Siis meillä nyt ero tullut miehen alkon vuoksi. Ei aikonut muuttaa omaa juomistaan. Hän asuu jo erillään, muutama päivä kulunut, mutta miten jaksan ja pärjään kun tunteet ei ole kuitenkaan kuollut 
Rakastan kuitenkin miestä. Kokoajan niin haikea olo kun toinen ei ole kotona… Oli arkisin hyvä mies. Harmi kun tuo viina pilaa niin paljon
Lisään vielä, että on niin kova ikävä kokoajan. Vaikka muistaa ne huonot jutut, mitä alkon käyttö aiheutti. Ja mitä en suhteessa saanut ja miten kärsin ja miten ahdistunut olin.
Vaikuttaa siltä, että et ole vielä valmis. Sinulla on tunteita jotakin sellaista kohtaan, joka miehesi voisi olla, ellei joisi. Elättelet edelleen toivetta muutoksesta ja olet mahdollisesti onnistunut muuttamaan vain omaa persoonaasi teidän suhteen aikana sellaiseksi, että sietäisit juoppoa paremmin. Ettei hänen kemiallinen persoonansa saisi satutettua sinua niin lujaa. Tiedät, ettet kaipaa sitä juomaria ja niitä ominaisuuksia joita hänessä tulee esiin, kun hän juo. Kaipaat sitä ihmistä, joka hän voisi olla, mutta joka hän ei suostu olemaan.
Sinulla on kolme vaihtoehtoa: otat juopon takaisin ja yrität kovemmin muuttaa itseäsi ja luopua periaatteistasi ja toiveistasi tulla kohdelluksi hyvin, alkaa pitää kaaosta normaalina ja sitä, että tietty perusturvallisuus puuttuu. Hyväksy se, että alkoholi on hänen suurin rakkautensa, et sinä. Katsele kateellisena pariskuntia, joilla on syvä luottamus keskenään ja aito ystävyys ja rakkaus. He lähtevät juhlista kotiin käsi kädessä viihtyneenä ja iloisina. Sinä totut kyllä ajan kanssa siihen mustaan pilveen joka seurailee ylläsi, mihin menetkin.
Tai sitten otat juopon takaisin ja tutkit häntä kuin erikoista hyönteistä. Panet merkille hänen kaavamaisen käytöksensä, narsistisuutensa viinanhimossaan ja valehtelussaan. Merkitset kalenteriin seuraavan repsahtamispäivän ja jäät odottamaan ennustuksen toteutumista. Kirjoitat ylös äijän kootut selitykset ja etenkin ne, joissa sinä olit syyllinen korkin aukaisuun. Alat tutkia itseäsi. Mikä sinussa on vikana, kun tarvitset häntä. Mikä sinussa on niin huonoa, että kuvittelet hänen olevan se jolle kelpaat. Käy al anonissa. Mene vaikka terapiaan. Kaivele itsesi mustimpia syövereitä ja ennen kaikkea, ole rehellinen. Ajan oloon huomaat, miten naurettava kaikessa sairaudessaan juopposi on, miten itsekäs ja kykenemätön ottamaan vastuuta omista valinnoistaan. Miten yksin olet ajatuksinesi, vailla vastaanottajaa. Yksikin väärä tunteiden ilmaisu ja juoppo hylkää sinut siihen paikkaan. Sen sijaan että yrität hyväksyä tilanteen ja muuttua, kokeile rehellisyyttä. Muuttuuko mikään ajan saatossa? Oikeasti? Tuskinpa. Jos pysyt älyllisesti rehellisenä itsellesi, alat näkemään tilanteen vastenmielisyyden ja surkuhupaisuuden ja sitten… rakkaus kuolee ja voit lähteä.
Voit myös irrottautua nyt ja kärsiä kylmän kalkkunasi eli vieroitusoireet ja odottaa, että ne menee ohi. Jos onnistut tässä, älä unohda itsetutkiskelua. Ota opiksesi ja selvitä, mikä sinussa on sellaista, joka sai sinut luopumaan itsekunnioituksesta ja itsesi rakastamisesta ja kietoutumaan juopon verkkoihin ja melkein hukkumaan. Kirjoita ylös ne pahimmat hetket ja mässäile niillä. Juuri niillä hetkillä, jotka olet halunnut unohtaa tai jopa selitellä parhain päin.
Kiitos vastauksesta. Tekstisi kyllä niin osui ja upposi… Ihme kyllä, nyt on jo helpompaa. En edes niinkään tunne ikävää tai mieti mitä tekee tms. Nyt vaan käytännön asiat enempi stressaa miten kaikesta selviää yksin kun lapsiakin on mutta eiköhän se tästä 
En todellakaan halua enää elää sitä elämää, missä katselen miehen kännäämistä ja sammumista. Mieluummin yksin näin.
