Ongelman myöntäminen perheenjäsenille?

Kysymys. Kuinka moni teistä 20-40 vuotiaista alkoholisteista on kertonut omille vanhemmilleen kärsivänsä alkoholiongelmasta? Jos ette ole kertoneet, miksi niin? Onko vanhemmilla ehkä paha alkoholiongelma vai ettekö ole ehkä halunneet huolestuttaa heitä / tuottaa pettymystä?

Oman kokemukseni kautta perhe on paras tuki, jos siellä ovat vain asiat kunnossa.

No one, I suppose… :neutral_face:

En ole vanhemmille kertonut kunnolla, vähän sivunnut asiaa puhuessani äidilleni.

Olen käyttänyt antabusta nyt pari viikkoa ja olen kertonut siitä ainoastaan siskolleni, en kenellekään muulle edes kavereille. Kyllähän tämä vähän sellainen salailtava asia on.

Vanhemmille ei ehkä kerro sen takia kun ne hermoilis kuitenkin. Vaikka kyllähän ne arvaa.

Nuorempana jouduin kaikenlaisiin hankaluuksiin, joista kyllä kävi ilmi kertomattakin mikä on meininki… Sittemmin toki koetin piilotella asioita - vaihtelevalla menestyksellä. Äitini kuoli vähän aikaa sitten. Hän ei ehtinyt nähdä raitistumistani. Kai sitä äidin sydämen poika särkee sellaisella elämällä mitä minä elin. Kun pääsisi aikakoneella 20 vuotta taaksepäin. Tehtyä ei saa tekemättömäksi… tässä sitä syntinen roisto vain elää elämäänsä eteenpäin, itse pääsi koukusta ja nyt kelpaa. Toinen on haudassa.

Kun olen itse vanhentunut, olen tajunnut, millaista kusipään elämää nuoret voivat elää. Äidit vain koettavat rakastaa ikuisesti. Toisaalta on tietty huonoja äitejäkin. Mulla oli hyvä äiti, itse vain olin niin kuin joku perkeleen riivaama idiootti.

Tämäpä se lienee oleellisin asia, jos ne vanhempien asiat eivät ole oikein mallillaan niin ei siitä välttämättä mitään hyvää seuraa jos menee kertomaan omasta ongelmastaan. Terveen itsesuojeluvaiston ääntä on joskus syytä seurata…

Omalla kohdallahan se alkoholiongelma ei ole ollut mitenkään päätähuimaava, joten jos vanhempien eläessä olisin pystynyt päätymään ratkaisuun etten juo koska se ei sovi minulle sekä kertonut siitä vanhemmille-- olisivat alkaneet polkea minua maanrakoon hyvinkin pian. Olisivat todennäköisesti kokeneet toipumisyritykseni niin suurena uhkana että olisivat tehneet tiedostamattaan kaikkensa torpedoidakseen sen äkkiä etteivät vain joutuisi kohtaamaan omaa itseään. Onneksi älysin olla se säälittävä rääpäle josta ei ollut mitään vaaraa kenellekään :smiley:

Ei no, kyllä mä hattua nostan niille jotka pääsevät kunnolla toipumiseen kiinni huolimatta siitä, millaista vastustusta lähipiiristä nousee. Minusta ei siihen ollut. Pelkäsin liikaa että koko maailmani hajoaa - kykenemättä näkemään, että niiden sirpaleiden takaa olisi siintänyt jotakin uutta ja parempaa. Jotenkin sitä hassusti vain kuvitteli, että jos tuttu ja turvallinen kaava katoaa, olen täysin tuuliajolla ja hajoan pystymättä kasaamaan itseäni enää koskaan. Vaikka eihän se todellakaan niin mene…

