Täällä kun on ollut ja on paljon vähentäjiä joukossamme, niin ajattelin kysäistä, oletko onnistunut vähentämisessä? Millainen oli lähtötilanne ja miten olet onnistunut? Tai miten et ole onnistunut? Sana on vapaa! Sivusta tarkkailijatkin voisivat vastata, jos vain haluavat ja myös ne, jotka ovat lopettaneet kokonaan.
Kun itse tulin tänne pari vuotta sitten, takanani oli about 13 vuotta kestänyt jokalauantainen bilejuominen ja vähän viikottaista tissuttelua päälle. Sunnuntaisin aina kamala krapula ja oksentelu edellisen illan toilailuista. Kun otin, en osannut ottaa kohtuudella, ja herkkäpäisenä kerran viikossakin juominen aiheutti ahdistusta ym. oireita. Muisti lähti lähes joka kerta.
Tänä vuonna olen juonut kännit about 10 kertaa, mutta överiksi lähes joka kerta. Pystyn siis hallitsemaan juomakertoja, mutta en juomamääriä. Tai siis pystyn hallitsemaan määriäkin, jos en ota kahta enempää. Siis ruoan kanssa tissuttelukin onnistuu, sitä olen tehnyt vuoden aikana ehkä alle 5 kertaa. Ei ole mun juttuni se. Olen siis onnistunut vähentämisessä huomattavastikin entiseen verratuna, mutta en niin kuin olisin halunnut. En halua juoda yksiäkään överikännejä enää enkä kokea yhtäkään ahdistuskautta yhden känni-illan jälkeen. Nyt olen toistaiseksi ilman, lopettamispäätöstä en ole kuitenkaan tehnyt.
Mutta jos laskeskelen plinkkiin kirjoittamanani aikana juomismääriä, ne ovat pysyneet suht samanlaisina. Pahin ongelmani on se, etten pysty pitämään pidempiä taukoja juomisen tiimellyksessä. Juuri se kertoo siitä ettei asia ole kontrollissa lainkaan. Kaksi viikkoa juomatta on työtä ja tuskanhikeä vaativa suoritus. Tämä on mulle kauheaa koska tiedän että yleensä alkoholistit pystyvät olemaan pitkiä aikoja juomatta, ja sitten heille jää niinsanotusti putki päälle. Mulla ei ole putkia. Mä tissuttelen muutaman päivän välein jatkuvasti. Jos tämä pahenisi tästä vielä, kuuluisin niihin alkoholisteihin jotka juovat jatkuvasti ilman taukoja. Heihin joille “putki” tarkoittaa parinkymmenen vuoden putkea. Se veisi minut hautaan aika nopeasti.
Se että alkoholi vie minua kuin pässiä narussa on hirveän pelottavaa. Se pyörittää ajatuksia koko ajan, se vaanii kaikkialla, se vie huomion tärkeistä asioista, se keskeyttää elämäni säännöllisin väliajoin, se vie keskittymiskyvyn, koulut ja työsuhteet keskeytyy, kaikki keskeytyy, aina päädyn pisteeseen nolla, kaikki tuntuu kontrolloimattomalta kaaokselta. Alkoholin juomisesta on tullut pakkoajatus. Se on kuin kauhuskenaario jota toteutan intuitiivisesti kuten itse itseään toteuttavaa ennustetta. Koska suvussani on pakkoneuroottisuutta, välillä epäilen jos tämä onkin pakkoneuroottinen oire. Jos saisin pakkoajatuksia jostain muusta, pääsisinkö eroon alkoholista? En tiedä. Aikoinaan teini- ikäisenä ruoalla pelleilemisestä tuli lähes samanlainen elämää hallitseva pakkoajatus.
Minä olen hukassa oman pääni sisällä. Vähentäminen tuskin onnistuu koskaan. Mutta yritän olla uppoamatta syvemmälle.
