Ongelman lakaisu maton alle

Pikkuveljeni on narkomaani. Sain/saimme tietää tästä viime kesän alussa eli noin puoli vuotta sitten. Hän on jäänyt kiinni rattijuopumuksesta sekä huumausaineista. Muutamaa poikkeusta lukuunottamatta hän on voinut käydä töissä ainakin tähän asti ja hoitanut hommansa hyvin. Käsittääkseni moni käyttäjä pystyy siihen jopa useiden vuosien ajan.
Ongelmani on se, ettei veljeni huumeriippuvuudesta puhuta kotona. Joka kerta kun vaikkapa puhun äitini ja kysyn asiasta, hän sanoo ettei tiedä. Itse olen puhunut kerran veljelleni asiasta, mutta se meni vain tappeluksi enkä halua että välimme menevät poikki kokonaan. Kukaan perheestämme ei puhu asiasta, olemme kuin ongelmaa ei olisikaan. Veljestäni puhutaan varovasti ja harkittuja lauseita käyttäen.
Olen todella ahdistunut, koska en tiedä, miten voisin pikkuveljeäni auttaa. Puhumattomuus ja ongelman kaunistelu lisäävät pahaa oloani, ja haluan koko ajan vähemmän olla tekemisissä perheeni kanssa, koska en kestä sitä peittelyä. Tiedän, että asiat vain pahenevat tällä menolla. En ole käynyt puhumassa vielä minkään ammattilaisen kanssa, vaikka tiedän että tarvitsen ulkopuolista apua itsekin selvitäkseni tästä. Mutta mistä aloittaa, mitä teen ensimmäiseksi? Kynnys puhua kasvaa päivä päivältä.

edit: muokkasin hieman tekstiä “tunnistamattomammaksi”

Hei Risukasa, ikävä kuulla pikkuveljesi huumausaineiden käytöstä ja hyvä, että kirjoitit tänne Vilpolaan.

Kysyisin sinulta näin aluksi muutaman kysymyksen, jotka nousivat kirjoituksestasi mieleeni:

  • Onko sinulla käsitystä siitä, mitä aineita pikkuveljesi on käyttänyt?
  • Ovatko hänen kanssaan asuvat siskosi tai veljesi kertoneet hänestä ja hänen elämästään, hehän asuvat samassa asunnossa joten he ovat varmasti huomanneet asian?
  • Kirjoitat, että yritit ottaa asian puheeksi narkomaaniveljesi kanssa, mutta se meni tappeluksi. Voisitko kuvailla, minkälaista se tappelu ja sanaharkka oli? Millaisia argumentteja tai sananvalintoja hän käytti?
  • Minkä ikäinen itse olet? Onko sinulla perhettä?

Lisäksi kirjoitat, että muun perheen puhumattomuudesta johtuen alat itse voida niin huonosti, että tarvitset ulkopuolista apua. Voisit ihan aluksi katsoa, mistä löytyy lähin Irti Huumeista ry:n vertaistukiryhmä ja harkita siihen osallistumista, irtihuumeista.fi. Siellä voit puhua ulos kaiken, mikä on sisälläsi.

Vanhempasi ovat asiasta varmasti yhtä hämillään ja kauhuissaan kuin sinäkin. Itse palaisin vanhempiesi tilanteeseen ja siihen, minkälaisia keinoja olisi heidän avautumisen suhteensa plakkarissa, vähän myöhemmin eli sitten kun olet itse saanut puhutuksi asiasta pahimman ahdistuksesi ulos.

Yritä muistaa ja pitää mielessäsi, että toivoa on etenkin näin alkuvaiheessa, aina olemassa.

