Eksyin tänne foorumille kun oon niin kyllästynyt siihen että alkoholi näyttelee aina jonkinlaista roolia mun elämässä. Aina ruokaviineistä ylilyönteihin. Ylilyöntien jälkeiseen morkkikseen ja selvään kauteen kunnes taas löydän itseni alkon jonosta.
Juominen alkaa aina rauhallisissa merkeissä. Juon viikonloppuna vain ruuan kanssa viiniä ja kaikki sujuu hyvin. Sillä uskottelen että itselleni ettei mulla mitään ongelmaa ole. Seuraavana viikonloppuna saattaakin tarttua mukaan kaksi pulloa. Ja sitten lopulta tulee aina se viikonloppu kun sattuu joku aivan täysi ylilyönti. Viimeisin ylilyönti oli vaan liikaa. Oon silloin kaatuillut pitkin baaria. Mut on kannettu kotiin kun oon lyönyt pääni ja maannut lumihangessa. Oon oksentanut pitkin meidän kylpyhuonetta ja kaikista pahinta mun teini-ikäinen tytär löysi mut sammuneena kylppärin lattialta oksennuksen seasta Mä aina lupasin itselleni että en juo mun tyttären edessä itseäni siihen kuntoon mutta nyt sekin päivä koitti ja häpeän asiaa suunnattomasti. Sen jälkeen en ole juonut enkä haluakaan juoda ja kohta kk pysynyt korkki kiinni. Ja onneksi saatiin juteltua asia läpi mun tyttären kanssa.
Olisi ihanaa jos voisin pitäytyä vaan niissä ruokaviineissä ja hetken aikaa se sujuukin. Työn hoitanut aina enkä ole arkena ryypännyt. Mutta ne viikonloppujen määrät nousee salakavalasti ja lopulta aina löytää ittensä ihan jalattomana jostain ojasta. Voisko sitä viimein oppia että alkoholi ei vaan sovi mulle Raittius pelottaa mutta sitä haluan. Haluan elää omanlaista elämää..en alkoholin sanelemaa
Tervetuloa mukaan, tänne on eksinyt meitä muitakin, joille alkoholi ei sovi.
Jos alkoholinkäytön seuraukset aiheuttavat morkkista ja häpeää, niin tottavie on parempi olla ilman. Osaatko yhtään sanoittaa, mikä sinua raitistumisessa pelottaa?
David Foster Wallace kirjoittaa teoksessaan “Päättymätön riemu” Bostonin AA:n tunnuslauseesta joka on “Kun on kerran soittanut kelloa, sitä ei enää saa soittamattomaksi”. Tulkitsen asian niin, että kerran käsistä riistäytynyttä alkon käyttöä ei enää voi muuttaa kohtuukäytöksi. Omat karut kokemuksenikin vahvistavat tämän.
Mutta raittiudessa ei ole mitään pelättävää. Olet (kuin minäkin kerran) antanut elämäsi ohjakset alkon käsiin mutta nyt on aika palauttaa ne takaisin itselle. Alan kirjallisuudesta, ja esimerkiksi täältä saa hyvää opastusta ja vertaistukea “siirtymäkaudelle” pois alkon orjuudesta, pelosta, tuskallisista muistoista ja häpeästä omaan aitona itsenä elämiseen. Olet tehnyt oikean päätöksen ja lähtenyt oikealle tielle, jatka sillä!
En mä ees tiedä tarkalleen mikä siinä pelottaa. Yksinäisyys ehkä ja semmonen tyhjyyden tunne et mitäs nyt sitten. Omien tunteiden kohtaaminen on kyl hankalaa.
Tunteet ovat juurikin se suurin mullistus kun jättää juomista taakseen. Kun niitä ei voi enää turruttaa ja paeta. Kaikenlaisten tunteiden kohtaaminen, käsitteleminen ja sietäminen ovat ihan avainasemassa.
Raitistumisen pelko on hyvin yleistä. Valtaosa pelkää elämää ilman alkoholia, kuinka se on tylsää, tyhjää ja yksinäistä. Tunteita muuten nuokin ja kyllä, niitäkin on joutunut selvinpäin kohtaamaan.
Tärkeä elämänmuutosjuttu on se, ettei yritä elää kuten juovana aikana mutta vain ilman alkoholia. Juomattomuuden alku on toki aina pääosin sinnittelyä, mutta hiljalleen on tärkeää alkaa löytämään niitä uuden elämän peruspilareita, joiden varaan voi rakentaa.
Itselleni auttoi eräässä päihdehuollon ryhmässä tehty harjoitus, jossa mentiin aistien kautta. Siinä piti miettiä näkö-, kuulo-, haju-, maku- ja tuntoaistimuksia, jotka ovat mieluisia. Itselle korostuivat luonto, meri ja hyvä ruoka. Noita yhdistelemällä rupesin suunnittelemaan ja tekemään viikonloppuretkiä luontoon, jossa valmistin itselleni trangialla vähän paremmat retkieväät.
Tämä ihan esimerkkinä, se antoi kiinnekohdan ja puuhaa myös arkiviikolle, kun suunnittelin sitä. En minä montaa viikonloppua putkeen noin tehnyt, mutta siitä sai uusia virikkeitä ja uskoa siihen, että elämä selvinpäin todellakin on elämisen arvoista.
Munki viimesin baarireissu pääty siihen et kaatuilin himassa ja oksentelin pitkin kylppärii ja mun 10v poika katteli sitä kaikkee vierest, en päässy ees kiipeen sänkyyn nukkumaan. Ei hitto…noloohan moinen. Eikä noista illoista ees muista mitään niin ei moinen vaa käy.
Näin minäkin joskus koin. Ja kun alkon jouduin jättämään, niin ajattelin, että elämä tulee olemaan pelkkää tylsyyttä täynnä, mutta että sekin on parempi kuin elämä alkoholin kanssa. Kuvittelin, että jouduin alistumaan johonkin huonompaan, koska just mulle oli jaettu paskat kortit pelattavaksi.
Mutta ihminen on ihmeellinen luomus, ei se jää pitkässä juoksussa paikalleen märehtimään, vaan alkaa taas menemään eteenpäin. Kun aivot palautuvat alkoholin aiheuttamasta myrkytystilasta, uteliaisuus ja elämänhalu alkavat itsestään palautumaan, vaikka asialle ei tekisi yhtään mitään. Ei siis kannata turhaan murehtia tulevaa, se ilo ja elämä palautuu sinuunkin hyvin todennäköisesti, kunhan aivot pääsevät kunnolla toipumaan.
Kyllä, ja olihan lapsena ja nuorenakin elämä riemukasta ja jännää ilman alkoa. Mä olin kohtuukäyttäjä elivedin illalla vaan muutaman miedon, eli ne nurjapuolet olivat ihan olemattomia. Ei ollu ikinä krapulaa tai huono olo. Illat oli vaan rennompia eikä niin tylsän yksinäisiä ku nykyään.
Ainoostaan järki sanoo ettei juominen ollu hyvä juttu, ja sillä mennään. Uskon et pahimmat on noi talvet kökötellessä sisällä. Kesällä ei niin alkoa kaipaa kun on ulkosalla liikkumassa.
Raittius pelottaa mutta sitä haluan. Haluan elää omanlaista elämää..en alkoholin sanelemaa 
Ei hitto…noloohan moinen. Eikä noista illoista ees muista mitään niin ei moinen vaa käy.