Niiskuliini, kymmenen kertaa tähän mennessä tarkoittaa känni kerran kuukaudessa. Tietenkään mun korvaani se ei kuulosta kovin pahalta. Mutta jos se pyörittää ajatuksia jatkuvasti, kannattaa olla varuillaan ja lopettaa ajoissa jos vain kykenee. Kokonaan lopettaminen on mullekin ihan epärealistinen ajatus tällä hetkellä. Mutta se tosiasia etten saa elämästäni kiinni, ja elämä ei kertakaikkiaan mene eteenpäin koska mm. alkoholi keskeyttää sen säännöllisin väliajoin, pakottaa sulattelemaan ajatusta kokonaan lopettaisesta. En vain tiedä miten sen käytännössä kykenisin toteuttamaan. Kokonaan lopettaminen tuntuu hyvin konkreettiselta asialta. Melkein ku toimenpiteeltä, johon tarvittais käytännön ohjeet miten se toteutetaan vähä ko patterin korjaaminen. Nää henkiset asiat on jo käyty läpi aika perusteellisesti, mutta käytännössä alkoholin juomattomuus tuntuu todella käytännön elämään liittyvältä ongelmalta, johon tarvittais toimintaohjeet. Mitä teen käytännössä kun tulee juomispakko, tai mitä teen siinä tilanteessa kun pitää saada pää hiljaiseksi vaikkei tekisikään mieli juoda. Vituttaa kun tiedostaa että voisin kyetä paljon parempaankin “suoritukseen” elämässäni. Koko ajan vain alitan rimoja.
Perusteellista pohdintaa sulla Fernetti, kuten yleensäkin. Kirjoitat ja jäsennät asiat hyvin ja osittain meillä on samaa ongelmaa, vaikka alko-ongelma ilmeneekin meillä vähän eri tavoin.
Mä olen myös alisuoriutuja. Mulla on jäänyt yliopisto-opinnot kesken kaksikin kertaa. Nekin opinnot, jotka olen saanut suoritetuiksi, ovat kestäneet ikuisuuden. Ihmekös tuo, jos on ollut joka viikko krapulassa ikävuosina 20-30 vee. Sen yhden kännäilyillan jälkeen kun olotila on palautunut suhteellisen normaaliksi seuraavaan viikonloppuun mennessä. Eipä siinä paljon mitään “ylimääräistä” tehdä. Kaiken lisäksi ymmärsin alkoholin vaikuttaneen alisuoriutumiseeni vasta parin viime vuoden aikana. Olin aiemmin laittanut kaiken vain laiskuuden piikkiin. No joo, laiskottaahan se, kun on krapulassa. Tai oikeastaan mun tapauksessa ahdistaa.
Lopettaminen tuntuu suoritukselta mustakin. Se, että pitäisi selitellä asioita lähipiirilleen. Se, että on jotenkin poikkeava. Mä olen liiaksi ulkoaohjautuva muutenkin, joten ei helpota asiaa yhtään. Juominen on mulle jonkinlainen sosiaalinen pakko ennen kaikkea, on se tosin jonkinlaista muutakin riippuvuutta, osaisinhan muuten lopettaa vaikka siihen neljään annokseen ja antaa muiden jatkaa juomista, mutta siihen en kykene, ainakaan usein.
Kokonaan lopettaminen olisi kyllä ihanaa. Ei koskaan enää krapulaa. Mutta…
Yritin joskus, mutta tuloksetta. Kun join vielä vähemmän, kännit per viikko, tai muutamat kännit per kuukausi, vedin aina överit ja toipuminen niistä vei tosiaankin useita päiviä. viikkoon mahtui vain muutama päivä täysissä ruumiin ja sielun voimissa ja opiskelut, työt jne. kärsivät.
Kun vetäisin kolmet kännit viikossa, normaalia oloa ei mahtunut tuohon viikkoon, vaan olin käytännössä katsoen työkyvytön. Vapiseva ihmisraunio.
Tuolla työmaailmassa on aika tavallista, että ihmiset ovat puolikuntoisia vielä maanantainakin, joten överien vetäminen ei ole mitenkään harvinaista.Luulenpa, että alkoholistisesti voi juoda, vaikka alkoholista ei olisi vielä kehkeytynytkään varsinaista ongelmaa. Itse suosittelen jokaiselle alkoholistisesti juovalle lopettamista. Jos osaa ottaa överikännien lisäksi ihan iisistikin, eli ne överit ovat vain eräänlainen harvinaisempi valinta, sitten ei kai mitään hätää.
