Onko syytä huoleen?

Löysin tieni tälle palstalle vihdoin minäkin. Haluaisin kysyä teiltä onko minulla syytä huoleen mieheni alkoholinkäytön suhteen?
Suhdetta on takana vasta vuoden verran. Ja koko ajan mieheni on käyttänyt alkoholia, joka viikonloppu. Tässä juuri mietin tarkkaan tätä ja mies ei ole ollut ainuttakaan viikonloppua selvinpäin. Olen luullut, että alkuhuuma suhteessa kestäisi kauemmin kuin muutaman kuukauden, mutta meillä miehelle tuli pakottava tarve ryyppyreissuille jo muutaman kuukauden jälkeen. Silloin ei yhteiset sovitut menot painaneet mitään, kun piti mennä. Perusteluina oli esim, että tulee kauempaa kavereita käymään ja me ehtisimme kyllä vielä yhdessä olla sen jälkeenkin. Kyllähän minä kaverit ymmärrän, mutta nämä kavereiden tapaamiset olivat aina kännihöyryisiä. Muutenkin olen huomannut, että mies valehtelee minulle. Pettää lupauksiaan. Selvänä ja kännissä. Luottamus suhteessamme on valunut kuiviin tämän takia. Ja vaikka mies on jo keski-ikäinen niin ryyppyillat ja baarit vetävät edelleen. Baarireissuilla viihtyy tietenkin tappiin asti ja juo kamalat kännit. Näistä on puhuttu ja mies onkin ollut nyt enemmän kotona, mutta juo silloin viikonloput. Itse kun menen nukkumaan jää mies juomaan vielä itsekseen. Seksi ei häntä kiinnosta. Ja hän juo muutenkin yksin jos olen vaikka töissä. Noin laatikko menee kaljaa viikonloppuisin ja viikolla pari kaljaa iltaisin. Muutamia päiviä viikossa on juomatta. Juominen ei hänen mielestään ole ongelma, koska hän ei aiheuta kenellekään harmia juodessaan. (se ei ole hänestä harmia, että minulla on paha olla. se on vain minun kenkkuiluani hänelle.) Ja perusteet juomiselle löytyy aina. Raskas työ, rentoutuminen, sauna, vitutus, minä, mikä vain. Itse tahtoisin viikonloppuisin tehdä jostain mitä normaalissa parisuhteessa tehdään. Käydään leffassa tms. vaan mies ei tämmöisistä ole kiinnostunut. Baariin kyllä voi kanssani lähteä. Itsekin olen lisännyt alkon käyttöäni ja sekin harmittaa itseäni. Vaan jos lähden viikonloppuna kavereiden kanssa johonkin enkä kaljoittele miehen seurassa seuraa siitä kamala syyllistäminen etten muka välitä hänestä. Mitä kummaa tämän miehen päässä liikkuu? Hän on muuten kiltti ja kunnollinen, hoitaa työnsä ja asiansa. Olisi vain joskus vaikka muutaman viikon juomatta.

Hei Vieras,

Tervetuloa, ja sanon nyt ihan suoraan oman, vankkaan kokemukseen perustuvan mielipiteeni: ON SYYTÄ HUOLEEN.
Olen itse mennyt aikoinani kaksi kertaa samaan “lankaan” ja odotellut tilanteen parantumista vuosia, jota ei tullut - tilanne vain paheni. Henkilökohtainen neuvoni on, että joko alat aktiivisesti opettelemaan elämää almana eli alkoholistin puolisona - ja sitä kuuluisaa omasta hyvinvoinnista sekä itsestä huolehtimista - ja hyväksyt miehesi sinä mitä hän on tai sitten lähdet. Kuten voit näistä teksteistä tällä palstalla lukea, ne ovat suunnilleen ainoat toimivat vaihtoehdot. Itselleni olen joutunut kaksi kertaa tunnustamaan, että almaksi minusta ei ole, ja kolmatta kertaa en aikonut enää kokeilla.

Miehesi on alkoholistin steretyyppi, niin ikävältä kun se kuulostaakin; kiltti ja kunnollinen mies, johon on ilmaantunut ikäviä piirteitä, jotka tuntuvat lisääntyvän päiväpäivältä.
Ihmistä ei tee alkoholistiksi juodun viinan määrä, vaan alkoholismin oireet, moraalin muutuminen, omien arvojensa vastainen käytös, valehtelu, ja ennenkaikkea tilansa kieltäminen ja väite ettei juomiseni häiritse ketään!

Kiitos vastauksistanne. Ja tuestanne. Olen näitä keskusteluja lukenut täältä muitakin ja hyvin samaa olen huomannut. Tosin monella on kuvioissa väkivalta, joka omassa suhteessani puuttuu. Ainakin fyysinen. Ehkä siksi asiaa on helpompi katsoa läpi sormien. Onhan se sellaista leppoisaa kaljan tissuttelua. Tosin riitaahan meillä on. Miehen aseena on silloin kovin usein erolla uhkailu. Jotenkin mies toimii niin, että luulee saavansa tehdä päihtyneenä mitä vain ja seuraavana päivänä kaikki on kuitattu anteeksipyynnöllä. Ja minä tollo annan anteeksi ja mies on tähän oppinut. Sitten menee viikko kaksi, kunnes tilanne ja sama kuvio toistuu. Miehen oma isä on ollut alkoholisti ja äitikin juo ilmeisesti reilusti ja olisiko hänen parisuhteensa malli sieltä. Jos se on hänelle normaalit tila toimia ja minä en laita rajoja hänelle. Pelkään olla antamatta anteeksi, kun ajattelen että jospa mies oikeasti jättääkin sitten. Vaikka tiedän kyllä, että minun pitäisi laittaa rajat sille touhulle. Olen aika huono siinä, liian kiltti ihminen muutenkin. Miten voisin osoittaa sen, etten hyväksy hänen humalaisia tekojaan? Ja vaikka riidan aikaan sanon välillä kovastikkin mielipiteitäni, niin seuraavana päivänä häpeän itseäni, syytän itseäni ja ajattelen että ylireagoin. Mies saa minut syyllistymään entistä enemmän.

Eroa olen monesti miettinyt. Mies taitaa tämän aavistaa, koska useaan kyselee rakastanko häntä. Ja vannoo omaa rakkauttaan. Yksin jääminen vain pelottaa. Jotenkin on helpompi kun ei tarvitse olla yksin, vaikka se toinen kohtelisikin väärin. Ja osaanhan itsekin olla paha joskus suustani. En voi toisen syyksi laittaa kaikkea. Tosin itse en valehtele hänelle ja pidän lupaukseni. Ehkä ero on siinä.

Mitäpä tekisin? Olen ajatellut ehdottaa miehelle selviä viikonloppuja. Tai jos hänen täytyy juoda, pyydän häntä tekemään sen kotonaan. Tiedän, että sitten hän lähtee sinne baariin ja minä valvon yön, mutta jospa se olisi alku jollekkin uudelle? Erolle ehkä. Mies tuskin muuttuu. Onhan hän alkoholia käyttänyt jo parikymmentä vuotta säännöllisesti näkemättä mitään haittaa elämässään. Tämä on elämässäni ensimmäinen alkoholin kanssa läträävä mies ja siksi sitä on ymmällä asian suhteen kuinka kannattaisi toimia.

Joo ja minä tein sitten niin että ollakseni oman exäni kanssa istuin “alkuhuuman jälkeen” (kesti n 1v) joulut ja juhannukset hänen vieressään kapakassa - kuitenkin lopulta hän jätti minut.
Ainoa asia mistä olen kiitollinen, että tajusin olla itse juomatta vaikka siellä istuinkin - neljän kapakkavuoden jälkeen voisi tässä olla isompiakin ongelmia kuin ikävä…

Kuulostaapa tutulta! Viatonta kaljantissuttelua, ketäpä se haittaa. Ei väkivaltaa, muutenkin asiat kunnossa ja työt huolehditaan erittäin hyvin. Minä olen nyt, 10 vuoden ja yhden lapsen kanssa, muuttamassa pois kotoa. Olisiko ollut syytä huoleen paljon aikaisemmin? Varmasti olisi, en vaan halunnut nähdä ongelmia, ja kyllä minäkin siellä baarissa istuin tiiviisti.

Muistin vasta yhden muiston noin 10 vuoden takaa, kun olimme vasta tavanneet. Mies oli minun luona viikonlopun, lauantaina aamuna kävimme kaupassa. Kauppamatkalla, siis keskellä päivää, kävimme kaljalla. Minulle tämä oli outoa, mutta aika hauskaa. Mahtava poikkeus, mukava käydä rakastuneena juomassa sivistyneenä pari olutta aamupäivästä. Miehellä tapa taisi jo sillon olla juurtunut, meni oikeasti vuosikausia kun tajusin tämän! Tämä kyseinen launtai jatkui muistaaksen niin, että menimme kotiin ja teimme ruuan ja joimme viiniä. Tämän jälkeen mies otti päiväunet ja oli melko raittiisti loppuillan. Minä taas tyypilliseen suomalaiseen tapaan join itseni kaatokänniin :frowning: Enpä päiväoluita oikein ikinä oppinutkaan juomaan, onneksi.

