päätös juoda ja sen seuraamukset

Moikka kaikki pitkästä aikaa. Kirjoittelin tänne aiemmin, nyt ollut taukoa.

Olin juuri reilut 6 vkoa täysin ilman alkoholia ja sen ajan voin todella HYVIN, opinnot ja työt luistivat, urheilin paljon… olin onnellinen. Alkoi sitten hiipimään ajatus, että haluan juoda kerran, vaikka suunnitelma oli olla puoli vuotta täysin ilman.
No minähän sitten join. Lähdin pubiin siitä huolimatta, että seuraavana pvnä olisi ollut velvollisuuksia. Minulla ei koskaan jää se siihen pariin. No, join kuin sika ja olin kuin sika kännissä, olen nainen, mutta toleranssi hyvä.
Heräsin aamulla, mietin millä olen tullut kotiin ja huomasin, että takki ja huivi jääneet kantapubiin. No sinne sitten taksille ja siideri käteen. Joinkin siinä sitten 10-21 ja en ollut syönyt mitään. Määrät oli mitä oli, reilusti yli 20 annosta alkoholia.
Voitte kuvitella mikä olo minulla oli lauantaina. Ensinnäkin jo yöllä oksensin, aamulla alkoi sitten perus hirveä ahdistus, tärinä ja tuskainen olo… Illalla lähtö töihin!
No hoidin sen työkeikan kunnialla vaikka pitikin ottaa rauhoittava ja skarpata ihan helvetisti. (ravintolassa, kun olin töissä)

Join siis to ja pe, ja nyt on tiistai… Ahdistaa, ahdistaa,ahdistaa. Näin koko viime yön hirveitä unia ja hikoilin ihan saatanasti. Millon tää oikeesti loppuu? Kauanko kärsin tästä, että päätin juoda? Ahdistaa sekin.
Ei tekisi mieli mennä yleisille paikoille, mutta pakko on.

Sen tiedän, että enää en juo. Aikaa en tiedä, kuinka kauan meinaan olla ilman, mutta taas pisti miettimään, että kannattaako juoda ollenkaan? Ei tälläisessä ole mitään järkeä.

Huolestuttaa vaan se, että milloin humalan kaipuu ottaa taas vallan? Kuinka voin silloin sitä vastustaa? Nyt en voinut. Se vituttaa. En haluaisi enää samaan tilanteeseen.

Henkilökohtainen mielipiteeni: Ei kannata juoda ollenkaan.
Ajattele mitä seurauksia sinulle siitä nytkin oli? Suunniteltua pidempi putki(eli ei pysynyt homma hallussa), kauhea krapula, (olitko töissä varmasti työkykyinen? Entä jos työnantaja olisi puhalluttanut sinut? Oletatko etteivät asiakkaat ja työkaverit huomanneet?), viikkokausien morkkis, rahanmenoa, tavaroiden katoaminen jne. Kannattiko?

Ei todellakaan kannattanut.
Työnantaja kyllä tiesi krapulastani, koska sanoin siitä, kun yritin saada tilalleni toista työntekijää. Teen sellaista työtä, että se ei ole kamalaa, jos on pieni krapula ym, mutta minulle se oli. Minusta ei huomannut krapulaa, koska karppasin niin maan perkeleesti. Itse tietenkin tiesin ja välillä menin ottamaan raitista ilmaa, että sain taas koottua itseni.
Hirveää se oli. Ja piti esim silloin lauantaina pari rauhoittavaa ottaa, kun ahdistus oli niin hirveää.
Ja siitäkin edelleen morkkis, että olin niin krapulassa, vaikka kukaan ei siitä minua haukkunutkaa. Sen asian hoidan itse…

Moralisoin asiasta itseäni hirveästi, joten en toivo sitä muilta… sen sijaan haluaisinkin neuvoja ja vertaistukea. Miten tästä eteenpäin, miten saan tehtyä toisen, sen paremman päätöksen ensikerralla, kun tekee taas hirveästi mieli? :confused:

Mulla ei ole vielä tullut mitään varsinaista juomishimoa, tosin olen ollut vasta kolmisen viikkoa juomatta. Aiemmilla lopetuskerroilla juomishinkua on hillinnyt aika hyvin se, että olen kaameassa morkkiskrapulassa kirjoittanut tuntojani ylös yksityiskohtaisesti; mitä tein, kuinka paljon join, kuinka paljon rahaa kului, millainen olo siitä seurasi fyysisesti ja henkisesti, millaisia ajatuskulkuja päässäni liikkuu krapulassa jne. ja juopotteluhingun iskiessä palauttanut noita kirjoituksia ja keloja mieleeni.

Mulla parin päivän huolellisesta tinttaamisesta palautumiseen meni yleensä muutama päivä, joskus enemmänkin. Itseäni vähän helpotti se, että tiedostin pahan olon johtuvan lähinnä dokaamisesta. Silloin pystyin ikään kuin tarkkailemaan tilannetta ulkopuolelta kun alkoi kovasti ahdistaa esim. julkisella paikalla tai duunissa.