Mites kauan sä ootkaan nyt jo ollut juomatta Fräulein? Eikös sulla ole jo aika pitkä aika juomattomuutta takana? Miten se on vaikuttanut sun elämään konkreettisesti?
Noin puolitoista vuotta juomatta. Vaikutukset olivat ensimmäisen vuoden aikana lähinnä tunnepuolella, eli jossain vaiheessa minun ei tarvinnut kulkea enää häntä koipien välissä varmana siitä, että joku bussipysäkillä hymyilevä ihminen on nähnyt minut totaalisen sekaisin jossain. Myös ahdistus ja esiintymispelot ovat kadonneet, samoin voimattomuuden tunne, joka ajoi niin usein juomaan. Kun ennen raittiutta tuli eteen jotain, mitä en jaksanut kohdata, tartuin pulloon. Sen voimattomuuden tilalle on tullut jonkinlainen “periksi en anna, prkl” -ärhäkkyys, eli kun ennen lannistuin, nykyään saatan saada ikävistä asioista jopa voimaa ja taistelutahtoa.
Periaatteessa ensimmäinen vuosi oli aika lailla asioiden kelailua. En jaksanut juurikaan opiskella tai tehdä työtä. Jotain kuitenkin. Nyt viimeisen kolmen, neljän, viiden…(?) kuukauden aikana olen tehnyt jo aika paljon muutakin kuin roikkunut täällä ja miettinyt itseäni. Ihan normaalia päivätyötä. Eli voimavarat ovat palautuneet hyvin. Aikaahan siihen meni.
Ahdistus ja esiintymispelot… Jos tietäisin pääseväni niistä eroon lopettamalla alkon kokonaan, yrittäisin ainakin varmasti. Kai sekin pelottaa, ettei elämä mitenkään muuttuisikaan parempaan, vaikka lopettaisikin. Jos ahdistus vaikka jatkuisikin…
Mulla siis on varmasti pääkopassa muutakin vikaa, mutta mulla siis yhdet överikännit vaikuttavat vähintään viikon ja juhannuksen jälkeen jopa kuukauden. Olin siis juhannus"juhlinnan" jälkeen kuukauden siinä kunnossa, että hyvä että uskalsin ihmisten ilmoilla liikkua. Pelkotiloja, pää tuntui kummalliselta jne. Mun PÄÄ ei siis kestä juomista ollenkaan, övereitä ainakaan. Jostain viidestä annoksesta ei kyllä tule edes krapulaa, mutta överiannokset on jotain kolmen-neljän-viidentoista luokkaa, mikä on aika paljon 50-jotain-kiloiselle naisihmiselle. Kyllä mä koen alkoholin ongelmaksi itselleni, vaikka vähentäminen on onnistunutkin. Olen oikeastaan aina kiittänyt Luojaa siitä, että mulle tulee krapula. Jo viitisen vuotta sitten ajattelin, että dokaisin kyllä viikollakin, ellei tulisi krapulaa, kun kännissä on niin kivaa. Olisin siis ilman pahoja darroja todennäköisesti alkoholin kanssa jo ihan suossa.
Musta on myös kiva lukea lopettaneiden kokemuksia siitä, miten olotila alkaa muuttumaan. Se on kannustavaa luettavaa.
Ahdistus jatkui vielä pitkään lopettamisen jälkeen, oikeastaan jopa paheni hetkeksi. Itse olen aloittanut juomisen jännistysoireisiin ja ahdistukseen, kuten varmasti moni muukin. Koitin parannella ahdistusta nuorempana SSRI-lääkitys + alkoholi -yhdistelmällä, tuloksetta. En tiedä kuinka iso rooli on raitistumisella ja kuinka iso rooli lääkityksellä ahdistuksen katoamiseen, mutta tämä raittius + lääkitys -yhdistelmä näyttää toimivan. Eli kannattaa toki yrittää.
Olen sekä onnistunut että epäonnistunut vähentämisessä. Tilanteeni on oikeastaan ihan sama kuin Niiskuliinilla: pystyn hallitsemaan juomiskertoja mutta en juomamääriä. Tai pystyn kyllä hallitsemaan myös määriä jos juon yhden tai kaksi annosta, kolme alkaa mennä jo tulella leikkimiseksi.
