Onko ero ainoa mahdollisuus?

Kotikanava
21

Tänään oli hyvä päivä. Kunnes illalla minut valtasi ahdistus. Se sellainen, kun ei enää jaksaisi hengittää. Paniikki ja epätoivo.

Seitsemän raitista päivää.
Vain. Seitsemän. Päivää.

Tuntuu että Mies on lähtenyt tähän liian heppoisin eväin. Vaikka mikä minä olen sanomaan ja tietämään. Ja kuitenkin minua kiukuttaa, haluaisin että Mies hakisi enemmän apua ja tukea. Lukisi aiheesta kirjoja, yrittäisi ymmärtää sairautta nimeltä alkoholismi.

Miksi haluaisin? Haluanko siksi, että se on minun oma tapani? Todennäköisesti. Pelkään vain niin kovin, että tämä ei kanna. Mies keskittää ajatuksensa kaikkeen muuhun, jotta ei tekisi mieli juoda koko ajan. Itsestäni se tuntuu asioiden välttelylle ja hiekan alle hautaamiselle. Mutta onko minun keinoni oikeampi?

Väsymys tuo kai oman lisänsä ahdistukseen. Jospa huomenna kirkkaammin ajatuksin.

22

[quote]
Tänään oli hyvä päivä. Kunnes illalla minut valtasi ahdistus. Se sellainen, kun ei enää jaksaisi hengittää. Paniikki ja epätoivo.

[quote]
Muistan tuon tunteen entisestä elämästäni. Niinä aikoina, kun ex-mies oli juomatta, yritti “raitistua”, huomasin itsessäni kummia: alun helpotuksen jälkeen oma oloni romahti, ahdistus ja viha vuorottelivat - sellainen näkymättömänä oleminen vain korostui, kun tuntui, että kaikki ikävät asiat, teot ja tapahtumat vain lakaistiin maton alle, ja elämä jatkui muka tavallisesti - vaikka oikeasti ei tietenkään jatkunut, sillä ex-mieheni ei ollut raitistumassa vaan vain kuivilla ja kärvistelemässä. Muutama yritys AA:ssa ei avannut hänen silmiään alkoholismin suhteen tai lyhyt katkaisuhoito, niiden vaiheiden jälkeen homma jatkui ja syöksykierre vain syveni.

Sittemmin niillä kuivilla olemisen jaksoilla en enää edes toivonut tai odottanut “parempaa” elämää. Olin tyhjä ja ontto kuori. Nukuin paljon, koska se oli ainoa keinoni paeta todellisuutta - nyt yli vuoden erossa olleena katson entistä elämääni kuin vieraan ihmisen elämää, kummallista sekin. Tunteet kulkevat kyllä edelleen aaltomaisesti: välillä on kova ikävä ex-miestä, mutta sitten ihmettelen, milloin hän oli se ihminen, jota ikävöin: 20 vuotta sitten? Vai ikävöinkö vain jotain haavekuvaa, jonka päässäni loin hänestä ja parisuhteesta. Olen kuitenkin onnellinen nyt, elämä on rauhallista ja tavallista arkea lasten kanssa - viikon luontoäänet eivät ole enää kaljatölkin sihahduksia vaan teini-ikäisten väninöitä, niistäkin voi jopa nauttia!

23

Minuun itseeni ainakin se alkkiksen oma rauhattomuus ja ahdistus tarttui, nyt kun asun omillani helpottaa suunnattomasti ettei joudu seuraamaan sitä jatkuvaa tekemistä ja menemistä vaan tosiaan voi lukea kirjoja ja katsella televisiota, käydä lenkillä yms, ihan rauhassa. Eihän ne alkkikset tahdo rauhoittua oikein missään tilanteessa tai olossa, ole siinä sitten levollisin mielin…

24

"Ollaan ainankin hengissä, ja yhdessä. Kiitollisena siitä. Kaikki muu on pirstaloitunut pieniin muruihin, joista nyt opetellaan kasaamaan uudenlaista arkea. Kipeitä asioita, paljon haasteita ja suuri määrä kasvamista tarvitaan tämän talon aikuisilta, jos tämän meinaa saada toimimaan. Kuitenkin askeleita on otettu, meidän arkea rytmittää nyt terapiat, päihdelääkärit ja aa kerho. Ja loputtomat keskustelut jotka ei edes aina johda mihinkään. On tärkeää tietää että olette siellä vaikka voimat ei ole riittäneet kotipihaa kauemmas. "

Siinä pieni viestin pätkä, jonka ystävälleni kirjoitin kun kyseli kuulumisia. En jaksa enää salailla ja vaieta. Aion puhua tämän minusta ulos.

