Joo, naiset on välil ihan kivoja. Joskus ne on ikäviä.
Katkeruus, ruikuttaminen ja päihteiden väärinkäyttö eivät ole sellaisia asioita, jotka erityisesti houkuttelevat ihmisiä. Joita naisetkin muuten ovat, eivät ne ole mikään ihmeellinen erillinen ihmislaji.
Aloittajalle, ei kaikki johdu aina ihmisestä. Monesti etsivä ei löydä mutta kun ei etsi, löytää. Itse en ainakaan jaksaisi tällä hetkellä kirjoitella edes ystävänä uusien ihmisten kanssa, koska on niin pitkiä koulupäiviä että netinkäyttö jää todella vähälle… Maililla on vaikea yrittää kommunikoida (IMHO), pettyy itseensä jos ei jaksa enää vastailla ihmisille… Tällä hetkellä itse koen, että edes ei ehdi tavata frendejä juuri pitkien koulupäivien tähden ja siitäkin saa kokea morkkista… Elämäntilanteet ovat erilaisia ihmisillä eikä kaikkea voi ottaa henkilökohtaisesti… johan siinä flippaa väkisinkin jos epäilee että syy on aina itsessä… 
Itsekin olen elänyt ajatellen noin ja se ei todellakaan kannata…
Ole oma itsesi ja en ole itse ainakaan koskaan löytänyt baarista ketään. Ei tuo ikää katso, monta tuttua nähnyt kuinka löytävät ensimmäisen seurustelukumppanin vasta 25-30v. Kyllä sä vielä löydät sen oman kullan… 
Itsevarmuus nyt ainakin on asia, joka ihmisiin yleensä vetoaa. Ihan kaikkiin, ei vain naisiin. Kuten joku tuossa jo viisaasti totesikin, ihmisiähän me naisetkin ollaan…
Epätoivo taas karkoittaa. Ei kukaan sellasta seuraa jaksa, jos tuntuu että epätoivoisesti roikutaan kiinni yksinäisyyden tai esim. sukupuolen takia. Koita Rölli unohtaa toi noin voimakas jako ihmisten välillä sukupuolen takia. Jos sulla on omaa sukupuolta olevia kavereita, ja heidän kanssa tulet toimeen, ei sulla siis sosiaalisissa taidoissa pitäisi olla vikaa. Samalla lailla koitat suhtautua naisiinkin. Koita nähdä sen sukupuolen ohi, ja katsoa ihmiseen. Mikä juuri siinä ihmisessä kiehtoo sua, jos kiehtoo?
Toki sukupuoli on tosi merkittävä asia, en mä nyt sitä kiellä, mutta ei me tosiaan mitään kummajaisia olla. Ihan normaalisti voi jutella.
Ja galaksig, toi nyt oli tarpeetonta!
Itselläni aika samanlainen tilanne.Kolmisen vuotta ollut sinkkuna ja yksinäinen,toki kavereita ja muutama ystäväkin löytyy.Minulla on kanssa naispuolisia kavereita jonkun verran,että tulen kyllä toimeen kaikkien kanssa.Välillä minusta tuntuu siltä että ei kukaan tälläistä nistiä huoli.Oon silti koittanu pitää pään pystyssä vaikka välillä se vaikeeta onkin.Kyllä mä uskon että joskus vielä se oikea vastaan tulee.
Totuushan on se, että tyhmät ihmiset tekevät enemmän lapsia… Eli maailma tyhmistyy.
Aa, no joo ihan hyvä selvennys siinä tapauksessa.
Itseäni harmittaa ihmiset kuten Galaksig. Tiedän upeita ihmisiä, ketkä ovat päättäneet geenien perusteella että eivät halua sukua jatkaa. 2 sukupolvea käyttäjiä riittää. Silti tuo antaa luvan vetää päihteitä niin paljon kuin on aikaa jäljellä. Monesti erittäin fiksuja ihmisiä, jotka olettavat että heistä ei ole kasvattamaan jälkikasvua geenien tähden… 
Kaikki sukulaiset kun ovat jonkun päihteen käyttäjiä…
Itse toivon että osaisin kokemuksieni perusteella paremmin auttaa. Aina vanhemmat haluavat korjata virheitä, joita ovat itse kokeneet; silti uskon että jos on selvänä koko raskauden ja päihteet eivät kosketa lapsen elämää, lapsella on samat mahdollisuudet pärjätä kuin muillakin. Geenien tähden ehkä heikommat mahdollisuudet kokeilla aineita ilman riippuvuutta, mutta melko suuri osa ihmisistä kantaa geeniä addiktioihin.
