Omien mokailujen hyvittäminen?

Oletteko raitistumisen kynnyksellä/aikana jollain tavalla hyvittäneet humalassa tehtyjä virheitänne? Eli oletteko pyydelleet anteeksi, antaneet läheisten kertoa miten pahasti olette heitä loukanneet, maksanut pois juomisesta johtuvia velkoja tms.? Onko kokemus ollut puhdistava vai pelottava? Itsellä on vaikea ajatella kaikkia niitä karmeuksia, joita on alkoholin takia tehnyt, mutta täytyisi ne kai kohdata, jotta voisi jatkaa eteen päin. Pelkkä asian sivuttaminen ei ole ennenkään toiminut. Nyt on vaan niin hyvä olo muuten, ettei tekisi mieli “kaivella vanhoja”…

Hei Apila!

Minulla se hyvittäminen on tapahtunut ikäänkuin luonnostaan. Mieheltäni olen pyytänyt anteeksi monta kertaa ja samalla kiittänyt siitä että hän jaksoi minua ne kaikki vuodet (eilen hän sanoikin, että läheltä piti ettei jaksanut, se kauhistutti, mutta sinänsä mukavaa kuulla se nyt, kun ollaan taas vankemmalla pohjalla…). Kaverit ovat maininneet asioista jotain, kun on raittius tullut puheeksi. Äitini ei ole tiennyt kaikkea, kuinka pohjalla olinkaan, hänelle olen kertonut asioita nyt myöhemmin ja olemme puineet asiaa monelta kantilta, samoin sisareni kanssa. Veljeni kanssa olen vähän yhteydessä ja hän on vielä juova alkoholisti, joten hän ei halua asiasta puhua. (Siskoni oli kerran sanonut veljellemme kun olivat jutelleet painonpudotuksesta, että mites sit sen kaljan kanssa, niin veli oli sanonut, ettei hän nyt elämäänsä meinannut lopettaa… :frowning: ). Velkoja en onneksi onnistunut itselleni juomaan (tai sain ne pienet maksettua takaisin jo juovana aikana) ja suurimman osan karmeuksista olen tehnyt lähinnä itselleni. Itselleen anteeksi antamisessa on vielä opettelemista, kun häpeä on niin suuri…vieläkin.

Joittenkin kanssa se on helppoa, kysyt vaan, että olenko loukannut sinua ja pyydät anteeksi. Se pelottaa ja puhdistaa ja olosta tulee vieläkin parempi! Kaikelle tulee oma aikansa, tiedät kyllä milloin asiat on hyvä ottaa puheeksi. Näin minä olen asian kokenut. Tsemppiä Sinulle, mitään ei kannata pakolla yrittää, tärkeintä on kuitenkin vain se, että tänään emme juo.

Aurinkoista ja ennenkaikkea raitista päivänjatkoa! :slight_smile:

Aviopuolisoltani olen anteeksi pyytänyt ja saanutkin. Monen monta kertaa. Muille en mielestäni ole velkaa, vain hänelle ja ennenkaikkea pyydän anteeksi itseltäni. No jaa, yhdeltä ihmiseltä kysyin mahdoinko joskus loukata häntä ja jos näin on pyydän anteeksi, itse kun en muista :open_mouth: Yleensä kun taisin olla enemmänkin hupaisaa seuraa, valitettavasti. Toiset voisivat pyytää myös anteeksi kun nauroivat mokauksilleni eivätkä edes älynneet ehdottaa että “kannattaisi lopettaa” :laughing:

Tutultapa kuulostaa Lizzy… Minäkin olin mitä hauskin seuraihminen juodessani, juhlissa aina keskipisteenä muita naurattamassa. On ollut aika kiva huomata että voin olla sellainen edelleen, nykyään vain selvinpäin! Ja voin olla hauska vielä seuraavana aamunakin… :wink: Muistamattani minäkin olen saattanut kämmäillä vaikka mitä, ehkä on ihan hyväkin, että kaikkea ei voi muistaa…

Omalla kohdallani ja monen muunkin kohdalla tuo hyvittäminen on ollut iso ja merkityksellinen asia. Yhdellä tavalla kyseessä on kertaponnistus. Enisimmmäisenä voi tehdä listan niistä ihmisistä, joille kokee olevansa hyvittämisen tarpeessa. Kunkin kohdalla voi myös pohtia sitä hyvittämisen tapaa. Sitten toteuttaa sen muistilistan toimet. Sen hyvityksen suhteen ei kuitenkaan kannata lähteä ryntäilemään. Monesti ne tilanteet tulevat paremmin ja luontevammin vastaan aivan omalla vauhdillaan. Toisinsanoen siitä hyvittämisestäkään ei kannata tehdä mitään pakkomiellettä. :smiley:

Niin minullakin. Mokailut kännissä, soitot keskellä yötä kavereille voi helposti pyytää anteeksi. Aikoinani kirjoitin kirjeen parille ystävälleni, se oli minulle tärkeä juttu. Retkahduksen jälkeen pyysin anteeksi esimieheltä ja tilaisuuden järjestäjältä, ai että teki tiukkaa. Kummatkaan eivät kuulemma olleet nähneet sekoilujani. Paluu alkuaikoihin palautti ainakin sen mieleen, millaista oli kun koko kökkö oli selvittämättä.

