Olen pari kuukautta käynyt joka päivä lukemassa teidän viestejä ja se on auttanut minua eteenpäin. Tuntuu että olen kauhian väsynyt, eksynyt ja hämmentynyt, enkä osaa enää ajatella selkeästi, siksi kaipaisin kovasti teidän kommentteja meidän tilanteeseen. Tutustuin mieheeni pari vuotta sitten,puolitoista vuotta ollaan oltu kaukosuhteessa, nähty kuitenkin joka viikonloppu ja lomilla, nyt puoli vuotta ollaan asuttu saman katon alla. Hän hurmasi minut kauniilla ja isoilla sanoilla sekä teoilla. Jaksoi ajaa yli 500km melkein joka viikonloppu takiani, kehui minua jatkuvasti, kannusti, piti hyvää huolta ja oli kaikin puolin täydellinen mies minulle. On ollut myös riitojakin, joskun minun aiheuttamina joskus hänen. Olen raskas ihminen, näin hän on minulle usein sanonut, ja se pitää paikkaansa. Analysoin ja pohdin asioita liikaa. Me matkusteltiin paljon ja viihdyttiin oikeinkin hyvin keskenämme. Ja silloinkin tuntui oudolta että ihan sama mihin mennään tai mitä tehdään, niin alkoholi oli siinä mukana. Mutta koska ei tullut ylilyöntejä, jankutin kyllä asiasta, mutten pitänyt sitä vakavana. Eka ylilyönti tapahtui Jouluna ennen muuttoa kun oltiin mökillä, silloin hän suuttuikin mulle pahasti ensimmäisen kerran, pelästyin ja halusin lähteä pois, mutta hän sai ylipuhuttua jäämään. Ehdotti että mentäis naimisiin ja lupaili vaikka ja mitä. Sitten sen jälkeen kun muutin hänen luokse (uuteen kaupunkiin jossa en tunne ketään, vaihdoin työpaikkaa yms), tilanne karkas käsistä. Tai sitten silloin vasta näin todellisen kuvan hänen arjesta. Joka viikonloppu piti saada juoda, ja monesti ihan kaaatohumalaan. Kesälomalla näin ekan kerran elämässäni miltä näyttää kun mies juo putkeen monta päivää kerrallaan. Olis shokissa. Se muuttaa ihmistä ihan kokonaan. Ja pahin on se päivä joka tulee sen ryyppyputken lopettamisen jälkeen, kun aivojen turvotus laskee…Siihen asti olen ajatellut että se olen minä jolla on ongelmia alkoholin käytön suhteen, että olen liian tarkka sen suhteen, mutta tuo ryyppyputki pysäytti ja tajusin että ei se välttämättä olekaan näin. Silloin hän myönsi että hänellä on ongelmia ja lupasi hankkia apua, mutta muutaman päivän jälkeen hän vähätteli koko asiaa, ja sanoi pystyvänsä vähentämään itsekin. Sitten mentiin koko perheellä (hänellä on kolme lasta, mulla yksi) rantalomalle. Heti ekana iltana mies valitti että mun pitäisi katsoa paremmin lasten perään ja kuinka häntä ärsyttää että hänen lomansa menee lasten ehdoilla yms., oli hyvin pahalla päällä. Mä yritin rauhoitella miestä, halusin niin kovasti nauttia siitä yhdestä viikosta ja levätä, unohtaa kaikki riitelyt ja alkoholiongelmat. Seuraavana iltana miehellä alkoi ryyppyputki ja se oli yhtä helvettiä. Olen herkkä ihminen ja itken helposti, mutta silloin päätin, että vitut, se kusipää ei meidän lomaa pilaa ja vietin kaiken aikaa lasten kanssa ja olin hänellekin mukava ettei hän vaan suuttuisi. Joka ilta hän sammui lattialle…Sitten viidentenä iltana kun hän oli kaatohumalassa jo ennen kuin me edes keretty menemään syömään, sanoin hänelle kuinka epäreilusti hän käyttäytyy meitä kohtaan. Sen jälkeen hän