Päihdehäiriöisiin kohdistuva syntipukki-ilmiö

Aloitanpa tällaisen aiheen vastavetona päihdeongelmaisiin kohdistuvalle vaatimukselle tehdä loputonta moraalista itsetutkiskelua ja sovittaa aiheuttamiaan vääryyksiä. Oletusarvoisesti vain päihdeongelmaiset ovat sosiaalisissa kuvioissaan niitä joilla on moraalisesti arveluttavaa käytöstä, luonteen heikkouksia ja ympärillään ihmisiä joita kohtaan ovat tehnet vääryyksiä.

Päihdehäiriöisiin vääryyksien kohteena suhtaudutaan usein kuten he olisivat väärinkohtelut ansainneet. Väärinkohtelun ei ajatella olevan niin vakavaa kun se kohdistuu päihdeongelmaiseen. Etenkin jos väärinkohtelija ei itse ole päihdehäiriöinen tai muulla tavalla “virallisesti” ongelmainen. Useimmiten koko ajatus siitä, että päihdeongelmaista kohdellaan sosiaalisissa kuvioissaan huonosti tuomitaan naurettavaksi. Kaikkihan tietävät että päihdeongelmainen se on joka vedättää, hyväksikäyttää, huijaa, tekee rikoksia, ja kohtelee lähimmäisiään väärin. Ympärillä eläjät ne on aina uhreja. Vai?

Millaisia kokemuksia teillä on siitä että teitä on kohdeltu päihdehäiriöisinä epäoikeudenmukaisesti, esim. syntipukkina lähipiirissänne?

Ainoa läheiseni, joka on joutunut elämään kanssani ne 2000-luvun alkuvuodet, on aikuinen (silloin teini-ikäinen) lapseni. Vanhempani eivät tienneet alkoholin käytöstäni, tai eivät ainakaan ilmaisseet tietävänsä, vain siitä että hommasin itsemurhayrityksellä itseni sairaalaan (itse asiassa kahdesti mutta niistäkin kerroista he tietävät vain toisen). Kun on maantieteellistä välimatkaa eikä koskaan soiteltu kovin syvällisiä puheluita, vain tyyliin mitä kuuluu ja millainen ilma, niin on ihan mahdollista että he aidosti ovat tietämättömiä juomisestani. Ja lapsuuden kodissanihan en juo, en ole missään vaiheessa juonut (teini-iän kokeiluja lukuun ottamatta).

Mutta nyt ei huvita enää pitempään istua koneella, taidan lähteä kotia kohti. Olisi kannattanut eilen käydä tekemässä tämä yksi homma vähemmäksi niin ei olisi pyörinyt mielessä koko viikonloppua.

Onhan noita, monenlaisia kokemuksia pitkästä humalatilasta.

On aivan totta, että usein kiinnitetään huomiota enemmän ihmisen mahdolliseen päihteidenkäyttöön kuin siihen, mitä hänellä just sillä hetkellä asiana on.

Yksi esimerkki tulee aivan etsimättä mieleen. Olin taas kerran saanut muutaman viikon työrupeaman valmiiksi, homma oli tehty ja lopputili kourassa. Siis työvoimatoimistoon (sen niminen se muistaakseni siinä välissä oli) ja esittämään asiaa, työtodistusta ja aina tarvittavaa paperinippua kaikkine selvityksineen.

Kuumana kesäpäivänä (ja vaikkei olisi ollutkaan, ainahan minä join…) menin tietysti baarin kautta, huurteisia pari kolme, ja sitten synkän tammioven taakse muovituolille hikoiluttamaan takamustani ja vuoroa odottamaan.

Totta perhana se kalja haisi, aivan löyhkäsi, niin että ohjesäännön mukaisesti jo ylimmän paidannapin helteessä avannut ja kai itsekin kylmän juoman haikailemana korkea virkamies älähti heti.

