Kai minä sen vastauksen jo tiedän mutta kysyn silti. Mies ei juo koko ajan, mutta sitten kun juo niin juo sammumiseen asti. Omasta mielestään ei liikaa, eipä tietenkään. Ei kai normaali terve ihminen kisko viinaa niin että taju lähtee? Mies on sammunut nojatuoliin ja vessanpöntöllekin. Kerran poliisit soitti mulle keskellä yötä kun miehellä ei ollut rahaa maksaa taksia. Lompakko ja avain hukkuneet usein. Minulta on mennyt luottamus mieheen, eihän tuo osaa itsestäänkään pitää huolta. Jos otan puheeksi niin “ei jaksa kuunnella mäkätystä”.
Täällä niin moni on kertonut katkoista ja sairaalakäynneistä. Sellaista ei oo lainkaan ollut. Ja mies on töissä. Voiko se olla alkoholisti vai onko se vaan “menevä”, kuten itse asian näkee? Joo, kuulostaa se minustakin idiootilta. Luonne on epäsosiaalinen ja kriittinen, ei oikein osaa olla ihmisten kanssa ja kaverit lähinnä sellaisia joiden kanssa menee baariin.
Alkoholisti tuo on. Jos ei kykene lopettamaan ajoissa silloin kun juo, ei pidä juoda ollenkaan. Työssäkäyminen/ei käyminen ei ole mikään alkoholismin mittari vaan se millaista se käyttö on.
Ajattelen tätä asiaa kahdesta näkökulmasta. Ekanakin tuo alkoholismin määritelmä minusta liittyy juurikin siihen kumpi vie, mies vai viina. Viina voi viedä monella tavalla. Joku ei pysty olemaan ollenkaan ilman, joku ei pysty lopettamaan kun on kerran aloittanut ja joku ei pysty kontrolloimaan juomaansa määrää. Jos kontrolli ei viinan kanssa pysy hanskassa, niin silloin on kyse ongelmasta, olipa ongelman muoto mikä tahansa.
Toinen näkökulma on se, että onko diagnoosi lopulta tärkeä? Jos miehen juominen häiritsee sua, niin minusta jo sen perusteella asialle pitää tehdä jotain. Kuulostaa siltä, että miehesi ei ole kiinnostunut tekemään asialle mitään, joten sinun täytyy miettiä mitä sinä elämältäsi haluat. Onko tuo elämä sellainen elämä millaista haluat elää? Voitko elää tuon miehesi juomisen kanssa? Jos kyseessä on alkoholismi, niin se on krooninen, etenevä sairaus, josta ei tuosta noin vaan parannuta. Ei kannata tuudittautua siihen odotukseen, että mies muuttuisi. Jos kyseessä on alkoholismi, niin tuota on sulle luvassa lisää ja todennäköisesti lisääntyvässä määrin. Mieti tulevaisuuden odotuksiasi sitä vasten.
Kannattaa lukea täällä ihmisten kirjoituksia. Yllättävän paljon helpottaa, kun tajuaa alkoholismin luonteen ja oppii ymmärtämään taudin luonteen. Alkoholismi on muutkin kuin juomista ja se muu osuus on yleensä läheisille se raskaampi.
Kiitos ajatuksista. Kyllähän tässä ongelma on. Olen ajatellut ettei tätä ole liian usein mutta terveillä kai tuollaista käytöstä ei ole koskaan. Jossain sisimmässä olen sen tiennytkin ettei ole hyvä juttu. Esimerkiksi mihinkään juhliin en halua lähteä yhdessä koska tiedän että tuota saa hävetä. Eipä hyvin mene.
Moi!
Kyllä tuo alkoholistille vahvasti vaikuttaa… Itselläni on toisenlainen kokemus…Samaa pohdin kylläkin. Eli mies ostaa joka ikinen kauppareissu sen sixpakin isoja kaljoja ja myös niitä juo joka ilta. Joskus yhden joskus 3-6. Niin, että kuitenkin riskikulutuksen raja per vko rikkoontuu selvästi. Olen todella huolissani. Mies on nk satalasissa menijä töissä, ja vapaalla. Joko täysillä tai ei ollenkaan. Mitään nk keskitietä ei oikein ole.
Olen huolissani, että joko mies sairastuu pahasti, tai saa jonkun sairaskohtauksen. Hän ei mielestäni syö kunnolla vaan täyttää mahansa juomalla, limppaa, kotikaljaa, kaljaa. Itse hän ei näe juomisessaan mitään ongelmaa.
Itselläni on rankka tausta oman isän loppuvaiheen alkoholismin kanssa, ja olenkin nyt alkanut pohtimaan omaa juomistani sekä mieheni juomista suhteessa isäni kohtaloon. En siis todellakaan halua, että toistan äitini kaavaa ja mieheni on isäni tilanteessa 20 vuoden kuluttua. Tarinaan liittyy vielä hänen isänsä kautta tuleva vahva geneettinen alttius tai riskitekijät alkoholismille.
Juu, tarina on pitkä ja en jaksa kaikkea nyt kirjoittaa, mutta jotenkin on vaan nyt oma mitta tullut niin täyteen ihmisiä, jotka tuhoo itsensä ja muut juomisella. Rakastan siis miestä tosi paljon ja haluan koittaa saada hänet tajuamaan tilanteensa ennen kuin on liian myöhäistä. Mutta en oikein tiedä miten, kun se kuitenkin pitäisi lähteä hänen omasta halustaan. Kissa on siis nostettu jo pöydälle, mutta en ihan ole varma rajoittaako hän nyt juomistaan vain näytääkseen, että pystyy vai siksi että oikeasti haluaa… Itse olen tähän kaikkeen "herännyt " vasta äskettäin, kun oman isän tilanne lopullisesti kriisiytyi ja on pakko yrittää päästää irti ja tajuta, ettei minulla ole enää isää. Tähän asti (puolitoista vuotta) olen jotenkin elänyt sellaisessa olotilassa, että oon nähnyt tavallaan miehen juomisessa ne merkit, mutta en oo halunnut tunnistaa…ja nyt kun itse olen toistaiseksi lopettanut alkoholin käytön niin kaikki aivan kuin paiskautuu päin näköä.
Moi, linnaliina: Ei sun varmaan muu auta kuin vaatia että korkki kiinni tai lusikat jakoon. Ne on rankkoja aikoja kun alkaa aavistella ettei juominen ole hanskassa. Sen neuvon voin antaa että hae apua ja tukea äläkä syytä itseäsi. Tsemppiä.
Olen samaa mieltä kuin Tap, eli rankinta aikaa oli kun rupesi myöntämään itselleen, että se oma rakas saattaa ollakin alkoholisti. Sitä ei meinannut millään haluta uskoa ja muutaman vuoden onnistuin selittämäänkin asian itselleni parhain päin ja kuvittelemaan , että kaikki on ok. Tokie ero ja eron jälkeinenkin aika on ollut vaikeaa,mutta eri tavalla. Muistan milloin tajusin ekan kerran ,että mieheni on alkoholisti. Olin aloittanut mielenterveys- ja päihde opiskelut ja siinä iltakoulussa luennolla tajusin, että nyt puhutaan samasta ongelmasta mikä mulla on kotona. En voi sanoin kuvailla sitä pahan olon tunnetta sisälläni silloin, tuntui ihan fyysisenäkin. Tosin niinkuin kerroin tämän jälkeen onnistuin vielä sulkemaan silmäni muutamaksi vuodeksi, ennenkuin tilanne paheni entisestään. Silloin eksyin näille sivuille, joita luin noin pari päivää. Ajattelin ettei tämä tauti kuin pahene,enkä halua olla vieläpahemmassa tilanteessa 10 vuoden kuluttua ja huomata hukanneeni elämää. Vuokrasin asunnon,jossa nyt asun poikani kanssa. Erosta tulee elokuussa 1v ja nyt vasta alan nähdä kuinka kamalaa se elämä oli. Tänäänkin oli niin ihanaa kun oli poikani rippijuhlat sai rauhassa juhlia eikä katsella alkkiksen naamaa kun ei tiedä millä tuulella on.