Itse asiassa äiti taisi joskus nuoruusvuosinani huomauttaa humalahakuisesti juomisestani jonkun kerran kun suutuin hänen kiukkukännäämisestään - hän ei ole koskaan sanonut minulle mitään siitä jos minä olen juonut, mikä minä olen sanomaan hänen juomisistaan. Minä olen aina saanut kotiin tulla eikä hän ole sanonut mitään, hymyillyt vain. Luulisi ettei paljoa ole varaa puuttua toisten tekemisiin kun ei itsekään ole täydellinen.
Eli olin hyvä tytär niin kauan kuin olin tavalla tai toisella hanskassa, mutta jos olisin nakannut ne hanskat nurkkaan ja todennut että valitsen polkuni ihan itse, minusta olisi tullut suuri uhka. Mutta ehkä perheessä jossa ei ole ollut jatkuvaa avointa valtataistelua, osataan tukea lasta aikuisena hänen ongelmissaan sen sijaan että nähdään toisen tilassa mahdollisuus päästä niskan päälle.

Meillä juomisestani oltiin huolestuneita, mutta tarkemmin/yksityiskohtaisemmin olen ottanut asian puheeksi vasta raitistuttuani. Eli siinä vaiheessa, kun tarvitaan tsemppausta.

Olen itseni takia raittiina, mutta tuntuu kivalta sekin, että vanhemmat luottavavat uudella tavalla ja ovat levollisilla mielin. Myös se kannustaa pitämään asiat reilassa :smiley:

Juoma-aikoina huolestuneet puhelut olivat kamalinta mitä tiesin, vähättelin ongelmaa, mutta toisaalta se huolikin pani miettimään ja yrittämään. Joku interventio olisi voinut nopeuttaa raitistumista, mutta sellaistahan ei tapahdu, jos kukaan (vanhemmat) eivät tiedä ongelmasta…aavistelevat vain :neutral_face:

On varmasti paljon heitäkin, jotka juovat itse reippaasti ja vähättelisivät vain ongelmaa. Tosin vanhemmilla on aina huoli lapsista, käyttäytyvät he itse kuinka tahansa…hmmm

Isään ei ole tällä hetkellä minkäänlaisissa väleissä, äitiäni en ole halunnut huolestuttaa. Kun myös siskoani ja veljeäni, se onkin pahin painajaiseni jos he saisivat tietää, eli en kerro alkoholismistani muille kun hyville ystävilleni.
En halua siihen että kaikki olisivat huolissaan kyttäämässä koska astun ja astunko alkon ovesta sisään, äidiltä testisoittoja ollaanko sitä nyt ihan selvinpäin… Sillä tuskin he uskovat että olen ollut vuoden ilman ja minulla on TODELLAKIN se RAITIS elämä, ei ainkaan äiti. Hän kun kerkesi katsomaan isää monet vuodet ja monet lupaukset.

Vanhempani olivat jo manan majoilla silloin kun juopotteluni oli pahimmillaan. Onneksi eivät tarvinneet nähdä alemmuustilaani.

Alkoholisti isääni, jonka olen tavannut viimeksi vuosia sitten, tuskin kiinnostaa raittiuteni. Ja alkoholisti äitini jaksaa varmaan voivotella että on se kamalaa nyt kun en saa juoda … :unamused:
Veljeni ja siskoni ovat sukulaisistani, niin ja lapseni, aidosti iloisia ja onnellisia puolestani.
Ennen pidin naurettavana jeesusteluna siskoni huolta juomiseni määrästä, itse kun joi myös enemmän kuin lääkäri määräsi.
Raitistuttuani huomasin, että eihän se sisko juo lähellekkään niin paljon kuin itse join , puhumattakaan että kittaisi alkoholia päivittäin :blush:
Veli on kohtuukäyttäjien kuningas, muistaa lähes viisikymppisenä NE kerrat jolloin on ollut “hiukan humalassa” :open_mouth:
Itse muistan ne hetket kun en ole ollut ihan perseet

Vaihdoin otsikon tämän kirjoituksesi pohjalta. Monella on tosiaankin alkoholistivanhemmat, mutta monesta perheestä löytyy onneksi siskoja/veljiä/mummoja, jotka ovat huolissaan ja tsemppaavat rattiin elämän aikana.