Opiaattiriippuvainen ilmoittautuu!

Terve kaikille! :slight_smile:

Olen buprenorfiiniriippuvainen. Päivittäin käytän ja i.v.-käyttöä (aamuvedot et lähtee päivä käyntiin ja sit viel illal/ duunin jälkeen toiset töötit rentoutuakseen, jokapäiväinen rutiinii nää parit vedot). Avovaimo on myös buprekoukus ja hakeuduttiin yhdes syksyllä a-klinikalle, aloitettiin lääkkeellinen avokatkaisu (bentsoja, catapresania, pahoinvointi- ja pumppulääket, kipulääket yms. reflojen hoitoon) ja terapiaa, mitä tosin oli vaan n. 3 vkon välein. Ei oikein riitä tunnin jutustelu noin harvoin antamaan henkistä tukea, resurssipula a-klinikallakin. Mut ei avohoito oikeen riittäny; retkahdettiin parin päivän päästä. Bentsot katkaistiin kun seulat ei ollu puhtaat, tosin kerrottiin lekurille ihan rehellisesti jo ennen seuloja et ollaan retkahdettu.

Meiän lääkäri suositteli ns. tiputus-hoitoa eli viikoks osastolle, siellä sit lasketaan annosta tasaisesti ja sen jälkeen siviilis jatketaan annoksen pudotusta. Sitten kun bupre ajettu alas niin saadaan uudestaan bentsot auttaan pahimman alun yli. En vielä tiedä koska tonne osastolle päästään, sinneki on jonoa.

Päihdehistoriasta sen verran et alkoholin käytön alotin teini-ikäisenä ja aika rankasti tulikin ryypättyä monta vuotta. Jonkinlainen alkoholiongelma muodostu. En nyt päivittäin juonu mut joka vklp ja kaikki vapaapäivät oli pakko päästä ryyppää ja sit jäi helposti putki päälle ja tuli otettua saikkua töistä. Alkoholil läträämiseen kyllästyin ja pääsin ongelmasta eroon, tosin samoihin aikoihin tuli huumeet kuvioihin. :unamused: Nykyään nautin välil pari kaljaa iltasin ja jos lähden juhlimaan ni voin juoda mukavaan, rentoon humalaan mut tiedän rajani ja ei mee överiksi. Aika harvoin tulee kännejä kiskottuakaan eli alkoholin kanssa tunnen olevani ihan sujut.

Pilveä polttelin myös ekan kerran teini-ikäisenä ja välillä vieläki tulee pajauteltua, mut sitä en pidä omal kohdal ongelmana. Huumeiden käyttö alko aluks ryynien vetämisestä kännissä ja sit piri kokeilu ja aika pian Subutex perään. Aluks tuli vedettyä vauhtia kun oli juhlimassa, siihen muodostu jonkinlainen psyykkinen koukku. Sitten jossain vaiheessa vaan vauhti vaihtui hitaisiin. Yhtäkkiä tajus että bupren vetäminen viikonloppusin oli muuttunu jokapäiväseks touhuks. :frowning: Amfetamiinia en onneks oo vetäny moneen kuukauteen.

Muuten elämässä perusasiat kunnossa eli on ihana tyttöystävä, työpaikka, kämppä, ruokaa jääkaapissa ja kiinnostusta muitakin asioita kohtaan kuin huumeita sekä vanhoja oikeita ystäviäkin ketkä ei käytä douppia. Perheeltäkin ollaan onneksi onnistuttu salaamaan huumeiden käyttö. Eli onneksi on muutakin elämää kuin narkkaaminen mutta silti se on liian isossa roolissa ihan arkipäiväisessä elämässä. Rahaa menee helvetisti ja on tosi kuormittavaa tää jatkuva salailu ja stressaaminen siitä että subua riittää ettei tuu reflat ja pääsee duuniin. Ja toki on tiedossa terveyshaitat pitemmän päälle, varsinkin kun suonensisäisesti käyttää.

Pyysin kirjoitusoikeuden tänne jo viime vuoden puolel, mut nyt sain aikaseks kirjoittaa tänne ekan kerran. Saunan puolella oon kyllä kirjotellu samast aiheest. Tässä mun tarinani. Tein itselleni uudenvuoden lupauksen et pääsen kuiville ja lopetan kovat huumeet ja piikittämisen kokonaan. Kunhan tämä onnistuu niin on asiat melko hyvin ja olen varmasti paljon onnellisempi ja voin keskittyä elämässä paljon tärkeämpiin asioihin!

HH

Heips!

Kandee tosiaan alkaa pienentämään annosta. Ensin se annos jolla pysyy salettia kunnossa eli ei vaihtele annosta vaan pitää sen samana. Sit kuten korvauksessa alkaa laskemaan annosta sen kuudenneksen tai seitsemänneksen kerrallaan. Kannattaa ottaa määrättyihin aikoihin annokset jolloin elimistö tottuu. Mä ite vaik oon korvauksessa, liuotan kahdesti/pv ja vähennettäessä pudotan aina ilta-päivän annoksesta koska yöllä ei ole niin väliä jos on viekkareissa.

