Onnellisuus. (mutta mitä se onni on?)

Jotkut suomalaiset aina pahoittavat mielensä pahan kerran, kun heitä epäillään onnelliseksi. Joskus tuntuu, kuin onnelliseksi epäileminen olisi joillekin pahimman luokan loukkaus, tai ainakin melkein yhtä epäilyttävää kuin ilmaisen rahan jakaminen.

Ehkä kyse on siitä, että emme ihan tiedä mitä se onnellisuus pohjimmiltaan on. Ei kai se sitä ole, että pitäisi olla haltioitunut tai jonkinlaisessa euforiassa 24/7 päivästä toiseen ja vuodesta toiseen? Tai että mielentilan pitäisi olla kuin vastarakastuneella jatkuvasti?

Itse hahmotan onnellisuuden käsitteen eri tavalla; arkisemmaksi mutta kestävämmäksi. Onnellisuutta voi olla satunnaisen vitutuksen, vastoinkäymisten ja surun ohessakin. Viimeksi mainitutkin kun kuuluvat ajoittain elämään, ja niiden täydellinen poissaolo olisi epänormaalia.

Ihminen ei ehkä voi olla haltioitunut ja ns. onnensa kukkuloilla kun sataa räntää niskaan, kengät kastuu ja laskujakin on maksettavana, mutta onhan se nyt kuitenkin ihan eri asia kuin vaikkapa että sataisi pommeja niskaan ja ruuaksi saisi enintään kupillisen riisiä päivässä.

Minä näkisin, että onnellisuus on sitä, että tuntee voivansa vaikuttaa omaan elämäänsä ja sen kulkuun. Se on näköaloja ja mahdollisuutta suunnitella elämää, unelmoida ja mahdollisesti toteuttaakin unelmia (ei kaikkia, mutta joitakin niistä).
Onnellisuus on ehkä sitäkin, että on mahdollisuus vaikuttaa jollain tavalla epäkohtiin, kun niitä havaitsee. Siksi onnellisuus ei ole elämistä utopiassa tai täydellisessä maailmassa, vaan mahdollisuuksia muuttaa maailmaa paremmaksi.

Onni voi olla mahdollisuus pyrkiä päämääriin, oli se päämäärä nyt sitten vaikka raitistuminen, terveellisempi elämäntapa, perunan viljely, opiskelu, uusi ammatti, tai jokin luova projekti.
Näitä mahdollisuuksia meillä suomalaisilla kuitenkin on melko hyvin, kuten muillakin sivistysvaltioiden asukkailla.
Lisäksi onnellisuuteen kuuluu elämänsisältöjä, jotka antavat merkityksiä. Niitä voivat olla perhe, läheiset, ystävät, harrastukset, työ ym.

Raittius on onnellisuutta, voi joku sanoa. Tai terveys on onnellisuutta. Ne on tärkeitä asioita, mutta voihan kroonisen sairaudenkin kanssa olla onnellinen, jos sairaus ei aiheuta jatkuvaa tuskaa. Ehkä terveys tai hyvinvointi, sekä perustarpeiden täyttyminen, ovatkin vain se pohja jonka päälle onnellisuus rakentuu.

Ehkä krooninen valittajakin voi olla sisimmässään onnellinen, vaikka ei tohdi sanoa sitä ääneen. Voihan valittaminen olla nimenomaan se elämän sisältö jollekin. Tuomas Kyrön luoma Mielensäpahoittaja on ehkä siksi vetoava hahmo.
" Kyllä minä niin mieleni pahoitin kun aurinko paistoi."

Hyvin sopisi myös aloitus: “kyllä minä niin mieleni pahoitin kun onnelliseksi syytettiin.”
Mutta onnekseni sain asiasta myös valittaa. :bulb:

Staililla skriivattu.

Koitin itse muutaman kymmenen ketjun kautta avata näitä pehmeempiä juttuja, mutta aika heikoksi jäivät tulokset ja osallistuminen.

Tulin siitä katkeraksi-petteriksi, tai entistä enemmän kaunauduin, ja onhan se perimmäinen holistiominaisuus.
Minulla on päihdekuntoutujan koko paletti hallussa ja kestävä oikeus olla epäkiitollinen, milloin mistäkin syystä.
Nääs negatiiviseksi koetut tunteet pitää jotenkin lingota ropasta, eikä jättää niitä muhimaan päätykatsomoon.
Kun se henkislogistinen prosessi on käyty loppuun, voi alkaa lastata mieltänsä positiivisuudella ja raa´alla ilolla,
ja näistä aineksista voi sitä onnea ja onnellisuutta alkaa pulputa hallitsemattomasti.

Saunassa näistä jutuista pystyi ammoin, vuosia sitten jopa joidenkin naisten kanssa “juttelemaan”. Mä olisin ehkä onnellinen, tai enempi sitä, jos näistä asioista voisi nykyplinkissä keskustella, sanallisesti heitellä. Mut ehkä sen paikka on siviilissä, tositarkoituksella !

Mitä onnellisuus sitten on. Tähän voisi luetella samat asiat, joista olen oksitosiineissa ja endorfiineissa viime vuodet julistanut.
Rakkaus ja raittius. Minulle jotain muuta ja toisille jotain toista ja miksipä tyytyä vähempään, kun voi saada paljon.
Mitä enemmän, sen parempi, niin laadun, kuin määränkin suhteen ja jos mahdollista, niin kiihtyvään tahtiin.
Harrastuksia mitenkään väheksymättä ja joitain ihmisiä, mutta koira on ollut siinäkin yhdistävä tekijä.
Eläin on oikeesti ihmisille se paras ihmistä eniten muistuttava kaveri, joka ei juoni tai keksi konnuuksia.

Hienoja juttuja tuli syliin vasta kun tajusi tumpata kaljahanat kiinni. Voi, kun se tie on vaikee ja
kunpa vaan monilla hyväksi matka muuttuisi. Pelosta pääsee pelkäämällä ja kun elämä vihdoin alkoi,
tarvitsi koko ajan aurinkolaseja, sisälläkin 24/7 ja piti vetää oikein isot hanskat käsiin, kun ruusun piikit potkii
koko ajan nahasta läpitte ! Myöskin jatkuvat tanssiminen käypi koiville ja ei oikein tiiä,
mihin rahansa laittaisi ja naama meinaa halvaantua tästä kestomessingistä.

Onni onnettomuudessa on sopiva balanssi maallista turhuutta ja henkistä hyvinvointia
tämän pahoinvointitaudin (alkoholisimin aktiivimallin, ns. märän ryystövaiheen) jälkeen.

Parhaat jutut on hyvän hintasia, ilmasia.

Mukavaa tätä päivää.