntynyt - vuonna 1938 16.huhtikuuta kehitetty ensin tämä litku lsd 25 synteesi ja v.43 migreenilääkkeen kehittämisen yhteydessä huomattu lsd.25 soveltuvan monenlaiseen käyttöön,sekä hallusinogeeniset ominaisuudet ja hyödyt es. migreenin hoidossa ja vuosia myöhemmin alettu sellaisenaan määräämään mielensäpahoittajille ja depis ja päänsärkypotilaille. Itsehän hän alkuun kokeili useasti sopivia mikrogrammamääriä ja taisi tietoisesti ottaa hyvin tuhteja annoksia,jotta mahdolliset haittavaikutukset ,sekä yliannostus rajat saatu selville parhaiten,kun itse lätränny happonsa kanssa - Albert taisi tykätä “matkustelusta” mielensä syövereihin ja sopukoihin ja hyvä niin. Jenkit taas omalla kusipäisellä tavallaan ottivat herskariippuvaisia vankeja koekaniineiksi ja naama täyteen happoa ja rankan psyykkauspäivän jälkeen annettiin sitten palkinnoksi vedot herskaa,jotta saivat nukuttua ja jaksoivat taas seuraavana päivänä vetää pääntäyteen uudestaan. (Joukkomielenhallintaa /kollektiivista aivopesua ,mikä taas oli cia.n ja armeijan kiinnostus lsdeehen ainakin ww2 ja kylmänsodan aikoihin)

Aikoinaan pystyi täälläkin härmässä ostamaan apoteekista Hoffmanin ilotippoja. (Masennukseen,päänsärkyyn ym.)Merckin lääkekokaiini tainnut olla myös härmässä kaupan ,kuten morfiinit ja heroiini tabletit ,sekä tietenkin anfetamiini laihdutuslääkkeeksi… (Tuotetta ,jopa mainostettiin ,että kaksi pilleriä antaa puhtia ja vastaa kahdenviikon lepolomaa,eli virtaa on riittänyt) tulee mieleen 40 luvun talonmiehen akka ,joka huiskinut pitkin korttelia menemään sangot ja ämpärit kannossa ja pessyt siinä samassa naapuritalojenkin raput ja tampannut koko kulmakunnan matot!!:).

Hoffmannilta löytyisi lukemattomia kiintoisia tutkielmia sienistä ja kasveista ja kasviuutteiden lääkekäytöstä . Kitiinin parissa työskenteli, kun tohtoris arvonsa saavutti . Mutta hyvin nuorena mies tehnyt mullistavia keksintöjä lääketeollisuudessa ja ilostuttanut miljoonien elämää tutkimustipoillaan .

Edit. Kännykällä en saa liitettyä linkkejä esim. Wikiin tai muutamaan artikkeliin miehestä.