Hei,
Vuosia olen tätä foorumia lukenut, mutta vasta nyt rekisteröidyin ja ajattelin jakaa oman tarinani. Ehkä tilanteesta piti kulua riittävästi aikaa, jotta siitä pystyy edes kirjoittamaan.
Uhkapeleihin liiallista kiinnostusta itsessäni havaitsin ensimmäisen kerran jo vuonna 2010, mutta tappiot pysyivät kohtuullisina enkä pelannut velaksi. Mielenkiinnon kohteitani olivat erityisesti nettipokeri ja urheiluvedonlyönti. Olin pari vuotta lähes tyystin pelaamattta, mutta kesällä 2014 homma alkoi lähteä väärille urille. Pelasin kaikki säästöni ja ajauduin pelaamaan myös velkarahalla. Tammikuussa 2015 sain muutaman tonnin kokoiset velkani maksettua ja hetkeksi huokaisin helpotuksesta, mutta aivan liian aikaisin.
Helmikuusta 2015 pelihelvetti lähti sitten kunnolla rullaamaan. Tappiot kasvoivat ja velkaa syntyi, enkä tästä tietenkään kenellekään kertonut. Lopputulemana oli marraskuu 2017, jolloin korkeakorkoista velkaa oli kertynyt yhteensä 36 000 euroa.
Kyseinen hetki oli siihen astisen elämäni sekä pohja, että huippu. En ollut koskaan ollut niin huonossa taloudellisessa tilanteessa, mutta minulle tapahtui silti samalla parasta mitä pystyin siinä tilanteessa kuvittelemaankaan. Olin tietenkin perustellut pelaamistani itselleni niin, että olen osaava pelaaja ja pitkässä juoksussa jäisin voitolle. Syytin tappioista heikkoa stressinhallintakykyäni, jonka myötä ns. harkittujen ja “hyvien” hävittyjen vetojen jälkeen yritin impulsiivisesti voittaa rahat takaisin todella huonoilla ja harkitsemattomilla vedoilla. Olin päättänyt tehdä tästä toimintamallista lopun ja vannonut itselleni että pelaan vain suunnittelemani pelisapluunan mukaisesti.
Yllätyksekseni tähän pystyinkin. Pelasin pari viikkoa hyvin kurinalaisesti, mutta kassa jatkoi vain hupenemistaan. Lopullinen niitti oli se, kun yhdeksän perättäistä vetoa karahti karille, vaikka olin taustatyöt tehnyt hyvin ja olin tyytyväinen pelivalintoihini vaikka ne menivätkin väärin. Sillä hetkellä kuitenkin viimeinkin tajusin, ettei minusta ole tähän. Minä en ole, eikä minusta tule, voittavaa pelaajaa, olinhan kerännyt itselleni jo vuosien näytön asiasta. Ja vaikka jollain ilveellä peleissä pärjäisinkin, en usko että pystyisin niistä koskaan enää nauttimaan. Läsnä oli vain valtava epätoivo ja ahdistus, eikä hajuakaan siitä, miten tai miksi ylipäätään ikinä uhkapeleihin hurahdin. En muistanut milloin olisin niistä nauttinut. Miksi ihmeessä jatkaisin pelaamista?
Samaan aikaan vaimoni haaveili omistusasunnon ostamisesta, enkä siis ollut hänelle veloistani tai pelaamisestani mitään maininnut. Hän tiesi että minulla on aiheeseen liittyvää taustaa, mutta luuli etten vuosiin ollut pelannut. Koin että nyt oli se hetki, jolloin totuuden täytyy tulla julki. Olin tietysti viime vuodet perustellut pelaamistani ja vaimolta salailua siten, etten halua pahoittaa hänen mieltään, vaan voitan rahat takaisin ja kerron vasta sitten. Tällä tavoinhan me riippuvaiset oikeutamme ja puolustamme sairasta käytöstämme.
Kerrottuani totuuden, vaimoni tiestysti aluksi romahti. Oli itkuinen ja epätietoinen siitä, olenko tosissani. Puolessa tunnissa hän kuitenkin oli koonnut itsensä ja esitti minulle suunnitelmansa, jolla aikoi auttaa minua.
Hän lainasi minulle lähes kaikki säästönsä, 15 000 euroa. Teko jota en häneltä missään nimessä pyytänyt enkä olettanut, vaan hän teki sen omasta aloitteestaan. Olen loppuelämäni kiitollinen hänen tuestaan ja suhtautumisestaan asiaan. Pankista kävimme kysymässä lainaa loppuosuudelle, mutta sitä ei myönnetty ilman takaajia. Olisin toki voinut kysyä vanhempiani takaajiksi, mutta en halunnut enää sotkea enempää läheisiäni tähän soppaan. Lisäksi pelkään että he leimaavat minut loppuelämäksi “pelaajaksi”, eikä mistään luottamukseen tai rahaan liittyvästä voida puhua ilman tätä aspektia. Ehkäpä jonkun mielestä tein huonon valinnan ja tietoa aiheesta pitäisi jakaa laajemmin, mutta koin näin olevan parempi.