Jos mietit jo itse, että kannattaako juoda, niin ei varmaan kannata jos tiedät mitä siitä seuraa? Tsemppiä ja voimia, parin päivän dokailun jälkitilat eivät kuitenkaan kestä kovin kauaa, vaikka kertomasi mukaan aika reippaasti otitkin.

Niin, mua vaan huolestuttaa se, että en koskaan siltikään pysty olemaan juomatta, vaikka tiedän seuraukset. Nyt jaksoin olla 6vkoa. Kuinkahan pitkän ajan nyt ? Nyt on sellainen olo, että se juominen ei ole vaihtoehto, kun seuraukset ovat nämä. Olenko samaa mieltä enää kuukauden päästä kun tekee mieli olla kännissä???
Luottamus omaan itseen ei ole juuri nyt kovin suuri… mut minähän se juoman kurkkuuni kaadan. Voi kun joku voisi KIELTÄÄ sen minulta, ettei se olisi oma päätökseni.

Samassa veneessä ollaan. Minä en pysty käyttämään alkoholia kohtuudella. Sekoiluni seuraamukset ovat toistaiseksi olleet suhteellisen pieniä (ei rattijuopumuksia, duunin menettämistä, sairaalareissuja ym.), mutta minun täytyy lopettaa NYT. Eikä vasta sitten kun jotain kamalaa tapahtuu.

Mutta miten? Opiskelupiireissä melkein kaikki riennot pyörii alkoholin ympärillä. Yksikään kaveri ei ole raitis. Minusta itsestänihän raittius lopuksi on kiinni. Mutta ei ole juoppogeenin omaavalle läntinen yhteiskunta helpoin paikka olla :unamused:

Tervetuloa porukkaan.

Uskoisitko, jos kerron, että ne hyvät asiat mitä aivosi dokaamisesta sinulle syöttävät, ovat harhaa? Et varmaankaan. Se harha on sillä juuri sillä hetkellä totuus, niin toimii addiktoitunut mieli. Harhat ja ajattelumallin vääristymät poistuvat vasta ajan kautta, kun raittiutta on tarpeeksi kauan takana. Minulla on nyt 3 kk:tta, enkä edes lopettaessani ollut lähelläkään suurkuluttajan rajoja. Silti viinapiru kuiskuttelee korvaan ainakin kerran viikossa, perjantaina. Yritän olla itselleni armollinen, ja vastaan viinapirulle, että tänään en juo, vaikka mieli tekisikin. Voin siis hyväksyä sen, että mieleni tekee sitä viinilasillista, ja myös sen, että tänään en sitä juo. Yksi päivä/ilta/tunti on helppo mennä eteenpäin, ja ainakin minun kohdallani ne mielihalut menevät aika nopeasti ohitse.

Kannattaa lukea kirjoituksia täällä, eri ihmiset ovat selättäneet viinapirunsa erilaisin keinon. Liikunnalla, yhdistystoiminnalla, AA:lla, A-klinikan avulla, itsetutkiskelulla ja mielialapäiväkirjan pitämisellä. Tai vaikka juomalla vettä ja tekemällä perunamuussia :smiley:

Itse ahmin eri ketjuja silloin kun lopettamispäätös alkoi kypsyä mielessäni. Tämä palsta on kullanarvoinen, lukemalla löydät vastauksia, vinkkejä, konkreettisia apukeinoja. Joku niistä sopii varmasti sinullekin.

Yhden asian haluan vielä sanoa sinulle - miksi haluaisit onnistua yksin, tai miksi sinun pitäisi onnistua yksin? Ansaitset apua, hae sitä, ja ota sitä vastaan. Sellaista apua, mistä koet saavasi hyötyä.

Voimia tiellesi ja onnittelut tästä raittiista päivästä!

Röhköpottu tervetuloa takaisin. :smiley:
Kompastuksen jälkeen kannattaa kysyä itseltään, että mitä voisin tehdä toisin? Mitä jätän tekemättä? Ei kannata täysin samaa reittiä ehkä testata kovin montaa kertaa, kun lopputulema tuppaa olemaan sama. Joku mainitsi tänä aamuna aivojen autopilotille menemisen, siitä on hyvä aloittaa. Kelaa taakse päin ja etsi se kohta, missä ajatukset alkoivat mennä siihen suuntaan, että lopputuloksena oli juominen. Se kohta on tärkeä, koska siitä eteenpäin alkoholistin aivot eivät toimi ainoastaan automaatiolla, vaan myös hyvin nopeasti ja päämäärätietoisesti, ja ovat vaivoin pysäytettävissä ennen kuin maali eli juopuminen on saavutettu.
Tsemppistä uuteen alkuun, raitistuminen on mahdollista kaikille, myös sinulle. :smiley:

Röhkis, hyvä että tulit takaisin! Kokemuksen syvällä rintaäänellä sanoisin, ettei se auta vaikka joku toinen sinulta juomisen kieltäisikin. Been there, done that ja t-paitakin löytyy :slight_smile:

Sinä tiedät jo, miten tehdä itsellesi pahaa, tee tällä kertaa hyvää!
Avainsana on se ‘tee’, teonsana. Ajatus ei ole sama kuin teko. Näiden kahden välissä on hyvää aikaa, jonka voit täyttää toimimalla täysin toisella tavalla kuin ennen. Jokainen ‘voitettu’ halu antaa sinulle onnistumisen tunteen ja kun niitä kertyy, itsekunnioituksesi ja luottamuksesi omaa itseäsi kohtaan nousee. Pian et haluakaan tehdä itsellesi pahaa, vaan hyvää.