Mul oli itelläni kans piikki-koukku mut jo ennen korvausta aloin ottamaan ekat vedot iv:nä ja sit yritin pitää nokittamalla. Monet väittävät et siinä menee turhaan hukkaan mut mun mielestä kestää vaikutus paljon pidempään + ei tuu ongelmia suonten kanssa. Toinen on et liouottaa alkoholiin pienen määrän ja kielen alle jolloin hyöty-osuus on yli puolet enemmän ku liuotuksessa.

Mul itelläni menee se 3-6vkoa et elimistö tottuu uuteen annokseen. Yleensä alotan pudottamaan silloin tällöin 1-4mg joka kostautuu kyl useampana päivänä, mut ku 1-2krt/vko voi jättää sen millin pari pois, ni silloin jätän sen päivä-lääkkeestä kans pois enkä nosta annosta enää. Jos on aivan hemmetin huono olo ni aluks saatan ottaa 1krt/vko millin lisää (eli entinen annos) mut 2-3vkon jälkeen sitäkään ei enää tarvi.

Itelläni menee samantien sekaisin määrät elimistös jos alan vaihtamaan kellonaikoja tai määriä. Muutenkin tapana on aina odottaa et kädet on aivan jäässä ennenku liuotan seuraavan annoksen, oon huoman ettei siihen kuole kuitenkaan. Tällä tekniikalla saanu pois kolmasosa vuoden aikana annoksesta mut täällä kirjoitteli aikoinaan Siru84(?), joka sai jossain ½v:ssa laskettua annoksen lähes 10mg:stä 3mg:iin… Löytyy hakemalla tuolta Tilanne tänään- topicista. Itelläni on nyt lihakset niin paskana ettei enempää voi koneella olla, mut tsemppiä! Jo tuo annoksen “vakiinnuttaminen” auttaa. Se et ottaa jonain päivän 4mg ja toisena 8mg ei vain toimi… Kun huomaa että se keskiverto annos kantaa tarpeeksi hyvin, voi alkaa pudottamaan pientä määrää pois… :slight_smile: Tsemppiä!

HH tervetuloa tänne.
Ja kiitos Malibulle tekstistä :slight_smile:
Niin, itse työntekijänä näen kanssa niin, että kolmen viikon välein keskustelut asiakkaiden kanssa ovat aika hepposta hoitoa. Miniminä pidän kerran viikossa tapahtuvaa keskustelua. No, resurssit ovat mitä ovat. Ihanteellista olisi vaikka keskustelu joka päivä, vaikka pienempikin tuki keskustelu. Mutta se tästä.

Kerroit, että elämässäsi on perusasiat kunnossa. Hyvä tietenkin niin, nyt on tärkeää pitää niistä kiinni. Mitä mieltä olet, kuinka kauan ne asiat ovat kunnossa jos käyttö jatkuu? Toivottavasti pääsette mahd. pian osastolle!

Terve! :slight_smile:

Ollut kiireistä, enkä oo ehtinyt tännekään kirjoitella muutamaan päivään. Mutta kiitos Malibu tekstistäsi ja tsemppaamisesta! :slight_smile: Kiitos vinkeistä. Ollaan yritettu pitää annokset suht tasaisina, pitkään aikaan vakiintunut että parit vedot/ pvä. Aamulla ja sitten duunin jälkeen/ illalla. Toki välillä “juhlapäivinä” eli vapaapäivinä tai jos on lähtenyt kavereiden kanssa viihteelle on tullut otettua useammat vedot tai isompia annoksia.

Nyt kuitenkin, meillä oli ensimmäinen tapaaminen siellä poliklinikalla, minne ollaan hoitoon menossa. Eli hoitajat haastattelivat päihdehistoriasta ja yleensäkin elämästä. Päästiin jonoon ja saatiin tietää että maaliskuussa päästään osastolle. Se ei oo mikään lepokoti ja saatiin tietää ettei päästä muijan kanssa sinne samaan aikaan vaan ensin meitsi menee sinne ja sitten tyttöystävä seuraavalla viikolla. No jos sen avulla päästään kuiville niin kyllä se on sen arvoista. Osastohoidon jälkeen on joka päivä liuotus, kuten korvauksessakin ja jatketaan annoksen pudotusta.

Sulle myöskin kiitos viestistäsi Tuomo Seppänen. Tosiaan olisi hyvä jos saisi säännöllisempää terapiaa mutta se ei tunnu olevan nyt mahdollista. Ollaan pohdittu jos käytäisiin tutustumassa jossain NA-ryhmässä. Olen kuullut et moni on saanut paljon apua ja henkistä tukea sellaisista ryhmistä.

Tosiaan, onneksi on perusasiat kunnossa. Mutta varmasti ongelmia alkaisi tulla kaikille elämän osa-alueille pikkuhiljaa jos käyttö jatkuisi pitkään. Raha-ongelmia nyt jo toki jonkun verran kun sen verran kallis harrastus tuo douppaaminen. Ja turhia riitoja tyttöystävän kanssa huumeiden takia, joten narkkaamisen lopettaminen parantaa parisuhdettakin. Vaikka tällä hetkellä menee onneksi muutenkin ihan hyvin. Veikkaan että työpaikka ja kämppä kyllä pysyisi mutta suuremmmista ongelmista ensimmäisenä saattaisi tulla isompia ongelmia virkavallan kanssa. Meinaan rikokset tulee monesti kuvioihin jossain vaiheessa monilla. Itse olen tähän asti selvinnyt suht vähällä, vaikka onhan sitä toki poliisin kanssa tekemisissä oltu enempi tai vähempi… :unamused: Parin vuoden, vuoden taikka vain puolen vuoden päästä tilanne saattaisi olla toinen… Mut joo, näillä mennään ja valoa näkyy tunnelin päässä, onneksi.