Taloutemme ulkopuolista velkaa minulle jäi siis vielä 21 000 euroa. Tuota summaa olen maksellut joulukuusta 2017 alkaen n. 1000-1200 euroa kuussa pois, mutta 21% vuosikorko tuntuu melko “mukavasti”. Lainasumma on tällä hetkellä n. 14 200e+ se vaimolta lainattu. Saan tuon ulkopuolisen velan varmasti makseltua 12-14 kuukaudessa, kun koron vaikutus tietysti pienenee sitä mukaa kun velan pääoma lyhenee. Koen tilanteestani ahdistusta ja häpeää edelleen päivittäin, mutta onneksi velka lyhenee kuitenkin hyvää vauhtia. Eiköhän sen omistusasunnonkin vielä pääse hankkimaan muutaman vuoden sisällä.
Lopettuani uhkapelaamisen, minulla on ollut kaksi repsahdusta tai “kokeilua”'. Ensimmäinen oli kun yhdelle pelitileistäni oli maksettu eräs pitkän tähtäimen kausiveto. Olin siis asettanut vedon joskus syksyllä 2017 ja se maksettiin pelitililleni keväällä 2018. Summa oli n. 160 euroa. Kysyin vaimoltani mitä hän on mieltä, pitäisikö yrittää tuurilla moninkertaistaa tuo summa, vai kotiuttaisinko pankkitilille. Sellaisenaan se raha ei kuitenkaan velkataakkaa juurikaan keventäisi, mutta moninkertaistettuna siitä olisi apua. Vaimo antoi minulle vapaat kädet päättää. Pelasin ja hävisin tuon rahan. Tästä tuli valtavat omantunnontuskat ja itseinho. Koin nämä tuntemukset kuitenkin lopulta positiivisena seikkana, varsinkin kun ei tehnyt edes yhtään mieli tallettaa ja pelata lisää. Enpä siihen toki olisi pystynytkään, kun olin sulkenut talletusmahdollisuuden kaikilta pelitileiltäni. Toinen kerta oli kolme kuukautta myöhemmin, kun humalassa kavereiden kanssa pelasin baarissa blackjackia 20 eurolla. Valtava itseinho jälleen ja itkuhan se seuraavana päivänä pääsi. Toivottavasti kolmatta kertaa ei sitten tulekaan, ei ainakaan tee tippaakaan mieli tämän kaiken jälkeen.
Pitkä ja puuduttava teksti, miksi sen tänne kirjoitin? Kirjoitin sen siksi, jos siitä olisi apua edes yhdelle vastaavankaltaisessa tilanteessa olevalle ihmiselle. Jos joku tämän lukemalla pystyy välttymään siltä, mitä kaikkea olen kokenut, niin olen todella tyytyväinen. Monesti tällä palstalla näkee ihmisten lopettaneen, mutta retkahtelevat uudestaan tai jopa tietoisesti jatkavat “välillä pikkusummilla”. Omasta kokemuksestani voin sanoa, että tällaisen taustan omaavana nollatoleranssi on ainoa vaihtoehto. Itsekin tosiaan olen pelannut vielä noina kahtena kertana, mutta en todellakaan ole niistä ylpeä. Ylpeä olen siitä, että pystyn itse nyt tunnistamaan ongelmani ja tiedän rajani. Se raja on nolla.
Ottakaa hyvät ihmiset kerrasta opiksenne älkääkä jatkako, ihmiselämässä on niin paljon koettavaa ja tunnettavaa, eikä sitä tajua jos pelit sumentavat tajunnan. Omakohtaisesta kokemuksesta voin kertoa, etteivät ne rahapelit todellakaan ole sen arvoisia. En ole vuosiin voinut henkisesti niin hyvin kuin tällä hetkellä voin. Kaikilla se ei tietenkään käy niin kuin itselläni, että pystyy lopettamaan pelaamisen kuin seinään. Hakekaa ihmiset apua mikäli omat voimavarat eivät riitä, siinä ei ole mitään hävettävää. On järkyttävää uhrata oma kallisarvoinen elämänsä jollekin niin turhalle, jolle itsekin omasta elämästäni niin monta vuotta uhrasin.
kuin myös hyvää pelitöntä loppuelämää ja tsemppiä loppuvelan maksuun, niin se vain sitten lopussa kiitos seisoo!