Onko nämä oireet alkoholismia?? APUA KAIVATAAN

Hei! Olen 22 -vuotias nuorukainen ja olen kärsinyt epämääräisistä oireista nyt ainakin 3 - vuotta. Oireet ovat seuraavanlaiset järjestyksessä pahimmasta alkaen:

  • “Aivosumu”, lähimuisti todella huonoa, keskittymiskyky heikkoa, puhumisen kankeutta (sanat ei löydy tai sanon vääriä sanoja väärissä kohdissa, tuntuu että pää todella jumissa)
  • Jatkuva ahdistus
  • Kuumat aallot ja todella runsas hikoilu koko kropasta, tuntuu että on todella kuuma koko ajan vaikka lämpötila olisi normaali.
  • Univaikeudet ja jatkuva väsymys päivällä,
  • Ärtyisä, saamaton ja asioihin kiinnostumaton olotila päivällä, yötä kohden virkistyn hieman
  • Jonkinlainen katseen tarkentamisen vaikeus ja motoriikassa pientä heikkoutta

Näitä oireita alkoi ilmaantua noin 3 vuotta sitten, ne tulivat hitaasti ja salakavalasti ja arvioin niiden olevan vain jotain nuoruuden hormonitoimintaan liittyviä juttuja.

Nyt 22 -vuotiaana oireiden tasaisesti pahetessa olen tarttunut asiaan ja päättänyt korjata sen keinolla millä hyvänsä, en tunne oloani enään normaaliksi iloiseksi ja ulospäin suuntautuneeksi niinkuin nuorena poikana.
Olen käynyt lääkärillä kolmesti, yksityisellä neurologilla kerran sekä pään magneettikuvaksessa. Lääkärit tarjosivat masennuslääkkeitä ja neurologi jonkinlaisia muistitestejä, magneettikuvauksessa ei löytynyt mitään epänormaalia. Masennus ei mielestäni kuvaa olotilaani josta kärsin joten en halunnut lähteä masennuslääkitykseen.

Taannoin olen huomannut että oireeni ovat tipotiessään vahvassa humalassa sekä krapulapäivänä vielä iltapäivään asti, sitten alkaakin noin viikon kestävä tuskallinen oireiden huippuvaihe jolloin en käytännössä pysty poistua kotoa. Viikon jälkeen oireet hellittävät tähän tilaan jota kutsun “normaaliksi tilakseni”, se ei kuitenkaan ole missään nimessä terve tila, olo on sekava, muisti ei toimi, ahdistaa ja hikoiluttaa edelleen.

Alkoholinkäyttöni alkoi 17 -vuotiaana, siitä lähtien olen käytännössä juonut joka ikinen viikonloppu humalahakuisesti yleensä 2 päivänä viikossa, toleranssien noustessa annokset on nousseet ja nykyään menee noin 16 -annosta per ilta arkena en ole juonut laisinkaan. Eli noin 30 annosta viikossa, 2pv kännissä 5pv selvinpäin syklillä 5 -vuotta. Pidin tätä täysin normalaina nuoren aikuisen käytöksenä “kun muutkin juovat”. Nyt kuitenkin epäilen voisiko nämä kaikki oireet ja sekavuus johtua alkoholin vieroitusoireista jotka alkavat aina sunnuntai-iltana kun alkoholi poistuu elimistöstä ja jatkuvat aina seuraavaan humalaan asti joten päätin lopettaa.

Viimeisen kännini vedin 27.8 eli tasan 2 viikkoa sitten. Ensimmäinen viikko oli taas tuskallista em. oireiden kanssa taistelua. Nyt toinen viikko olen palannut tähän “normaaliin” sekavaan ja tasaiseen olotilaan. Lähimuisti kehnoa, hikoiluttaa ja ahdistaa, vaikea nukahtaa ja väsyttää päivällä enkä saa mitään aikaiseksi, sinänsä ei tee mieli alkoholia koska en ole varma johtuuko tämä siitä, mutta mieltäisin oireeni todellakin vieroitusoireiden kaltaisiksi.

Jos sinulla on vastaavia kokemuksia alkoholista ja lopettamisesta olisin enemmän kuin kiitollinen vastauksista! JOS tämä johtuu alkoholista niin erityisesti kiinnostaa tietää kuinka pitkään joudun todennäköisesti kärsimään tästä tasapaksusta huonosta ja sekavasta olotilasta ennenkuin alkaa helpottaa, tällä hetkellä en nää tunnelinpäässä valoa kun olo ei parane selvien päivien myötä, välillä on parempia päivä mutta niitä seuraa aina huonommat päivät.

Kiitos vastauksista!! :mrgreen:

Vieroitusoireitahan nuo. Alkoholismia on se että kiinnostaa lääkitä vieroitusoireitaan alkoholilla. jos on pysynyt jo 2 viikkoa vieroitusoireiden kourissa, eikä ole vieläkään kuppi maistunut, niin tuskinpa kyseessä on varsinainen alkoholismi. Odottele ihan rauhassa vielä 2 viikkoa. Luulisin että tuona aikana oireet helpottavat ainakin jonkin verran.