Seurasi selvitys siitä, miten hänellä nyt olisi oikeuksia ja velvollisuuksiakin järjestää ties mitä sanktioita kun sillä tavalla alkoholilta lemuten tähän pyhättöön olen tullut, kysely alkoholinkäytöstäni oli tiukka ja perusteellinen, naputtelipa tietokoneelle muun ansioluetteloni jatkeeksi tämänkin " tuoksui voimakkaasti alkoholille…" ja kovin oli työn takana että se varsinainen asianikin jotenkin käsittelyyn saatiin.

Ilmeisesti se lisämauste työnhakutiedoissani on siellä maailmanloppuun asti, sitä en tiedä miten pontevasti sitä sitten mahdollisille työnantajaehdokkaille esitellään.

Fernetti, sulla on jotenkin hurjan luova päivä tänään! Tai ehkä muutenkin- en vain ole ennen niin huomannut. :smiley: Syntipukki? En siinä mielessä muista olleeni, että minun syykseni olisi syydetty jotain toisille aiheuttamaani harmia ilman aihetta. Keskustelua tosin toki oli useinkin- mutta täysin syystä. Myös paljon nykysessä asuinympäristössäni. Tärkeä syy muuten, miksi en lähtenyt aikoja sitten livohkaan. Mielestäni asiat on hyvä selvittää siellä missä ne ovat syntyneetkin. Tarkoituksella halusin kohdata ne ennakkoluulot ja arkipäivän rasismin jota jouduin sietämään vielä raittiinakin. Vihjailuja ja kyräilyjä. Jossain vaiheessa kyllästyin puolustelemaan tekojani ja käänsin keihään ympäri. Aloin vetää tiukkaa linjaa tyyliin " jos teillä on jotain valittamista, niin sitten pls. kirjallisesti ja lakisääteisessä muodossa". Tulette saamaan samantyylisen vastauksen asianajajaltani takaisin. No- mullahan ei ollut asianajajaa eikä ole vieläkään. Mutta eiväthän kusipäät tätä tiedä. Ihme ja kumma, nälvimiset loppuivat. Kaikkein toimivin menetelmä on kuitenkin aivan yksinkertaisesti vakuuttaa siten, että elää päivittäin raitista elämää siitä suuremmin mesoamatta. Teot vakuuttavat enemmän kuin puheet.
Mullahan on jo vuosia ollut tietynlainen metamorfoosi käynnissä. Seitsemän vuotta takaperin olin ensimmäistä kertaa Diakonian ja Caritaksen neuvontapisteissä asiakkaana. Hyvä suhteemme on jatkunut tähän päivään asti, mutta nyt tunnen tarvetta irrottautua Diakonian sosiaalineuvonnasta. Pakottavaa tarvetta ei ole ollut vuosiin. Olen lähinnä aikani kuluksi käynyt raportoimassa tilannetta. Viime aikoina minua on kuitenkin ruvennut häiritsemään heidän muu asiakaskuntansa. Neuvonnassa käy todellisessa hädässä olevia. Näitähän varten piste onkin. Itse en enää näe kuuluvani tähän kastiin enkä halua polttaa neuvojan aikaa. Liittyy välillisesti syntipukki-identiteettiin. Huomasin muutama kuukausi sitten kauhukseni, että aloin tietyissä asioissa omaksumaan “Underdog -mentaliteettia”. Ja noista ajatusmalleista on parempi häipyä ennenkuin on edes sisälläkään. Joudun kasaamaan elämänpalikoitani aika perusteellisesti uusiksi, ja näyttää vahvasti siltä, että Diakonia ei tule olemaan tässä urakassa enää mukana. Pois häpeänurkasta. Mottona : Jos joku heittää kiviä reitillesi, älä vaivaudu raivaamaan niitä pois. Tapa heittäjä!:wink:

mm

Ehkä se virkailija oli alkoholisti joka piti oluentuoksua ansiona joka kannattaa laittaa cv:n jatkoksi. Vähän toimenkuva hakusessa…?

