Onko ihmisellä mittansa juomisen suhteen?

Olen välillä miettinyt, miksi nyt onnistui tällainen pidempi lopettaminen ja miksi olen edeleen varma että se on nyt loppu?
Miksi en lopettanut jo kymmenen vuotta sitten, paljon olisi rahaa säästynyt ja vähemmillä murheilla olisi päässyt?
Kymmeniä kertoja päätin lopettaa, ensin kokonaan ja sitten kun oli niin vaikeaa, niin väliaikaisesti.
Oletin vielä vuosi sitten että elämä on helvettiä, eikä viinasta voi kokonaan päästä eroon, viina lakoista oli kai kyse?
Olen itselleni selittänyt, että tuli oikea aika, elämästä on poistunut ns. bailut ja ravintoloissa riekkumiset.
En edes itse viihtynyt muiden juoppojen seurassa, samaa paskaa aina.
Vaimon kanssa juominen, oli minulle nopeat kännit ja muka hauska yhdessä touhuaminen, päättyi aina siihen että olin vaan niin kännissä?

Ehkä aikaisemmin ryyppääminen oli edes jollain tavalla kivaa, ainakin kännissä oli kivaa.
Ehkä mulla tuli juomisen mitta täyteen ja samaan aikaan kävi niin onnellisesti että löysin mindfullnessin?

Miksi sinun mittasi tuli täyteen?

Miksi sinun mittasi ei ole tullut täyteen?

Onko mielessä että viinalla olisi vielä annettavaa?

Minun mitta tuli täyteen kun tajusin, että elän yli sukupolven jatkuvaa päihderiippuvuutta, alkoholismia. Kaikki minkä minä koin, koki myös oma lapseni.
En usko että viinalla on enää mitään annettavaa. Jos jostain syystä päädyn vielä joskus juomaan niin se oli sitten siinä minun tarinani.

Vaikea vastata

Itse en ole juonut omaisuutta, työpaikkaa enkä läheisimpiä ihmissuhteita (varmasti lähimpiin juominen on vaikuttanut). Onko mitta täynnä? Toivottavasti. Olen juonut peittääkseni tunteeni. Viini on ollut monessa vaiheessa elämääni ollut ainut ystäväni ja ainut keinoni rentoutua. Mutta kun ne määrät kasvoivat niin suuriksi ja pää oli hajota siitä morkkiksen määrästä ja siitä kaiken peittelystä ja salailusta. Fokus on ollut niin paljon siinä viinin juonnissa, siihen valmistautumisessa, tai siitä toipumisessa – ettei paljon muuhun energiaa sitten ole riittänyt. Se harmittaa ja sen haluan muuttaa. Mutta miksi nyt lopetin enkä vuosia sitten? Siihen en osaa vastata.

Minulle mitta tuli täyteen, kun huomasin olevani matkalla kohti alkoholistisen juomisen mukanaan tuomaa tuhoa. Onneksi minulle oli kerrottu AA:n olemassaolosta ja hädässäni uskaltauduin lähteä hakemaan sieltä apua…

Ensimmäiset asiat ensiksi

Mun olis kannattanu lopettaa muutamaa vuotta aiemmin, siinä vaiheessa siis kun dokaaminen alko enää hyvin harvoin olla kivaa ja vaivan väärti.

Mutta enhän mä olis, en ollut dokannut tarpeeksi, joten joo, ajattelen että mittansa täytyy juoda täyteen.

Lisäks yhtään nuorempana en olis “raaskinut” lopettaa.

En usko mihinkään ennaltamäärättyihin mittoihin.
Monta vaikuttavaa tekijää on itsekunkin elämässä, ja juopottelun voi lopettaa kun ei enää juominen huvita. Oli mitta täynnä tai ei.

Omalla kohdallani en usko että mikään varsinainen mitta olisi täynnä olut, vaikka vuosikymmenet melkein joka päivä otinkin. Siinä vaan oli ne omat harminsa ja kai vähän alkoi oma tulevaisuus arveluttamaan. Melkein kymmenen vuotta tässä on mennyt niin ettei ole tullut tarvetta tai halua ryypätä.
Silti, en usko että mikään mitta niin täynnä olisi ettenkö saisi lisää juotua jos sattuisi huvittamaan.

