Otsikko

Itse en henkilökohtaisesti tahdo/pysty viettämään aikaa negatiivisten ihmisten kanssa. Negatiivisuus on energiaa, joka leviää ja peittää alleen kaiken mikä on kaunista ja syövyttää pienenkin ilon siemenen. Tunnen negatiivisia, hankalia ihmisiä. Jokainen ihminen on oikeutettu päättämään, millaisilla ihmisillä elämänsä ja itsensä ympäröi. Positiivisuus, elämänliekki ja onnellisuus tarttuvat myös. Joten tahdon elää elämää, jota ympäröi luovuus, tulisieluisuus, mielikuvitus, energisyys, aitous, nauru, riemu ja rakkaus. Tahdon kulkea matkani ihmisten kanssa, joiden kanssa on hyvä olla.

Eikä kyse ole siitä, etteikö ihmisissä olisi vikaa. Kyse on paljon enemmästä. Kyse on siitä, miten paljon arvostat itseäsi ja muita ihmisiä. Ihmiset toimivat paljon intuition pohjalta ja sinun kirjoituksistasi huokuu halveksunta. Ehkä halveksit muita ihmisiä myös kasvotusten.

Ehkä olen halveksimasi '"nainen"kuten tahdot ihmislajin jakaa puoliksi, seksistisesti. Kaikkihan me olemme samanlaisia, kuvailemiasi prototyyppejä.Mutta kirjoitustesi perusteella, jos olisin jossain sinkkupalstalla, en tahtoisi elämääni depressiivistä, selvästi moningelmaista ja negatiivista ihmistä. Joka vielä halveksuu avoimesti minua sukupuoleni vuoksi. :slight_smile:

-.

Joo ei. Et ole laisinkaan negatiivinen. “Yksinäistä”-ketjusi ja tämä uusi taas, ovat varsinaista positiivisuuden riemujuhlaa! :smiley:

Suosittelen puppulausegeneraattori.fi käyttöä mikäli tekee mieli vastata tähän ketjuun.

Alla esimerkki :wink:

Oudoksuttavaa kyllä, on useasti todettu, että yleisesti suositeltava toimintamalli yllättää toimivuudellaan, ja selvittää samalla nykysukupolvia henkisesti rasittavaa elämäntyyliä.

Tuokin sopii ihan hyvin tähän ketjuun.[Poistettu asiattomuuksia -Päihdelinkin moderaattori]

[Poistettu asiattomuuksia -Päihdelinkin moderaattori]

[Poistettu asiattomuuksia -Päihdelinkin moderaattori]
Joo - tiedetään. On melko asiaton vastaus minulta ja olisikin selkeästi pitänyt itse olla “isompi ihminen” ja olla alentumatta vastaamaan tälle trollille. Eipä hänelle mikään mene perille. Uusia ketjuja avataan kun edellinen menee umpisolmuun.

Hmm…
Minä taas lukiessani tuon Otsikon, sain tunteen, että luen tulevan kirjailijan ensimmäisen romaanin alkua. Ehdotan, että alkoton86 alkaa kirjoittaa ns. avainromaania. Tekstihän täydellistä “sivullisen ihmisen” ajatuksenvirtaa.

Ja jos en lue tulevan kirjailijan tekstiä, niin ei ihme, että nuoret ihmiset syrjäytyvät, kun ei ole mitään väylää toisiin ihmisiin. En voi ymmärtää sitä, jos hänet on jätetty ilman mitään psyykkistä tukea kotipaikkakunnallaan.

[Poistettu asiattomuuksia -Päihdelinkin moderaattori]

Sama kyllä on tullut minullekin mieleen. Dostojevskin “Kirjoituksia kellariloukosta” on se mihin voisi verrata.

Hieman kiusallinen kaveri akaton86 kuitenkin on kun ei tiedä kuinka tosissaan hän on. Siksipä en enää kommentoi mitenkään.

Kyllä minä itse kuitenkin olen enemmän tai vähemmän kamppaillut elämässäni noiden sivullisuuden ja turhuuden tunteiden kanssa. Mutta koko ajan helpommaksi on käynyt.