Aviomiehen kanssa oltiin erossa reilu vuosi raitistumiseni jälkeen, välimatkan ottaminen oli tärkeä molemmille. Aloitimme konkreettisesti puhtaalta pöydältä eikä ole palattu samoihin tanssiaskeliin. Juomisestani olllan toki puhuttu paljonkin ja myös siitä, miten hän mahdollisti sen.
Koetan kuitenkin muistaa, että minä olen se osapuoli, joka hyvittää häntä. Eli kunnioittaa, rakastaa ja kohtelee kauniisti, mitä en tosiaan tehnyt juoma-aikana.
Lapset ovat olleet se vaikein ja tärkein asia. Jos pyytää (ja olen pyytänyt monesti) anteeksi, sen varmasti saa heiltä ainakin suullisesti. Tietenkin he ovat iloisia, mutta kyse oli vain siitä, että aloin olemaan normaali vanhempi, en yhtään sen parempi kuin muutkaan. Molemmat lapseni ovat oireilleet vuosien raittiuden jälkeen, kun ovat saaneet tilaa hengittää. Nuorempi oireilee vakavasti nytkin. Silloin on ollut varsinainen hyvittämisen aika, tekoina, ei ainoastaan sanoina. Se jatkuu edelleen.
Joku sanoi kerran AA-palaverissa, että menee iltaisin peilin ääreen ja sanoo peilikuvalleen: annan anteeksi sinulle. Se jäi mieleen vahvasti.

Tämä on kiintoisa ja monisäikeinenkin asia tämä hyvittäminen. Sitähän ei pidä eikä voi tehdä väkisin, tyyliin että “annapas nyt kun minä hyvitän sinulle kun oma toipumiseni vaatii sitä”, vaan se hyvittäminen täytyy sovittaa jotenkin sen hyvitettävän tarpeisiin.
Niinhän askel-ohjelmassa sanotaan; “Hyvitimme henkilökohtaisesti näitä ihmisiä milloin vain mahdollista, ellemme näin tehdessämme vahingoittaneet heitä tai muita.”

Tuon voisi muotoilla jopa niinkin, että “ellemme näin tehdessämme saaneet heitä vaivautuneeksi”. :smiley:
Anteeksipyytelylläkin on rajansa, sillä johan me juomisaikoinamme saatoimme olla kovia pyytelemään anteeksi. Hoimme anteeksi anteeksi ja sori sori joka suuntaan, varsinkin krapula morkkisissa kärsiessämme.

Jos kuitenkin on olemassa ihminen, jolta on anteeksi pyytämättä jotain, se kannattaa ehdottomasti tehdä jos vain mahdollista.

Muuten hyvittäminen sujuu parhaiten silloin, kun hyvitettävä ei edes arvaa että hänelle hyvitetään jotain mutta ilahtuu saadessaan apua tai jotain muuta hyvää muuten vaan. :slight_smile:

Traagista kyllä on, että kaikille ei ole mahdollista hyvittää eikä edes pyytää anteeksi, joita vastaan olemme rikkoneet. Joku on saattanut jo esim. kuolla, tai sitten muuten kadota elämästämme niin ettei edes numeropalvelu tai facebookin haku häntä löydä.
Näilläkään asioilla ei tosin kannata piinata mieltään eikä ottaa syntisäkiksi selkäänsä, sillä elämä -tai kohtalo tai Jumala- kyllä joskus suovat vielä tilaisuuden pyytää anteeksi tai hyvittää jos niin on tarkoitus.

Jos menen tänään AA:n palaveriin, voiskin olla kivaa jos aiheena ois vaikkapa askel 8 tai 9. :slight_smile: Hah, jos menen erääseen wanhaan tuttuun ryhmään jossa en oo käynyt vuosiin, tuttu vetäjä saattaa kysyä minulta että oisko tarvetta käydä läpi 1. askel. :laughing: Aion sanoa että kiitos ei tartte enää!

