Päätöksen jälkeinen päivä

KIITOS!!! :heart::heart::heart: Ihan kaikesta. Ja kaikkea ihanaa jatkoon! :heart::sun:

3 tykkäystä

Hei toverit,

tulin käymään.

Halusin tulla kertomaan, että uskaltauduin työterveystarkastuksessa pyytämään maksa-arvojeni mittaamista kaiken muun ohella.

Sain tällaiset vastaukset: GT 10, ALAT 11.

Niiden perässä lukee: normaali arvo.

Ensimmäinen ajatus tätä katsoessa oli huojennus ja valtava kiitollisuus. Että ehkä, ehkä lopetin sittenkin ajoissa. Aiemmin olisi pitänyt lopettaa, tietenkin, eivätkä veriarvot, ne muutkaan, joiden kaikkien perässä luvataan niiden olevan normaaleja, tietenkään poista sitä että minä olen juonut liikaa. Ei tämä sitä pois vie, mihin kaikkeen juomiseni vaikutti - ehkä myös terveyteeni, sitähän minä en oikein nyt voi varmuudella tietää,

mutta silti.

Minä olen nyt ihminen, jolla on normaalit maksa-arvot ja jonka ei ole pakko hankkiutua juomaan viiniä joka käänteessä.

Olen täältä toisinaan lukenut, että hyvien maksa-arvojen tieto on saanut jotkut vakuuttamaan itselleen, että nyt voi hyvin juoda.

Minulle ei nyt, ainakaan vielä, näytä käyvän niin. Olen vaan niin kiitollinen tästä uudesta elämästäni, edelleen. En ole toistaiseksi retkahtanut sitten viime vuoden heinäkuun, eikä myöskään tee mieli.

Myös mukavan työterveyshoitajan ilahtunut reaktio vastaukseeni kysymykseen siitä, käytänkö alkoholia, sai minut salaa hyvin ylpeäksi.

Tulin nyt vaivihkaa tänne olemaan ylpeä siitä, että kun kerroin lopettaneeni viime vuonna kokonaan, koska olin alkanut juoda liikaa, hoitaja katsoi minua syvälle silmiin ja sanoi hymyillen: tuo on ihan valtavan hieno saavutus.

Valtavan hieno saavutus. Sellaisen kanssa minä nyt saan viettää arkisia päiviäni ja makailla viikonloppuisin sohvalla.

Juuri nyt makailen sängylläni keskellä päivää, on vähän kipeä olo joten olen antanut itselleni luvan olla nyt vain tässä, vaikka pitäisikin vähän siivota. Makailen tässä ja katselen ikkunasta tuoreita vihreitä lehtiä puissa ja sitä, kuinka ne värisevät lämpimässä tuulessa.

Kiitos teille vanhoille tutuille täällä siitä, että olen nyt tässä, ja paljon voimia teille kaikille muillekin kuivilla pysyttelemiseen. Uskokaa pois: ennen pitkää se palkitsee. :heart:

15 tykkäystä

Niin onkin! :heart::heart::heart: Ja olipa kiva lukea sun kuulumisia :smiling_face:

2 tykkäystä

Moikka! Kuulostaa paljon minun tilanteeltani. Olen vuosia uskotellut itselleni, että pystyisin kohtuukäyttöön, mutta aina jossain kohtaa tulee se ylilyönti ja sekoilen muistini menettäneenä.

Vihdoinkin olen itsekin tajunnut, että kohdallani paras vaihtoehto on juomattomuus. Huomaan näin kesän kynnyksellä päätökseni tehneenä miettiväni kesän rientoja ahdistuneena. Ahdistus nousee siitä, että en halua juoda, mutta toisaalta kaipaan sitä nousuhumalaa ja sen tuomaa vapautta. Huomaan, että mieleen tulee ajatuksia siitä, että ‘kyllähän minä voin sen yhden ottaa’. Se vaan hyvin harvoin jää siihen yhteen. Toivon todella, että päätökseni tällä kertaa pitää.

Miten teillä muilla on sujunut?

3 tykkäystä

JEEEE :smiley:

Mökillä, iltakahvit. Ja äkkiä tajusin:

eilenhän oli vuosipäivä.

Olen juomatta nyt jo toista vuotta. Niin tässä vaan kävi.

Oikein hyvää kesää kaikille, ja hyvää jatkoa. :heart:

12 tykkäystä

Wau :star_struck: Paljon Onnea vuoden raittiudesta :rose: :sparkles:…kylläpä aika rientää…

Raitista ja hyvää Kesää :sun::sunflower:

1 tykkäys

Onnea sylin täydeltä :heart_exclamation::rose:

Paljon onnea! :pink_heart::cherry_blossom: Hyvää kesän jatkoa! :sun:

Paljon onnea ja kaikkea ihanaa! :heart::rose:

1 tykkäys

Paljon onnea vuoden raittiudesta! Se on hieno saavutus, ja ei muuta kuin nautiskelemaan toisesta raittiusvuodesta!

1 tykkäys

Edelleen juomatta.

Kesällä baarissa alkoholittomien voimin. Tanssimassa ilman alkoholia. Humalaisten joukossa karaokea selvin päin. Ei ollut tylsää, ei varsinkaan aamulla.

Ei ole enää pitkään aikaan tehnyt mieli juoda. Joskus hellepäivänä tekee mieli olutta, alkoholittomana. Juon yhden ja se riittää.

Alkoholiton kuohuviini jää nykyään avaamatta viikkokausiksi. Otin tavaksi pitää sitä kotona jonkinlaisena turvajuomana,

enää ei tarvitse.

Elämä on hyvää ja tavallista ja rauhallista.

En kaipaa takaisin sinne mistä halusin lähteä kun tulin tänne. Olen vain iloinen, että olen päässyt sieltä pois.

Hyvää kesän jatkoa kaikille.

13 tykkäystä

Olet kyllä onnistunut tosi hienosti! Suuri hatun nosto!

1 tykkäys