Tervetuloa palstalle Juniholisti. Heti alkuun sanon, etten uskalla lähteä arvelemaan yhtään mitään mistään. Suosittelen yhteydenottoa paikalliseen päihdeneuvontapisteeseen. Sekä myös tämän Päihdelinkin asiantuntijoihin. Ylempää löydät yhteystietoja ja kontaktointimahdollisuuksia (Neuvonta ja Mistä Apua).
Äläkä odota enää sekuntiakaan, pistä toimeksi heti! Mua hämmensi muuten, että puhut oireista. Eikö kyse voisi olla myös seurauksista? Tämän pystyvät ammattilaiset selvittämään. Tietysti muutkin kuin mainitsemani, näihin vain saanet nopeammin yhteyden.
Tsemppiä.

Hei ja kiitos vain! Odottelisin mieluiten vastauksia alkoholin ja varsinkin pitkäänjatkuneiden humalahakuisten viikonloppukännäilyjen lopettaneilta henkilöiltä että saisin vahvistusta omaan “diagnoosiini” alkoholin vieroitusoireista.
Puhun oireista siksi, että olen miettinyt jo vuosia mikä minua vaivaa, tehnyt kymmeniä omia diagnooseja googlettelemalla ja käynyt läpi kasvaimet, alzheimerit ja kilpirauhashäiriöt ja varmaan kaikki mahdolliset sairaudet enkä ole täysin vieläkään täysin varma johtuuko tämä alkoholista jonka vasta hiljattain osasin myöntää itselleni, että runsaalla alkoholinkäytöllä voisi olla tällaisia seuraamuksia.
Jos entiset alkoholistit täällä voisivat samaistua tuntemuksiini niin se vahvistaisi epäilykseni alkoholin seuraamuksista ja helpottaisi jatkoa kun tietäisin että valoa on tunnelin päässä. Pysyn kyllä alkoholista erossa ilman ammattiapua tai AA -kerhoja. Toisaalta tuntuu että jos tämä ei johdukaan alkoholista niin mistä kaikesta hauskasta jään paitsi kun ahdistuksissani vain makoilen kotona enkä ole ystävieni kanssa pitämässä hauskaa (juomassa) viikonloppuisin.

Todennäköistä on, että kyseessä on alkoholin vieroitusoireet mutta tutustu ihmeessä myös käsitteeseen add. Älä odottele olossa mitään mullistavia muutoksia ennenkuin täyttä raittiutta on takana 2-3 kuukautta.

Tästä vaikka tsekkaat osuuko ja jos ei osu niin sitten vain raittiita päiviä alle sekä valoa kohti! Ammattiapua voisi myös kokeilla kuten psykiatrista erikoislääkäriä yksityispuolelta…
vauva.fi/keskustelu/1378988/ … spiirteita

Jotenkin minusta tuntuu että kyse on enemmänkin yleistyneestä ahdistuneisuushäiriöstä, oireet täsmää. Kyllähän siihen alkoholi helpottaa, mutta jos nytkin ollut jo tuon aikaa juomatta eikä juomisesi ole ollut edes kovin rajua niin luulisi jo vieroitusoireiden helpottaneen.

Suosittelisin ihan oikeasti menemään lääkärille ja kertomaan tuon tilanteen alkon käytön mukaan lukien mieluummin kuin lääkitsemään sitä pahaa oloa alkoholilla, menet vaan syvemmälle. Joku mielialalääke tai psykoterapia voisi auttaa.

Tsemppiä!

Hyvänen aika sentään. Johtuivat ne oireet alkoholista tai eivät, juomisesi on liian runsasta etkä voi jatkaa noin. Juomisesi seuraukset vaikuttavat myös kaikkina niinä päivinä, jolloin näennäisesti olet selvä. Säännöllisesti käytettynä alkoholi vaikuttaa elimistössä ihan koko ajan.

Jos ajattelet, että jäät jostain “hauskasta” paitsi, kun lopetat juomisen, on se jo osa ongelmaa. Ei hauskaan tarvita juomista. Odotatko, että vastasimme: “et ole alkoholisti, voit jatkaa juomista?” Jos elimistösi reagoi noin, oli se seurausta juomisesta tai ei, missään nimessä juomista ei pitäisi jatkaa. juomisen lopettaminen sen sijaan saa monetkin sairaudet ihmeellisesti paranemaan. Jos oireita on vielä parin kuukaudenkin päästä, kannattaa jatkaa tutkimuksia. Mikään sairaus ei kuitenkaan ole sellainen, että alkoholi sille hyvää tekisi. Enkä ole mikään kukkahattutäti vaan kerron tämän ihan kokemuksen syvällä rintaäänellä.