Täällä on vietetty ensimmäinen raitis viikko…en edes tiedä miten pitkästä aikaa. Outoa, pelottavaa ja toiveitakin herättävää. Katselen kun mies on lähdössä aa kokoukseen. Aikaisemmin koki sen ahdistavana, nyt haluaa vielä yrittää. Ehkä se aukeaa erilailla kun lopettamisen halu on todellinen ja lähtee itsestä, ei enää minun pyynnöistä.

Kiitos teille taas kommenteista. Ne ovat minulle tärkeitä.

25

Minäkin luulin monta päivää että raitista elämää on vietetty. Mutta ei näin ollut. Ainoa tapa tietää on alkometri.

26

Olen surullinen. Tuntuu kun suuni olisi pysähtynyt loppuiäkseen hämmentyneeseen asentoon. Mies päätti erota. Eli…
Neljä vuotta se kesti, alamäkeä pilkuhiljaa nopeammalla vauhdilla. Pari kertaa otin eron itse puheeksi, se kuitenkin jäi juttelun tasolle mieheni todetessa että yrittää todella hiljentää tahtia, rakastaa ja haluaa olla yhdessä… Siis tämä normaali juttu, minkä varmasti kaikki täällä ovat kokeneet. Mies teki häviämistemppuja, loppuaikoina joka viikonloppu. Silloin ei vastattu puhelimeen ja kotiin tultiin sunnuntaina joskus jopa vasta maanantaina ennen töihin lähtöä. Minä sillä aikaa, kun mies juhli, hoitelin kotona kaikki tekemiset, mitä nyt koiran , kahden kissan ja appivanhemman “omistajalle” kuuluu. Viikonloppu viikonlopun jälkeen. Kauppareissua, apteekki käyntejä, siivousta, lenkkeilyä, avun soittamista hätätilanteissa… Olin muka hyvä ihminen, kaikkine auttamisen haluineni. Kärsin hiljaa mielessäni, pyrin ymmärtämään miehen loputtoman menemisen halun, janon…
KUNNES, eilen, miehen ollessa toista päivää kotona taas ryyppyreissun jälleen, hän oli hyvin etäisen tuntuinen. Kyselin asiasta, mitään selkeää vastausta kuitenkaan saamatta. Jankkasin (olen hyvin pitkäpinnainen tietyissä asioissa :wink:niin kauan että viimein sain nyhdettyä mieheltäni tiedon: suhde on loppu, kaikki ohi. Finito ilman häpi endiä.