Aineista en tiedä tarkalleen, mutta mitä olen “vakoillut” selville tiedän suht varmasti sen mitä poltellaan (marihuana?), luultavasti subutex, jotain muita lääkkeitä/pillereitä ja jotain valkoista jauhetta mitä löysin häneltä mutta en tiedä mitä se oli. Hänellä on jotain jälkiä käsissään, vähän kuin ihottumaa mutta toivon etteivät ne johdy piikittämisestä. Lisäksi hänellä on paniikkihäiriö, mihin pitäisi syödä lääkkeitä, mutta hän ei käytä niitä niinkuin pitäisi, vaan vain silloin tällöin. Otin myös selville, että hän lisäksi välittää aineita muille.
Hänen kanssaan asuvat sisarukset ovat kertoneet, että hän tulee joskus aineissa kotiin, mutta kukaan narkkikavereista ei käy siellä koskaan. Jos asunto on tyhjillään, hän on saattanut sotkea ja oksentaa ympäriinsä. Väkivaltainen hän ei ole. Pitkään he olivat jo epäilleet, että kaikki ei ole ihan kondiksessa, mutta eikai kukaan oikeasti heti ajattele että oma veli käyttää huumeita.
Tappelumme alkoi siitä, että kerroin hänen käyttämisestään. Ensin hän kiisti kaiken ja käski suksia kuuseen valehtelemasta, myöhemmin sanoi polttavansa pilveä joskus mutta ei pitänyt sitä pahana. Kerroin kaiken mitä tiedän hänestä ja hänen kavereidensa touhuista. Hän vähätteli asiaa eikä suostunut puhumaan asiallisesti. Keskustelu ei oikeastaan edennyt siitä sen kummemmin. Välimme ovat nyt niin normaalit kuin ne tässä tilanteessa voivat olla, mutta en osaa enää ottaa asiaa esille. Haluaisin että veljeni ymmärtää, että teen ihan mitä tahansa auttaakseni.
Olen itse n. 25- vuotias, asun avomieheni kanssa. Lapsia ei ole. Vertaistukiryhmään menemisessä arveluttaa se, ettei minulla ole mitään “kunnon” tarinaa kerrottavana: on vain pikkuveli, joka käyttää huumeita ja joutuu vankilaan niiden vuoksi jos ei kuole ennen sitä. Jotenkin häpeän, etten tiedä kertoa tarkkoja yksityiskohtia tai muuta sellaista.

^Eipä tuo hyvältä kuulosta :frowning: … Onko nämä “ihottumat” verisuonten kohdalla?? Valkoinen jauhe voi olla amfea tai jauhettuja pillereitä ja ei se subu oikeasti ole mikään lasten huume. Se koukuttaa erittäin nopeasti ja vieroitus-oireet ovat pitkät. Lisäksi nuo paniikkihäiriöön määrätyt lääkkeet voivat olla bentsoja tms. päihdyttäviä aineita (jauhe voi olla myös lääkkeitä, tosin lääkkeitä voi nokittaa & rännätä) ja jos niitä otetaan välillä; niin ne voi olla hankittu aivan päihdetarkoitukseen…

Tarvitseeko sun tietää kaikkea?? Eikö pääongelma ole, että sä olet asiasta huolestunut?? Mitä kaikkea on käytettävä jotta voi mennä ryhmään?? Onko alkoholistin läheisten tiedettävä määrät, vaikka he näkevät toisen olevan sekaisin?? Voimia! <3

Hei risukasa

Kyllä sulla on ihan oikea tarina. Oleellista on, että sulla on aiheellinen huoli ja hätä veljestä. Ei sun tarvikaan tietää kaikkia yksityiskohtia veljen käyttämistä huumeista, et voikaan tietää etkä ymmärtää sitä vierasta maailmaa. Mun ryhmässä käy myös sisaruksia, kyllä heidän huoli on ihan yhtä oikeutettu, kuin vanhempien ja puolisoiden. Siellä ryhmässä saat sitten enemmän tietoakin niistä huumeista ja opit tajuamaan, missä vaiheessa se veljen käyttö on.

Sun äidillä on varmaan kova torjunta päällä tämän asian suhteen. Hän ei ehkä halua millään myöntää näin kamalaa asiaa ja suojelee itseään kieltämällä koko jutun. Hän ei ehkä millään voi tajuta, että tämä todella tapahtuu teidän perheelle. Mutta sä olet ihan oikeassa, kun nyt kolisuttelet luurankoja ja vaadit rehellistä puhetta.

Siellä IrtiHuumeistä ry:n sivulla on myös puhelinnumeroita, joihin voit soittaa, jos hirvittää suoraan marssia johonkin ryhmään. Meillä ainakin voi tehdä niinkin, että ensin tapaa ryhmän vetäjän kahdestaan ja sitten vasta menee koko ryhmän tapaamiseen. Ei pelota niin kovaa sitten.