HH

No hyvä, että olette käyneet siellä haastattelussa. Hoitoon menemistä ei kannata mielestäni enempää pitkittää. Maaliskuu saattaa tuntua kaukaiselta, mutta pian se kuitenkin on.

Moro!

Jep, samal taval mekin ajatellaan et mitä nopeemmin hoitoon, sen parempi. Toisaalta hieman hermostuttaa ja on levoton olo kun miettii tulevaa hoitoa; toisin kuin aluksi luultiin niin emme pääse osastolle yhdessä kun eivät ota pariskuntia. Syy oli joku sen tapainen kuin “pystyy keskittymään täysin omaan parantumiseen kun ei ole kumppani vieressä”.

Huoh…meitsi on kyllä sitä mieltä et ei helpota parantumista kun pitää olla erossa rakkaastaan. Ja tyttöystävä on kans murheissaan kun ajattelee asiaa et meidän pitää olla erossa toisistamme. :frowning: Yks viikko nyt meniskin vielä mut todennäkösesti se tulee meneen niin et minä meen ensin osastolle viikoks ja sit ku tuun kotiin niin muija menee osastolle ja meitsi alkaa käymää joka päivä lioutukses ja jatkan annoksen laskemista. Onneks saa joka päivä soittaa mut tapaamisaikoja ei ole niin pitää yksin himassa möllötellä ja yrittää samaan aikaan keskittyä kuivilla olemiseen… :unamused: Ja sitten vielä hoidon päätteeksi pitää mennä uudestaan osastolle. Toivon mukaan se ei mene niin että heti kun muija tulee takas himaan niin mun pitäisi taas lähteä jo osastol ja kun mä tuun himaan niin tyttöystävä lähtis sinne.

No, tässä nyt odotellaan seuraavaa aikaa hoitajalle sinne hoitopaikkaan että selkiintyis vähän ja sais enempi tarkempaa tietoa. Joka tapauksessa vaikka hoito olis rankka (tarkotan lähinnä henkisesti kun subua nyt saa ettei pitäs tulla refloja) niin kyllä me se aiotaan läpi käydä että pääsis kuiville ja parantuis mahdollisimman pian! Ei kannata tässä vaihees alkaa enää perumaan.

Että tällaisia fiiliksiä tällähetkel. Muuten elämä rullaa tavalliseen tapaan ja buprea kuluu entiseen malliin. Hieman vielä normaalia enempi pyöriny subu, muut huumeet ja kaikki koko tähän elämäntyyliin liittyvä mieles. Johtunee varmasti siitä kun tietää et reilu kuukauden päästä pitäs lopettaa narkkaaminen ja muuttaa täysin asennettaan ja elämäntyyliään. Ja tottakai haluan ja haluamme molemmat lopettaa kun hoitoon hakeuduttiinkin. Mut valehtelisin jos väittäisin etteikö ajatus lopettamisesta tuntuisi välillä myös haikealta. Vaikka siis ehdottomasti motivaatio lopettamiseen löytyy! Mut se on helvetin iso muutos elämässä, niin kai se kuuluu asiaan et pohtii ja tuntee monenlaist ajatust ja fiilistä, oikee tunteiden kirjo. Se on mulla ainaki viha-rakkaus -suhde Subutexiin…ja ylipäätään huumehiin… :unamused: Mut luulen et niin on monella muullakin ketä tahtoisi lopettaa.

No, siellä hoitomestassa on sitten aikaa kelailla ja uskoisin että vahvistaa halua lopettaa kun on siellä lukkojen takana, ei omia vaatteita, ei melkeen mitään muutakaan omaisuutta saa ottaa messiin, ulos pääsee hoitajan kanssa jne. Noh, paljon kirjoja mukaan ja ajattelin päiväkirjaa alkaa kirjottaan. Ja hyvät ruuat siel pitäs olla. :laughing: Tulipas pitkä viesti, no ei mulla muuta. Kevättä, valoa, lämpöä ja uutta sivua elämässä odottaen! :slight_smile:

HH

Moi!

Kellään hyviä vinkkejä siihen miten saisi sitten hoidon jälkeen kaikki ns. hyvät muistot huumeiden käytöstä pysymään poissa? Ettei käy niin että “aika kultaa muistot” ja jos (ja kun varmasti) alussa iskee kovia himoja niin mitä kannattais ajatella/ tehdä että sais houkutukset pois mielestä mahdollisimman nopeasti? Siis jotain konkreettista puuhaa/ ajatusmalleja, muutakin kuin se että lappaa bentsoja suuhun. On tuohon hoitoon nyt vielä kuukausi aikaa mut ajattelin et on hyvä ruveta henkisesti valmistautuu siihen ja kuivilla pysymiseen.

Kun ensimmäiset viikot ja kuukaudet nyt tulevat olemaan pahimpia ja ovat erittäin kriittistä aikaa niin kaikki apu ja vinkit siitä pahimmasta alusta selviämiseen on tervetulleita! Pystyisi nyt sitten etukäteen jo valmistautumaan siihen mitä tehdä sillon kun kova himo ja heikko hetki iskee päälle.