Nyt ajatukset pomppivat epätoivoisesta surulliseen, helpottuneesta pakokauhuun… Miten työtön voi pärjätä, hommata muuttoauton, maksaa takuuvuokrat ym ym. lisäksi koirasta on luovuttava, kissat ovat kysymysmerkki. Tottuneet ulkona oloon, miten sopeutuvat enää kerrostaloon.
Sitten taas pomppaa välillä esiin se helpotus. Nyt se on loppu. Ei enää kaljatölkkien ärsyttävää avausääntä, ei öiden valvomista odottaen miestä kotiin, ei turhia yrityksiä saada miestä puhelimella kiinni. .
Mutta nyt tuntuu epäreilulta! Mikä oikeus miehellä oli pistää suhde poikki? Minähän se tässä olen venynyt sietokyvyn äärirajoille, tehnyt kaikkeni appiukon eteen, jättänyt omat menoni menemättä, kun mies on hävinnyt. Tässäkö on kiitos minun pitkämielisyydestä , minun ymmärryksestä, anteeksiannosta, rakkaudesta? Olen katkera. Olen surullinen. Olen pettynyt. Mikä oikeus miehellä oli suhde päättää, minähän tässä kärsinyt olen.
No joo, hyvä että loppui. Toinen puoli kiittää miehen päätöksestä, toinen haluaisi itkeä, huutaa, raivota, potkia… Valvottuja öitä on jo monta- valvoinhan viime viikonloppunakin kun mies oli poissa. Silmät ristissä mieli apeana/kiitollisena…
Ristiriitaista eikö totta? Voi luoja, kun tää olo rauhoittuisi ja saisin jostain voimaa ottaa yhteyttä Asuntotoimistoon, sossuun … Nyt ei jaksa. Annoin eilen luvan itselleni, että tämän päivän voin käyttää siihen, että yritän ajatella positiivisesti, en päästä itseäni siihen itkupotkuraivari-tilaan, mikä eilen söi kaikki voimavarani.
Sanokaa hyvät kanssasisaret että kaikki järjestyy. Kertokaa millä tavalla alan purkamaan ajatusteni sekamelskaa, tunteita… Entä käytännön asiat?
Kiitos kun sain avautua, vaikkakin kirjoitin vielä kaikenlisäksi toisen ihmisen palstalle :frowning: oli helpompi jatkaa tätä ketjua, kun aloittaa uutta…

27

Noin niissä holistiliitoissa monesti käy, tulee ero. Kun aikaa menee huomaat, että ihan sama kumpi sen ratkaisun teki. Ja olet kiitollinen kun sinun kannalta onneton suhde loppui - vielä niin ettei sinun tarvitse tuntea syyllisyyttä holistin hylkäämisestä.

Omasta kokemuksesta sanon, että kehnointa olisi nyt jäädä soutamaan ja huopaamaan. Järjestele vaan asiat nyt eron suuntaan. Touhuaminen auttaa vointiakin. Etsi itsellesi apua, kulje ihmisten seassa ja katsele muiden parisuhteita. Tuo oman parisuhteen ongelmallisuus paljastuu selvemmin kun aikaa kuluu ja näkee niitä “normaaleja”, onnellisia parisuhteita. Jossain vaiheessa sellainen voi tulla sinullekin, minulle tuli, silloin näkee selviten ne älyttömyydet joihin itse aiemmin lankesi, kuinka sairas sitä itsekin suhteessa oli vaikkei ollutkaan se juova.

Nyttemmin olen ajatellut, että jokaisen holistiliitossa elävän pitäisi miettiä miltä tuntuisi jos holisti raitistuisi ja haluaisi heti perään erota. Jäisikö sitä itse katkeraksi, tunsisiko itsensä petetyksi. MInä hoivasin ja huolehdin ja tässä kiitos… Noin minä olisin voinut ajatella jossain vaiheessa. Oikeasti eihän parisuhde voi olla tuollainen, eikä kukaan saisi noin ajatella omasta elämästään. Jos parisuhde on toisen puoliskon uhrautumista ja kaikkien omien tarpeiden mitätöimistä niin sellaisen parisuhteen pitäisikin loppua heti, se on väärin molempia kohtaan.

28

Hei kaikki,

mun eksäni kyllä tiedosti olevansa alkoholisti (oli kuulema jo silloin, kun tavattiin reilu 20 vuotta sitten), mutta hoitoon hakeutumisen kanssa oli niin ja näin. Uskoi siihen, että antabukset on riittävä hoito. Ja katkot. Ja juttelu jonkun päihdetyöntekijän kanssa, jolle käsittääkseni kaunisteli asioita. Antabukset, edes valvottu otto, ei mitään auttaneet, ehkä hidasti vaan kehityskulkuaan ja aina tuli repsahdus jossain vaiheessa joka tapauksessa. Väistämättä.

Joo, morkkistensa aikana saattoi kyllä jutellakin mun kanssa, muuten olin hänelle kuin ilmaa tai tiskirätti.

