ongelma ratkaistu lopettamalla -mitäs sitten tekisi?

O

Aika samanlaisia aatoksia on täällä päässä liikkunut. Kaljaa en juurikaan enää edes ajattele, paitsi tietysti silloin kun asiasta tulee puhetta, eikä silloinkaan se aiheuta mitään himoja. Tänään juuri jutustelin (spontaanisti raitistuneen) talliemännän kanssa eri kaljamerkeistäkin, eikä se tehnyt mitään sen kummempia ajatuksia. Koska ei ole himoja, niin en tunne erityistä halua vatvoa koko ongelmaa. Se on kertakaikkiaan poissa elämästäni. Tuo juomiselta vapautuneen ajan käyttöongelma ratkesi minulla kuin itsestään. Uskon johdatukseen ja kohtaloon niin paljon, että olen varma, että tätä tilaisuutta (noita tallihommia siis) en olisi juovana aikana saanut. Nyt mulla on todella sopivasti hommia (ja mukavaa seuraa!!) arkipäiville ja tuohon perheeseen tutustuminen on tuonut sisältöä myös viikonloppuihini, kun neuloskelen heille sukkia. Minun ei siis tarvinnut itse hommata itselleni hommia päiviä täyttämään, niitä vain ilmaantui. Tiedän olevani onnentyttö, mutta jotenkin “sen suuren luovutuksen” jälkeen elämä on sujunut todella paljon helpommin. Ihan kaikessa. Joten oikeastaan siis kirjoitukseni tässä ketjussa on aivan turha, koska minun ei ole tarvinnut hetkeäkään miettiä asiaa, jota otsikossa kysytään… No, kirjoitinpa silti.

Hienoa ja raitista alkavaa marraskuuta kaikille! :slight_smile:

Mää soitan bändissä, harrastan liikuntaa, käyn töissä ja opiskelen siinä ohessa täydennys- ja lisäkoulutusta.

Tosin oon mä noista useimpia tehnyt päihdeongelman aikanakin. Etenkin ensinmainittua, ja tullutkin mokailtua ihan paritkin keikat vuosien mittaan. Liikuntaa oon harrastanut aktiivisesti viitisen vuotta, ja ekaks harrastin sitä vuorotellen päihteilyn kanssa. Välillä piti vetää persiit olalle, mutta liikunta auttoi olemaan välillä pitkiä rupeamia selvinpäin.
Työnteko onnistui entisissä hommissa päihdeongelman ohessakin, nykyisessä hommassa ei onnistus (onneks), eikä myöskään tuo opiskelu. :slight_smile:

Mutta pointtini siis on, että järkevä tekeminen ja elämänsisältö ei välttämättä pelasta päihdeongelmalta tai tee sille immuuniksi. Mulla on ollut ns. hyviä harrastuksia aina, koko ikäni, ja silti on päihteet vieneet mukanaan.
Viehän päihteet mukanaan perheenisiä ja perheenäitejäkin.

.

Harrastuksista puheen ollen, luettelenpa minäkin vielä omiani. Nuo käsityöt ovat tähän vuodenaikaan lähimpänä sydäntä, neulon (lähinnä) sukkia ja kudon mattoja. Keväisin laittelen kasvimaata ja kalastelen, kesäisin ja syksyisin kerään satoa sen minkä kerkiän ja luontoäiti antaa ja kalastelen tietty myös silloinkin, sekä touhuan kasvimaalla ja pihalla. Talvikalastusta en ole juurikaan harrastanut, lapsena kyllä enemmänkin. No, kerran talvessa tulee pilkillä käytyä, pitäis käydä useamminkin. Sitten on tietysti puuhommat, joita nyt ei sinänsä voi laskea harrastukseksi, koska niiden tekeminen on välttämättömyys puulämmitteisessä talossa asuessa. Mutta tykkään kyllä kovasti niistä! Kaikkia näitä myös minä tein juovana aikana, harvemmin toki. Ei sitä silloin pahimpana aikana jäänyt harrasteille aikaa, kun piti kolme kertaa viikossa se känni saada ja niiden jälkeen tietty kärsiä krapulat… Ja sen verran vielä mainitsen, että en ole sosiaalipummi, enkä työkkärin orja, vaan tituleeraan itseäni mielelläni kotirouvaksi. Mieheni siis elättää minut. Onneksi olen jonkin sortin erakko luonteeltani, en ole koskaan kaivannut mitään varsinaista, “oikeaa” harrastusta, missä pääsisin (joutuisin!) ihmisten pariin, ne kun yleensä maksavat. Nuo omat harrastukseni säästävät rahaa! :slight_smile: Nyt uusimpana on tullut tuo tallitouhu, joka tosiaan tuo sisältöä elämään ja siellä oppii uuttakin lähes joka kerralla ja siihen lisäksi vielä tuli kuntosalilla käynti. Onneksi nykyään on itsetunto parempi kuin ennen ja tajuan sen, että ne muut siellä eivät ole siellä arvostelemassa minua, vaan keskittymässä omaan suoritukseensa. Olen todella onnellinen nykyisestä elämäntilanteestani (hieman ihmeissänikin!) ja tietenkin kiitollinen, eikä enää ole edes sitä “en uskalla olla onnellinen, kun tämä kaikki kuitenkin kohta romahtaa”-tunnetta, joka ennen oli ainainen seuralainen.