Lapsia? Sitä paremmalla syyllä. Ole heille sankari ja turva, joka opettaa rehelliseen keskusteluun ja tunneilmaisuun. Älä ole lasten muistoissa se voimaton kynnysmatto, äijänsä lannistama selittelijä, joka pakotti heidät kasvamaan pelon ilmapiirissä ja kieltämään omat tarpeensa.
Me tiedämme jo, kuinka käy lasten, joiden kodissa virtahepo asustaa. Se ei jätä vammauttamatta yhtäkään. Eri asia sitten on, kuinka moni aikuisena tunnistaa itsessään olevat vammat ja kuinka moni kääntää ne tuhoutumisen sijasta voimavaroikseen.
Muistakaa rakkaat alkoholistien puolisot, te voitte suojella lapsianne ainoastaan hylkäämällä alkoholistin. Yhteiselämä juopon kanssa ja samalla suojella lapsia, se ei ole mahdollista. Tämä on fakta. Lapsen pitää päästä pois olohuoneessa horjuvan virtahevon vaikutuspiiristä. Kaikki muut järjestelyt on silkkaa sitä itseään, eli itsepetosta ja omaa läheisriippuvaa oireilua.
Täällä viime syksynä alkoholistista eronnut. Juurikin noita samoja tunteita olen itsekin käynyt, kaipausta siihen mieheen joka on selvinpäin. Muistanut ne hyvät hetket ja taas perään vastapainoksi ne huonot. Ei se rakkaus napista painamalla lopu. Vaikka niin välillä toivoisikin. 
Olimme viisi vuotta yhdessä, enemmän tai vähemmän alkoholin käyttöä kuvioissa. Kuitenkin se oli mukana tasaisesti.
Sitten tuli se loppu. Monta kertaa minäkin uhkasin erolla, mutta ei se aika aina ollut tarpeeksi kypsä. Viime kesänä lomani loppui eroon. Olipa mukava aloittaa työt.
Pahimman yli päästyämme pystyimme jollakin tapaa keskustelemaan; lue kettuilemaan.
Kyllähän siinä niitä heikkoja hetkiä tuli minulle, olisi kaivannut viereen sen tutun ja turvallisen.
Kyllä minä itkin. Itkin ja kävin kävelemässä koiran kanssa. Itkin ja mietin, että milloinka tämä tuska, ikävä, kaipaus, vitutus, suru helpottaa. Ja onhan se helpottanut, ajan kanssa.
Ja juu, yritimme kyllä vielä tuossa lämmittää suhdetta uudelleen, mutta kun mies paljasti “käyttävänsä kohtuudella, eikä tee yhtään sen enempää mieli”, se vähäinen luottamuksen murunen mureni miljooniksi pieniksi palasiksi. Ja aloin odottamaan, että milloinkas se retkahdus tapahtuu. Ja eihän siinä kauaakaan mennyt. Se tuli lopullisesti selväksi tämä suhde.
Pitää itkeä ja surra, muistaa ne hyvätkin hetket, mutta muistaa se miksi olet eronnut. Minä en ole koskaan saanut tässä parisuhteessa 100% tukea silloin kun olisin sitä tarvinnut. Ja suurin oivallukseni on ollut se, etten olisi varmaan pitkään jaksanut enää. Fyysisesti aloin olla jo heikoilla, oli migreenit, kummalliset vatsa/suolisto-oireet, kroppa turvotteli, mieliala vaihteli, sokerin himo… Siinä nyt muutama. Mutta eipä ole tarvinnut isommin noistakaan enää kärsiä.
Ja se, ettei ole tarvinnut tulla maha jännityksestä tuhannella kippuralla kotiin; onko juotu vai ei. Ei tarvitse “lukea” miestä ja todeta, että kohta lähtee. Ei tarvitse kuunnella turhia lupauksia, turhia rakkauden vannomisia, ei tarvitse pettyä enää joka viikko. Ei tarvitse kuunnella syytöksiä, ei tarvitse katsella krapuloita, ei siivota oksennuksia…
Jokaisessa meissä on hyvät puolet, mutta ei se ole enää oikein, jos toinen vajoaa toisen mukana tahtomattaan.
Toivon sinulle tsemppiä ja jaksamista jokaiseen päivään. Ei se helppoa ole, mutta kyllä se sitten aikanaan alkaa helpottamaan, pala palalta. Olet tehnyt ison askeleen, tiedän ettei se eroaminen ole niin helppoa. Ja se on vaatinut paljon voimaa. Teet itsellesi mukavia juttuja ja mietit mikä tässä päivässä on parasta. Kyllä se elämä kantaa ja aurinkokin paistaa vielä!