HH

Ajattelin nyt kirjoittaa sulle HH, koska tilanteesi muistuttaa jonkin verran omaani. Olen myöskin ollut buprekoukussa ja nyt tällä hetkellä oon ollut kuivilla 2 kuukautta 4 päivää. :slight_smile: Mun aviomies on tällä hetkellä korvaushoidossa ja meillä tuo hoitoonmeno hoitui aika samalla kaavalla kun teillä on tiedossa. Eli ensin meni minä laitokseen tiputukseen, olin siellä 12 päivää jonka jälkeen mieheni meni laitokseen viikoksi korvaushoidon aloitukseen. Voin kertoa että on rankkaa olla erossa, mutta kun tavoitteen pitää mielessä sen kyllä kestää. (Operaattori varmasti iloitsi näistä pitkistä eroista, mun lompakko ei :wink: )

Kysyit miten saa pidettyä hyvät muistot huumeista pois mielestä hoidon jälkeen. Se kai on täysin mahdotonta, mutta kannattaa verrata niitä hyviä muistoja joihinkin toisiin (huumeettomiin) hyviin muistoihin tai sitten verrata kuinka paljon huonoja muistoja kaman käyttämisestä on. Itselle oli tosi vaikea punnita hyviä ja huonoja puolia keskenään silloin kun käytin, mutta hoidon jälkeen ajatukset oli “kirkkaampia” kun oli tavallaan pakko hyväksyä myös negatiiviset tuntemukset osaksi elämää.

Mulle on ainakin vasta nyt kahden kuukauden putsina olon jälkeen tullut vetohaluja. Aiemmin olin vaan tosi helpottunut kun pääsi eroon siitä helvetillisestä stressistä joka tuli raha-asioista ja ainaisesta säätämisestä. Varsinkin jos oon nukkunut huonosti niin vetohalut on kovempia. Yleensä sanon suoraan mun miehelle jos tekee mieli vetää, yhdessä sit aletaan purkamaan sitä oloo. Toisinaan mun mies pakottaa mut ulkoilemaan ja mulla se auttaa siihen ahdistukseen mikä liittyy vetohaluihin. Liikunta on muutenkin yks aika tehokas ja konkreettinen keino millä saa purettua vetohaluja. Ei varmaan kaikilla auta, mutta kannattaa kokeilla. Toinen mikä mulla auttaa on että laittaa luurit korville ja kuuntelee musiikkia niin kauan että vetohalut menee ohi.

Tämmöstä tällä kertaa, toivotan tosi kovasti tsemppiä yritykseen! :slight_smile:

*muoks. typoja tulee, kun kirjoittaa niin tunteella :unamused:

Toivoisin HH et saisitte sun avokin kans hiukan pidemmän hoito-kontaktin… On aika vaikea alkaa miettiä et petaako retkahdusta vai ei ku se petaaminen voi alkaa jo 4vkoa etukäteen. Mä pääsin korvaukseen aikoinaan mut oon lopettanu pirin, dexmin, herskan ja essot ihan omasta halusta. Mietin tuota bubren lopettamista myös, mut tiesin et jos kerran retkahdan, ni se hoito oli tyhjän kanssa…

Paras tapa oikeasti on vaihtaa numero, pyyhkiä kaikki luukkujen numbat pois ja mielellään vaihtaa jonkun matkan päähän entisistä kavereista. Mul ainakin mitä pidempää olin kuivana, sitä vähemmän löysin mitää positiivisia asioita käytöstä…

Tärkein ois kuitenkin saada uusia toiminta-tapoja ettei retkahda tunteiden tms. takia. mulla psyykkaus autta hemmetin hyvin. En saanu mitää iloa retkahduksista ku olin päättänyt lopettaa. Mulla tuo ei ollut enää viha-rakkaus-suhde vaan se oli se piikittäminen ja normi-olon saaminen…

Mitä pidempää käyttäny, sitä pienemmäst määräst tulee viekkarit. Pitää kuitenkii muistaa et päivän retkahduksen viekkarit kestää ehkä sen 3-4pv ja sen takia putkea on todellakin turha jatkaa… Oon ite useamman kerran lopettanu bubren seinään päivittäisen käytön jälkee ja kokenu nuo viekkarit, mut aina pääsin siitä ohi kunnes lopetin muut aineet ja pääaineeks jäi sit lopulta bubre. Mä ku fiksuna päättelin et herska ja kontit on paljon koukuttavampia ja bubresta pidin taukoa sit artuilla ja tramboilla…

