Pään purkua narkomaani-alkoholistin puolisona..

Mieshän "haluaisi"olla raittiina kaikin puoli,itse hän on haakeutunut aluksi alkon takia hoitoon päihdepuolelle n.8v sitten.Ja huumeiden takia n,3vuotta sitten.Alkuun hän salasi tarkoin opiaatti ongelmansa päihdehuollossa,mutta kun aika oli kypsä hän halusi hoitoon ja katkasuun siitäkin asiasta.Korvaushoitohan aloitettiin sitten hiukkasen reilu 2v sitten.Aktiivisesti hän pyysi aina hoitojaksoille ja järjesteli itselleen paikkaa päihdekuntoutuslaitokseen kun alkoi tuntua siltä että ote alkaa irrota raittiuden tieltä.Tiedän että hän haluaisi olla raitis,mutta se vaan on niin tuskallista,varsinkin heti jos jokin vastoinkäyminen tulee vastaan.Hän on hyvin kipinä altis ja myös sinisilmäinen joten hänen hyväntahtoisuuttaan helposti köäytetään hyväksi ja se taas saa vaikeat tunteet ja tilanteet aikaan,.Kaverit lähestulkoon kaikki päihdeongelmaisia,muutamaa tuttua lukuun ottamatta.Mies on laskenut liian kiivaaseen tahtiin suboxone annostaan joten se ottaa todella pahasti psyyken puolelle.Taas eilen vähensi 2mg ja nyt kärsii mielettömistä vierotusoireista.Hälle on luvattu hoitopaikka heti kun sinne tulee tilaa,olivat sieltä neuvoneet menemään tk:n vuodeosastolle jos alkaa tuntua liian pahalta kotona kärsiä ja heti ottavat sinne sairaalaan kun paikka vapautuu.Mutta vaikka hoitaja olenkin ammatiltani niin olen ihan pihalla että missä menee raja että mun täytyy kyyti tilata hakemaan,osaisiko joku neuvoa miten toimia näin sivustaseuraajana?

Hei Lintukka,
Olen lukenut viestiketjua ja mietin nyt, että miten sinulla menee tällä hetkellä?
Olen itse entinen narkomaanin vaimo ja sinun sekä VanamoII:n tarinat kuulostivat ikävän tutuilta.

Nyt on suht ok tilanne.Mies pääsee hoitojaksolle ens viikolla,voi olla että siellä vierähtää pitkäkin tovi kun korvaushoidon lopetus tarkoituksena.Mies itse ajattelee että hänen asiansa ovat todella hyvin ja kalja ja muut aineet unohdettu kun hän sieltä takASin tulee.taitaa olla liiankin toiveikas hoitojakson suhteen,hyvähän se hänelle oisi jos noin vähällä pääsisi raittiin elämän alkuun,mutta hiukka epäilyttää…En tietenkään viiti ääneen sanoa ajatuksiani vaan yritän olla kannustava.Ihmeen hyvin on mennyt sen edellis reissun jälkeen,ei ole pahemmin kaljakaan maistunut ainakaan joka päivä niinkuin monta kuukautta.Nukkuessahan hänellä on iltapäivästä lähtien mennyt nämä viikot,kun on pahaolo ja muita viekkareitalääkkeen vähennyksestä.Ihmeen rauhallinen eikä edes pinnakaan ole hällä ollut niin tiukalla kuin yleensä.Tota hoitojaksoa odotan kovasti senkin takia että saadaan olla lasten kanssa hetki “rauhassa”,kunhan ei kesken kauiken lähde sieltä.Mua on aina ärsyttänyt sen tyyli tulla kotiin sairaaloista vaikka olisi lähes kuoleman kielissä ollut,minun ristikseni,jotta menetän omat yöuneni vahdatessa onko elossa.se ei ymmärrä että mä en halua hoitaa häntä kotona vaan parempi että hän on asiantuntevien ihmisten hoidettavana.Olipas vaikeesti selitetty.Mulla muutoinkin tarpeeksi vastuuta ja hoitamista lapsissa ja kodissa ja työssä…eipä mulla nyt tällä erää muuta.

Hei,
Kiitos, että vastasit. Olen samaa mieltä kanssasi; nyt nautit elämästä lastesi kanssa! Ja samalla kuulostele, miltä elämä maistuu, kun sitä “aikuista lasta” ei ole huollettavana. Itse muistan, miten nautin harmoniasta, siitä ettei tarvinnut pelätä mitään, arvuutella mitään. Olla vain ja elää. Tiedätkö, olet sen ansainnut ja lapsesi myös.

Kirjoita taas, kun siltä tuntuu. Ja kirjoita vaikka päiväkirjaa, ihan itseäsi ja päätöksentekojasi varten.