Ongelman myöntäminen

Koitti viikonloppu, piti ottamani muutama mieto alkoholijuoma.
Otinkin monta paukkua, viina virtasi.
Muisti meni. Hölmöilin.
Seuraavana päivänä kamalan morkkiksen vallassa, olinhan luvannut juoda kohtuudella. Promilleja reilusti vielä aamulla.

Ongelmanani alkoholikäyttäytyminen.
Juon harvoin mutta kun juon lähtee se aina lapasesta. Olenkin nyt alkanut ajattelemaan että ongelma se on tämäkin. En osaa käyttää alkoholia kohtuudella.

Olen myös aiemmin päättänyt että tämä alkoholin käyttäminen on nähty enkä juo enää ikinä.

Ja jälleen löydänkin itseni rypemästä näissä morkkisoloissa.

Ahdistaa.
Miten muistan tämän jatkossa? Etten sortuisi enää? En kestä näitä pohjalle vieviä morkkiksia. Mutta miksi en osannut olla juomatta?

Vertaistukea? Ja ihan vaan että pääsisi tästä ahdistuksesta eteenpäin.

Moi Ponyo!

Mua ei mitkään edellisten kännisekoilujen ja krapulatilojen muistelut estäneet ikinä juomasta.

Omalla kohdallani muutos alkoi ja raittius lähti käyntiin, kun myönsin ja ymmärsin olevani alkoholisti ja hain apua.
Juomiselle keksii vaikka mitä syitä, mutta perimmäinen syy juomiseen ainakin omalla kohdallani oli se, että olin sairas ja riippuvainen alkoholista.

Krapulassa on helppo vannoa, ettei koskaan ikinä enää juo, mutta vaaran paikka tuli ainakin itsellä heti muutaman päivän kuluttua, kun olo oli vähän kohentunut ja niin se tölkki sihahti auki kerta toisensa jälkeen. Siinä sitä sitten taas jonkin ajan päästä ihmetteli ja tuskaili, että kuinka mä voin olla näin saatanan tyhmä, että olen taas tässä jamassa. Mutta kun en mä ollutkaan tyhmä, vaan sairas.

Voimia ja tsemppiä sulle!!!

Tervetuloa joukkoon! Morkkis on raskas taakka ja jokainen meistä on kokenut tuon tunteen. Itse luin aikanaan useita tarinoita ja viestiketjuja täältä plinkistä joka jotenkin auttoi. Sitten aloin itse kirjoitella ja jäsentää fiiliksiä.

Kannattaa soittaa päihdepäivystykseen jos olo käy liian raskaaksi, sieltä sain itse apua ja rohkaisua päästä päihteistä.

Päivä 2 menossa ja hirveä olo. Onneksi löysin tänne ja saan nyt teiltä tukea.

Ja morkkis on valtava.

Jaksamista RiAV, kyllä se siitä alkaa helpottamaan, fiilis on kyllä ihan karmea ja raskas vaihe sinulla on menossa. Yritä käydä vähän vaikka ulkona kävelemässä ja saada syötyä kunnolla. Kalium, natrium ja magnesium sekä B-vitamiinia isoilla annoksilla jos juomista ollut pidempään.

Harkitse sinäkin mieluummin päihdepäivystykseen menoa jos olo vielä pahenee tai meinaat alkaa juoda tuohon olotilaan, sieltä saa apua.

Kiitos tsempistä kaikille. Olo vähän parempi tänään, ystävä keittelee tuolla puuroa minulle.

Tärkein tässä on nyt ollut (viimeinkin) se oivallus, että tällaisena kontrolli-ihmisenä tämä asia on sellainen, jotka en pysty kontrolloimaan. Kyse on sairaudesta ja tämä on minun käsien ulkopuolella. Suvussa on todella paljon alkoholiin kuolleita, joten nyt an vain pyydettävä apua ja saatava tämä loppumaan.

Hieno päätös! Todella kannatan avun pyytämistä ja itse sain tosiaan sen halun lopettaa ja tukea päihdepalveluista, siellä kannattaa kertoa kaikki avoimesti. AA ei ole minun juttu mutta nuo palvelut todella auttoivat minut alkuun.