Itse olen miettinyt että onko oikein itsekkäästi haluta lapsia tähän sairaaseen maailmaan? Suurin osa elintasosairauksista sekä mt-sairauksista (poislukien vanhat sairaudet) johtuu tiettyjen arvojen ajamisesta jo kouluiässä. Aiemmin ajateltiin, että jos lapsista opetetaan yksilöitä; kaikki laittavat yrityksen pystyyn ja MENESTYVÄT! Ei onnistunut, nyt tulisi vetää adhd-lääkkeit jotta työkyky säilyisi pidempään ja ihminen voisi tehdä enemmän töitä kuin mitä keho vaatii. Mainoksetkin vetoavat TUNTEISIIN, ei materia tuo onnellisuuden tunnetta. Ei laihuus, ei kauneus… Pitää löytää jotakin OMAA, joka tekee itsestä onnellisen. Ei raha tee onnelliseksi… Vaikka tiedostan asiat, muuttuminen on vaikeaa.
En koe myöskään netti-yhteisöä korvaamaan sitä vuorovaikutusta, jonka ihminen tarvitsee. Aiemmin maailma kehittyi hitaammin kuin ihminen joten oli helppoa päästä oppipojaksi ja siitä eteenpäin osana yhteisöä. Nykyään kilpailu joka asiassa on järjetöntä ja on tietty muotti, jota tulisi noudattaa… Lisäksi maailma kehittyy ihmistä nopeammin, ei tarvitse olla ruudinkeksijä nähdäkseen tahdin olevan liian kiivas jopa “asiantuntijoille”. Työt jaetaan tutuille ja valta ei ole päättäjillä… Voi olla että mikäli haluan itse lapsia ja se on mahdollista, kasvattaisin lapset jossakin muussa maassa… Olen kuullut tiettyjen maiden kouluista pelkkää hyvää… Lapset kasvatetaan yksilöinä, menemme samaa linjaa kuin jenkeissä jossa haetaan ritskut tiettyyn aikaan.
Sori offia… 
Olis kiva nähä palstan naisten kuvia.
^ En usko että moni ois halukas laittaa kuviaan tuntemattomalle ihmiselle.
^^ Heh, eipä taida onnistua ainakaan tältä suunnalta, enkä sitä paitsi ole mikään kaunotar, vaikka kauneus onkin katsojan silmissä. Eipä taitaisi tuo ukkokaan tykätä hyvää, jos vieraille miehille kuviani netissä jakelisin, vaikka nyt nukkuukin tuolla sikeästi krapulaansa pois benzopäissään ja mä vain yksinäni jumittelen lievässä krapulassa Plinkissä. Muutenkaan en pahemmin viitsi kuviani netissä levitellä ties keille ventovieraille.
Sori. Ei ole tarkoitus vitsailla sun turhautumisella ja ahdistuksella, jota tuo rakkauden, läheisyyden, hyväksynnän ja seksin puute aiheuttaa, mutta tuollainen epätoivoisuus ei kyllä juurikaan houkuttele, kuten jo sanottu on, vaikka ymmärrän kyllä, että se vain syvenee, mitä pidempään se jatkuu ja noidankehä seuraa.
Joo täältä on aika turha kenenkään kuvia pyydellä. Eikä tää muutenkaan ole deittipalstana kovin kummoinen. Jos ihmisestä paistaa heti muutaman viestin jälkeen läpi hillitön epätoivoinen parin etsiminen, ei se vaan kertakaikkiaan vetoa - päinvastoin. Tai ehkä epätoivoinen epätoivoisen löytää, mutta pidemmän päälle suhde yksinkertaisesti vaatii jotain muutakin kuin vain sen, että kumpikin nyt vain sattumoisin haluaa olla parisuhteessa. Pitäisi olla sitä jotain, jotain muutakin yhteistä kuin yksinäisyys. Ja sitten vielä kaikki elämän perusasioihin liittyvät jutut täytyisi saada jotenkin mätsäämään, niin että kumpikin voi kokea olevansa tasa-arvoinen.
Itse olen tällä hetkellä myös aivan loppu kun muutaman vuoden suhde oli pakko lopettaa. Enhän minä olisi halunnut, mutta nyt ymmärrän, että jos haluan muuttua, tarvitsen siihen omaa tilaa. Kävin suhteessa läpi surutyötä suhteessa nuoruuteni haaveisiin ja koulutusvalintoihin - oli pakko tehdä suunnanmuutos. Olin lamaantunut, vaikka halusin päästä eteenpäin. Masentunut ihminen on varmasti raskasta seuraa. Ja kun suhteessa pitäisi voida olla tasa-arvoinen - että kummallakin on omat kykynsä ja voimavaransa, jotka voi tuoda suhteeseen. Jos toinen on ikään kuin suhteessa kantavana voimana, se vie toisen tossun alle ja syö itseluottamuksen. Itse tuli kai ajauduttua vastaavanlaiseen tilanteeseen, vaikka kyllä minulla aina on ollut halu päästä irti masennuksesta ja saamattomuudesta. Mutta siis suhde, jossa koet olevasi toiselle rasite - se on helvetillistä - koet jatkuvaa alemmuudentunnetta ja syyllisyyttä, ettet tee tarpeeksi, tai että sinun on muututtava. En varmasti itsekään kestäisi katsoa ihmistä, joka polkee vain paikoillaan. Ehkä vaikutin exäni silmiin siltä, ettei minulla ole haaveita. Mutta enemminkin etsin itseäni. Ja suhteen sisällä on vaikea muuttua. Se on hassua huomata, kun ihmiset eroavat! Miten kumpikin alkaa välittömästi tehdä mitä ihmeellisimpiä juttuja, jotka eivät suhteen aikana olisi tulleet kuuloonkaan! Aletaan pukeutua eri tavalla, harrastaa uusia juttuja, jne.