yritti sanoilla loukata mua koko illan, mutta sanoin joka kertaa takaisin enkä ruvennut itkemään niin kuin yleensä teen. Sitten hän rupesi puhumaan paskaa mun pojasta, ja sitähän minä en salli, sanoin hänelle hyvin vihaisesti takaisin ja läimäytin poskelle…hän hermostui ja otti kaulasta kiinni ja heitteli pitkin huonetta ja jätti mustelmia kaulaan. Pelästyin kauhiasti, kukaan mies ei ole aikaisemmin kohdellut minua näin. Silloin luulin että nyt riitti, että heti kun tullaan kotiin, etsin itselleni kämpän ja teen siitä kusipäästä rikosilmoituksen, otin kuviakin mustelmista. Mutta… seuraavana päivänä häntä hävetti niin paljon, ja hän katui tekemisiään niin vilpittömästi että päätin antaa vielä yhden ja viimeisen mahdollisuuden. Ja tässä nyt sitten ollaan, siitä on kaksi viikkoa kun ollaan tultu lomalta. Hän on ollut kiltti ja huomaavainen, juonut, muttei humalaan. Itse olen jo varannut aikaa asuntoesittelyyn ja pankkiin, mutta edelleenkin epäröin, kannattaako vielä yrittää? Onko hänellä oikeesti alkoholiriippuvuutta vai käyttääkö hän alkoholia nyt vaan väärin? Olenko minä aiheuttanut hänelle sellaista ahdistusta että hän on ruvennut juomaan niin rankasti? Kun hän on selvinpäin ja hyvällä tuulella, hänestä näkee että hän rakastaa mua. Mutta sitten kun hänen alkaa tehdä mieli juoda ja hän tietää että minua se harmittais, niin häntä rupiaa ärsyttämään ja hän kehittää riitaa jotta saisi syyn juoda. Viime viikolla olin illalla pari tuntia pois kotoa, hän jäi lasten kanssa. Kun tulin kotiin, ruoka oli valmiina, pyykit pesty, lapset ruokittu…mutta mies oli pienessä hiprakassa. Eikä halunnut tunnistaa että on juonut. Sitten vasta sanoi että joo, olen ottanut, ja teki hyvää. Onko mieheni oikeesti alkoholisti? Vai tekeekö hän sen vai satuttaakseen minua? Vai onko hänellä jokin murhe jota se yrittää hukuttaa alkoholilla…itse hän ei sitä tunnusta. Välillä hän sanoo että joo, hänellä on ongelmia alkoholin käytön kanssa, mutta välillä taas kiistää koko asian ja sanoo että se on mulla se ongelma kun en anna hänen rentoutua. Ja mua pelottaa kuinka henkisesti riippuvaiseksi olen hänestä tullut. Syyllistän kaikesta itseäni, jotenkin uskon että jos mä en “nalkuttaisi” ja olisin rennompi ja iloisempi, niin hänellä ei olisi ollut tarvetta juoda. Toisaalta ymmärrän ettei hänen käytöksensäkään ole ihan normaalia. Hän on kuulemma juonut myös entisessä suhteessa muttei se ollut pääsyynä eroon…Siksi tuntuukin että minä ole pahentanut hänen alkoholiongelman…Rakastan häntä, ja en haluaisi luovuttaa helposti…olenko vaan heikko? Missä on itsekunnioitukseni, miksi annan niin helposti anteeksi, miksen vaan lähde pois… 
Hieman sekava tuli tästä viestistä, mutta semmoset on fiiliksetkin!
“Alkoholi ei ollut pääsyy eroon?” Onko tämä hänen oma kertomuksensa? Tunnetko hänen läheisiään sukulaisiaan vai oletko tavallaan sokkona, että olet tuntenut hänet pari vuotta ja et sillei varmasti tiedä taustoja? Onko hänen mielestään vika muissa, ex-puolisossa ym, haukkuuko muita vai kykeneekö pohtimaan asioita ja ihmissuhteita useammalta kantilta? Mahtoiko väkivaltaa olla jo aiemmassa suhteessa?