Sitäpaitsi ekan askeleen paltsuissa saa piinallisen usein kuunnella silkkaa ryyppymuisteloa ellei jopa kuivanappailua. :unamused:

PS. AI NIIIN! Yksi sellanen yleisluontoisen ja lähes universaalin hyvittämisen muoto on tietysti se 12. askel! Sanoman vieminen, edelleen kärsivien alkoholistien auttaminen. Lempiaiheeni. Tapoja on monia: vapaaehtoinen auttamistyö, ihan ammatillinen auttamistyö (kouluttautumisen kautta), ja sitten tietenkin AA:n omat palvelutehtävät: auttavassa puhelimessa päivystäminen, AA-infokeikat esim. hoitopaikkoihin, kouluihin, vankiloihin etc, sekä tietty palaverien käytännön tehtävät. Nämä kaikki ovat omaa toipumista edistävää hyvittämistä koko maailmalle! :bulb:

Onpa hieno tapa! Itseltä ei kyllä vielä moinen onnistuisi… Minulla on taas retkahdus takana :frowning: , en meinaa kehdata sitä edes tässä myöntää.

Totta sekin, ettei anteeksipyytelyä pitäisi tehdä vain oman toipumisen takia, kuten Ketostix totesi. Minulla ainakin tuntuu kuitenkin olevan niin, että niin kauan kuin kannan tätä kamalaa häpeää mukanani, haluan myös paeta siltä juomalla. Mitään sen typerämpää käyttäytymismallia ei varmasti olekaan, mutta näin ainakin minun kohdallani vain on. Tämä hyvittäminen/mokailujen kohtaaminen on varmasti juuri niin merkittävä asia kuin Smokki ja sikari kertoi sen hänelle olleen. Ihailen suuresti teitä, jotka olette siihen pystyneet!

Minulla on taas kerran edessä suosta nouseminen ja paremman elämän opettelu. Minuutti kerrallaan. Tai sitten ei voi muuta kuin vajota sinne suohon lopullisesti. Voiko näistä itseinhon tunteista päästä koskaan eroon? Ei kai siihen riitä mitkään hyvitykset ja anteeksipyytelyt, vaikka kuinka vilpittömiä olisivatkin.

Hei Apila,
Jospa tuo retkahdus olisi nyt toistaiseksi viimeinen - kuulostaa, että parempi elämä olisi sinulla elämä ilman alkoholia. Sitä kohti kannattaa lähteä rohkeasti uudelleen. Kerroit omassa ketjussasi, että olit käynyt kerran AA:ssa ja harkitsit sitä uudelleen. Kannattaisiko nyt harkinta laittaa narikkaan ja mennä hakemaan vertaistukea.
Sitä kautta minä ja monet muut olemme saaneet otteen raittiudesta, minulle se oli sananmukaisesti pelastusrengas. Yritin kymmeniä kertoja raitistua yksin, mutta luovuttamiseen alkoholin edessä tarvitsin toisia ihmisiä, jotka ymmärsivät kieltäni ja häpeääni.

Alkoholismista toipuminen vie aikaa, mutta sitähän riittää päivä kerrallaan. Paljon tsemppiä sinulle, tuota hyvitysaskelta voi varmaan miettiä sitten myöhemmin, kun happinaamari on laitettu ensin omille kasvoille :slight_smile:

Eivät ne sanat, vaan ne teot :smiley: Itselläni anteeksipyyteleminen kuului aikaan, jolloin yhä join. Se oli vilpitöntä, mutta täysin turhaa, sillä moni menetti turhien lupausteni ja anteeksipyyntöjeni vuoksi uskonsa minuun ja anteeksipyynnöt aiheuttivat lähinnä tuskaa ja raivoa. Oltuani muutaman kuukauden raittiina, maksoin kyllä velkojani pois. koin sen tärkeäksi, ja voin sanoa, että olo kyllä keveni. Kun olin ollut pidempään raittiina, alkoi poikaystäväni ja muiden jalkoihini jääneiden usko ja toivo minuun taas heräillä. Olen ollut nyt yli kaksi vuotta raittiina ja muistaakseni muutama kuukausi sitten pahoittelin miehelleni aiheuttamaani tuskaa. Taisi olla toinen kerta raittiuteni aikana. Hyvittäminen tapahtuu mielestäni tekojen kautta. Sanojen aika tulee myöhemmin.

Omatuntokysymykset ovat vaikein asia koko prosessissa - ainakin minulle. Kaikki on muuttunut ja jopa juomahimo tuntuu hyvin kaukaiselta asialta. Kuitenkin sovittamattomat asiat tulevat joka päivä mieleen. Siihen sekoittuu myös tunnetta elämän ja nuoruuden hukkaan menosta. Olen tuhlannut elämää mahduttamalla siihen niin paljon tuskaa ja surua aivan turhan takia. Siitä syntyvät omat morkkiksensa. Esim. lapsettomuuteen ja tulevaan vanhuuteen liittyvät asiat mietityttävät. Nuorena eli kuin pellossa ja vanhana jäi yksin, niinkö se menee?