Yksi annos tai kaksi annosta hitaasti juotuna on hyvä määrä, koska siitä ei varsinaisesti tule humalaan. Mutta kaksi annosta nopeasti juotuna on turha määrä: olo alkaa olla humalainen, mutta päässä on vielä sen verran järkeä jäljellä, että se pöhnä ja ajatuksenjuoksun hidastuminen tuntuu vaan ikävältä. Siihen päälle kun juo kolmannen, alkaa olla jo sen verran humalassa että olotila alkaa tuntua kivalta. Mutta sitten aivot alkaa sanoa, että neljäs tekisi olotilasta vielä mukavamman. Ja sitten se onkin jo menoa…
Kaiken kaikkiaan olen onnistunut vähentämisessä, jos juomismääriä ja juomisen aiheuttamia sosiaalisia haittoja katsotaan. Nyt olen vähentämiseni ansiosta onnistunut pelastamaan parisuhteeni, elämäntilanteeni ja raha-asiani. Olen paljon onnellisempi kuin ennen ja osaan nauttia elämästä selvinpäin; tykkään olla selvänä ja ajatus kirkkaana. Mutta mulla on ihan sama tilanne kuin Niiskuliinilla:
Se kertajuominen on edelleen mulle ongelma ja vieläpä tosi pelottava sellainen. Koomakännien määrä on vähentyny mut niiden vakavuus kasvanu. Olen alkanut pelätä alkoholia.
Tilanteen kehitys:
Vuosien 2005 ja 2008 välillä mun alkonkulutus kasvoi huippuunsa: tissuttelua kotosalla, kännäystä bileissä. Joskus kotona onnistui hyvin se muutaman sidukan kiskasu ilman et siitä seurasi mitään sen katastrofaalisempaa, joskus bileetkin onnistui mukavasti niin et krapula tuli mut ei mitään sen ihmeellisempiä. Ajan mittaan alkoi kuitenkin tulla enemmän niitä tilanteita, et kotona tissuttelu johti mut lähikauppaan hakemaan lisää ja sen jälkeen lähikuppilaan juomaan lisää, ja sieltä tulin kotiin aivan zombina. Joskus bileetkin meni siihen, et musta tuli aivan täys zombi-kääliö. Kontrolli (ja muisti) meni aivan täysin ja saatoin tehdä sellaisia asioita, joita en olis selvinpäin edes harkinnut tekeväni. Asia alkoi vaikuttaa jo parisuhteeseenkin.
Joskus vuonna 2009 aloin sit oikein urakalla vähentää, ja onnistuin siinä kohtuu hyvin. Kerrat väheni ja määrät väheni, mut aina lipsuin vähitellen takas vanhoihin juomatapoihin, sit taas hetki vähentämistä, sit taas takas vanhoihin tapoihin. Tissuttelu väheni mut ne kertajuomiset vaan paheni, kunnes pari kertaa vedin sellaset överit että mies meinasi toivottaa hyvää loppuelämää. Siihen heräsin ja päätin, että en enää ikinä tuota miehelle sellaista mielipahaa. Enkä olekaan tuottanu samalla tavalla enää. Parisuhde koheni ja elämäntilanne koheni muutenkin.
Nyt 2010 oon juonut paljon vähemmän kuin aikoihin, sekä juomiskerroissa että määrissä mitattuna, mut loppuvuodesta alkoi taas lipsua ja sit tuli taas vedettyä sellaiset zombie-koomat. Tarkoitan sillä zombie-koomalla tilaa, jossa mun pitäisi olla jo sammunut, mutta kun minä en sammu sitten yhtään millään, vaan muutun ihan joksikin toiseksi ihmiseksi - tai en edes ihmiseksi vaan zombiksi.
Minulle ei tuota mitään ongelmia olla viikkoa, kahta tai viikkojakin juomatta. Se ei oo vaikeaa. Mutta jos juon kerralla liian paljon liian nopeasti, saan heittä hyvästit kaikelle järjelle ja sit se onkin menoa.
Olisin todellakin toivonut aivan päinvastaista vähentämistä.