Lopuksi kevennys:

Kolme miestä haaksirikkoutui autiolle saarelle. He olivat eri-ikäisiä: 20-vuotias, 35-vuotias ja 50-vuotias.Muutama päivä meni ihan kevyesti mutta sitten alkoi yksitoikkoisuus piinata. Nuorin kiipesi puuhun ja huudahti yks’kaks: “Hei, tuolla näkyy kaukana saari ja se on täynnä naisia. Äkkiä uimaan ja menoksi !”. 35-vuotias kapusi myös puuhun , hän kuitenkin virkkoi “Ei me uimalla lähdetä, vene täytyy rakentaa.Tuossa näyttää salmessa vilisevän haikaloja”. Vanhin mies ei viitsinyt kiivetä puuhunkaan. Sanoi vain: "Hittooako me nyt sinne ruvetaan menemään. Odotellaan vaan,kyllä ne naiset ui kohta tänne " :smiley:

Minä kyllä ehdottaisin alkoton86:selle kansalaisopiston luovan kirjoittamisen kurssia näin aluksi, sitten kaikenlaisia muita kirjoittajakursseja. Kursseilta voisi jo löytää sitä seuraakin. Ja myöhemmin lahjakkaana nuorena kirjailijana saisi naista kyllä kaatumaan ihan pelkästä vilkaisusta. Taiteilijakarismahan toimii naisen kuin naisen kohdalla. Silloin olisi valinnan varaa silläkin alueella.

Tuo on totta !

Toinen tie olisi ruveta kovan luokan rikolliseksi. Tekijämieheksi jonka kohtaloa päiviteteltäisiin Alibi-lehdessä.Johan rupeasivat naiset kirjoittelemaan ja “pelastamaan” miestä. Kirjeitä riittäisi kavereillekin kongilla.
Mutta tämä tie on kuitenkin raskas ja tuskainen joten en suosittele.

Kirjoittajakursseille vaan ! Parempi Parnasso kuin Alibi :smiley:

Minä ajattelen nykyhetkessä niin, että elämässä kaikilla tapahtumilla on oikeasti tarkoituksensa. Siinä valossa tarkasteltuna, sinuna minä tuon armottoman seuranhaku vimmaan sijasta, pyrkisin pysähtymään oikeasti pohtimaan sitä, miksi olet tässä hetkessä yksin? Toisaalta hyvä olisi myös miettiä sitä, mikä yksin olemisessa on niin äärettömän vaikeaa?

Minulla on muutama ystävä, joka on yksin, mutta ei yksinäinen. He osaavat nauttia myös yksinolemisesta, yrittämättä pakonomaisesti etsiä itselleen kumppania.

Ymmärrän kyllä toisaalta myös sinua, mutta se mitä olen kirjoituksiasi lukenut, niistä päällimmäisenä ajatuksena nousee ääretön epätoivo siitä, että on yksin. Oletko miettinyt sitä, miksi sinulla on niin pakonomainen tarve löytää seuraa? Mies tarvitsee rinnalleen puolison, en minä sitä ihmeellisenä pidä, mutta tämä suunnaton epätoivo herättää pohtimaan sitä, miksi sinulla on niin vaikeaa olla ja elää yksin.

Se mitä tätä kirjoitteluasi olen vähäisesti ehtinyt seuraamaan, niin minulla nousee itsestäni sekä omista kokemuksistani peilaten hyvin vahva tunne siitä, että syystä tahi toisesta johtuen, sinun tulisi nyt hyväksyä se, että mitä kovemmin yrität, sitä epätodennäköisemmin onnistut.

Ajattele hetki asiaa niin, että mikäli nyt sattuisit saamaan itsellesi kaverin, mitä omalta osaltasi toisit tuohon parisuhteeseen? Se jos miettii tuota epätoivoasi löytää kumppani, niin olisiko tämä hyvä hetki ja lähtökohta aloittaa rakentaa tasapainoista ja tasavertaista parisuhdetta.

Minä olen elänyt kahdessa pitkässä suhteessa, vasta tässä nykyisessä kasvien tasavertaiseksi kumppaniksi sekä omaksi yksilökseni. Aikaisemmin luulin hakevani kumppania, mutta todellisuudessa hain vain äidin syliä, jota lapsuudessani jäin kaipaamaan.