Mulla mies ei ollut sukunsa kanssa tekemisissä ja sanoi, että ne on sairaita ja vittumaisia… Lopulta paljastui, että jos näin onkin, niin sairas on mieskin. Esim kaksisuuntaiset saattaa ajoittain olla hurmaavia ja usein höyrähtävät ja on tosi kova kiire hypätä suhteeseen ja yhteen asumaan ja naimisiin. Mielenkiintoista on tutustua puolisoehdokkaan pitkäaikaisiin ystäviin ja sukulaisiin ym. Siinä näkee miten kohtelevat toisiaan ja miten homma toimii. Jokuhan voi sanoa rakastavansa lapsia ja haluavansa niitä, mutta totuus sitten on, että onkin tyly vaikkapa sukulaiskersoille.
Suoraan sanottuna ei kovin hyvälle tuo sinun tilanne näytä. Minä sain turpaani sentään vasta usean vuoden yhteiselon ja hänen alkoholiongelmansa radikaalin pahenemisen jälkeen. Väkivallassa on semmonen ikävä puoli, että kynnys on kerta kerralta alempana, kun lyömisen on kerran aloittanut. Ja kyllähän miehesi kuulostaa juovan jo hyvin ongelmallisesti ja jos ette ole ihan nuoria, ongelma on todennäköisesti jo pitkällä ja vauhti vaan kiihtyy. Lue näitä muitakin ketjuja. Tuo vaimon syyllistäminen ja syyllistyminen on ihan tavallinen kuvio, vaikka syy juomiseen on ihmisen omassa päässä. Mikseipä sitten vitutukseen lähde vaikka lenkille? Tai tee muuta? Mutta kun alkoholisti haluaa nimenomaan juoda, se halu on olemassa ja sille etsitään ja esitetään sitten joku syy.
Kiitos paljon että jaksoit lukea mun pitkän kirjoituksen! Olen viime aikoina pyörittänyt näitä asioita vain omassa päässä ja yrittänyt selvittää missä on vika, on mukavaa kuulla teidän kommentteja. Olen lukenut muiden kirjoituksia ja joihinkin on ollut helppoa samastua ja silti…epäröin onko hän alkoholisti vai onko vika minussa.
Pääsyy heidän eroon oli että vaimo löysi toisen. Mies ei kauhiasti syyttele tai hauku exäänsä, mutta sanoo häntä tyhmäksi ja alistuvaksi. Alkoholin suhteen hänen exä oli rennompi, mutta ryyppyputket oli jo silloinki tavallisia. Hän ei ole kauhiasti tekemisissä omien sukulaistensa kanssa, vaikka kaikki asuvat 10km säteellä. Isältä kerran kysyin että onko hän huomannu että hänen pojallaa olisi ollut ongelmia alkoholin kanssa ja että voisi käydä vaikka katsomassa häntä. Se oli silloin kun mies oli juonut 4 päivää putkee eikä sen takia päässyt töihin. Isä näytti olevan hyvin vaivautuneen olonen, vitsaili jotain, lupas käydä muttei käynyt ja se jäi siihen. Itestä tuntuu ettei kukaan hänen läheisistä taikka kavereista tiedä hänen alkoholikäytöstä mitään koska hänellä on tapana jouda kotona sohvalla. Olen monta kertaa kehonnut että jos tekee mieli vetää kännit niin meet kavereiden kans, mut ei…ja olen monta kertaa pyytänyt ettei hän ottais silloin kun lapset on meillä…mut ei, silloin hän juo salaa, ja onneksi suurimmaks osaks vain silloin kun lapset menevät nukkumaan.