Mulla auttoi ku kirjotin kaiksita paskimmista oloista paperille mietteitä ja sit ku teki mieli vetää, luin niitä… Paras olis mun mielestä et hankkisitte jostain muusta kaupungista puoleks vuodeks kämpän jossa opettelisitte elämään ilman bubrea. Vaikka tuntuu karulta ettette pääse samaan aikaan hoitoon, ni tuot on testattu et hoidot keskeytyy helpommin jos laitoksen sisällä on suhteita… Molemmat keskittyvät omaan hoitoon eivätkä toisen huonoon oloon ku ovat hoidossa erikseen. Oletteko varmasti valmiita lopettamaan?? Ku niiden negatiivisten asioiden tulis painaa enemmän vaaka-kupis ku positiivisten ja mä en enää edes kestän loppu-vaihees käyttäjiä ku ei heillä ollu muuta puhumista ku kama… Samoin kaveripiiri tulis vaihtaa, ite lykkäsin sitä yli 3v enkä päässy kuiville… Teillä kandeis olla myös joku NA-kontakti tms. Mut paras on et teette itsellenne mahdollisimman vaikeaksi hommata bubrea enää mistään… Mikäli tekee mieli vetää ni lähdette vaikka toisen vanhemmille kylään ja purette hampaita yhteen. Mitä enemmän asiaa ajattelee, sitä harmittomammalta “yksi kerta” tuntuu. Mä ku lopetin pirin ekan kerran ni kokeilin sen “yhden kerran” ja siitä sit “viihdekäytttöön”. Toisaalta ku testit otettii joka toinen vko ni en voinu polttaa savua, käyttää lääkkeitä tms. Bubre ei vielä tuolloin näkynyt testeissä joten sitä kiskoin PALJON, piriä myös mut niin etten jääny testeis kii… Ennenku huomasin et olin 4kk:den jälkee saanu potkut töistä ja siitä vielä kk ni olin katkolla… Kaikki massit oli mennyt, muistan ku mul oli muovikassi mukana jossa oli eri lääkkeitä ja tein sit vaihtareita kaikkien narkkien kanssa sekä hankin piriä älyttömiä määriä… Olin käsiny niin karseat bubre-viekkarit et klinikalla asian huomas vaik en puhunukaan siitä ja sano etten yksin pääse irti mut silloin oli vielä voimmia sanoa et ite oon hankkin olot joten ite myös selviän näistä… Kävin myös töissä mut en kovin terveeltä näyttänyt… Ekat 4pv anelin ja rukoilin et hankkis bubrea mut koko kaupunki oli ilman eikä naapuri-kaupungistakaan saatu ja sit 5. päivänä soitin et älkää antako mistään hinnasta mulle sitä enää…

Väsäsin exälle välillä ilta-vedot johon laitoin neuroleptejä jotta tipahtais et pääsen hakemaan piriä ja soitti sit ½h:n pääst johon sanoin et “myöhäistä”… Tuostakin pääsi yli essojen, bubren, herskan, jyvien ja savun voimalla… Piriä ei vedetty useampaa kuukautee… Sen sijaa taas alkoi sit bubre lähtee käsistä eli tuo on niin perkeleen taitolaji. Lopetin ku avokki (ex) käski lopettaa, vedin samoja määriä ku se (8mg kerralla) ja ihmetteli ku 3vkon jälkee tärisin ku haavan lehti sekä oli aivan helvetin kipeä olo… Enpä ees tajunnu et oli viekkarit…

Mä kestän paremmin ne fyysiset viekkarit ku psyykkiset… Mitä enemmän päiväs on rutiineja, sitä paremmin sujuu lopetus. Kuitenkaan koskaan ei tuu enää samoja fiilareita ku mitä tuli silloin ku veti ekoja kertoja…

Tarinan opetus on se, et älkää vaihtako ainetta. Muistakaa et ½v teil on todella masentunu olo mut se kuuluu asiaan. Yrittäkää käydä rannalla kesällä, kävelemässä, keksikää joku asia jota tahdotte opetella, älkää kuivanarkatko, pysytelkää eros käyttäjistä (oikeesti mun vuosikausia vanhat frendit veti vetoja mun nenän edes vaik olin lopettanu, niit kiinnostaa vain oma hyöty), tehkää väli-suunnitelma ja pitkän välin suunnitelma, kuunnelkaa itseänne ja jos toisen tekee mieli vetää ni toinen ei lähde siihen mukaan (mulla auttaa ku meen sänkyy makoilee tai nukkumaa ja oon ansaitusti maailman kärsivin ihminen sillä hetkellä) ja älkää vaatiko itseltänne liikoja ku olette toipilaita, jos ei aina huvita tehdä mitään ni antakaa itsellenne aikaa sairastaa. Älkää kuitenkaan jumahtako siihen tilaan. Mieli tekee kepposia ja oon itekii retkahtanu, jopa piriin ja essoihin lopettamisen jälkeen. Huomasin et samaa paskaa oli ku mitä muistin ellei paskempaa ja kaiken lisäks eipä se rännääminen ees tuntun hyvältä, pikemminkin vitutti ku ei ollu suonet parantunu, tuskin on vieläkään.

Ja tosiaan tuo et elämä ois helppoa ku lopettaa, se on paskapuhetta! Elämäs on ylä- ja alamäkiä. Monesti kohtelu on ala-arvoista ja kaikesta saa tapella, silloin tekis mieli luovuttaa todellakin koska joskus tulee paskempaa kohtelua ku mitä silloin ku käytti, silloin sentää säälittiin. Mä oon ajatellu asian niin et kaikki ihmiset voivat paeta ongelmiaan päihteisiin, sen sijaan ne ketkä opettelevat elämään ilman päihteitä vaikka ois kuin vaikeaa; ovat niitä arjen sankareita. Mä myös suosittelisin jotain kuntouttavaa työtoimintaa tai työelämänvalmennusta jotta olis päivissä tekemistä… Tsemppiä!