Sama. Tämä voisi olla mun kirjoittamaa tekstiä. Itselläkin kahdet yliopisto-opinnot kesken, ekan kerran kylläkin aivan muista syistä kuin viinasta, mutta tokalla kerralla alkoholi oli kyllä se suuri syy siihen, et opinnoista ei tullut juuri mitään. Lisätään siihen päälle vielä perfektionismi, niin avot: olen luonteeltani sellainen joko tai -tyyppi, eli suoritan kurssini sitten porukan parhaana tai jätän ne kesken. Kateeksi käy niitä opiskelukavereita, joita ei haitannu vetää kursseja läpi rimaa hipoen. Mulla oli keskeyttämisvaiheessa opintorekisterissä melkein pelkkiä nelosia ja viitosia, mut opintopisteitä oli reilusti vähemmän kuin samaan aikaan aloittaneilla.
Nyt katsellaan, missä mennään. Järjellä ajatellen tiedän, että mun olisi parasta ryhtyä lopettajaksi, mutta kun elättelen siitä huolimatta toiveita sellaisesta sosiaalisesta juomisesta, sivistyneesti pikkusormi pystyssä tietenkin. Tavallaan siis haluaisin lopettaa, mutta tavallaan en. Ilmeisesti mulla on vielä juomatonta viinaa jäljellä, koska en ole tehnyt lopullista lopettamispäätöstä. Pelottaa vaan, minkälaisia törttöilyjä siihen lopulliseen päätökseen sitten vaaditaan, kun tähänastisetkaan eivät ole sitä tehneet…
Nyt on 6. päivä tipattomana viimeisten koomakännien jälkeen, ja tipattomalla meinaan mennä jouluun asti. Tiedän, että jouluna tulee juotua, samoin uutenavuotena. Mutta josko sen jälkeen kokeilis tipatonta tammikuuta. Silloin ainakin sosiaalisissa tilanteissa on helpompi kieltäytyä, kun tipaton tammikuu on yleisesti hyväksytty syy siihen.
Voi kuinka tutulta kuulostaa!
Tiedän kyllä ton tunteen hyvin! Nytkin on sellainen olo, et kotitalon lähistöllä liikkuessa luimistelen, vedän pipon silmille ja tuijottelen tiukasti maahan. “Positiivisena” asiana todettakoon, että lähistöllä on pari lähiöbaaria joissa en kehtaa enää nokkaani näyttää, samoin keskustassa pari yökerhoa joissa sama juttu, eli eipä tuu ainakaan enää niissä käytyä.
Minulla onnistui eli lopetin hetkeksi kokonaan ja tein itselleni selvät säännöt etten juo kotona.
Työreissussa jossain loppusyksyä otin drinksun hotellin raflassa jälkiruuassa, se oli vapaa-aikaa. Sekä sitten työhön liittyvillä lounailla meni muutama lasi. Viihteellä kävin miehen kanssa tuossa taannoin, mutta ei edes maistunut eli jäi yhteen. Minulle sopivin tämä eli en kiellä ihan kokonaan, mutta käytännössä tosi vähäistä. Ja ennen kuin ammutaan alas niin tämä sopii niille, jotka heräävät omaan päihderiippuvuuteen aikaisin eli ennen sitä kunnon riippuvuutta. Jos olisin jatkanut muutaman vuoden niin tuskin onnistuisi.
Ja ISOT kiitokset teille kannustaneille henkilöille.
Ei ole vielä onnistunut tuo vähentäminen niin kuin itse haluaisin. Kun tein päätöksen vähentämisestä ja kirjauduin tänne niin, itse asiassa juomiseni lisääntyi. Siintä seurasi masennusta ja itseinhoa itseäni kohtaan. Olenko näin selkärangaton, kun en pysty olemaan juomatta. En ole kuitenkaan luovuttanut, taistelen muutoksen puolesta ja aloitan usein alusta. Itselläni on se, että asia joka on niin sanotusti rajoitettavien listalla tulee haaveeksi josta unelmoin. yritän siis tehdä tätä vähentämistä päässäni enemmänkin kuin käytännössä, sillä kunhan saan ajatukseni selviksi onnistuu käytäntökin paremmin. Asia on edennyt näiden muutamien viikojen aikana, jotka olen ollut täällä foorumilla, mutta vielä on matkaa. Tärkein asiani on, että hahmotan miksi juon, sillä kuten Amerikkalaiset hokevat " kaikella on syynsä" pitää mielestäni paikkansa, ainakin alkoholin suhteen. Heti, kun saan selville miksi juon, lopullisen vastauksen uskon, että pääsen eteenpäin tässä projektissani.