Ja miks syytän itteäni…tuntuu että suhteen alussa olin oikeestikin liian tiukka alkoholin kanssa ja joka kerta olen kommentoinut asia. Tosin kenenkään muun aiemman miesystävän kanssa ei semmosia ongelmia ollu. Välillä tuntuu että hän ikään kuin kapinoin nyt mua vastaan, että minäpä näytän että saan tässä talossa tehdä mitä haluan. Ja vihainen ja ärtynyt hän ei ole pelkästään minuun vaan myös lapsiin. Viime päivinä hän ollu hyvin tyytyväisen näköinen koska en kommentoinut mitään hänen tekemisiään, ollut vaan ja antanut miehen tehdä mitä haluaa. Tuntuu kuin hänen mielestä hän oli voittanut ja alistanut viihdoin mua…
Ex oli “tyhmä ja alistuva” ja kirjoituksesi lopussa mainitset, että vaikuttaa tyytyväiseltä, kun on “alistanut” sinut.
Ihminen usein toistaa samaa kaavaa parisuhteissaan. Itse esim olen ollut useamman kerran samantyyppisessa suhteessa, jossa toinen on empatiakyvyltään puutteellinen ja alkoholiongelmainen, alan hyystä ja hoivat ja tasoittaa tietä… en saa kunnioitusta, vaan kiukuttelua, olen lähinnä yhdistetty äiti ja pumpattava barbara. 
Roolit menee vinksalleen alunpitäen ja tottakai sitten olen onneton, vaikka itse olen itseni siihen tunkenut. Yhtään tasaveroista ja vastavuoroista ihmissuhdetta en parisuhteessa ole onnistunut luomaan. Valitsen ilmeisesti aina vajavuuttani väärin, toisen käytös tuntuu tutulta lapsuudesta, “normaalilta”. Eli toistan samaa traumaa kerta toisensa perään. Niinpä aion nyt keskittyä itseeni ja saada itseni kuntoon, että tämä kierre loppuu. Toisia ihmisiä ei voi muuttaa, mutta voi poistua ikävistä kuvioista itseään (ja lapsiaan) suojellakseen.
Monissa suvuissa on vaikenemisen kulttuuri. Ehkä sunkin miehen sukulaiset varsin hyvin tietää asioita, mutta ei halua puuttua, ehkä häpeävät. Ei kai kukaan vanhempi hevillä sano, että tyttäreni/poikani on kelvoton, vaikea ja kyvytön ihmissuhteisiin.
“Miksi minulle käy aina näin?” mietin joskus. Vastaus on siinä, että en osaa arvostaa itseäni ja suostun kynnysmatoksi. Toisen liehakointi ja visiointi voi imarrellakin aluksi. Jos ei itse tee rajaa sille, mihin suostuu, ei sitä tee kukaan muukaan. Aina löytyy päihde- tai mielenterveysongelmainen, jolla omat tarpeet tulee ensin ja joka ei tunne tuskaa siitä että toisen on paha olla. Meillä se ei muuttunut, vaikka jattelin, että kun ottaa asioita puheeksi, niin tottakai toinen havahtuu ja ottaa huomioon… Ettei vaan ole aiemmin tajunnut… Mutta kun usein on, ettei ne välitä. Kivaa on kun palvelu pelaa ja puoliso oikein keskityy pitämään hyvällä tuulella, varoo ja päätähti saa ehkä nautintoa/ halveksunnan riemua toisen alistumisesta. Jos et alistu saat turpaan, jos alistut, olet lapsellisen heikko luuseri. Vähän pattitilanne.
Mieti sinäkin, mitä itsellesi haluat. Mitä kauemmin jatkaa, sen vaikeammaksi kaikki, myös lähteminen muuttuu. Joku jossain ketjussa kirjoitti, että nykyhetki on hyvä ennuste tulevaisuudelle… Että jos nyt on tuskaa, on ehkä turha odottaa parempaa sitku-tyylillä. Tsemppiä!