KatariinaPieni

KatariinaPieni kirjoitit, että “Minulle tämä oli outoa, mutta aika hauskaa. Mahtava poikkeus, mukava käydä rakastuneena juomassa sivistyneenä pari olutta aamupäivästä. Miehellä tapa taisi jo sillon olla juurtunut, meni oikeasti vuosikausia kun tajusin tämän!”
Luulen, että tämä on aika tyypillistä alkuhuumassa. Minä ainakin joudun oman tapaukseni kanssa jatkuvasti muistuttamaan itseäni, että moni asia joka tulee minulle uutena, on hänelle todennäköisesti arkea. Että se, että hän kittasi viikon putkeen ei ole hänelle mikään “erityisviikko”, ja se, että hän katoaa pirireissuilleen, ei ole poikkeus vaan normi hänen elämässään.
Sitä on vaikea muistaa.
Voimia!

Juu, pientä viatonta tissuttelu ajoittain täälläkin on todisteltu. Muistan itsekin sen kun aloin tapailemaan renttuani ja eräänä sunnuntai-aamuna korkki pullosta naksahti auki ko ennen puoltapäivää. Ajattelin lopulta että kuinka eksoottista( :exclamation: ) ottaa päiväkännit melkein aamusta, mutta tietenkin huomautin asiasta kun en tajunnut että mikä idea siinä oli.

Nyt myöhemmin kun miettii, niin olisi pitänyt silloin juosta jo karkuun :neutral_face: . Alkkikset tekevät meille muille ihmisille epänormaaleista asioista normaaleja. Nyt on siis sinun päätettävissä että mitä teet. Hyppäätkö kaninkoloon kuten Liisa Ihmemaassa vai mitä tapahtuu?

Olen ketjun aloittaja ja tässä mietiskelin tuotakin, että kun olen kysynyt miehen juomisista niin hän perustelee vielä että eihän kalja ole yhtä paha aine kuin kirkas viina ja siksi sitä voipi tissutella… onko oikeasti näin? Itse en tiedä.

Olut on elintarvike, ei sitä lasketa :slight_smile: Näin mun mies siis ajattelee. Vaan jos juo vaikkapa 2 litraa kolmosolutta niin tuleehan siinä alkoholiakin. En kyllä ole ikinä laskenut että miten paljon. Ja 2 litraa tulee äkkiä kun juo 4 puolen litran tölkkiä.

Minusta tuntuu nykyisin että jos ihmisellä on tarve selitellä niin se on jo paha merkki. Mutta nimenomaan tuntuu, mikään tieto tämä ei ole.

KatariinaPieni

Yksi mäyräkoira vastaa puolen litran kossupulloa, noin osapuilleen. Joten kori kaljaa on iso kossu. Eikä sillä vaikutuksella kroppaan ole eroa, onko juotu kaljaa vai kirkkaita vai kenties pikkurilli ojossa laatuviiniä tai pyöritelty hienosti aromilasissa konjakkia, jos se on kurkusta alas hulahtanu. Alkoholin vaikutus riippuu alkoholin määrästä, ei siitä, millä se on lantrattu ja kuinka pitkään liemeen sekoitettu.

… ja kapakkatunnelma ja juopot kaverit varmaan tekevät osansa - tottumus on toinen luonto. Sitten kun tottuu siellä baarissa (vaikka vain vähemmän huppelissa) olemaan hyvä jätkä, hauska ja rento veikko — siihen fiilikseen jää koukkuun ja se vie miestä.

Tulee mieleen se kun yhdessä työpaikassa eräs kaveri oli kuulemma huomauttanut saksalaisille turisteille ettei alueella saa nauttia alkoholituotteita, saksalaiset olivat tähän vastanneet että "it´s not alcohol, it´s only beer… :unamused: . Kyllä sitä alkoholia siinä kaljassakin on. Oikeasti.

Hei vieras,
Kirjoitit yksinjäämisen pelosta. Juuri se meitä alkoholistien läheisiä siinä suhteessa pitää. Ehdotan sinulle Al-Anonia (www.al-anon.fi ). Siellä opit paljon alkoholismista ja saat tukea päätöksillesi, miten jatkaa suhteessa. Monet ovat jatkaneet alkoholistin rinnalla ja osaavat elää siinäkin onnellisia. Toiset taas päättävät toimia toisin.
Al-Anoniin voi mennä, jos kärsii läheisensä juomisesta. Siellä ei tarvitse ottaa kantaa siihen, onko tämä alkoholisti vai vain kova juomaan.

Aloittaja taasen täällä naputtelee. Viikonloppu lähestyy. Mies on ollut tämän viikon juomatta, mutta vloppuna taas pikkujouluihin kutsu päällä… Itse olen silloin töissä ja miestä polttelee. Ei taatusti pysty siellä selvinpäin olemaan (monasti menoistaan sanonut kun kysyn eikö voisi olla selvinpäin niin kuulemma hänet juotetaan aina humalaan… syitähän löytyy) Noh, ahdistaa jo ajatus siitä että viikonloppuna tulossa taas uneton yö itselleni. Miksi se on niin vaikeaa unohtaa ja olla kärsimättä? Miksi miehestä ei pääse irti. Loppuisi unettomat yöt ja asian vatvomiset. Sanoin miehelle viikolla etten hyväksy hänen liiallista juomistaan, eipä tuo puolustellut itseään muuten kuin että pystyy kyllä lopettamaan kun itse haluaa. (mutta miksi haluaisi kun on ilmeisesti niin kamala akka rinnalla, ettei kannata edes haluta?)