Itselläni oli mennyt vuosi alko kanssa lähtökohdat huomioon ottaen hyvä.Onnistunutta vähentelyä himmensi pari örvelökänniä ja lupausten pettämistä.
Tulevalle vuodelle on asetettu juomarajat joista ei lipsuta,fiilis on luottavainen ja luja usko että pystyn siihen.
No minulla se vähentäminen ei onnistunut todella monista yrityksistä huolimatta. Annosten laskeminen, juomamäärien suunnittelu ja sopivien annoskokojen hankinta, muiden seurassa juodessa pelko siitä että mieliteko on niin kova etten jätäkään juomista niihin sivistyneeseen kahteen lasilliseen… Näihin meni hirveästi energiaa. Ja sit vielä kauheat morkkikset kun suunnitelmat niin monta kertaa “unohtuivat”.
Minulle oli yksinkertaisinta lopettaa kokonaan. Pitkään ajattelin, etten voi lopettaa koska en halunnut luopua illallisviineistä hyvässä seurassa jne. (Tosin enimmäkseen join ihan omassa seurassani.)
Nyt on reilu puoli vuotta täysraittiutta takana. En enää kaipaa alkoholia lainkaan, en missään tilanteissa. Raittius on tuonut mukanaan hyvän fyysisen olon ja kunnon, selkeän ja tasapainoisen mielen (kaikki ongelmat ei tietenkään häviä, mutta niitä pystyy käsittelemään paremmin selvänä), hyvät yöunet ja reippaat aamuheräämiset En mistään hinnasta vaihtaisi nykyistä olotilaani pois
Suosittelen lopettamista todella lämpimästi (kuten joku muukin tuolla ylempänä) kaikille alkoholistisesti juoville eli niille, jotka menettävät kontrollin joko juomamäärien tai kertojen suhteen.
Moikka
Näin se menee kuten Cisun kappaleessa “luvattu on paljon, rikottu vielä enemmän”. Eli lupaukset teen vain itselleni
Hyvää Uutta Vuotta kaikille
Tv. Tuppi
Vastaanpa itse vanhaan ketjuuni ja koputan samalla puuta… Eli olen onnistunut vähentämisessä. Vuosi sitten, kun tämän ketjun aloitin, olin puoli vuotta kokonaan juomatta, jonka jälkeen aloin taas varovaisesti alkoholia maistelemaan… Kesällä se oli vielä stressaavaa, kun laskeskelin annoksia ja koin morkkiksia ja join jopa kahdet kännitkin, joiden niidenkin annosmääristä olen perillä. Krapulat olivat tyypillisiä, eli oksentamista. Kesän jälkeen rentouduin, oikeastaan niiden viimeisten kunnon kännien jälkeen, ja lopetin suunnittelun kokonaan, päätin vain, etten enää koskaan halua olla kunnolla humalassa enkä krapulassa, enkä sen jälkeen ole ollutkaan.
Olen juonut alkoholia ehkä keskimäärin kaksi annosta viikossa viime kesän jälkeen. Joinakin viikkoina en ollenkaan, joinakin yhden, joinakin kolme. Kaksi kertaa olen juonut jopa neljä annosta, toinen niistä oli lomalla syksyllä ja toinen uutena vuotena. Tällä hetkellä suhteeni alkoholiin on siis normaalimpi, kuin ehkä koskaan. Mielitekoja ei juurikaan ole, kunnon kännissä en halua olla, mutta kolme annosta sopii hyvin seurusteluun. Tulevaisuudesta en voi tietää, joten jollain lailla olen varpaillani alkoholin kanssa varmasti loppuelämäni, mutta toivottavasti en koskaan palaa vanhaan.