Kiitos kannustuksesta! Tuo sun lause kuulosti erityisen tutulta
“Meillä se ei muuttunut, vaikka jattelin, että kun ottaa asioita puheeksi, niin tottakai toinen havahtuu ja ottaa huomioon… Ettei vaan ole aiemmin tajunnut…”
Mä oon miettinyt onko mieheni vaan luonteeltaan empatiakyvytön vai tekeekö alkoholi hänestä sellaisen. Joskus morkkisfiiliksissä hän on ite sanonut että silloin kun alkaa tehdä mieli juoda, ei ajattele enää mitään muuta kuin sitä ja kaikki muu ympärillä vain ärsyttää ja itse muuttuu välipitämättömäksi kusipääksi. Nämä ovat siis hänen sanat. Ja monta kertaa olen kuullut hänen sanovan että olen hyvä mies, mikset sä näe sitä ja arvosta mua.
Ja sitten se että hän muistuttaa niin paljon minun isääni. Hänelläki oli nuoruudessa ongelmia alkoholin kanssa, ja hänkin on äkkipikainen ja välillä hyvinkin törkeä. Mutta pari viikkoa sitten vanhemmat juhlivat 30v hääpäivää ja vaikuttivat olevan hyvinkin onnellisia yhdessä. Isä ei juo enää ja on muutenkin muuttunut paljon leppoisemmaksi ja heillä on oikeesti kivaa yhdessä. Ehkä sekin pitää minut tässä mun omassa huonossa suhteessa, uskon että hän muuttuu. Ja jos ei muutu, ja lähden pois, ainakin tällä hetkellä tuntuu etten ikinä pysty päästämään ketään miestä mun elämään, olen niin vihainen kaikille miehille nyt
Hei ! Luettuani kertomuksesi,kuulostaa ihan selvästi että miehelläsi on jonkun sortin päihdeongelma,joka ajan kanssa vaan pahentunut,niin kuin se yleensä tekeekin.Nyt kun hän kerran on käynyt sinuun kiinni,niin seuraavan kerran se voi tapahtua jo pienemmästäkin ärsytyksestä.Alkoholistit myös katuu tekojaan kun pää alkaa selvitä,jottei vaan se rakas jättäisi,sitten ollaan kilttiä ja nöyrää poikaa 
Mieti mitä tahdot elämältäsi ,ei kannata jäädä sellaiseen suhteeseen joka jo alkuvaiheessa tuottaa pahaa mielta ja ahdistusta,se ei ole ainakaan paranemaan päin…Voimia sinulle ratkaisuihisi -jellonatar-
Jellonatar, kiitos paljon kannustuksesta! Lueskelin teidän kirjoittamia ketjua…ja ei tulevaisuus hyvältä näytä…eikä kyllä nykytilannekaan. Mies on nyt pari viikkoa juonut maltillisesti, mutta nyt tuli uus ilmiö, hän on ruvennut ottamaan viinahörppyjä minulta salaa, ei tule niistä humalaan, mutta jokin tarve hänellä on tekemään sen yhden hörpyn ja jatkaa sitten ilta normaalisti. Muuten on mennyt hyvin; mies on hoitanu kotihommat ja laittanut ruokaa ja kaikin puolin on ollut taas oma itsensä rakastava ja huolehtiva. Itse ei vaan pysty rentoutumaan ja nauttimaan tästä vaiheesta, odotan vaan milloin tulee seuraava ryyppyjakso. Ja olen taas alkanu epäröimään omia johtopäätöksiä…onko hänelä oikeesti jo kehittyvä riippuvuus vai pystyykö hän kontrolloimaan omaa juontiaa muttei vaan haluaa. Ei kai tässä auta muu kuin odottaa ja katsoa mihin tilanne kehittyy…
Hei Vieras!
Miehelläsi tuntuu jo kehittyneen alkoholiriippuvuus. Mieti , että miksi muuten tarvitsee ottaa viinahörppyjä, vaikkei tulisikaan humalaan. Siksi, että elimistö vaatii sitä ja alkoholisti haluaa tuntea olonsa normaaliksi. Noi on niin tuttuja tarinoita mitä kerrotte.
Minäkin aikoinani listasin miehen hyviä puolia: käy töissä, tekee ruokaa, tekee pihahommia, ei vittuile… Mutta noihan on ihan perusasioita mitä kuuluukin toisen tehdä…