Mulle kävi joskus eräässä vuokratyöfirmassa vähän samoin. Se vaan ei liittynyt päihteisiin mitenkään. Haastattelija oli ymmärtänyt, että hänen tehtävänsä on vaikeuttaa mahdollisimman paljon työnhakijoiden työllistymistä. Palkka hänelle ilmeisesti maksettiin asiakkaiden pilkkana pitämisestä. Järkytyin aika pahasti kun näin hänen haastattelustani väkertämänsä ansioluettelon. Siis ihan suoranaista vittuilua.
Itse en onneksi ole päihdeongelmaisena niin pohjalla vielä ollut että ongelma leimaisi minut arkielämässä. Mutta monien muiden kohdalla olen ollut todistamassa mitä ällistyttävintä kohtelua. Ihan normaalien virkailijoiden ammatillisuus tuntuu välillä olevan riippuvainen siitä millainen on asiakas. Jos asiakkaana on päihdeongelmainen ammatillinen asiallisuus katoaa kuin pieru saharaan.

Mulla on ihan helvetinmoinen ahdistus tänään.

Toi on hyvä. :smiley:

Tää on hyvä aihe.

Mun “juominen” oli syynä yhden suhteen kariutumiseen. Join silloin vielä omasta mielestäni varsin vähän. Meni pikkuisen toista konjakkipulloa kuukaudessa. Se riitti syyksi. Ulkopuolisille hän kertoo kai edelleen, että mulla oli ongelma ja suhde kariutui sen vuoksi.
No, siitä se mun ongelma sitten vasta lähti kehittymään.
Koin silloin, että olen syntipukki jollekin, jota hän ei osannut tai voinut sanoa. Löytyi helppo ja osoitettava kohde…

Pitää sanoa, että ei ole tämänkaltaisia kokemuksia.

Vai on sinulla Haralbant yksi suhde kariutunut dokaamiseen? Vain yksi? :mrgreen: Minä taas olen saanut tälläkin rintamalla enemmän aikaan. Kaksi pitkäaikaissuhdetta (yksi näistä jopa avioliitto) ja aika monta lyhyempää romanssia kulahtanut kurkusta alas. Muutama hyväkin duuni ja muuta pikkukivaa.
Kaikkein eniten harmittaa jälkiviisaana etten itse tietänyt olevani niin pahasti koukussa että olisin hakeutunut ajoissa apuun. Ja että silloiset työnantajat kyllä pariinkin otteeseen huomattivat asiasta, mutta eivät osanneet tai halunneet valistaa apukeinoista. Olisi luultavasti ollut jopa heidän velvollisuutensa. Tai kääntäen: olisin itse hakeutunut katkolle ja terapiaan työnantajasta piittaamatta. Mennyttä - tiedänpähän tänäpäivänä paremmin.
Metsänmiehelle sen verran, että on mullakin noita haisijana oloja takanani. Yksi ratkaiseva käynti oli aikanaan myös työkkärissä johon ilmestyin aika vakuuttavan oloisena kaksi eri kenkää jalassa, kolmen päivän sänki naamalla ja kruununa helvetillinen vanhan ja uuden rankin lemu. :laughing: Virkailijanainen oli fiksu ja käänsi minut suoraan heidän kortistostaan sossun kirjoihin. Oli siinä mielessä hyvä veto, että pystyin paremmin keskittymään oleelliseen eli tilanteeni parantamiseen ilman mitään työnhakupakkoa. En ollut siinä kuosissa, että jotain olisi syntynytkään. Ajan edetessä sitten muutama vuosi takaperin määräaikaiselle työttömyyseläkkeelle. Tämä on tällä hetkellä statukseni ja odotan päivittäin päätöstä jatkoanomukseeni. Vaikka mitään todella oleellista edellä mainittuihin virastoihin ei rahallisesti ole, haluan pitää statuksestani kiinni. On nimittäin pisin yhtäjaksoisesti raitis aikani.
Mutta otsikkoon palatakseni. En tuntenut itseäni missään vaiheessa syntipukiksi. Ja saatuani selville, että alkoholismi on sairaus, en tunne vieläkään minkäänlaisia omantunnonpistoja reitistäni. Ihmettelen vain, ettei niillä ulkopuolisilla, joilla oli tekemistä kanssani, ollut kanttia tai osaamista puuttua ajoissa ja ennenkaikkea oikealla tavalla negatiiviseen kehitykseeni.
Pari kanaa on minullakin vielä kynimättä ja odottelen sopivaa saumaa niihin. Ja sopivia tukijoukkoja. Kaupunkini integraatiovaltuutetun toimistoon otan yhteyttä, samoin joihinkin lehdistön edustajiin jos eteen sattuu. En etsi aktiivisesti, mutta pidän silmäni auki. Suuri pettymys on kirkko ja heidän linjansa. Kerätään kolehtia jonkin Indonesialasen kylän kouluprojektiin unohtaen, että muutaman kilometrin säteellä on omiakin jotka ovat hukkumassa pulloon. Onhan niin paljon helpompaa heittää kolikko kirkossa kukkaroon kun ei tarvitse eikä voikaan kontrolloida mitä tällä uhrauksella saadaan aikaan.Hädältä on helpompi sulkea silmänsä kun se on tarpeeksi kaukana. Mutta nyt menee offiksi…
Seurakunnassa en ole kokenut syrjintää menneisyyteni vuoksi. Aika harva siitä tietääkään, ja nykyisestä olemuksestani ei voi päätellä mitään sinnepäin johtavaa. Jos joku asian mainitsee, valistan asiallisesti ja sillä selvä.

Kas olen jostain saanut käsityksen että andante on nainen. Vai oletko sinä? :laughing:

Erään vanhemman pariskunnan mies oli alkoholisti ja nainen ns normaali. Kumpikin ihan leppoisia tyyppejä. Mutta aina miehen läsnäollessa naiseen iski piru. Nainen alkoi ärsyttää miestä tahallaan, vittuili ja kiusasi, haukkui ja loukkasi aivan estoitta miestään. Mies oli rauhallinen ja alistuneen oloinen hissukka joka ei tehnyt kenellekään mitään pahaa. Muille kuin itselleen. Ihmettelen vieläkin naisen saamaa sympatiaa. Kaikkien sympatiat olivat naisen puolella vain siksi koska mies oli juoppo. Jokin kirjoittamaton sääntö oli että miestä sai kohdella kuin paskaa vain koska hänellä oli alkoholionglema ja nainen oli uhri vaikka hän käyttäytyi kuin ylimielinen idiootti.

Tällaisia kuvioita näkee aika usein.

Minua ei ole syyllistetty juomisistani tai edes toilailuistani, ihme kyllä. Lapsuuden perheeni niistä mitään niin tiedäkään, lähinnä on kyse puolisostani. Hän kyllä ilmaisi mielipiteensä aina hyvin selkeästi, mutta ei vanhoja kaivellut eikä kaivele nykyäänkään. Vaikeutemme meillä on, mutta tässä asiassa hän on suuri ihminen. Hän arvostaa rajoja, omia ja toisen.

Miksi tähän kirjoitan, johtuu syyllisyyden teemasta kuitenkin. Syyllisyyteen tutustuin hyvin paljon ennen alkoholia. Olin lapsuuden perheessäni syyllinen lukuisiin asioihin. Vakavammasta päästä veljeni sairastuminen psyykkisesti ja hänen itsemurhayrityksensä. Lievimpinä päivän lehden katoaminen tai vanhempien krapula tai huono tuuli nyt muuten vaan.