Täällä on paljon uusia kirjoittajia, eikä juurikaan niitä vanhoja näy, joiden kanssa aiemmin jutustelin. Olin siin unohtanut koko palstankin, kun en alkoholia ole sinänsä enää aktiivisesti ajatellut. Sanon kuitenkin vielä sen, että monilla ongelma on niin pitkällä, että lopettaminen on ainoa vaihtoehto. Itselläni taas vähän pidempi tauko taisi auttaa alkoholisuhteen normalisoinnissa. Lisäksi koko ajatusmaailmani on muuttunut. Tällä hetkellä uskallan sanoa kaikille, etten halua juoda, joko ollenkaan tai enempää, enkä halua lähteä jatkoille baariin. Olen kuullut olevani jopa tylsä ihminen sen vuoksi, mutta en piittaa pätkääkään, teen mitä lystään, mikä on suuri ero entiseen ulkoaohjautuvaan itseeni.
On onnistunut, mutta lopettamisen kautta eli olin muutamia viikkoja kokonaan ilman. En ostaan kotiin juomista ja urheiluharrastusten myötä ei oikeastaan tee mieli työntää niitä ylimääräisiä kaloreita. Saatan silloin tällöin ei ihan joka kuussa ottaa annoksen eli siis yhden.
Ei kauheasti ole tullut täällä käytyä tai kirjoitettua kun aikaa menee liikuntaan, nyt sairastumisen myötä ei ole muuta tekemistä kun roikkua netissä niin olen lukenut näitä. Täällä ei ole tullut oltua kun ei ole alko pahemmin pyörinyt mielessä.
Nyt pidän tipattoman tammikuun, vaikka se saattaisi olla tipaton muutenkin. Täytän kuitenkin kalenteria.
Suosittelen sitä lämpimästi. Samalla koneella nopea täyttää verrattuna jeppeen, josta en pitänyt. Oma kokemus viimevuodelta oli, että siitä punaisia päivä tuli tipattomaan ja se omin silmin visuaalisesti nähtynä oli havahduttavaa. Eli en pystynyt viime vuoden tipattomalla tipattomuuteen.
Itse koen olevani tavallaan lopettaja vaikken sellainen siis ole, tiedän tänä vuonna tietyissä tilanteissa ottavani alkoholiannoksen. Tosin tiedän, että näissä tilanteissa annosmäärä on 1-2 ja näitä ei todellakaan ole joka kuukausi.
Oikeastaan ihmettelen miten olen voinut juoda esanssisiidereitä, miten olen sellaista kuraa voinut naamaani työntää eli maku jotenkin muuttunut matkan varrella.
Olen siis onnistunut vähentämisessä huomattavastikin entiseen verratuna, mutta en niin kuin olisin halunnut. En halua juoda yksiäkään överikännejä enää enkä kokea yhtäkään ahdistuskautta yhden känni-illan jälkeen. Nyt olen toistaiseksi ilman, lopettamispäätöstä en ole kuitenkaan tehnyt.
Pelkotiloja, pää tuntui kummalliselta jne. Mun PÄÄ ei siis kestä juomista ollenkaan, övereitä ainakaan. Jostain viidestä annoksesta ei kyllä tule edes krapulaa, mutta överiannokset on jotain kolmen-neljän-viidentoista luokkaa, mikä on aika paljon 50-jotain-kiloiselle naisihmiselle. Kyllä mä koen alkoholin ongelmaksi itselleni, vaikka vähentäminen on onnistunutkin. Olen oikeastaan aina kiittänyt Luojaa siitä, että mulle tulee krapula. Jo viitisen vuotta sitten ajattelin, että dokaisin kyllä viikollakin, ellei tulisi krapulaa, kun kännissä on niin kivaa. Olisin siis ilman pahoja darroja todennäköisesti alkoholin kanssa jo ihan suossa.
Tavallaan siis haluaisin lopettaa, mutta tavallaan en. Ilmeisesti mulla on vielä juomatonta viinaa jäljellä, koska en ole tehnyt lopullista lopettamispäätöstä. Pelottaa vaan, minkälaisia törttöilyjä siihen lopulliseen päätökseen sitten vaaditaan, kun tähänastisetkaan eivät ole sitä tehneet…
Jotain siis positiivista.
En mistään hinnasta vaihtaisi nykyistä olotilaani pois 
