Oon kirjotellut tänne itsekkäästi vähän kuin päiväkirjamuodossa, siitä pahoittelut.
Tänään aattelin kokeilla tällaista vanhaa kaavaa mitä oon käyttänyt jo vuosia: Tänään käytän Vain tietyn määrään alkoa ja katsotaan pysyykö asia hallussa.
On tullut huolestuttavia kausia milloin näin Ei ole käynyt.
Luen paljon kirjallisuutta aiheesta, luulisi sen puolen olevan hallussa ..
Ihminen on kuitenkin Kokonaisuus ja tämä taudin hoitaminen vaatii sen mukaiset keinot.
Se ns. oma ´huolto-opas pitää muistaa Joka Hetki: Fyysinen, Psyykkinen, Sosiallinen ja Henkinen. Kävin vuosia AA:ssakin josta sainkin Ison Avun ainakin siksi ajaksi kun kävin siellä. Harva Jos Kukaan pystyy Selättämään tämän sairauden yksin ! Unohdin sen että kerran holisti Aina Holisti. Tällä palstalla on tullut Todella Hyviä Neuvoja: Tarvitaan se suuri Oivallus l ´Naksahdus Omassa Päässä ennen kuin Tajuaa asian Vakavuuden.
Se kuuluisa Oma Valinta !
Myös sellainen asia kuin alkoa käyttävän ystäväpiirin vaihtaminen kuuluu asiaan.
Jos on lähipiirissä paljon Alkoa käyttäviä, heille on tietenkin annettava mahdollisuus viimeiseen asti, jos mikään Ei Auta täytyy luovuttaa siihen asti että hlö tajuaa oman todellisuuden.
Muuta keinoa Ei Ole.
Kyllä maailmaan kirjaimia ja päiväkirjoja mahtuu, mutta yleensä yhteen päiväkirjaan kirjoitetaan enemmän kuin yksi sivu ennen uuden päiväkirjan aloitusta. Täällähän on nyt sinulta useita päiväkirjoja, eli näitä uusia keskusteluketjuja. Ei minua haittaa, mutta huomaan monien muiden ketjujen jäävän vähän jalkoihin. Onkohan tässä jokin tekninen hankaluus kun aina tulee uusi aloitus?
”Päiväkirjan” saa pysymään yhdessä ketjussa kun avaa ensin kyseisen ketjun, esimerkiksi juuri tämän missä nyt luet tätä viestiä, sitten kelaa sivua alas ja painaa viimeisen viestin alapuolella olevaa sinistä Vastaa-painiketta. Näin vastaus tulee samaan ketjuun, samaan päiväkirjaan.
Oon tänäänkin lukenut kirjoja aiheesta ..
En mainitse lukemistani historiasta kuin yhden johon oon palannut
useasti: Koneen Ruhtinas kirjoittanut: John Simon.
Aivan Erinomainen kuvaus alkoholismista !
Ja miten se voi kohdata ketä tahansa yhteiskunnallisesta
asemasta riippumatta ..
Näin kerran telkkarista kun häntä (P. Herlin) haastateltiin: Mistä johtuu Koneen näin suuri menestys tässä maassa ?
Tyly vastaus Pekalta oli: EN TIEDÄ.
Alholisti on mm. itsekeskeinen irti todellisuudesta jne. nöyryydestä Ei Tietoakaan.
Näin siis tapahtuu kaikissa yhteiskunta luokissa.
Siihen Itse Asiaanhan se fokus pitää laittaa, Miksi Jeppe Juo ?
Hyvin ristiriitainen asia: Riippuu vaikka säästä: Jos sataa, saan ottaa
muutaman. Aurinkoiseenkin säähän kuuluu muutama annos.
Tai sitten vaan varmuuden vuoksi olosuhteista riippumatta ?
Ennen kuin se kuuluisa Juurisyy löytyy/loppuu, tuhoisasta tavasta ei tule
loppua.