Mulla on tavallaan huono omatunto siitäkin, että olen pedannut itselleni niin vaikean elämän. Olisin kai minäkin sen vaimon ja lapsia halunnut. Jokin vain meni vikaan ja sitten pitää elää toisin.

Omalla kohdallani hyvittäminen oli ehto itselleen anteeksi antamiseen kykenemisen. Tein aikoinaan listan ihmisistä, joita tiedostin loukanneeni. Lista oli ensilukemalta lohduton, mutta saadessani halun aloittaa hyvittämisen, lista tuntui loppuvan kesken :slight_smile: Niin hyvän olon tuo tekeminen tullessaan toi, että olin euforisessa olossani halukas jo etukäteen varalta hyvittämään ihmisiä, joita en edes ollut loukannut koskaan :slight_smile:
No ylilyönnit asiassa kuin asiassa, ovat opastaneet minua hetki kerrallan kohti tasapainoisempia aikoja.

Omalla kohdallani vaikein, mutta toisaalta antoisin hyvitys tapahtui omalle isälleni. Hän on kuitenkin näytellyt niin suurta osaa elämässäni, että hänen tehtyään itsemurhan juuri raitistumiseni alkutaipaleella, teki tuon hyvitystyön hieman haasteelliseksi toteuttaa. Onneksi elämääni on “eksynyt” ihmisiä, jotka ovat opastaneet minua tekemään asioita siten että olen saanut menneisyyttäni käsitellyksi, niin tässäkin kohtaa. Sain eräältä ihmiseltä kokemuksen, että hyvittää voi myös ihmiselle, joka ei enää ole tässä ajassa läsnä. Niimpä kirjoitin isälleni kirjeen, jossa kävin läpi suhdettani häneen. Kirjoitin ajatuksiani tilanteista, joissa koin hänene jotenkin kohdelleen minua väärin ja kävin tuota tilannetta läpi siten, että kirjoitin hänen reaktionsa sekä sen, kuinka olisin hänen toivonut kussakin tilanteessa reakoivan.
Samalla tapaa kävin läpi oman osuuten asioissa ja viimein kävin lukemassa kyseisen kirjeen hänen haudallaan. Ensin koko juttu tuntui kovin naurettavalta, mutta tehtyäni sen, huomasin prosessoivani samalla tunteita, joita olin vuosikymmenet padonnut sisääni. En sitten tiedä mikä vaikutus tuolla kirjeellä kokonaisuuteen nähden oli, mutta osaltaan tuon kirjeen, kuten kaiken muunkin prosessoinnin myötä, koen saaneeni vapautua pätemisen tarpeesta suhteessa omaan isääni, pätemisen tarve, joka jatkui vielä vaikka isäni ei enää ollutkaan tässä ajassa läsnä.

Oman kokemukseni valossa, suosittelen lämpimästi tekemään hyvityksiä sen mukaan, kuin itsestä parhaalta tai pahimmalta tuntuu. Väkisin suorittamalla se tuskin ainakaan toivottua tulosta tullessaan tuo.

Oli todella mielenkiintoinen ajatus, Kaaleppi. Minulla jäivät vastaavalla tavalla asiat kesken erään ajasta ikuisuuteen siirtyneen läheisen kanssa. Ehkä minäkin kirjoitan kirjeen. En tiedä edes olisivatko ne asiat puhumalla voineet selvitä. Joskus pidän puhumistilannetta tavallaan vaikeasti kontrolloitavissa olevana prosessina, joka voi mennä metsään minä hetkenä hyvänsä. Kirjoittaminen voi antaa harkinnalle enemmän mahdollisuutta.

Tässä aihepiirissä on toisaalta myös muistettava, että elämä ylipäänsä ON mokailua. Ihmiset mokailevat selvinkin päin. Minulla on selvinkin päin tehtyjä mokia, joita häpeän jälkeenpäin; se vain kuuluu elämään. Kun on tottunut painimaan omien alkoholismiin liittyvien tapahtumiensa kanssa, saattaa luulla, että muut ihmiset ovat täysin kaikista virheistä vapaita. Näin ei tietenkään ole. Joku voi olla väkivaltainen selvin päin. Sellaisella ihmisellä on omat pahat vaikeutensa - ei riitäkään, että lopettaa juomisen.

Maailma ei ylipäätään ole mikään kovin rationaalinen paikka. Ajatelkaa miten paljon kummallista sitä näkee ihmisten joka päivä tekevän “selvin päin”. Minä olin kännissä, mutta mikä on tämän tai tuon idiootin tekosyy?