Onko mieheni alkoholisti? Lähdenkö/jäänkö?

Pohdin tätä jo toisella foorumilla, josta eräs vastaaja ohjasi minut tänne. Tässäpä siis sama tarina:

Laskin tänä iltana miehen juomat oluet. 5 kipaletta 0,33cl tölkkejä. Lukumäärä on melkolailla sama joka ilta, joten suurkulutuksen raja ylittyy heittämällä. Olen muutaman kerran aikaisemminkin tästä asiasta hänelle sanonut ja aina on riita saatu aikaiseksi, niin nytkin. Häneltä on jo kaksi veljeä haudattu viinan takia eikä omakaan terveytensä ole sydänvikaisella kunnossa, ja nyt olis pieniä lapsia elätettävänä, että luulis olevan syytä vähentää/lopettaa tuota juomista, mutta ei. Jos häneltä vien ainoan nautinnon niin silloin “ollaan väärällä tiellä”. Kysyin voisiko hän olla yhden illan juomatta, jos sitä häneltä pyytäisin enkä siihen saanut mitään vastausta eli luen sen niin, että se ei onnistuisi. Eli mieheni on riippuvainen alkoholista ainakin jollain tavalla.

Itselleni olen tuon tissuttelun puolustellut niin, että hän on aina hoitanut työnsä, kotihommat ja ollut ajokuntoinen illallakin, jos on tiennyt olevan tarvetta. Mutta kun tarvetta ei enää ole, ottaa oluen. En tiedä enää onko se niin, että en ole nähnyt miestäni ikinä humalassa vai niin, etten ole ikinä nähnyt miestäni selvin päin. Mies on tissutellut varmaan toistakymmentä vuotta. Itse vaan olin niin sokea tuolle asialle kun tavattiin ja “kun eihän se ole ikinä humalassa” on niin hyvä puolustus multa itselleni. Joskus selitti, ettei juo alkoholin takia vaan jotain muita syitä antoi, joita en nyt muista. Esikoista odottaessani vielä pyynnöstäni vaihtoi loppuraskauden ajaks alkoholittomiin, jos tarviikin olla ajokunnossa, mutta tyttöä odottaessani ei enää tehnyt elettäkään asian eteen vaikka pyysin taas vaihtamaan alkoholittomiin.

Jos olisin yksin, saattaisin pystyä katsomaan tuota loputtomiin kun ei siis ollenkaan vaikuta humalaiselta edes tuon 5 oluen jälkeen, mutta lapsilleni en lasista lapsuutta halua, jos tämä sitä edes on. Itse olen katsellut vierestä tavalla tai toisella kun samojen seinien sisällä pidetään putkia ja joskus vannoin, etten samaan ansaan kävele. No nyt en tiedä kävelinkö vai en. Lapsemme ovat 2v ja 9kk ja meillä on vahtivuoron vaihto menossa eli minä perustin juuri yrityksen ja menen myös palkkatöihin (3-vuorotyö), joten laskin sen varaan, että mieheni on hoitamassa lapsia siskoni avustuksella. Nyt kuitenkin on mielessä, pysyykö hän vahtikuntoisena ja mielellään myös ajokuntoisena, kun olen töissä vai ei. Hyvin usein nimittäin nykyisinkin on olutlasi edessään, kun tulen koulusta vaikka on päivän ollut vauvan kanssa.

Nyt jos pakkaan pennut ja kävelen omaan osoitteeseen niin mun on pakko laittaa myös vauva tarhaan ja tod näk kumpikin menis vuorohoitoon. Ikinä en lapsiani kerkeäisi nähdä ja yritys menis jäihin, kun en kuitenkaan sais aina lapsenvahtia kun olis asiakastapaamisia. Kokonaiseks viikonlopuks en vois lapsia antaa miehelle, ei jaksa nyt edes muutamaa tuntia (joo, pelottaa miten se jaksaa koko työpäivän ja siihen pari asiakasta päälle) eikä se pysyis erossa oluesta vaikka olis yksin vastuussa niistä.