Kyllä… kamalia akkoja, jotka pilaamme ne täydelliset miehet jotka ovat ovat rinnallemme osuneet. Meillä oli tämä sanonta: “menen sitte hoitoon kun sinä menet ensin hoitoon”…
Hän ei käynyt enää töissä ja oli pahassa sekakäytön kierteessä ja veloissaan, kaikki kaverit juoppoja, sitten varastelua ja mitä kaikkea nyt kuvioon kuuluu…mutta minun olisi pitänyt mennä psykiatriseen hoitoon kun olin niin sekopää että itkeskelin ja näin vaivaa hänen “hauskanpidostaan”.
Hohhoijaa ja onneksi se on ohi täällä…(kunnes se pelätty puhelin joku päivä taas pirahtaa ja rukoilu rahan lainaamisesta alkaa…)
Hyvää viikonloppua ja voimia!

Meillä mies todellakin lähti hoitoon, kun minä uhkasin lähteä psykiatriselle osastolle lepäämään!

Olen tämän ketjun aloittaja. Tein viikonloppuna raskaan ratkaisun ja jätin mieheni. Olin viettämässä viikonloppua, ystävieni luona (ensimmäistä kertaa ns. omilla reissuillani, koko suhteen aikana. Mies on mennyt ilman minua) ja mies halusi pilata senkin. Soitteli perääni, laitteli viestiä. Alkuun purki ikäväänsä, mutta sitten kun väsyin jatkuvaan pommitukseen viestien sisältö muuttui kiukkuiseksi ja minua syyllistäväksi. Kohtelin kuulemma häntä törkeästi, kun lähdin kavereitani tapaamaan, enkä viitisinyt soitella hänelle takaisin, enkä laittaa riittävän pitkiä tekstiviestejä (lapsellista touhua sanon minä noista syyttelyistä). Lisäksi kuulin ystävältäni, että mies oli humalapäissään sanonut joku aika sitten, että hänelle passaa molemmat sukupuolet. Eli siinäpä selitystä myös miehen mystiselle käytökselle ja seksihaluttomuudelle. Miehet sitten vissiin mukavampia petikavereita.

Viikonloppureissusta tultuani kerroin nämä asiat miehelle ja eipä hän mitään myöntänyt. Kerroin myös että haluan normaalin suhteen. Ilman kännäilyjä. Kerroin, että minusta suhteeseen kuuluu myös seksi ja se että ollaan toiselle rehellisiä ja pidetään lupaukset. sanoin, että tämä on nyt tässä mutta ystäviä voidaan olla. Mies alkoi vain itkemään ja pakeni omiin oloihinsa. En jäänyt lohduttamaan. Lähdin ovesta sydän riekaleina. Nyt on sitten todella paha olla. Mies viestitteli, ettei hänellä enää juuri elämänhalua ole ja tapahtui mitä tahansa niin hän rakastaa minua. Jotenkin haluaisin vain hänen lähelleen, mutta järki sanoo että kestä ja kärsi nyt vähän enemmän. Kuukausien pitkä piina mitä nyt ollut tuskin loppuisi, jos jatkaisin suhdetta.

Toivottavasti tein oikein. Sitähän tässä miettii taaskin, että jospa vain ylireagoin ja olen itse se paha. Päätöksessä pysymisessä auttaa onneksi oma lapsi. Jos olisin sinkku niin hajottaisin vain itseäni. Nyt minun pitää ajatella pikkuistani, että jaksan olla hänelle äiti. Lapsesta on nähnyt jo jonkun aikaa, että hänkin on reagoinut tähän kaikkeen.

Hei, miten olet jaksellut?
Minä en eronnut, minut erotettiin ja olen itkenyt koko syksyn. Kun luen vanhoja päiväkirjoja, olen tajunnut itkeneeni paljon myös suhteessa ollessa. Kai siihen suruunkin jää koukkuun - siitä on ehkä tullut osa minua.
Kaveri kävi tässä viikko sitten, haluaa pitää minut ystävänä. Olen niin katkera kaikesta ja ajattelen, että kaiken muun hän sai ja tuhosi (iloisuuteni, rakkauteni, huolenpitoni), mutta ystävyyttäni en anna, nyt riittää.

Siinähän se on mennyt päivä kerrallaan.Tavattu ollaan miehen kanssa. Mies haluaisi kovasti takaisin yhteen.