Tiedän, että voitan vielä masennukseni. Minun on saatava itseni positiiviseen kierteeseen. Kun nyt se kierre, se masennuksen kierre, on alaspäin vievä. Koko ajan vähemmän energiaa, koko ajan huonompi olo. Mutta kaipa se on vaan todettava, että joudun ottamaan aluksi helvetin raskaita askelia, ja toivoa ja uskoa, että ne kevenevät ajan kanssa. Varmasti kevenevät.
Voisin kuvitella ettei monikaan “nipa” halua esiintyä omalla nimellään/kuvallaan tämänlaisella foorumilla. Itse ihan noviisi tämän käytössä mutta ajattelin kuitenkin liittyä jos se helpottaisi oloa… Omat suhteeni ovat alkaneet ihan muualla kuin netissä. 16 vuotiaasta tähän ikään 24 olen kokenut aika karvaita pettymyksiä, just erosin ukostani joka on korvaushoidossa, minä jonotan… Voisin kuvitella ettei kovinkaan monella ole varaa ostaa subua niin että voisi sen sulattaa. Olin erossa piikkikoukusta melkein 2v ja nuuskasin sen jonka hän myös tuomitsi… Nyt taas käyttänyt IVnä ja välillä vähän muutakin. Kas kummaa kun siivosin kämpän potkittuani ilkeän ja väkivaltaisen äijäni pellolle löysin kamalan määrän dormicum ja ties mitä klikkejä ja neuloja ym. hänen vaatekaapistaan ja hyllyn päältä… Muutenkin asetelma oli että minä hoidan ruuat ja siivouksen, maksan kaiken ja käyn meillä töissä, joskus törkeissä refloissa. En ollut pois kun keuhkoputkentulehduksessa (ikään kuin lomaa olla kotoa pois). Hän pelasi pleikkaa pössytteli, joi viinaa söi pameja(aikalailla minun, ikään kuin en laskisi niitä) ja oli kamalassa koomassa kun tulin kotiin, subu ja lääkärin määräämät bentsot ei vaikuta muhun kuin siten et pystyn hoitamaan arjen askareet. Onnea parinetsintään mutta tietty anonymiteetti on täällä ihan ymmärrettävää. Kukapa haluaisi laittaa kuvansa näin hlökohtaisia asioita käsittelevään paikkaan, ja tämähän on käyttörikoksista keskustelua… Vähintään, millä kukakin käyttönsä rahoittaa…
^
Muistan vielä ajan kun porukka vilautteli täällä kuviaan melko avoimesti… itse stalker tyyppisenä hahmona vain seurasin sivusta ja ihmettelin. Yksi elämäni kohokohta oli kun näin dark maguksen(isolation) ja monet muut jotka eivät enää kirjoita.
Itse kirjoitan vähän koska sanani ovat vähäiset. MUTTA MUISTAKAA ETTÄ: youtube.com/watch?v=TH_YbBHVF4g
Suuret onnittelut siitä että potkit moisen onnettoman luuserin pois elämästäsi! Noita väkivaltaisia hyväksikäyttäjiä löytyy ihan uskomattoman paljon, tosi moni niistä vielä sellasia ihan sairaita psykopaattinarsisteja. Myös itselläni ja ties kuinka monella kaverilla/ tutulla on ollut joko omakohtaisia kokemuksia tollasesta tyypistä, tai ainakin tietää jonkun, jolla on. Niin väärin että vain hyvin pieni osa niistä joutuu koskaan vastuuseen teoistaan. 
Oon väsyny miehiin…
Kiitos Iina Parhaimpia ratkaisuja joita olen tehnyt elämässäni ja nyt tämä ongelma on vaan tässä etten ajaudu enää samanlaiseen sairaaseen suhteeseen. Käyn psykiatrilla, psykologilla, syömish .liitossa omahoitajalla ja muutenkin laaja turvaverkko.
^ Joo, se on kumma kun joillakin (naisilla) on oikeen taipumus aina lyöttäytyä yhteen jonkun väkivaltaisen ääliön kanssa. Mä onneks opin siitä yhdestä. Jätti muhun sen verran pahat jäljet vielä vuosikausiksi eteenpäin, et niidenkin parantelemisessa on ollut ihan tarpeeks. Onneks sulla on tota tukiverkostoa! Paljon voimia asioiden käsittelemisessä ja tollasesta traumaattisesta suhteesta toipumisessa. Sekä myös korvaushodon aloitusta odotellessa, kyllä se sullakin vielä alkaa ennemmin tai myöhemmin!