Tiedän, että juttuni ärsyttävät monia, jotka ovat vaikeammassa tilanteessa, mutta haluan kertoilla niitä siksi, että ihmiset näkisivät, että uusia mahdollisuuksia todellakin on jaossa! Jos nyt eteeni tuotaisiin muutaman vuoden takainen minä, niin en varmaan edes tunnistaisi itseäni. Niin kurjassa jamassa minäkin olin.

S

.

Huomenta lajitoverit. On minullakin kaikensortin harrastuksia. En pidä niitä minään viinan “korvikkeina”, että pysyisin raittiina. Mutta raittius antaa mahdollisuuden erilaisiin harrastuksiin, mitkä koen itselleni mukaviksi. Ja kaikki harrastukset eivät aina ole puhdashenkisiä itsensä henkiseeen/hengellisen kehittämiseen tähtääviä. Malliksi panen otteen viimeisemmästä matkapäiväkirjastani. (Olin reissulla selvin päin, tuskin muussa tapauksessa matkanjärjestäjä olisi lähtöpäivänä sanonut “Tervetuloa ensi vuonna uudestaan!”)

Illalla hotelli Montecatini Terme kaupungissa. Tai pikemminkin turistikylä. Joka toinen talo oli hotelli ja joka toisessa matkamuistomyymälä. Viitisenkymmentä kilometriä Pisasta sisämaahan, Pohjois-Italiassa länsirannikolla. Hotelliesitteen mukaan kolmen tähden, minun asteikollani viiden tähden (ei luteita).
Seuraavana päivänä käynti viinitilalla. Ihmeteltiin mahdottoman isoja viinisäiliöitä. Opas selitti, miksi tammitynnyreitä ei enää käytetä, vaikka niitä vielä pidetäänkin kellarissa turistinähtävyytenä. Sitten salissa tunnin esitelmä viinin arvostelun hienouksista. Illalla hotellissa porukka hölskytteli viinilasia ja yritti nähdä, miten litku kyynelehtii. Maisteltiin ja kuultiin, mikä viini sopii mihinkin tilaisuuteen. Kyllä osaavat Saapasmaan pojat tehdä asiat turhan monimutkaisiksi. Eihän tarvita muuta kuin kahdenkympin pänikkään vettä, rehumelassia, hiivaa ja rusinoita. Sitten viikoksi muurahaismättääseen (kesällä) ja juodaan!

Kyllä sillä reissulla tuli sitä henkistä/hengellistäkin puolta hoidettua, minä kävin siellä “rukousosastolla” lukemassa asiaankuuluvan “Pater noster, qui es in caelis: sanctificétur nomen tuum; advéniat regum tuum;” ja sen pitemmälle minä en sitä osaakaan…

Välillä parin tunnin omatoiminen tutustuminen paikkoihin. Pisassa ihmettelin katedraalin pääoven vieressä kylttiä “Jotka haluavat rukoilemaan, käyttäkää ovea…” ja piirros. Minkä ihmeen takia kirkkoon muuten mentäisiin!

Ei tämä työtahti enää minullekaan sovi… Puolen vuoden vapaalta palattuani olen kerännyt jo kolme-neljä tuntia viikossa ylityötä ja tahti senkun kiihtyy vuodenvaihdetta kohti. Kaksi isoa projektia odotti jäissä että tulen takaisin ja siihen normaalit rutiinit päälle. Olo on kuukauden jälkeen niinkuin ei olisi pois ikinä ollutkaan :frowning:

Aikaa ei jää kuin ‘töistä toipumiseen’ ja siitäkin omatunto soimaa - pitäisi ulkoilla, pitäisi nähdä ystäviä, pitäisi edes tehdä ne kotityöt.

Jotain muuta pitää keksiä. Jos vain olisi aikaa ajatella :slight_smile:

Luulen, että noin juuri on, ainakin näin jo kypsään ikään ehtineellä. Minä ainakin olen taas kohdannut ‘vanhan viholliseni’ - sen ihannekuvan, johon minun ikäiseni, kokoiseni, koulutukseni saaneen ihmisen pitää pystyä. Kun se on ristiriidassa sen kanssa, joka tietää olevansa, syntyy vatsahaavoja, ihottumia ynnämuuta :slight_smile:

Elämä on rajallinen luonnonvara ja jokainen päivä jonka elää ‘sitku’-asenteella (sitten kun on viikonloppu tai olen vapaalla, lomalla, eläkkeellä) on huono valinta. Elämä on tänään, tässä ja nyt. Tämäkin hetki meni jo, kun kirjoitin tätä… mutta tämä oli hyvä hetki :slight_smile:

Niin ja onneksi on kirjoja!

Luulisin, että toisen ihmisen asioiden hoito voisi jotenkin onnistua, jot sinut oltaisiin virallisesti nimetty hänen edunvalvojaksi. Ihan tarkalleen en tuosta tiedä, enkä siitä mitä lakipykäkät näistä sanovat.
Tai sitten pitää olla omaishoitajan titteli.

Luojan kiitos ei joudu kauheen usein Kelan kanssa asioimaan. Pitäs vielä varautua tilanteeseen, että joutuisi toista ihmistä ihan työn puolesta opastamaan tukien hakemisessa byrokratiaviidakossa. Onneks ei usein joudu.

Sain mä opintotukea aika luistavasti vielä viime vuonna, josta Kelalle eli veronmaxajille paljon kiitoksia. :slight_smile: