Tänne päätyy kun joutuu pohtimaan vaihteeksi mikä on totta ja mikä sepitettä. Onko päihdeongelmaisen tosiaan vaikea tajuta miksi läheisten…tai entisten läheisten päällimmäinen tunne on kuitenkin epäily…kyseessä tilanne jossa päihde seurannassa oleva henkilö on kiistänyt hänestä tehdyn lastensuojelu ilmoituksen tiedot, jos näin todella on niin silloin kyseisen ilmon tehnyt henkilö on todella tehnyt niin raskaansarjan virheen että vaikea kuvitella ammattilaisen sössivän ihan niin pahasti.toisaalta vaa’assa painaa eksäni kaoottinen käytös ja meidän eri näkemykset siitä mitä lastensuojelun palaverissa sovittiin…mutta sen minä helposti tarkistan kilauttamalla kyseiseen palaveriin osallistuneille.
Uskomattominta tässä on se että hän jauhaa ajokortista, asia jota en hoida. Minä siis olisin nöyrää poikaa tässä tilanteessa ja kysyisin mitä voin tehdä selvittääkseni tilanteen mutta todellakin minä en siis olekaan hän. Tämähän pitäisi taas muistaa. Luullakseni hän pelaa aikaa saadakseen ne puhtaat seulat.
Tällä kertaa lastensuojelun ihmiset kuitenkin vaikuttivat melkein napakoilta, osasivat ainakin kysyä muutaman kysymyksen ihan nappiin.
Jep Jep tässä taas kerran tunnelmassa joka on kohtalaisen tuttu tuolta entisestä yhteiselämästä, että juuri kun menee hyvin tapahtuu taas kerran jotain, sillä erotuksella että nyt mun tunteet ei Vello ja koska tiedän oman riippuvaisuuden lajin tiedän että pitää pureskella tätä informaatiota ennen kuin otan seuraava askeleen minulla kun on sisäänrakennettu tarve uskoa että ihmiset ja eksäni ovat kohtuullisia ja rehellisiä ihmisiä. Sen verran toki että faktat tulee lyödä pöytään eli rikosrekisteri ote ja seulat.
Ja sitten huomio että tervehtymisen tiellä olen jo ja tämän tapahtuman myötä huomaan että vaikka mietinkin tätä uusinta soppaa, niin en vello missään tunneaallokossa. Toki tunteita on päällimmäisenä ehkä suru, menetyksen tunne mutta ne eivät vie minulta enää kykyä keskittyä olennaiseen.voin ihan rauhassa tutkailla tilannetta, enkä usko että mun edes tarvii kauheesti spekuloida etukäteen mikä on totuus.Epäilen toki mutta en anna nyt senkään kasvattaa huolta ennenkuin nuo faktat on varmistettu ja sekin mitä lastensuojelun kanssa sovittiin. Olen nyt niin rauhallinen että alan jopa tuntea iloa tästä rauhasta sisälläni.
Hienoa, että pystyt pysymään rauhallisena, etkä anna niiden tunteiden ottaa valtaa sinusta! Kävin lukemassa sinun vanhaa ketjuasi ja tunnistin sieltä niin paljon samaa jota omassa tarinassani on. Minä sain riuhtaistua irti pari kk sitten ja voi että minulla on niin paljon parempi olla. En tiennyt miten paljon toisen taakasta kannoin. Yllätyksiä on varmasti tulevaisuudessa vielä edessä, niin kuin sinäkin olet nyt joutunut taas uuden yllätyksen eteen. Mutta onneksi olet saanut etäisyyden kautta viisauuta ja voimia hoitaa tilanteen!
Sekin on uutta että luottaa omiin havaintoihinsa, aiemmin niitä epäili, epäili itseään ja kaikkia järkeviä ratkaisuja, oli vain sumua ja mössöä. Kyllä jossain määrin vieläkin on halua hoivata, miellyttää ja siloitella on suhteessa eksään mutta tunnustan tuon halun ja silloin pidättäydyn välittömästi toteuttamasta sitä. Esim tulee olo voi voi pitäisikö sille viedä ruokakassi, on niin peeaa, kyllä minunnyt pitäis…kuuntelen ja tarkkaillen näitä tuntemuksiani ja ymmärrän kuinka ovat joskus vieneet minua ojasta allikkoon. Erosta alkaa olla pian pari vuotta ja kuule Minriina, tähän on todellakin mahtunut yhtä sun toista, mutta oma kyky suhtautua ja toimia on karttunut myös. Mulle isoin askel oli opetella astumaan hetkeksi taaksepäin ja antaa itselle aikaa kartoittaa tilannetta, pohtia sitä ja olla ottamatta aina välittömästi kantaa. Nykyisin saan jopa erehtyä ja muuttaa mieltä. Kun minulla alkaa olla näitä oikeuksia niin on helpompi siis olla provosoitumatta toisen verbaalisista hyökkäyksistä. Ja toinen oli tajuta oman toiveen ja todellisuuden välinen ero…kuulostaa ehkä oudolta mutta näin se on.
Katsotaan nyt mihin kaikki vielä johtaa.
Voimia sulle Minriina uudella tielläsi, ja enemmän rauhaa, selkeyttä kuin kaaosta ja usvaa