Vaikutat järkevältä ja fiksulta ihmiseltä. Mene vaan ryhmään, jos sun paikkakunnalla vaan on sellainen. Sä saat sieltä varmasti paljon tukea ja apua irti itsellesi. Tsemppiä ja halaus<3

Moikka Risukasa, kiitos vastauksistasi. Kuten moni muukin, niin minäkin olen sitä mieltä että sinulla on ihan todellinen tarina omasta näkökulmastasi kerrottavana. Läheisryhmässä on kyse sinun tilanteestasi, tunteistasi, surustasi, pahasta olostasi ja niistä puhumisesta. Kerää vaan voimia ja rohkeutta lähteä mukaan, voit myös soittaa IH:n päivystävään puhelimeen tai soittaa suoraan ryhmän ohjaajalle. Jos haluat kertoa, missä päin asut niin voin penkoa sinulle lähimmän ryhmän.

Minusta olisi nyt hyvä takoa, kun rauta on kuumaa. Älä luovuta, älä anna periksi, toivoa on aina. Mitä nopeammin asiaa alat käsitellä ja purkaa, sitä nopeammin eheytymisesi voi alkaa.

Kiitos rohkaisevista sanoistanne. Vaikka veljeni tilanne tuntuu niin toivottomalta, koetan jaksaa uskoa että jotain olisi vielä tehtävissä. Siskoni kertoi, että tilanne kotona on pahentumassa: veljeni saattaa olla päiväkausia poissa ilman että häneen saa yhteyttä ja puhuu entistä vähemmän omista asioistaan. Sisko kertoi ettei jaksa enää välittää, koska mikään ei kuitenkaan auta. Helppohan minun on huolehtia täältä satojen kilometrien päästä.
Ne jäljet hänen käsissään olivat vähän kuin jotain näppyläistä ihottumaa kyynärtaipeen kohdalla ja siinä ympärillä. Veljeni itse sanoi sen johtuvan jostain uusista lääkkeistä mitä lääkäri määräsi paniikkihäiriöön.
Otin jo yhteyttä paikkakunnallani toimivaan vertaisryhmään mutta en tiedä kestääkö pää ainakaan vielä mennä sinne. Eniten kaipaisin kuitenkin tietoa siitä, miten voin suoraan auttaa veljeäni. Tuntuu itsekkäältä mennä vain puhumaan asiasta jollekin, kun veljeni siitä huolimatta jatkaa käyttöään.
Pahoittelut sekavasta tekstistä, välillä tuntuu että olen itse keksinyt koko ongelman. Ettei tämä edes tapahdu oikeasti ja minä olen vain käsittänyt jotain väärin.

Hei risukasa! Hyvä kun jaksat kirjoitella tänne! Sanot, että haluaisit tietoa siitä, miten voit suoraan auttaa veljeäsi. Millaiset asiat kokisit suorana auttamisena?
Ei ole lainkaan itsekästä mennä puhumaan asioista, vaikka veljesin jatkaakin käyttöä. Toisin sanoen, ei ole itsekästä pitää huolta itsestään vaikka veljesi on päihderiippuvainen. Tämä on hyvä muistaa vaikka suru painaakin ajatuksissa.

Tarkoitan suoralla avulla sellaista, millä voisin välittömästi auttaa veljeäni lopettamaan huumeidenkäytön. Ymmärrän, ettei ole realistista kuvitella, että nappia painamalla asiat kääntyvät ainakaan positiiviseen suuntaan. Mutta jos olisi jotain, mikä saisi hänet edes ajattelemaan ja haluamaan lopettamista. Mitkä asiat voisivat edesauttaa lopettamispäätöksen tekemistä?