Syyllistetty lapsi kantaa syyllisyytensä aikuisuuteen, ihmissuhteisiinsa, vanhemmuuteen. Ei ole kai kovin harvinaista, että kumppaniksi löytyy kusipää, joka osaa lyötyä lyödä eli jatkaa syyllistämistä. Uskottavahan se on, koska aina niin on ollut. Molemmat siinä pelissä kaiketi jotakin saavat.

Vaikken edellä kuvatun kaltaista vaivoikseni löytänytkään, luojan kiitos, niin syylliseksi koin itseni silti ja se toimi mainiosti juomisen ja hyvittelyn moottorina. Minä kai kuvittelin hyvitteleväni puolisoani, perhettäni, mutta tosiasiassa hyvittelin itseäni, sisäistä syyllisyyttäni. Vammaa, jonka huomenlahjaksi sain. Uskoakseni olin myös äärimmäisen herkkä hakemaan vahvistusta syyllisyydelleni. Hain merkityksiä, tein tulkintoja, koska eihän nyt jumalauta muulla tavalla eletä, kuin olla pahan teossa/huonoja ja sitten ollaan polvillaan ja haetaan hyvitystä…

No, onhan tuosta johonkin päästy. Paljon meni turhaa syyllisyyttä yhtä turhan juomisen mukana viemäriin. Lopuille on haettu armahdusta eri konstein. Nykyään ajattelen, etten ole sen kummempi kuin muutkaan tämänkään asian osalta. Kaikki epämääräinen syyllisyydentunne toimii hälytyskellona, koska se on turhaa ja syö ihmistä ja elämänvoimaa.

Silloin kun tuntee syyllisyyttä, niin se pitää pystyä hahmottamaan asiana ja sille voi aina tehdä jotakin. Muu on mielen tepposia tai sitten ympärille on tullut houkuteltua vääriä ihmisiä eli jalat alle.

Fernetti, tunnustan olevani mies. Vaikka kyllä minäkin nuo luettelemasi ihmisten elämää vaikeuttavat asiat hyvin tarvittaessa hallitsen. Plinkkiin kirjautuessani mietin tosi pitkään minkä nimmarin valitsisin. Päädyin “andanteen” pienellä koska se pakottaa hillitsemään ilmaisujani. Ehkä maltillinen äänensävyni sai sinut tekemään väärän johtopäätöksen sukupuolestani? :laughing:

Yksinkertaistajan konsti:
Syyllisyyden tunne liittyy omaantuntoon. Ja omatunto taas vastuuseen. En tunne vastuuta asioista joihin en voi vaikuttaa. Niihin joihin voin puuttua, yritän vaikuttaa mahdollisuuksieni mukaan. Juovan aikani tapahtumat olen määritellyt poikkeustilassa tapahtuneiksi joita en ole toistanut. Olen pessyt käteni näistä. :mrgreen:

PS. Kuulostaako tutulta?

Oletkos hyvä miekkoseni nyt varma ettet muistissasi sekoita lääkärissä käyntiä työkkärissä käymiseen? : )

Kaikki omat työnhakutietonsa saa näkyville Työ- ja elinkeinotoimiston verkkosivuilta omilla pankkitunnuksilla, ja niitä kannattaa muutenkin tsekkailla jos työnhakijana on.
Siellä ne on kaikki ne jutut mitä virkailijatkin koneelleen on naputteleet.

En löydä ainakaan omista tiedoistani mainintaa että millainen yleistilani on ollut työnhaussa asioidessa, mille olen haissut tai onko virkailija mahdollisesti suorittanut hoidollisen mini-intervention päihteidenkäytöstäni. :smiley:
Ei tosin ikinä ole.