Jos lähden, koko paletti menis uusiks enkä tiedä onko tämä tilanne vielä niin paha, että perheen hajoitus olis pienempi paha. Jos jään, hyväksynkö hiljaa miehen tissuttelun ja toivon kädet varpaita myöten ristissä, ettei siirrä tapaansa meidän lapsille? Tosin esikoinen jo käy kaapista miehen tyhjiä tölkkejä ja leikkii juovansa niistä. Vai jäänkö vain siksi aikaa, että saan yritykseni eli päivätyön ainoaksi työkseni (sitten elettäis normaalimpaa rytmiä lasten kanssa kuin vuorotyössä ollessani)?

Ps. itse olen viimeksi saunasiiderin juonut tammikuussa, kunnon kännin vedin viimeksi kolme vuotta sitten.

On sinulla monta mietittävää asiaa tuossa…Ei tule mieleen muutakuin yleisiä.
Että esimerkiksi mitkä on tosiasiat. Mies juo, ei aijo vähentää, Sinä olet huolissasi asioista juomisen vuoksi…
Toivominen: Itse ajattelen niin, että tosiasiat on ne, minkä mukaan voi toimia. Toivominen , toiveet joko toteutuvat tai sitten eivät. sensijaan toivo, että saa asiat ratkaistua kun yrittää. Ei vaadi kukaan sitä, että on joko lähdettävä tai jäätävä ja sitten nieltävä kaikki…Asioilla on aina seuraukset, ja näiden laskelmoiminen on ihmiselle vaativaa työtä.
Pian voisi kysyä myös, että miltä sinusta miehen juominen tuntuu. Itselleni oli mittapuuna onko ongelma vai ei, se että en enää pystynyt itse elämään kunnolla, kun ajattelin miestäni niin paljon ja kaikkia ongelmia.
Sekä hänen häiritsevä elämäntyyli ettei mitkään sopimukset pidä.
Sitten kun näihin häiritseviint tapoihin puututtiin tai puutuin, mies lupasi parantaa tapansa muttei se ratkaissut ongelmaa, koska alkoholi sen vain tekee ettei mitkään sopimukset onnistu. Ja kävihän miehelle päinsä se että sovittaan että hän juo vasta kun on ilta, tai juo ulkona. No sitten on aina ulkona, ja pian illankin käsitys venyy että jo neljältä on ilta.
Mutta samalla kun aloin ratkaista asiaa omalta puoleltani, tuli myös rakkaus, eli en enää pitänyt sitä alkoholiriippuvuutta minään pikku pahana tapana jonka mies voi vapaasta tahdostaan noin vaan katkaista ja jos se ihminen ei sitä tee, niin hän ei niinsanotusti välitä tarpeeksi. vaan itselläni on ainakin sellainen tunne, että ongelmaa ei ole vain hänellä vaan myös minulla, joka ajattelen sitä asiaa omalta kannaltani.
Siltäosin kun miehen juominen on minulle ongelma, niin siitä voin kertoa. Toisen puolesta en voi mennä kertomaan, mikä on hänen ongelmansa. Vaan se hänen pitää ratkaiseman itse.

Minun mielestäni ihmiset saa juoda, ja vaikka olisi alkoholistikin, en sitä mitenkään huomaa kenenstäkään, enkä koskaan ihmettele että onkohan joku alkoholisti. Ei minua miehenikään juominen haitannut, ennenkun se oikeasti alkoi koskettaa minua jollain tavalla, ja siitä tuli minulle ongelma. Tunteeni vuoksi että ajattelin sitä paljon, siitä tuli minulle vieläkin isompi ongelma, olin tavallaan ottanut kontolleni sen ongelman, ja minun oli jo vaikea elää itseni kanssa. Silloin minun oli pakko alkaa toimia, Mutten vieläkään suostu tunnustamaan, että se oli mieheni vika, ja että hänen alkoholismi yksin aiheutti minussa kaiken. Ei senpuoleen, se ole omakaan vikani. Se mitä tapahtuu kun asiat on tunnustanut itselleen, siitä voi ottaa aina vastuun, että minä tein näin, piste.