Hyviä neuvoja tässä on jo teille annettukin.
Tuo kaveripiirin vaihtaminen (ja numeron ja asuinpaikan vaihtaminenkin ehkä) helpottaa ihan oikeasti kuivilla pysymistä huomattavasti! Maailmassa on ehkä muutama ihminen joka on kitkutellu selvänä kavereiden doupatessa, mutta pidemmän päälle yleensä retkahtaa, ja usein ne nistikaverit ei ehkä oo muutenkaan sitä parasta seuraa. Mun mielestä totakin kandee miettiä itekseen, jos ei oo valmis luopuu noista “kavereista”, onko oikeesti valmis ja halukas pysyy selvänä?

Mua on helpottanut retkahtamattomuuteen se, että jouduin venailee niin kauan kh:oon alkamista, ja siten keräämään huonoja muistoja nistiajasta, nyt ne on syöpynyt mun muistiin selkeinä. Jos alkaa himottaa (varmasti kaikkia joskus alkaa, siis doupit) niin yritän juurikin miettiä, mitä positiivista ja mitä negatiivista siitä käyttökokemuksesta on ennen seurannut ja mitä nyt seuraisi. Lisäksi mulla on tavoitteita ja unelmia (esim. ammatti & työ ja lapset), joiden kanssa päihteet sopii todella huonosti, ja päihderiippuvaisena mulla ei oo resursseja niihin, se auttaa paljon.
Uskon aika lailla siihen kliseeseen, että jokaisen pitää kohdata oma pohjansa, ennenkuin voi alkaa kunnolla toipua. Usein halu lopettaa löytyy ainakin jonkun asteisena ensin, mutta taistelua pitää vielä käydä jonkin aikaa (joillakin jopa vuosia), ennen kuin on lopullisesti valmis lopettamaan ja siis niin “kyllästynyt” narkkielämään, ettei vaan pysty elämään sitä enää. Itse ainakin huomasin tän asian vasta, kun olin ollut jonkin aikaa kh:n avulla kuivilla, luulin jo siitä yli vuosi aiemmin, että olen täysin valmis lopettamaan, mutta en vain onnistunut…

Varmaan lähes missään ei pääse muuten pariskunnat yhdessä osastolle. Se saattaa tuntua rankalta, mutta kyllä tuosta selviää’ (vaikka toki puoliskolta voisi saada paljon akuuttia tukeakin). Onhan sitä sitten loppuelämä aikaa olla yhdessä, ja ainakin omalta kohdalta voin todeta, että parisuhde-elämäkin on parantunut ja helpottunut huomattavasti kun ei enää narkkailla, vaikka ennenkin meni hyvin. Toivottavasti tuo kaikki, te toisillenne ja yhteinen ihana tulevaisuus (joka siintää mahdollisuutena edessä) antaa teille voimaa! Itse ainakin olen huomannut, että ihan alkuvaiheessa kun yritetään yhdessä pyristellä kuiville, se “heikompi” osapuoli helposti saa toisenkin retkahtamaan, mutta kun hieman aikaa kuluu, tilanne onneksi kääntyy toisinpäin.

Ehdottomasti kannattaa tutustua itseensä paremmin ja mieluusti hankkia avohoitokontakti tueksi, tarvittaessa jopa terapiaa. Päihdevammaisena sitä on tottunut saamaan “helpon” ja ennen kaikkea nopean helpotuksen pahaan oloon ja suuriin tunteisiin (usein myös positiivisiin, mutta etenkin ahdistukseen ja masennukseen!), joten usein tarvii ihan opettelemalla opetella kestämään niitä tunteita ja olotiloja, sekä keksimään muita ahdistuksen purku-keinoja. Kaikki on mahdollista, kun on vaan kärsivällinen! Isolla osalla ihmisistä on taito kestää yllättävän paljonkin vaikeita asioita, nyt on teidänkin vihdoin aika opetella siihen. Saattaa kuulostaa helpolta, mutta tää on oikeasti iso asia päihteiden käytöstä irtipysymisessä! Monet kokevat saavansa apua esim. hoitajien kanssa keskustelusta ja vertaistuesta.

Muistakaa, että suurin päihdehimotus kestää usein vain 15 minuuttia! Kun sen ajan pinnistelee ja koettaa suunnata ajatukset muuhun (esim. tekemisen kautta), alkaa olo usein jo helpottaa. Eri asia toki sitten, jos on jo petaamassa itselleen retkahdusta, eli on jo sallinut sen itselleen, silloin ei kai enää auta kuin suuri ihme…
Tsemppiä!