Mun mielestä mua on aina syyllistetty liian vähän päihteidenkäytöstä. Ei mua ikinä oo oikein muualla siitä syyllistetty, kuin joskus aikoinaan tällä Päihdelinkin foorumilla. Hyvä että edes täällä. Kiitos toverit. <3

PS: Ai niin ja sitten bändikaverit syyllisti kun meni joku keikka ihan persiilleen humalatilan takia, mutta aika hellästi hekin sen tekivät. Liian helläkätinen ja syyllistämätön kohtelu voi jopa pahentaa omaa syyllisyydentuntoa, jos tuntee ansainneensa kovempaa kuritusta ja sitten saakin liikaa armeliaisuutta osakseen.

Siskoni pisti välit poikki viime vuoden keväällä kun sekoilin yhden kerran liikaa. En mitenkään vakavasti, enkä edes hänen läsnäollessaan, mutta kuitenkin. Perhetaustastamme johtuen se oli ymmärrettävä ratkaisu, ja oikeastaan ensimmäinen kerta kun pysähdyin oikeasti miettimään, että mitä helvettiä mä oikein olen tekemässä itselleni - voisin jopa väittää, että se starttasi koko alkoholiongelmani kohtaamisen, myöntämisen ja hoitamisen prosessini, joten loppupeleissä oon aika kiitollinen siitä, että näin tapahtui.

Kuka olettaa näin? Ja miksi vain päihdeongelmaiset?

Keto ja grip. Tässä topicissa kysytään kokemuksia päihdeongelmaisten perusteettomasta syyllistämisestä. Erityisesti silloin kun asetelma on päihdeongelmainen/ei-päihdeongelmainen.

Sä et oo koskaan tärmännyt eräänlaiseen kristus- ilmiöön jossa päihdeongelmainen (tai minkä tahansa muun virallisen julkisesti tunnustetun ongelman omaava) joutuu kantamaan koko lähipiirinsä synnit harteillaan?

Mä oon.

Jos päihderiippuvainen väittää tulevansa väärin kohdelluksi, se saa ympäristössä aikaan pilkallista naureskelua siitä että joojoo “kaikki viat on aina muissa” ja tietäväisiä fraaseja siitä miten “tämä kuuluu taudinkuvaan”.

Jokainen varmasti kokee joskus epäoikeudenmukaista kohtelua tai vääryyksiä, oli sitten päihdeongelmainen tai ei.

Mutta mitä jos päihdeongelmainen näkee kaikki viat muualla kuin itsessään? Aina on takana joko vttumainen läheinen, vihamielisesti vaikeneva suomalainen ihminen, kiiluvasilmäinen sosiaalitättähäärä, tai milloin mikäkin vainolainen poloisen päihteenkäyttäjän aurinkoa pimentämässä. ?

Vaan eipä silti, monella päihdeongelmaiselta löytyy myös taustaltaan varsin pahoja kokemuksia, usein lapsesta asti. Lasista lapsuutta, väkivaltaa, hyväksikäytetyksi tulemista, monenlaista traumaa ja kipupistettä.

Niitä on hyvä pyrkiä käsittelemään ihan yksilöidysti, uskaltaa pois mukavuusalueelta, epämukavuusalueelle jossa syntipukit (kirjotin aluks vahingossa syntipunkit haha :laughing: ) voivat vapautua taakoistaan.

Ympäristön syyttely on tavallaan mukavuusalueelle jäämistä, koska silloin ei tarvitse vaivautua työstämään omaa itseä, jonka työstäminen tuntuu alkuun epämukavalta mutta kuitenkin voi palkita lopulta.

Jännä muutenkin tämä synti -kösite.
Mitä se teidän mielestä on se synti?

PS. Mutta HUOM! Jos tuntee tosiaan tulleensa väärin kohdelluksi muiden taholta, se on hyvä pyrkiä ilmaisemaan suoraan väärinkohtelijalle. Puolensa saa pitää, ja täytyykin pitää. : )

Tämän topicin aihe on “mitä jos sosiaalinen yhteisö näkee kaikki vikansa päihdeongelmaisessa?”. :slight_smile:

Uskoisin, että on äärimmäisen harvinaista.