Noin vuosi sitten alkkikseni mun mielestä jotenkin henkisesti luovutti, en oikein osaa sanallisesti avata sitä, ja sitten muuttikin salaa pois joulun/vuodenvaihteen aikoihin. Sen jälkeen hän on ainakin yhden kerran ollut katkolla ja juopottelukausia on ollut muitakin. Nykytilanteesta en tiedä eikä edes kuulu mulle. Parempaakin seuraa on maailma täynnä :slight_smile:.

29

Kiitos tsemppauksesta “Näinkö?” . Niinhän se varmasti on, että helpottunu olo on, kun nyt joskus sen kämpän saa… Ilkeä toi joulu tossa, ei ole kiva viettää sitä yhteisessä kodissa, jos ei kämppää siihen mennessä löydy…
Mä niin toivoisin, että muutto olis jo ohi ja raha-asiat ois järjestyksessä. Liekö sossu kuitenkin maksaa takuuvuokran? Eihän ne voi olettaa että työtön sellaisia rahoja mistään taikoo? Ja mitenköhän on sitte toi muuttoauto ja sen sellaset… Eihän kaikilla ole sukulaisia, jotka vois auttaa ja joilla olisi peräkärry, millä tavaraa vois kuljettaa… Huh huh… Stressaa jo valmiiksi. Kun sais hyvät yöunet, jaksais paremmin.

30

Kavereita ja tuttavia voi mahdollisesti pyytää muuttoavuksi. Esim. pakettiauton voi vuokrata. Varsinaiset muuttomiehet autoineen ovat kai aika kalliita. Tsemppiä!

31

Surupeikko, asioilla on tapana järjestyä, joten älä pohdi liikaa tulevia. Se kuluttaa vaan aikalailla turhaan voimavarojasi.

Jos olisin sinä, ottaisin ihan ensimmäisenä yhteyttä sosiaalitoimistoon ja kertoisin tilanteeni, ja että tarvitsen apua käytännön järjestelyihin. Uskoisin, että vyyhtisi lähtee purkautumaan tuota kautta. STM:n sivuilla on lisää tietoa kansalaisen oikeudesta sosiaalipalveluihin, mutta tässä pieni ote sieltä:
Sosiaalipalveluja on järjestettävä

  • tueksi jokapäiväisestä elämästä selviytymiseen
  • asumiseen liittyvään tuen tarpeeseen
  • taloudellisen tuen tarpeeseen
  • sosiaalisen syrjäytymisen torjumiseksi ja osallisuuden edistämiseksi
  • lähisuhde- ja perheväkivallasta sekä muusta väkivallasta ja kaltoinkohtelusta aiheutuvaan tuen tarpeeseen
  • äkillisiin kriisitilanteisiin liittyvään tuen tarpeeseen

Laki velvoittaa kunnan sosiaalipalveluja aloittamaan ns. palvelun tarpeen arviointi viipymättä, joten en usko, että tuossa kuviossa kestäisi edes kovin pitkään.

En oikeastaan edes “neuvo” sinua enempää, koska tuolla sosiaalitoimistossa on osaavaa henkilökuntaa tällaisia kriisitilanteita, siitähän on nyt kyse, varten.

Tulet kyllä selviämään tästä! Ja todellakin heti, kun saat yösi nukuttua kunnolla, on päivälläkin yllättävän paljon enemmin voimavaroja asioiden järjestämiseen ja yleensäkin ajattelemiseen.

32

Kiitos teille. Tuntuu hyvältä huomata, etten ole yksin ajatusteni kanssa.
Vaikeeta on. Syksy on muutenkin masentavaa aikaa, mutta nyt, tilanteen ollessa tämä, tuntuu entistä pahemmalta.
Tää päivä on näköjään taas extra vaikea. Ajatuksia ei millään meinaa saada käännettyä paremmaksi, seinät kaatuu päälle ja itkettää. Sossuun pitäisi ottaa yhteyttä, mut jotenkin tuntuu, ettei voimaa siihen löydy. Pelkään, etten saa mitään aikaiseksi, että jämähdän tähän tilaan… Enhän voi kuitenkaan loppuelämääni samassa talossa exän kanssa asua… Ahdistaa. Mietin, voinko lykätä maanantaille sossuun soittoa, kun ajatukset ovat oikeasti kaikkialla muualla paitsi tän tilanteen hoitamisessa.
Se tästä nyt enää puuttuisi kaiken paskan keskellä, että henkinen puoli ei nouse suosta ollenkaan.
Öisin helpotusta kestää tunnin-parin verran, enempää en pysty nukkumaan. Kun aamuyöstä herää, lyö totuus niin kovaa, ettei henki meinaa kulkea. Siinä sitten väkisin repii itseään ylös sieltä sängyn pohjalta, pakottaa itsensä pesulle ja kahvin keittoon… Luojan kiitos netin ohjelmatarjonnasta, se sentään pystyy viemään vähäksi aikaa ajatukset muualle…
Masennus sentään!