Kuten Basi tuossa jo sanoikin, kannattaa hylätä kaikki ne keinot, jotka ovat aina johtaneet juomiseen ennemmin tai myöhemmin, ja kokeilla jotain aivan muuta. Mitä se muu on? Sen joudut löytämään ihan itse, muuten se ei toimi :slight_smile: Mutta ehkä meidän muiden kokemuksista lukeneena ja viisastuneena löydät sen helpostikin?

Tuossa tämän sairauden taudinkuva hyvin selkeästi ja yksinkertaisesti esitettynä. Niin kauan kuin meidän tekee mieli juoda, vaikka sitten hautaan asti, niin kauan valitettavasti juomme. Kun alkaa tuntua siltä, ettei päihde enää annakkaan sitä, mitä sillä haetaa, vaan päinvastaista, alkaa orastava kaipuu sinne jonnekkin, aikaan jolloin alkoholi ei ollut ongelma. Sinne emme koskaan pääse. Meidän on siis tehtävä se itsellemme selväksi, samalla päättäen olla valmiina tekemään mitä tahansa, etteivät nuo kiusaukset enää ota meitä valtaansa, ohjaten tuohon kauheaan itsensä tuhoamiseen. Päivä kerrallaan on taikasana. Omalla kohdallani alkuraittiudessa kirosin isoon ääneen tuota sanontaa. Kirosin sitä, että kuinka h*lvetissä voisin ajatella eläväni päivän kerrallaan ilman päihteitä, kun kuitenkin kohdallani se tarkoittaa koko loppuelämää. En onnistunut ensialkuun huijaamaan itseäni, vaan minun oli tehtävä oikeasti surutyö, kuten olisin menettänyt elämäni rakkaimman ihmisen. No niin menetinkin, en ihmistä, vaan illuusion. Harhakuvan elämästä ilman minkäänlaista vastuuta, huolta, murhetta, vaan pelkästään yhtä pumpulissa pomppimista aamusta iltaa ja illasta aamuun. Lapsen mieli on ihmeellinen. Lapsi olin, vaikka fyysiseltä iältäni jo yli kolmenkymmenen.

Tänään tuo päivä kerrallaan lause pitää kohdallani toden siinä, etten muistele aikaa, kuinka kauan olen raittiina elänyt, vaan sen sijaan pyrin keskittymään käsillä olevaan päivään, pitäen tunne-elämästäni huolta siinä, ettei se enää ala loihtia minkäänlaisia harhakuvitelmia päihteiden tuomasta ihanuudesta. Minun kohdallani kun tuo ihanuus loppui jo vuosia ennen kuin sen todella oivalsin.

Yksin harva tästä taudista toipumisen tielle pääsee, tai paremminkin sillä jaksaa taivaltaa. Älkääkä luulko, että tarkoitan pelkästään AA-ryhmää tai sen ohjelmaa, tarkoitan raitista elämää yleensä, sitä kun yksinään tahtoo olla kovin raskasta taivaltaa.

Kehoittaisin miettimään sitä tilannetta, mitä elämä alkoholin kanssa on ja mitä se sitä ilman voisi kenties olla. Omasta kokemuksestani totean, että raittius on minulle elämä. Kaikki mitä tuo viisi kirjainta sisällään pitää. Ilman raittiutta olisin hyvin todennäköisesti joko hullujenhuoneella tai matojen syötävänä, pari metriä mullan alla. Valitettava tosiasia on tämän sairauden kohdalla se, että vaikkakin meillä jokaisella on omanlaisensa henkinen ja fyysinen pohjansa päihteissä, niin suurella todennäköisyydellä tämä tauti vie jompaan kumpaan paikkaan, aivan turhaan, aivan liian aikaisin.

Elämä on liian arvokasta tuhottavaksi. Elämä on meidän ihmisten, päätimmepä sillä itsekukin sitten tehdä mitä tahansa. Sen vielä tähän loppuun haluan sanoa, että sikäli kun se minusta on kiinni, täällä plinkissä kenenkään ei tarvitse taistella tautia vastaan yksin, vaan voimme kaikki yhdessä yrittää auttaa toinen toistamme, tukien, toivoa jakaen, kulkien kohti valoisampaa huomista.

Mieti aamulla herätessäsi sitä, että illalla painaessasi pääsi tyynyyn, todeten kuluneen päivän antaneen raittiuden siemenen, tuosta siemenestä versoo päivä kerrallaan, kokonaan uusi elämä.