En ole vielä täysin nöyrtynyt totuuden edessä itsekkään ..Sinne päin aion kuitenkin suunnata, muutakaan vaihtoehtoa ei ole, että saan elämäni takaisin.
Höyhensaaret ..Totuus on Se Että Eino Leino Ei Ollutkaan täysin Suomalainen, vaikka kansallis-sankari olikin ..Ja Juoppo.
Tää kyllä pysäyttää, toivon niin.
Näin kokeeneella iällä En voi todeta muuta kuin sen että horjun demarkaatio-linjalla edelleen ..
Mistä löytyy lohtu tai tarkoitus ?
Toimeen tullaan mutta tarkoitus puutuu ?
Se On Se Juurisyy mulla.
Ei Se niin synkää ole: Kunhan pohdiskelen hulluutani ..
Ja Nyt on Jo Tiistain Puolella ..
Voikaa paremmin ja tekekää Rauha Itsenne Kanssa !
Pahan voi kostaa vain Rakkaudella.
Enkä Tällä Tarkoita sodankäyntiä.
Katselin omia postauksiani .. Ja Hyvä Niin että Pysyy Täällä !
Tuota asiaa kun sota loppuu Ukrainassa odotan kauhulla ..
Mikä määrä sieltä tulee moniksi sukupolviksi ihmisraunioita.
Asia koskee tavallaan meitäkin.
Tänään yritän taas tämmösen Empiirisen l. kentäkokeen miten käy.
Vain Tietty määrä Alkoa Ja Tarkka Suunnitelma etukäteen.
Ja Pysyykö Raja !
Tänne kirjoittaminen On Auttanut mua paljon, toivon että En aiheuta negatiivia kellekkään, mun on pakko hyväksyä tää asia tai sitten ruveta raivoraittiiksi saarnaajaksi.
Tässä on yksi mielenkiintoinen artikkeli aiheesta (tai vierestä, jos haluaa) ..
Huumeisiin En Ole Koskaan Suhtaunut muuten kuin Ääärimäisen Kielteisesti silti ne on valitettavasti osa yhteiskuntaamme, Ollut Aina.
Taas astuin vanhaan miinaan ..
Itse asettamaani.
Pidän tätä nimenomaan omaana heikkouttena.
Mistä tällainen heikkous johtuu ?
Olen koettannut miettiä sitäkin miksi kaikki mihin kosken tuhottuu ?
Onko se pelkkä Alkoholi ?
Siis semmonen kaappijouppo omasa mielessä ..
Huominenkin tulee, tottakai ja sitten seuraavat jne ..
Onko se ylimielinen ja liian ylpeä luonne ?
Ilmeisesti on.
Kas kun melkein jäi huomioitta minkä takia tänään liputetaan.
Eino Leinon Päivä !
On se vähän ristiriitaista että kansallisrunoilijamme olikin alkoholisti ..
Traaginen tarina hänellä, jos paremmin tutustuu aiheseen.
Tosin ei varmaan maailman mittakaavassa mitenkään harvinaista ?
Joka tapauksessa todella syvältä asti koskettavaa runoutta !
Varsinkin esim. Loirin tulkitsemana, eikä tainut hänkään raittiusliikkeen miehiä ollut.
Siis ei se alkoholismi kaikkea tuhoa vaan voi olla jopa hyödyksi joissain ammateissa ?
Tänä aamuna heräsin jo varhain myös perjantaina ja lauantaina ja tänääkin ..
Huomasin miten paljon enemmän sain aikaan kun pysyin kohtuudessa tai täysin tipattomana
Luulisi olevan Itsestään selvä asia !
Kävin jopa perjantaina ostamassa perinteisen kossupullon.
Siellä se on edelleen jääkaapissa.
No, onneks säilyy päiväys, jos tarve tulee ..
Olen tällainen kevyen linjan kannattaja ts.tissuttelija, ollut jo pitkään enkä myöskään käy kapakoissa.
Vahinkoja kyllä on sattunut mullekin siis näistä periaatteista, onneksi harvoin.