33

Surupeikko, pelkosi musertavasta masennuksesta ei suinkaan ole turha. Käyt nyt läpi niin voimakasta kriisiä, että se voi hyvinkin “kaataa” sinut. Sen takia koenkin äärettömän tärkeäksi, että tartut rohkeasti siihen puhelimeen ja soitat sinne sossuun. Ei varmasti haittaa, vaikka kävisit itkemään puhelimessa. Osaavat sieltä sitten ohjata sinut jonkun muun (kriisi)palvelun pariin, jos arvioivat sinun sellaista palvelua tarvitsevan.

Tai sitten voisit soittaa tänne:
Valtakunnallinen kriisipuhelin

päivystää numerossa 010 195 202
arkisin klo 9.00–07.00
viikonloppuisin ja juhlapyhinä klo 15.00–07.00

Kriisipuhelimeen voi soittaa nimettömänä. Puhelimessa vastaavat kriisityöntekijät ja koulutetut vapaaehtoiset 25 paikkakunnalla ympäri Suomea.

Kriisipuhelimen periaatteet ovat

  • nimettömyys
  • kunnioitus ja arvostava kohtaaminen
  • luottamus
  • keskustelun keskiössä kriisi
  • lähtökohtaisesti yksi puhelinkeskustelu
  • ei tavoitella taloudellista voittoa.

Unettomuus on todella iso riskitekijä, ainakin ollut minulle, ja tärkeää olisi sekin, että saisit nukuttua. Minua rentouttaa ihan jo melatoniini, jonka avulla nukunkin yllättävän rauhallisesti.

Voimia kaiken tämän pimeyden ja kriisisi keskellä! Lupaan sinulle, että sinä selviät tästä; askel kerrallaan <3

34

Ensimmäinen yö uudessa kodissa :smiley: Kyllä; UUDESSA KODISSA!!
Kävin maanantaina sossussa, pikapikaa asuntotoimistossa ja kauppaan mennessäni tuli sähköposti. Sinulle tarjotaan asuntoa sieltä ja sieltä ja sen kokoista jne… Tiistai aamuna kävin katsomassa asuntoa, oi että kun oli ihana! Juuri remontoitu täysin. Uusi kylpyhuone, lattiat, seinä , katto, keittiö plus jääpakastekaappi, liesi…Voiko ihminen olla enää onnellisempi?? Enpä usko.

Heräsin kolmelta yöllä. Olohuoneeni lattialta. Tottakai lattialta, kun muutto tapahtuu vasta perjantaina. Mutta voin sanoa että lattialle kyhätty peti on satatuhatta kertaa parempi kuin se peti, missä olen tottunut nukkumaan neljä vuotta!! Niin… heräsin kolmelta yöllä,nyt kello jotain neljä aamulla. Mikä mulla oli fiilis herätessäni? Ihan mielettömän onnellinen!! Hyvä, etten nauranut ääneen :slight_smile: Miten voi ihminen olla onnellinen siitä, että on nukkunut muutaman tunnin lattialla, pelkällä patjan päällä? EI ahdista,ei itketä. Mulla on levollinen mieli, tiedän saavani kohta unta uudelleen :slight_smile: En vaan malttanut olla kirjoittamatta tänne, kun haluan jakaa tämän hiton hienon fiiliksen teidän kanssanne!!