Siitä sitten taas olen varma että enää en niin pääharrastukseksi juomista ottaisi. Turhan sitovaa hommaa.

Tai sitten… mistä sen tietää, saattaisi se riippuvuus iskeä toisenkin kerran samaan ihmiseen. Juomalla sekin onnistuisi, kun tarpeeksi joisi.

Ei mulla ollut mitään ennalta määriteltävää varsinaista “mittaa” mielessä.

Ajatus on että jossain vaiheessa asiat menee siihen pisteeseen, että osat loksahtaa paikalleen.

Jos minulla olisi elämässäni joku asia toisin, esimerkiksi olisin rakastunut tai jopa riippuvainen ihmiseen jolle juominen olisi vahvasti läsnä.
Jos tämä toinen ei olisi valmis luopumaan juomisesta, jolloin juomattomuuden kautta joutuisin luopumaan hänestä, hän ei haluaisi minua pilaamaan hänen juomistaan.

Siis olen sellaisessa elämän vaiheessa että, en joudu luopumaan mistään kun lopetin.

Ei ollut mitään ryyppy kaveri porukkaa, joiden seurasta olisi joutunut luopumaan.

Ainoa vaikeus ja luopuminen on ollut löytää uudestaan normaalin tekemisen ilo, sillä aikaisemmin kaikkeen “mukavaan” liittyi juominen vahvasti.

Lopettamisen vaikeuden ytimessä, on se että ei tiedä koska alkaa tuntua hyvältä, eikä ehkä ole mikään itsestään selvyys kaikilla, että edes alkaa tuntua? Kenellekään ei ole todennäköisesti samaa päivien lukua, saati että asiat menisi samoin kuin muilla?
Yksi lienee hyvin todennäköistä, että menee muutaman kuukauden päästä paremmin kuin meni juoma aikana.
Niinkin kokonaisvaltaisen asian kuin juomisen lopettaminen, on vain muiden todistelun varassa ja pitäisi olla epämääräinen aika paskoissa fiiliksissä ennen kuin alkaa tuntua paremmalta ja riittäisikö se fiilis kun se joskus ehkä tulee.

Vanhassa raittius materiaalissa puhutaan, että ihmisen pitää mennä pohjalle ennen kuin lopettaa, siis pakon edessä. Kuole tai lopeta, menetä kaikki tai lopeta.
Autolla ollaan ajamassa huippu nopeutta ja kilometrin päässä on rotko, huippu nopeus jo saavutettu, tiedetään miltä se tuntuu, besaa palaa, vaimo huutaa pelkääjän paikalla ja jo hieman kyllästyttää. Jarrutanko ja käännyn takaisin, vai vedänkö ihan rotkon reunalle ja yritän jarruttaa vasta kun on ihan pakko?

Totta on, että jossain fanaattisimmissa raittiuskirjoituksissa tuollaistakin väitetään.
Raittiudesta voi tulla ihmiselle uskonnon kaltainen pakkomielle, jotain jota on palvottava, julistettava, kannettava kuin Jeesus ristiään ja esiinnyttävä rotkon reunalta juuri ja juuri ajoissa pelastukseen siepattuna Jumalan armoitettuna.

Todellisuudessa ei ole mitään tuollaista pohjaan vajoamisen pakkoa.

Juomisen saa lopettaa silloin kun itse haluaa, ei siinä ole mitään sellaista jumalallista määräystä että ensin on juotava itsensä sekopäiseksi, hätistettävä ruokottomalla riekkumisella ja nyrkiniskuilla vaimo ja lapset jouluyönä lumihankeen, ammuttava pelastamaan tullut naapuri haulikolla ja poltettava riemusta hihkuen just velkarahalla ostettu talo maan tasalle ja yritettävä hirttäytyä lämmittämättä jääneen saunan ränninkoukkuun joka sekin tietysti kaiken kurimuksen niskaansa saneen raukkaparan painosta murtuu ennenkuin tavoitteeseen päästään…

Ei.
Ei todellakaan ole sellaista sääntöä.
Ei ole mitään mittaa joka olisi täytettävä.