Terve kaikille! :slight_smile:

Iso kiitos hyvistä vinkeistä ja tsemppaamisesta! Osa oli sellaisia mitä on itsekin pohtinut mutta oli myös hyviä neuvoja joita ei itse ollut tullut ajatelleeksi. Ja vahva halu ja motivaatio päästä kuiville kyllä on ja uskomme olevan täysin valmiita lopettaa narkkaus. Nistikavereiden seurasta luopuminen ei tuota vaikeuksia ja onneksi meillä on vielä vanhoja, oikeita ystäviäkin jäljellä ketkä ei vedä mitään pilveä vahvempaa ja osa ei sitäkään. Toiseen kaupunkiin muutto varmasti myös auttaisi mut sitä ei voida tehdä koska mulla on täällä vakituinen työ ja olen ollut samassa firmassa pitkään, joten siitä on hyvä pitää kiinni. Avovaimolla on myöskin duuni täällä eli ei tarvita mitään työelämävalmennusta tai vastaavaa. Työt on kyllä siitä hyvä asia et on tosiaan tekemistä ja samat rutiinit päivästä toiseen. Siitä tuli mieleen että on varmasti mukavaa sitten kun on kuivilla ja ei tarvitse syytää kaikkia rahoja huumeisiin vaan voi tehdä kaikkea kivaa, matkustella enempi, käydä ulkona syömässä ja ostaa jotain kivaa niillä rahoilla mitkä olisi menny muuten subuun. Pystyy ehkä laittaa säästöönkin massia pitkästä aikaa.

Se on hyvä neuvo ja olin itsekin sitä pohtinut että kirjoittaa paperille ylös kaikki paskat asiat mitä douppi aiheuttaa. Voisin vaikka tehdä listan narkkaamisen plussista ja miinuksista ja se nyt on sanomattakin selvää että miinuksia on enemmän. Ja samanlainen lista vaikka lopettamisesta, jossa tietysti on hyviä puolia enemmän. Kelailin myös että kirjoitan tosiaan tavoitteita ja suunnitelmia ylös ja aattelin myös alkaa kirjottaa päiväkirjaa jo nyt ennen hoidon alottamista.

Paljon vaan kivaa tekemistä vapaapäivien kuluksi ettei ehtisi niin paljon kelailla huumeita. Sitten jos saisi vielä aikaiseksi alottaa lenkkeily ja salilla käyminen. Saisi purettua siihen energiaa ja vitutusta. Mietittiin myös muijan kanssa et sitten meidän pitää palkita välillä itteämme, esim. kun on ollut aluksi viikon kuivilla niin mennään vaikka ulos syömään, sitten 2vkoa kuivilla käydä kylpylässä yhdessä rentoutumassa tai ostaa jotain mukavaa itelle tai vaikka toisillemme lahjat (tuo tuli nyt mieleen, pitääki kertoa siitä avokille) ja siihen tyyliin. Vielä tarttee päättää et mitä alkaa tekemään sitten heti kun himo iskee päälle. Että olisi valmiina suunnitelma sellaisten tilanteiden varalle niin voi sitten heti kun pahin himo on päällä alkaa purkaa sitä jonkun tekemisen kautta.

Kiitos vielä kaikille neuvoista. Sain hyviä vinkkejä ja tsemppas hyvin kun luki teiän viestejä. :slight_smile:

HH

Heips HH!

Mun mielestä tuo päiväkirja on hyvä ajatus jo näin etukäteen. Ite oon kirjottan tänne vähän ku päiväkirjaa ja ku tosiaa tää Kuivaushuone tänne tuli ni olin siinä aloitus-porukassa. Huomaa kyl kuinka vaikeeta oli aluks pysyy edes hetkee kuivillaa…

Ehdottomast kandee palkita ittensä, tuo kylpylä on hyvä idea mut kannattaa ottaa ihan pienempiäkin palkintoja. Esimerkiks jos sun avokki on pitkää tahton vaik laukun tai kengät sekä ite itelles kans jotain mistä haaveillu eikä rahaa oo ollu. Myös joku hyvä ruoka tms. on ihan hauska juttu, samoin joku leffa tms. Mä ainakii oon paljo lepsumpi ostoksis ku aiemmin (välil menee jopa aika överiks ostaminen ku ennen ei ollu mitää mut nykyää aika harvoin), mut tarkkailen ettei mitää shoppailu-riippuvuutta siit tule… Tosin eipä näillä masseilla se ois ees mahollista mut yritän kattoa et ensin oon maksan laskut et tietäis suht paljo jää sit kätee. Lisäks mul on toinen tili ja sit on vihreen kortin tili johon kerätää avokin kans bonareit; aika hyvin on tuottan ku alle 2v sit sen otin ja melkein 500€ siellä jo on… :unamused: Tuo on siis sellainen et sitä ei voi käyttää kaupassa vaa pitäis ihan nostamalla sit nostaa… Mut teillä ku on molemmilla kunnon tulot ni voittehan te laittaa pitkän linjan tavoitteeks vaikka ku kuivilla ollu vuoden tms. jonkuu isomman matkan ja sit noita väli-palkintoja… Mä ite käytin myös tuota “palkitsemis-järjestelmää” ja avokille aina sanoin et jos oon kk:den ilman ni vie mut syömää tms. ja se toimi; tosin jos retkahdin ni sit taas piti aloittaa hiukan pienemmillä tavoitteilla… Mul itelläni oli alkuun enemmän just noita pikku-palkintoja, ostin jonkun hius-värin tai kävin pizzalla… Kuitenkii mul oli ainakii ihan hyvä et sitä rahaa ei liikaa jääny ylimääräistä ku oli tottunu 10 vuoden aikana et kaikki menee heti ku ne tulee ja eletää velaks. Annoinkii usein avokin taakse osan ettei pääs kaikkea käyttää.