Oon paljon tutustunut tautini anatomiaan (teoriassa) ja lopulta tullut siihen tulokseen että täytyy kaapista ulos (mulla se on semmosta).
Juurisyy on juuri tuo liikaa itseensä keskittyminen.
Siitä kiitos tälle palstalle että saa jakaa ajatuksia !
Myönnän että en ole asiantuntija tässä asiassa.
Ennen juopot piilotettin ja tekivät vieläpä sen itsekin.
Nykyään niitä näkee kauppakeskuksien tai vastaavien
mahdollisiman näkyvillä alueilla ?
Häpeä poistunut tai muuttunut ?
Huolestuttavin piirre on se että voivat tehdä mitä vaan, ilman itsekontrollia ..
Kerran mulle kävi kaupassa: (korona aika) nuori jamppa kiilasi törkeästi mun eteen jonoon (sylillinnen kaljoja täynnä) kassalle ensimmäiseksi.
Kun huomautin asiasta, hyvä kun ei päälle käynyt .. Älä sä ala suutas soittaa ..
Jäi kyllä mieleen miten kaverin tulevaisuus tulee olemaan.
Jälkeenpäin mietin kyllä että viisampi väistää.
Tuossa kuviossa ei kyllä ollut pelkkä Alko mukana.
Valitettavaa miten yhteiskunta on muuttunut.
Oikeastaan ..
Kysymys kuuluu näin: Ootko ikinä hankkinut brenkkua himaan vain
sillä ajatuksella että Et Sitä Käytä ?
Eräänlainen outo itsetutkiskelu ?
Mun kohdalla tarpeellinen tapa koska myönnän heikkouteni
ja myös sen etten koskaan eroon pakkomielteestä.
Hallintaa voi yrittää päivä kerallaan ..
Mun kokemuksen mukaan usein ihmiset käyttää päihteitä koska niillä on pysyvästi huono olo. Ne variksenpelättimet jotka synnytti mut oli onnettomia pahoin voivia ihmisiä. Mä päätiin vältää sen kohtalon mutta viimestään kun paloin loppuun töistä niin peli oli menetetty. En enää ikinä ollut onnellinen ilman päihteitä. Mulla oli yks 2v selvä kausi tuon jälkeen mutta olo oli paska koko ajan niinpä jatkoin päihteiden käyttö että edes joskus on normaali tai hyvä olo. Eiköhän se juuri syy mulla ole se että onnettomat ihmiset jotka ei osaa eikä niitä edes kiinnosta kasvattaa lapsia tuppaa tekemään onnettomia lapsia. Ite en tietenkään ole laittannut yhtään lasta alulle koska en vois tehdä sitä omalle lapselle. Mun “vanhemmat” ei tollasilla ajatuksilla päätään vaivannut. Harmi että tällänen päihde ongelma ei tapa vaan jos täältä haluaa pois niin se kynnys pitää ylittää itse. Varmaankin meidän kaikki valtias ja pohjattoman hyvä jumala kostaa sen jotenkin. Hitsi kun olis ateisti niin en olis tässä maailmasssa enää päivääkään.
Onko jollakulla kokemuksia/rohkeutta kertoa mitä alkoholihoidot (esim. Minnesota-hoito) laitoksissa tarkoittavat käytännössä, mulla ei ole kokemuksia eikä ollut rohkeutta hakea apua ..
Mulla juominen on semmosta että pystyn helposti olemaan ilmankin, pitkiäkin aikoja.
Sitten kun se kuuluisa mopo alkaa keulia se on usein menoa ..
Uhkaavasti se on kaasutellut monta kertaa ja tilanne vaatii usein jälkeen (katumus, häpeäkin) aikaa että tilanne normalisoituu.
Kyse on tietysti omasta valinnasta miksi juo.
Paljon parempi on olla ilman niin huomaa maailmassa paljon hyvää !
Todella ristiriitaisia ajatuksia ..
Miksi Ihmeessä Pitää Valita Huonosti kun voi valita ainoan ja parhaan valinnan ?