Tuosta kokemuksestani puhuen, en toivoisi sinun nyt aloittavan suhdetta, koska niin raskasta elämää se kaikkineen on. Yksin eläessä kuvittelee, että kaikki asiat ja oma onnellisuus on kiinni sen toisen ihmisen löytymisestä, mutta rikkinäisenä suhteeseen rientäen, varmistaa itselleen ja uudelle kumppanilleen todella raskaan yhteiselon.

Eli mitäpä jos tuon kauhean yrittämisen kanavoisi uudelleen. Pysähtyisit oikeasti pohtimaan sitä, mikä yksinolossa on niin pelottavaa. Sen jälkeen kanavoisit kaiken tuon epätoivon vimman kuluttamaan energian siihen, että alkaisit rakentaa ensin omaa minuuttasi, omaa identiteettiäsi, niin siinä sivutuotteena, elämääsi kuin ihmeen kaupalla saattaa hyvinkin joku kaunis päivä astella se elämäsi rakkaus, ilman että tarvitsee yhtään mitään yrittää. Riittää kun on oma, aito itsensä. Saat sen mistä luovut.

Aurinkoa elämääsi ystävä hyvä. Asioilla on ihmeellinen taipumus järjestyä, jahka lakkaamme yrittämästä pakonomaisesti hallita kaikkia osatekijöitä. Me emme ole elämässä mestareita, olemme vain mestarin siveltimiä, jotka yhteistyöhön suostuessamme, luomme yhdessä taiteilijan kanssa jotakin äärettömän kaunista.

Arvoisa alkoton86, voit jättää teitittelyn sikseen. Mitä tulee neuvojen antamiseen, minulla ei ole siihen oikeutta, eikä sinällään minkäänlaista tarvettakaan. Jaan omia kokemuksiani sekä niistä pohjautuen nousseita ajatuksiani. Voit vapaasti ottaa niistä mitä haluat ja jättää loput omaan arvoonsa, vain minun ajatuksinani.

Usko pois ystävä hyvä, en ole aurinko, enkä ainakaan tietoisella tasolla luulottele olevani. Siitä huolimatta haluan kiittää siua rehellisestä ja varsin tyhjentävästä vastauksestasi kirjoituksiini. Ne herättivät minut pohtimaan vakavasti sitä, millä tavoin asioista kirjoitan esimerkiksi täällä. Minulla ei ole minkäänlaista halua asettua millään tavalla yläpuolellesi, saati alkaa arvostella sinua ihmisenä pelkän kirjoittelun perusteella. Minä uskon ihmisiin ja luulisimpa, että mekin varsin hyvin tulisimme juttuun, jos jossain vaiheessa elämäntaivaltamme kävisi niin että polkumme hetken aikaa risteäisivät.

Olen satunnaisesti lueskellut ketjujasi, lähinnä tullen surulliseksi siitä, kuinka hyökkääviä viestejä täällä erehdytään edelleen kirjoittelemaan. Siitä on vertaistuki melkoisen kaukana. Meillä tällä palstalla ongelmana on päihteet, mutta aivan samoin kuin yksinäisyyskin, molemmat aiheuttavat masennusta sekä muita milenterveydellisiä ongelmia ja näin ollen rakentava keskustelu asioista palvelisi meitä kaikkia paljon enemmän, kuin toistemme syyttely, saati suora mollaaminen.

Minä elin vuosia totaalisessa yksinäisyydessä. Lähelläni oli ihmisiä, mutta minä en ollut lähellä heitä. Pullo oli oiva keino pysyä tuolla yksinäisyydessä, josta jollain sairaalla tavalla nautinkin. Lähinnä siitä syystä, että koin olevani sen tason hylkiö, etten olisi edes ansainnut yhtään ihmistä elämääni. Pahimmillaan seisoin metsikössä juomassa ja vetämässä mömmöjä kyyneleet silmissä sadatellen ohikulkevia ihmisiä, sillä heidän elämänsä vaikutti kadehdittavan hyvältä. Tänään ymmärrän omasta kokemuksestani sen, että tuohon aikaisemmin kadehtimaani elämään liittyy myös vastuu ja välillä sen kantaminen tuntuu raskaalta, eikä ollenkaan kadehtimisen arvoiselta asialta.