Ei tarvitse enää kuunnella haukkuja,herätä yöllä kännikalan kolinohin, huutoihin, vittuiluihin..Nämä viimiset päivät yhteiseesä kodissa ovat olleet aivan mahdottomia. Mies on yrittänyt kaiken aikaa vain latistaa mun fiiliksiä. "et saa sitä, et saa tätä" Herättää keskellä yötä jonkin tyhjänpäiväisen asian vuoksi, haukkuu, syyttelee, yrittää sysätä hoidettavia asioita minun harteilleni (siis sellaisia asioita, mitkä kuuluvat hänelle,nyt etenkin,kun emme ole enää yhdessä"

Mutta ei enää. Eilen en nähnyt häntä ollenkaan, menimme sopivasti ristiin, hän oli lähtenyt töihin, kun menin uuden kämpän avaimet taskussani hakemaan kamojani. Minulla ei ole vielä täällä uudessa kodissani huonekaluja, vaatteita, ruokaa, tv ja tietokone löytyy kyllä. Ja se lattiasänky :wink: niin ja jakkara. Saan minä myöskin kahvit keitettyä,sekä mikroaterioita lämmitettyä :slight_smile:

Sossu sekä asuntotoimisto palvelivat TODELLA hyvin! En olisi uskonut, että näin nopeasti asunto järjestyy. Maanantaiaamuna ei minulla ollut mitään, nyt kaikki. Minun ei tarvinnut kun kääntyä sossun puoleen, niin asiat alkoivat rullaamaan todella todella nopeasti.Niin nopeasti, ettei perässä meinannu pysyä. Tulihan sitä itkettyä, kysyttyä samoja käytännön asioita moneen kertaan (mihin osoite pitää ilmoittaa, mihin viedään mikäkin asiakirja…)

Teksti saattaa olla hieman sekavaa, kello on kuitenkin neljä aamulla,ja elämäni on muuttunut päivässä pyörremyrskyn lailla.Väsynyt,mutta onnellinen :slight_smile: Ensimmäistä kertaa liki neljään vuoteen minua ei ahdistanut heti herättyäni. minulla oli vaan vessahätä :laughing:
Nyt on ihana miettiä hyvissä fiiliksissä, että menisikö keittämään kahvia vai käpertyisikö sitä peiton alle… Tai jos katselisi emmerdalea netistä, kun on vähän vähemmälle viime päivinä sen seuraaminen jäädä. Mutta tää rauha!! Ei herranjumala, miksi ihmeessä mä katselin, odotin ja kärsin näin pitkään?? Ihmettelen. Eihän ero koskaan helppo ole,mutta tää ero on nyt ollu miljoona kertaa helpompaa kuin yksikään viikonloppu juopon kanssa! Ja tää on taivaan tosi! Fiilis helpottaa heti, kun on käynyt sossun kanssa juttelemassa. Uskokaa pois.

Olen varautunut siihen, että huonojakin fiiliksiä vielä tulee. Varmasti tuleekin. Mutta se ahdistus ja epätoivo on poissa! Minä pärjään. Miksen pärjäisi? Ennen pärjäsin kolmen ihmisen (appi, mies ja minä itse)asioiden hoidossa.
Nyt minun ei tarvitse hoitaa kun omat asiani. Tämähän on helppoa. Oikea lepokoti. Ennen pesin kolmen pyykit, Nyt enää omani. Kaupasta sai raahata ruokaa kolmelle, apteekista itselleni (allergia) ja appiukolle (kaikki mahdollinen) lääkkeet. Siivoilin kolmen ihmisen sotkuja… Voi hyvänen aika… Ja kuuntelin kahden ihmisen narinaa ja vittuilua. Valvottuja öitä,kun äijä kolistelee kännissä.Valvottuja öitä, kun odottelee isäntää kotiin. AAmuöisin heräilyä, kun ei ahdistukseltaan saa nukuttua…

Ei. Se on loppu nyt. Mä heräsin tosiaankin nyt vessahätään. En ahdistukseen, en epätoivoon. Ja on ihana fiilis,kun saan ihan vapaasti päättää. mitä nyt teen. Nukunko pari tuntia nyt, vai joisko kahvit ensin ja sit peiton alle käpertyneenä katselis osan tai pari emmerdalea :smiley: Voi tätä valinnan vaikeutta :laughing: :laughing: :laughing:

Kiitos kiitos teille! kun jaksoitte mun narinaa, neuvoitte, tsemppasitte. Kirjoittelen kyllä lisää kuulumisia, kun tää muuttorumba helpottaa, perjantaina on tosiaankin se isoin rykäisy. Taidankin keittää kupposen kahvia, otan kupin mukaan tähän hienoon lattiapetiin ja käperryn peiton alle kaselemaan emmeä.

Te, jotka vielä emmitte erota juopostanne : erotkaa, rakkaat kanssasisaret!! Se kännisekoilu pahenee vuosi vuodelta. Jos tilapäisesti mies vähän rauhoittuukin, se kohta juo kaks kertaa pahemmin! SIt vielä vuosien saatossa se sekoilu oikeesti alkaa koskemaan myös vaikka ukko olisi selvinpäin. Yksilöstä riippuu,kuinka nopeesti alkoholi alkaa sekoittaa ihmistä myöskin selvinä päivinä.
Mulla meni neljä vuotta tähän. Paljon on vettä virrannut… Saa olla ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun juoppoon mieheen rakastun. Mutta nyt nautitaan. Ai mistä? Vapaudesta valita. Hyvin nukutuista öistä.Naurusta. ilman pelkoa elämisestä.
Haleja ja voimia hei :slight_smile:

35

Paljon onnea! Aikamoisesta taakasta olet päässyt irti nyt. Hoitakoon mies isänsä nyt, hankkikoon vaikka kodinhoitajan sinne käymään päivittäin, miehestä ei varmaan vastuunkantajaksi ole. Nyt sulla alkaa uusi elämänvaihe!

36

Hienoa! Onnea uudesta elämästäsi! :slight_smile: Tuon sinun tekstisi kun saisi näytettyä kaikille juoppojen kanssa elämäänsä hukkaaville siten, että he vielä sen sisäistäisivät. :smiling_imp:

37

Hienoa, Surupeikko! Kannattaa uskaltaa! Paljon onnea omaan kotiisi! Omaan elämääsi, jossa pätevät sinun sääntösi, ei muiden :smiley:

38

Olipas ihanaa lukea, surupeikko, tuosta uutisestasi! Voin NIIN hyvin kuvitella keventyneen olosi.

Olen myös kovin ilahtunut siitä, että todellakin sait apua ja tukea sossusta, jonka puoleen suosittelin kääntymään. Harmillisen moni meistä kärvistelee vuosikausia elämänlaatua heikentävässä parisuhteessa vedoten siihen, että ei tule yksin pärjäämään. Juuri tuollaisia tilanteita vartenhan on olemassa verovaroin ylläpidettävä sosiaalipalvelu. Kaikkea ei tarvi itse tietää ja pystyä tekemään. Useinhan erotilanteessa on itse jo niin uuvuksissa ja pyörryksissä, ettei tiedä, mistä päästä lähtisi ongelmavyyhtiä purkamaan. Silloin voi heittää sen solmuuntuneen lankakerän sellaisen ihmisen käsiin, jonka “arkipäivää” on tuon vyyhdin selvittäminen ja purkaminen.

Surupeikko, toivotan iloa päiviisi ja ihanaa joulun odotusta! Jos alkaa herkistämään, niin anna sen itkun tulla, mutta päällimmäisenä tunteena olkoon helpotus, ilo ja vapautuneisuus :slight_smile:

39

Onnea!! Kuulostaa mahtavalta.
Neuvon vielä vähäsen, Kannattaa nyt oikeasti tarttua tilaisuuteen, ja blokata se alkkis elämästä.
Jos tulee vaikeaa, käänny kenen hyvänsä puoleen paitsi sen. täytä se tyhjä hetki millä tahansa muulla. Soita vaikka kriisipuhelimeen jos ei muu auta.

40

Surupeikko, eikö sulla ole lapsia ?
Tuntuu varmaan yksinäiseltä.