Olen myös eronnut 16 vuotta kestäneestä suhteesta. Erosimme 8kk sitten. Ikävä ja yksinäisyyden tunne on välillä kova. Rakastan exääni vieläkin. Mutta en rakasta häntä kokonaisena omana itsenään, vaan vain osaa hänestä. Enkä voinut saada hänestä vain tiettyä osaa, vaan alkoholismi on osa häntä. Alkoholistinen puoli tuntuu hänessä vain kasvaneen ja hukuttaneen alleen sitä hyvää isää ja puolisoa, joka hänessä on.
Tulet varmasti huomaamaan, kuinka paljon puolison juominen on sinua muuttanut, käytöstäsi ja persoonaasi. Tai enhän minä sitä tietenkään tiedä, mitä puolison juominen on sinulle tehnyt, mutta hyvin monet huomaavat vasta eron jälkeen, että kuinka paljon juominen on kitistänyt hermoja, ei ole jaksanut olla lapsille läsnä jne. Itse saan paljon enemmän asioita aikaiseksi, kun ei enää aika kulu miehen kyttäämiseen tai tilanteen surkutteluun tai ihan vain käytännön asioiden järjestelyyn, kun mies ei hoidakaan lapsia, vaan on teillä tietymättömillä.
Itse suren hirveästi sitä, etteivät lapset pysty juuri nyt isänsä kanssa olemaan. Viinankäyttö on lisääntynyt hirveästi. Samalla olen onnellinen siitä, että vanhimman lapsen paniikkikohtaukset loppuivat lähes seinään erotessamme, samoin lapsen nukahtamislääkkeet sai heittää romukoppaan. Lapset saavat nyt olla lapsia, (lähes) ilman huolta ja murhetta isänsä juomisista.
Käytännön asiat järjestyvät kyllä. Tukiverkostojasi varmasti tulet tarvitsemaan. Tehtävää on paljon, mutta asia kerrallaan ne hoituvat 
Kaikilla meillä on vain yksi elämä elettävänä ja on hyvin paljon itsestä kuitenkin loppujen lopuksi kiinni, kuinka sen käytämme. Tsemppiä tulevaan! 
Paljon kiitoksia kaikille vastauksesta. Ollut jotenkin tosi helpottava lukea, antanu sellasta voimaa ja uskoa tähän, että tein oikein.
Nyt taas kun tullut niitä epäröimisvaiheita… 
Oliko sittenkään asiat niin huonosti, liiottelinko minä vain, oliko kuitenkaan alkoholisti… Mutta onneksi vielä muistan miten mua itseänikin ahdisti se
Meillä myös lapsia, ja pelottaa käykö joskus niin että lapset ei voi isälleen enää mennä. Mutta nyt mennyt hyvin kun mies kovasti lapsia sinne haluaa. Jännittää miten onnistuu kokonainen vkl ihan täysin ilman mitään.
Ihanaa kesää teille kaikille ja jaksamisia myös omalla valitsemallanne tiellä <3
Itse olen paininut syyskuusta saakka jojomaisesti miehen kans kuka on alkoholisti. Nyt päätin että se on loputtava, koska huomasin muuttuneeni samanlaiseksi riiteleväksi hirviöksi. Itseasiassa viimeinen yhteenotto äityi niin rajuksi, että hän löi minua ja minä häntä. Menetin malttini täysin ja en enää pystynyt olla vain hiljaa ja antaa hänen syyttää ja huoritella. Huomaan että sairastuin jo suhteen alkutaipaleella läheisriippuvuuteen ja tein kaikkeni että hän olisi hakenut apua. Hakikin ja sai masennuslääkkeet ja kilareihin lääkityksen, mutta hän jatkoi vain juomista aina kun oli työreissuilla. Se turvattomuuden tunne, yksinäisyys suhteessa … En vain jaksa enää. Olin aikasemmin ilopilleri joka säteili hyvää tuulta ja sosiaalinen. Nyt olen kuin varjo entisestäni. Ilo on kadonnut elämästä ja itsetunto nollassa kun mies haukkunut niin monet kerrat,… ja minä kestin tätä vain 1½v . Mua ei ole kukaan koskaan kohdellut niin huonosti ja vaikka itkee ja pyytää anteeksi, niin samat kuviot toistuu uudelleen ja uudelleen… Rakastan edelleenkin häntä ja säälin, että niin ihana ihminen on pilannut elämänsä ja kaikki ihmissuhteet. Tein kaikki ne virheet, itkin, raivosin, manipuloin, muutin itseäni ja arvojani … ainoa kuka muuttui, olin minä ja kadotin itseni. Tsemppiä sinulle jaksamiseen…
Tässähän se on: toista ei voi muuttaa… ja toisaalta miksi siihen pitäisi olla oikeuskaan? Oman ahdistuksensa näissä alkoholiongelmaisen kanssa solmituissa pyrkii saamaan hallintaan muuttamalla toisen toimintaa, persoonaa ja käyttäytymistä… Meistä melkein jokainen tähän sortuu…
Ja tosiaan kuka siinä muuttaa: ITSE. juuri ilottomaksi raivopäiseksi hirviöksi pahimmillaan.