Hei risukasa! Heitit kysymyksen johon olisi ihana antaa selkeä vastaus, mutta se on kovin vaikeaa. Muistan itse kun vastaava tilanne oli päällä lähimmäisen kanssa, että sitä olisi ollut valmis myymään vaikka ukkovarpaansa, jos se olis saanut läheisen ymmärtämään, että on aika lopettaa huumeet.
Varpaat ovat onneksi kuitenkin tallella, sillä poppakonsteja ei ole. Jokainen päihderiippuvainen saavuttaa eri tavoin pisteen, jossa syntyy motivaatio kuntoutua. Sen pisteen saavuttaminen on todennäköisesti monen osan summa, eli kokonaisuus joka muodostuu eri osista. Sinä et voi tehdä mitään yksittäistä veljeäsi pelastavaa asiaa. Hän ei ole sinun vastuullasi. Voit kuitenkin olla osa hänen kokonaisuuttaan ja esimerkiksi:

  • huolehtia siitä, että saat purettua oman pahanolosi ja pysyt kunnossa. Tähän oletkin jo ensiaskeleet ottanut kirjoittamalla tänne. Tässä myös vertaisryhmässä käymisestä voisi olla apua. Kun pidät huolta itsestäsi, jaksat tukea läheistäsi kun eheytymisen aika tulee. Säästyt myös isolta määrältä vihaa ja katkeruutta ja voit paremmin.
  • voit asettaa veljellesi selkeät rajat mitä hyväksyt häneltä. Kuuntele ja tue, kun hän kunnioittaa noita rajoja, mutta vaadi tätä kunnioitusta.
  • muista hätäsi keskellä elää omaa elämääsi, älä mene mukaan veljesi sairauteen.

Miltä tämä kuulostaa?

Risukasa, älä missään tapauksessa anna käyttäjälle rahaa, maksa lainoja tms. Pohja tulee nopeammin vastaan mikäli rahallista tukea ei tipu. Mikäli puhut veljesi kanssa, tee kantasi selväksi ettet hyväksy hänen käyttöään. Todennäköisesti jossain vaiheessa alkaa velkoja tulla ja mikäli joku niitä maksaa, hän joutuu niitä maksamaan aina. Asuuko veljesi siis vanhemmillasi? Mielestäni se ei välttämättä ole hyvä muiden perheenjäsenten kannalta… Aineiden aikana persoona muuttuu joten narsistinen ja uhkaava käytös (+ uhkailut yms.) ovat mahdollisia.

Olisi hyvä jos myös vanhempasi tajuaisivat mistä asiasta ongelmassa on kyse, mutta sun on tärkein pitää huoli omasta jaksamisestasi. Vaikka asutte kaukana toisistanne, niin jos veljesi tulee kylään; tee kotiisi selkeät säännöt. Vaikka käyttäjien maailma onkin aivan erilainen kuin “ei-addikteilla”, niin silti addikteissa huomaa samoja piirteitä käyttäytymisessä; oli aine mikä tahansa. Paras asia mitä voit tehdä veljesi hyväksi, on hoitaa itseäsi ja tietää minkä asian kanssa olet tekemisissä; käyttäjät kun osaavat vetää oikeista naruista saadakseen tahtonsa läpi ja ongelmaa ei ole… Kun käyttäjä itse myöntää ongelmat ja on valmis hakemaan apua sekä tekee myös asian eteen kongreettisia tekoja; kannattaa häntä auttaa. Siihen voi mennä aikaa, sillä käyttäjä ei itse tajua tarvitsevansa muutosta (tiedän tämän omankin kokemuksen kautta)… :frowning: Voimia!

Veljeni asuu eri asunnossa kuin vanhempani, siskoni ja veljeni kanssa. Minusta on kamala ajatus, että hän muuttaisi vaikkapa jonkun tuttunsa kanssa samaan kämppään. Hän on jollain tasolla “suojellut” meitä siltä maailmalta, mihin on joutunut, eikä vedä meitä mukaan esimerkiksi pyytämällä rahaa tai tuomalla narkkikavereitaan asuntoon. Rahasta hänellä ei nyt tunnu olevan pulaakaan, mutta taitaa olla vain ajan kysymys milloin tulot muuttuvat saataviksi.
Olisin kyllä onnellinen, jos hän tulisi käymään meillä… kuulostaa ehkä typerältä, mutta ottaisin sen luottamuksenosoituksena. En osaa kuvitella että tuntisin oloni uhatuksi vaikka hän olisikin aineissa, vaikka huumeet voivatkin tehdä ihmisestä arvaamattoman. Rahaa en joka tapauksessa lainaisi, sillä tiedän millainen karhunpalvelus se olisi.