Raittiit ihmiset oli minusta jotenkin outoja, hihhuleita ym.
Meitä alkoholisteja on n10%, mutta mielestäni en kuulunut vähemmistöön. Raittiit kuulu.

Nyt ympärilläni on tavan ihmisiä, suurin osa ei juo tai juo hyvin vähän. Olen siis hihhuleiden ympäröimänä.

Näin se menee, että ensin on myönnettävä, että päihteet käytettynä luo ongelmia, joita ei enää voi selittää parhain päin, on siis mynnettävä, että on ongelma, että on alkoholisti tj.

Juomisen lopettaminen on vasta alku raittiudelle, mutta siitä se lähtee.

Minulle puolisoni kertoi tänään seuraavan lauseen:
Sulla on kaksi minää, tämä joka lupaa, ja vannoo, ja se toinen jonka mielestä mitään ongelmaa ei ole.
Tätä jäin miettimään. Itse käytän antabusta (2kuukautta jo takana) ja käyn terapiassa päihdeklinikalla. Siellä puhumme juurikin tästä ongelmasta ja sen tiedostamisesta sekä myöntämisestä.
Miksi toisten ihmisten on niin vaikeaa ymmärtää se, että alkoholisti haluaa oikeasti apua, raitistua ja voi myös tässä onnistua? Toki olen itse vasta alussa tämän asian kanssa.

Meinasi viiskymppinen äijä purskahtaa itkuun, kun tämän luin. Lähes joka aamu herää uuteen päivään tuo lupaaja ja vannoja minä, puolen päivän jälkeen molemmat minät käyvät taistelua ja pelottaa että se pahempi minä ottaa vallan. Kello kun tulee kuusi illalla, niin “mitään ongelmaa ei ole” minä hyppää autoon ja hakee sen tavanomaisen päivittäisen lastin. Seuraavana päivänä taas uuteen taisteluun, ennalta arvatulla loputuloksella. Päivästä viikkoon, viikosta kuukauteen ja kuukaudesta vuoteen. Sellainen minä olen.

Ketjun aloittajalle hurjasti tsemppiä! Taakse ei kannata katsoa, menneille asioille ei voi mitään ja niistä fiksut ihmiset ottaa opiksi. Jokaisella meistä on kumminkin tulevaisuus edessä ja itse voimme muokata sen mieleiseksemme. On se sitten hyvää tai pahaa…

Voimia myös kaikille muillekkin viinan pirun kanssa taisteluun! On tämä kyllä perkeleellinen tauti!

Minua on auttanut se, että on itselleen mahdollisimman rehellinen ja keskityn tähän hetkeen, jossa teen parhaani. Työstän asioita, tunnistan nuo kaksi persoonaa, juova ja selvä minä, näkemään toisensa ja ottamaan vastuu siitä, että ne ovat yksi ja sama ihminen, joka haluaa kasvaa niin ehjäksi kuin mahdollista. Alkoholi kasvatti sen toisen persoonan esiin ja kun juoman kaataminen sen sisuksiin on loppunut, se hiljalleen katoaa rikkomasta enempää, mitä se on tähän asti tehnyt. Aito minä pääsee paremmin esille hyvine ja huonoine puolineen. Ne huonot puoletkin tulevat jossain vaiheessa esiin tai ovat kyllä tulleet jo. Juovana aikana olin miltei täydellinen.

Hienosti sanottu Lempeä kettu.

Itse en enää jaksa puolisollekkaan luvata ja vannoa, kun tiedän ettei siitä mitään tule. Sen sijaan itseäni olen tähän asti onnistunut huijaamaan joka kerta, vaikka niin monta kertaa on nähty, että en osaa juoda kohtuudella. Nyt luovutin tuon valheen kanssa ja vaihdoin vähentäjistä lopettajiin. Aiemmin olin vain vihainen ja katkera siitä, miksi en voi olla kuin tavallinen ihminen, joka voi nauttia oluen tai viinilasillisen ilman mitään ongelmaa, pakkomielteitä ja seurauksia. Ei se ole enää minun polkuni, se on nyt vain opittava hyväksymään.

Tsempit kaikille tähän viikonloppuun, päivä ja hetki kliseisesti kerrallaan.