Tervehdys Kaikille,
Olen lueskellut Me Lopettajia jo lähemmäs kahden vuoden ajan. Se puhuu puolestaan ajasta, jonka olen käyttänyt vakavissaan pohdintaan ja epäonnisiin yrityksiin lopettaa alkoholin käyttö. Parhaimmillaan ollut ehkä 3-4 vko juomattomia jaksoja ja näiden jälkeen klassisesti palannut edeltävälle tasolle ja nitkauttanut hommaa jopa syvemmälle, nopeutuvalla tahdilla.
Taustasta sen verran, että molemmat vanhemmat ovat alkoholisteja ja koko pohja elämälle on rakentunut sen mallin mukaan. Koskaan en ole heitteillä ollut tai mitään sen vakavampaa, ennemminkin ottanut vaan huonot opit, missä alkoholi kuuluu sävyttämään joka ikistä arki- ja juhlahetkeä. Omat lapset sain kutakuinkin kunnialla kasvatettua aikuisiksi ja siinä tuli lopulta erottua toksisesta parisuhteesta, jossa suhteen liima taisi olla yhteinen törpöttely.
Oma käyttö ei silti loppunut, vaan on jatkunut siitä huolimatta, että olen 10 vuotta ollut parisuhteessa raittiin henkilön kanssa. Erinäistä ahdistusta menneisyyden tragedioista, stressaavaa työelämää yms. millä olen selittänyt omaa alkon käyttöä. Homma on pysynyt hallussa siinä mielessä, että en juo arkisin. Paitsi kuluvan kevään aikana olen havainnut päähän pulpahtavia ajatuksia arki-iltaisin, että pitäisi hakea juotavaa. Jos kotona olisi ollut, niin olisin taatusti juonut. Viikonloput ovatkin sitten oma lukunsa. Lähes joka perjantai on käynyt niin, että kuin riivauksen vallassa painelen kauppaan hakemaan juomat ja häviän puolisoltani. Toisinaan näillä reissuilla mennyt jopa sunnuntaihin. Karmealta tuntuu myöntää. Määrät lähteneet käsistä, muisti pätkii, rahaa palanut valtavat määrät. Ihmettelen ettei mitään vakavaa ole sattunut ja olen edelleen hengissä. Ihmettelen myös, että puoliso edelleen on. Tänä keväänä olen tosin havahtunut siihen, että hän on lakannut välittämästä. Ei enää saarnoja, ei ihmettelyä missä olen ollut. Katseesta voin vain nähdä aiheuttamani pettymykset. Valtava ahdistus myös, miten nyt jo aikuiset lapseni ovat kärsineet ja surreet toimintaani. Muistan karvaasti juhlapäiviä, kun ovat tulleet luokseni ja olenkin ollut melkoisen humalassa yhteisillä juhla-aterioilla. Sinänsä täysin toimintakunnossa ja omien vanhempieni mittarilla täysin ok, mutta tämä malli ei onneksi ole omiin lapsiin tarttunut.
Nyt olin Vapun jäljiltä taas niin järkyttävässä krapulassa, että joku ratas ehkä loksahti uuteen asentoon. Aloin miettiä tilannetta puolisoni kannalta ja ymmärsin ettei suhdetta ole mitään järkeä jatkaa jos itse käyttäydyn näin välinpitämättömästi häntä kohtaan. Tämä johti ajatuskulkuun, missä todella laitoin vaakakuppiin alkoholin ja parisuhteen. Olisinko todella valmis luopumaan kaikesta hyvästä saadakseni tilalle ns. vapauden? Eli vapaus juoda itsensä hengiltä.
Ensimmäinen kirkas ajatus on, että haluan lopettaa ja nyt se on loppu. Sitten aivot heittää ajatuksen, että mitä iloa elämässä on jos tilanteita ei voi terästää alkoholilla. Juhlat, arjet, siivoukset, harrastukset, työillalliset, ystävätapaamiset, miten nämä kaikki eletään selvinpäin ja voiko näistä hetkistä todella nauttia vai onko kaikki selvänä vähän laimeampaa? Sitten taas järki ottaa vallan ja luettuani monien teistä kohtalotovereiden kertomuksia, ensimmäistä kertaa ajattelen että ehkä siellä tulevaisuudessa voisikin olla seesteinen ja raitis elämä!
Tämä viikonloppu oli selvä ja haluan että kaikki seuraavatkin tulevat olemaan. Meillä on ollut puolison kanssa hauskaa ja ollaan touhuttu ja naurettu paljon samalla kun yhteistä harrastusta puuhattu ja pihahommia tehty. Sanoisin, että hän on ollut minun pelastus ettei tilanne ole edennyt tämän pahemmaksi. Tänään saadaan viettää äitienpäivää raikkaalla mielellä.
Pitkä litania tuli rustattua. Ehkä tämä jäsensi aika hyvin oman pään sisäistä tilannetta ja oikeasti minulla on nyt se hetki ottaa homma haltuun.
@Teme70 teksteistä bongasin ajatuksen, että meillä kaikilla on aika joka meillä on nyt. Vaikka olisit maailman rikkain, et saa omaa aikaa lisättyä. Ajatus tuohon tiivistettynä, miten muistan lukeneeni. Jotenkin tuo iski ja herätti, että meillä kaikilla on todella arvokas elämä ja olen nyt kovaa vauhtia vetämässä omaani viemäristä alas.
Haluan pysäyttää oman syöksykierteen nyt ja olla se kumppani ja vanhempi jonka seurassa on hyvä olla. Ja jonka sanaan voi luottaa. Tiedän, ettei tule olemaan helppoa. Vuosikymmenten toimintamalli pitää muuttaa ja löytää ne palikat raittiin minän rakentamiseen. Tämä palsta toivon mukaan siivittää yli vaikeiden hetkien! Ainakin näiden kahden vuoden lueskeluiden aikana on tajuntaan jäänyt vertaistukea, kompastuskiviä, uskoa parempaan tulevaan. Olen kertonut puolisolle, että nyt on se halu laittaa korkki lopullisesti kiinni. Aiemmin olen lupaillut vähentää ja toteuttanutkin sitä vain palatakseni lähtötilanteeseen ja pahempaan. Eli vähentäminen ei ole minulle enää vaihtoehto, olen alkoholisti.
). Mutta ehkä se ottaa aikaa.
Puolisolle tosiaan riittää löysä kotoilu ja on minuun verrattuna todella epäaktiivinen. Jotenkin se arki menee kun työt ja kotihommat yms harrastukset vie sitä aikaa. Mutta kun perjantai koittaa niin itsellä kiehuu päässä jos toinen tyytyväisenä lysähtää sohvalle 