Mul kävi usein et “aika kultas muistot”, olin vaa loppupeleis sit psyykan itteni niin kielteiseks vetämistä vastaan et tuli karseet morkkikset. Tai mä en varmasti ollu tehny sitä päätöstä niin tarkasti ja ku meni lääkityksenä myös kaikkea ni eipä sitä koskaa kovin kauaa pystyny olemaan yksinään. Sit olin vielä aivan varma et koskaa en pysty laitoksessa olemaa hoito-jaksoa ku mulle se 3pv alkaa olla maksimi paikas ku paikas… :unamused: Aikasemmin olin antan luvan et jos retkahan ni voin vapaasti jatkaa vetämistä tai pitää putken mut sit otin et retkahdus on retkahdus; ei mikää viikkojen putki (joka jää päälle vielä). Aika harvinaista on et pääsee täysin ilman retkahduksia lopettamaan mut sil periaatteel antaa helpost luvan retkahtaa… Mul sen hyvän olon esti tosiaa se karsee morkkis joka saatto tehä retkahtamisest oikeesti ihan helvettiä ku se oli melkein maailmanloppu… Enkä edes sit pitän siitä olosta et on sekasin lopuks… Mä oon muutaman kerran ottan aika riskin ku vituttan tosi rajust et kokeillu jotain piriä tai essoja joita ilman oli ollu vuosia ja jotka aiemmin teki vähän turhankii hyvän vaikutuksen mut tuol psyykkauksel ne jäi kerta-kokeiluiks. Tai olihan ne essot pari vuotta sit edellee mukavia mut kun mietti plus-miinus-periaatteel ni ei todellakaa kannattan pitää hauskaa yhtä iltaa ku seuraavat 3 päivää oli sellasia et ois voinu itsensä tappaa ja meni viikko ennenku mikää tuntu edes siedettävält…

On alkuun paljo vaikeampaa miettiä elämää ilman kamaa mut mielihalut vähenee kyl. Mä en ite edes tahtois enää elää pää sekasin ja tuhlata vaa elämääni. Eipä tää masiskaan mukava ole mut on se parempi kuitenkii… On todella palkitsevaa huomata et kuinka se “vanha minä” alkaa tulemaan esiin ja elämä alkaa näyttää aivan erilaiselta. Aikaahan se vie mut kyl se kama turruttaa ihmisen niin pahast et ei edes muista mitä oikea elämä olikaan… :neutral_face:

Mut tsemppiä teille ja merkkaa ihmees siihen päiväkirjaan riskitilanteet jolloin käytätte. Ulkoisia riskitilanteita on raha, kaverit, käyttövälineet jne ja sisäisiä tunnetilat. Netistä löytyy “apua piikkikoukkuun” tms. opus jossa on kartoitettu ihan kaikki syyt et mihin tarkotukseen vetää ni saa itellee tietoa ettei retkahtais…

[i]No mul oli tuossa vieressä tuo J-pään kirja ni laitan tän mielihalujen hallinta- osion tähän, vaikka näitä monia on mainittukin…

Mitä voit tehdä:

  • Kirjaa ajatukset ja tunteet paperille
  • Jaa kokemuksesi jonkun kanssa kertomalla tuntemuksistasi (ei kannata kuiva-narkat kuitenkaa)
  • Käytä 15 minuutin viivytys-tekniikkaa
  • Tee jotain mikä vie huomiosi muualle eikä liity päihteisiin
  • Lähde pois tilanteesta
  • Hengita syvään rentoutuaksesi, nenän kautta sisään ja suun kautta ulos

Mitä voit ajatella:

*Hyväksy kokemuksesi, “mielihalujen kokeminen kuuluu kuvaan. Ei minun silti tarvitse hyppiä niiden mukana”
*Käytä apuna mielikuvia; Kuvittele esim. että mielihalu on kuin maininki joka nousee, laskee ja sinä ratsastat sen harjalla
*Käytä positiivista ajattelua- sano itsellesi: “Pystyn hoitamaan tilanteen, olen ollut kuivilla jo kk:den enkä aio pilata saavutustani mielihalujen takia”
*Sovella itseesi ajatusten pysäyttämistekniikkaa. (Kuvittele katsovasi Stop-merkkiä ja pysäytä sen avulla ajatuksen pohtiminen)
*Ajattele päihteidenkäytön kielteisiä seurauksia.
*Palauta mieleen raittiuden edut.

Sit tuo päihdekierre on tuo Riskitilanne-> Päihde-ajatukset (“en voi kestää ilman, otan vaa tän kerran”)-> mielihalut & himot-> Luvan antaminen (“lopetan myöhemmin, otan vain vähän”)-> Hankinta ja käyttö-> Seuraukset; välittömät= hyvä olo, myöhemmät = morkkis, riidat, sekoilut jne.[/i]

Moni noista olikin jo mainittu mut nyt ne on ihan selviytyjän työkirjasta joten ei auta ku selviytyä :laughing: … Voimia teille molemmille et varaudutte henkisesti et tuo elämänvaihe loppuu ja siihen ei kumpikaan halua takaisin! :slight_smile:

^Pakko vaan kommentoida tuota, että hassua, että on ihan tollaseen opaskirjaan laitettu melkein tasan samat asiat, mitkä itellekin on tullut mieleen :slight_smile:

Tsemppiä HH:lle, Malibulle myös ja muillekin.