Jos ei ole kunnon keskuteluyhteyttä, eikä kohtuullinen yrittäminen saa suhdetta sellaiseksi, että siinä olis hyvä olla, ehkäpä se ei sitten ole enemmän väärtti.
Haluaisinko itse, että en kelpaa vaan joku vääntäisi minua koko ajan haluamilleen mutkille? En. Tuskin lopulta kukaan, juoppokaan. On koko ajan tunne, ettei kelpaa ja pitäisi olla toisenlainen, on väärä ja huono. Siitä tulee inhottava olo kelle tahansa ja se ei johda mihinkään.
Muutos lähtee aina itsestä oli se sitten raitistuminen, muut elämänmuutokset tai oan läheisriippuvuuden tiedostaminen ja itselle sopimattomasta ihmissuhteesta irtautuminen.
Juoppo on täynnä viinaa, läheisriippuvainen taas on täynnä juoppoa ja täysiin astioihin ei muuta sisältöä mahdu ennenkuin vajuttaa entistä pois. Yksinkertaista, mutta hemmetin hankalaa. :mrgreen:
Minua miellytti erityisen paljon edellisen puhujan puheenvuoro.
Loistavasti tiivistetty! 
Oli niin todella omaan tilanteeseen sopivat kirjoitukset. Olen itse lähtenyt juovan puolison luota pois yli puoli vuotta sitten ja samoja tunteita käyn läpi… Mitä jos se muuttuu…haluaa itsekin uskoa hyvään lopputulokseen.
Mitä Fiufiu kirjotit oli niin totta. Nimittäin pohdin itse tuota samaa. Onko se kaipaus omaa unelmaa. Että toinen muuttuisi sellaiseksi kuin toivon. Olisi huomaavainen ja turvallinen mies minulle. Olisi mukavaa tavallisia asioita yhdessä.
Koen välillä niin kamalan surullisena epäonnistuneeni avioliitossa vaikka viina olikin välissämme viimeiset vuodet. Enhän minä sille mitään voi.silti. Ja katkeruutta miksi meille kävi näin. Miksi en saa sitä miestä mitä halusin…jakamaan elämää. Ja kuten osuva oli huomio, kateellinen niille pariskunnille jotka yhdessä iloisina poistuvat juhlista…voi hel…tti miten voinkin olla rasittava näissä ajatuksissani!
Meillä on takana yhdessä yli 20 vuotta ja irtipäästäminen ei meinaa onnistua. Elän omassa asunnossa kuin välitilassa. Samat vanhat kaavat meinaa toistua puolin ja toisin. Ollako vai eikö olla.Ai meinaat lopettaa? Hieno juttu. Tuen täysillä. Ja pettymys. Ai vielä tänä päivänä juot…!? Ok. No enhän mä sille mitään voi. Ja olen omassa pienessä kuplassa taas ja mietin mitäs tänään tekisi töiden jälkeen. Kunnes taas vuoristorata elämässä toistuu . Miten pääsen pois tästä?
Välillä olen varma että tämä ihmissuhde ei muutu ja olisi oltava kova . Antaa toisen olla ja olla ihan erossa. Sitten taas tuntuu olen niin yksin. Ja kun mietin vanhoja asioita ja niitä huonoja päiviä en kestä niitä. Miten en saanut tukea asioissa kun naisena en pärjännyt vaikka auto asiassa. Piti aina turvautua toisiin miehiin. Uskomatonta. Mutta sen sanon että on ollut kamalaa huomata ja itselle myöntää että minulla on todellakin alkoholisti puoliso ja se on etenevä sairaus. Miten se vuosien varrella on kehittynyt. Ja yhtäkkiä tajuaa ei voi olla totta se on paljon pahempi nyt kuin silloin kun huolehdin vkl juomisesta! Nyt on päivittäistä ja töistä poissa olo ja. Lapset ja minä ei auta. Eikä auttanut että lähdettiin.Eikä ole auttanut huudot tappelut mykkäkoulut puhumiset ja anomiset. Ei niin mikään.
Edu Kettusen sanoin": Ja Suomi nukkuu Koiranunta voi valtakunta parka…"
Eli tuntuu että tämä alkoholi on todellinen kansantauti. Ja laskun maksaa kalliisti meidän lapset.