Ollako vai eikö olla Ongelma ?

En tiedä onko kumppanillani ongelma vai ei. Mielestäni hänellä on selvä alkoholiongelma… välillä hän sen myöntää ja vaihtaa nopeasti puheenaihetta. Ehkä hän tekee myönnytyksen vain saadakseen minut hiljaiseksi. Hän antaa ymmärtää haluavansa eroon alkoholista. Tiedän, että hänellä on ollut ongelmia muidenkin päihteiden kanssa vuosien varrella. Valitettavasti hän ei puhu menneisyydestään ja saan tiedonmurusia sieltä & täältä.

Olemme seurustelleet muutaman kuukauden ja tällainen päihdemenneisyys on minulle aivan uutta. Hänen ongelmansa ei näy päälle, ironista edes ajatella tuollaista -tiedän. Tiedän myös, että hän salailee minulta juomistaan esim. viikolla. Hän luulee, että minä en tajua - typerää. Alkoholinkäyttö kuuluu äänestä, kun puhumme puhelimessa… kuinka paljon hän mahd. käyttää muuta, sitä en tiedä.

Tunnen olevani kuin Liisa Ihmemaassa. En tiedä minne pitäisi mennä ja kun kysyn neuvoa - en tiedä määränpäätäni. Kuinka helposti/vaikeasti alkoholista & tabuista (plus piri) pääsee eroon? Olisiko viisainta lähteä suhteesta jo alkuvaiheessa vai antaako ihmiselle mahdollisuus? Ja kenelle minä annan mahdollisuuden… tuntuu, että tunnen kaksi erilaista ihmistä. Välillä niissä puolissa on samaa ja välillä ei. En tiedä!

Ehkä olen vain sinisilmäinen typerys, joka ei ole koskaan nähnyt/kokenut mitään vastaavaa. Suurin ongelma minulla ihmissuhteissa on ollut jotain ihan muuta kuin päihteet… Miksi hän, minun rakas, tuhoaa itsensä päihteillä???

Huh huh, sun tekstisi kuulostaa niin tutulta, että jo hetken epäilin seurustellaanko me saman miehen kanssa :smiley:
Mutta toisaalta, mitä enemmän täällä lukee ihmisten tarinoita, tuntuu että tavallaan me kaikki tosiaan seurustellaan yhden ja saman miehen kanssa, hieman eri ulkoasussa vain…

Mä olen kirjoittanut tästä aiheesta enemmän kotikanavan puolelle, “miksi tällaiseen mieheen rakastuu” -ketjuun. Käy vilkaisemassa jos tahdot. Itse olen muutaman kuukauden aikana nyt kokenut sellaisia tunnemyllerryksiä, että en tiennyt sen olevan mahdollista. Sun nimimerkkisi nightmare kuvaa tilannetta hyvin; musta tuntuu että olen päätynyt keskellä jotain todella kammottavaa trilleriä ja ulospääsyä on hankala löytää. Tunnistan myös tuon liisa ihmemaassa fiiliksen…

Miksi kulta juo ja tuhoaa itseään? Se on käsittämätöntä ja tuntuu pahalta. Mutta… ihminen on elävä organismi ja eikö elävän organismin tavoite ole säilyä hengissä? Kai päihderiippuvuus on sitä, että ihminen kokee päihteet välttämättömäksi elämänsä kannalta - ja kun niistä tulee välttämättömiä, kaikki muu saa väistyä. Mulle, ja varmaan sullekin, rakkaus on iso asia. Päihderiippuvaiselle se ei ole niin iso asia kuin päihteet… ja se sattuu perkuleesti jäädä kakkoseksi kaljapullolle tai mille hyvänsä tabulle.

Sä kysyt onko miesystävälläsi ongelma. Mun mielestä riippuu miten asiaa katsoo. Objektiivisesti hän kuulostaa päihderiippuvaiselta ja niinpä hänellä on ongelma, tai ainakin kehittymässä oleva sellainen. Tietysti, jos sun intresseissä olisi vetää vaikka piriä, suhteen kannalta ongelmaa ei olisi. Te jakaisitte mielenkiinnon kohteen… mutta toivottavasti sä et halua sellaista. Jos sua ahdistaa hänen päihteidenkäyttönsä, suhteen kannalta se on ongelma, koska sä jäät vaille sitä mitä itse tarvitsisit suhteelta. Oikeastaan ainut mihin voit vaikuttaa on se, että haluatko itse olla sellaisessa suhteessa. Mä olen nyt ollut muutaman kuukauden ja vaikka tämä suhde alkoi ihanammin kuin mikään suhde koskaan, olen satuttanut itseni pahasti. Tietysti onnellisiakin tarinoita on, mutta mieti tarkkaan onko tämä mies todella sen arvoinen, mitä tuskaa ja pelkoa hän voi sinussa aiheuttaa.

Kiitos vastauksestasi “UusiTäällä” :slight_smile: Luin toisen viestiketjusi viestit ja säikähdin… ensimmäisenä päihteidenkäytön yleisyyttä noin yleisestikin ja sitten; Mitä me naiset kuvittelemme, kun uskomme miesten muuttuvan meidän takia??? (sarkasmia & ironiaa)

Mieheni on erittäin hyvä ihminen ja aina kohtelias, ystävällinen ja rakastavainen minua kohtaan. Meidän seurusteluaikamme on ollut koko ajan ihanaa, MUTTA nyt kun katson taaksepäin vieläkin tarkemmin, huomaan kuningas-alkoholin olleen vieressä aikas usein. Muista päihteistä en osaa sanoa (piriä tiedän hänen käyttäneen joskus kesällä satunnaisesti - en tuntenut häntä vielä silloin), koska en tunne niiden “vaikutusta”.

Minulla on lapsi, joka on tärkeintä elämässäni. Kukaan ei voi koskaan tulla tuhoamaan meidän elämäämme alkoholilla tai muilla päihteillä. Luultavasti lapseni hyvinvointi “pelastaa” minut tältä suhteelta. Olen onnellinen, että emme asu yhdessä… surullista, mutta se(kin) oli suunnitelmissa.

Ehkä kivuttominta olisi hypätä suhteesta nyt (olisi!). Jos olen rehellinen, haluan vielä hetken Hänen kanssaan… pienen hetken, yhden illan, yhden ihanan viikonlopun. Sitten minä lähden. Sitten minä lähden, lupaan.

Tuota,tuota,kuulostaa niin pelottavan samanlaiselle miehelle kuin mun mieheni.
Keväällä ihastuin,rakastuin hurmaavaan hyvä käytöksiseen mieheen,joka oikeesti veti multa jalat alta kerta rytinällä.Nyt puolessa vuodessa miehestä onkin löytynyt ikäviä piirteitä,joista on vaikea käsittää.Heti alussa mies kertoi reilusti olleensa koukussa melkein kaikkeen mitä löytyy.Nyt käytössä, subu,piri,hatsi ja pamit…ja ehkäpä jotain muutakin löytyy,muttei se muuta noita myrkkyjä mihinkään.Päivittäin muutama olut,pamit jne.
ensimmäiset 4kk osasi käyttäytyä,mutta nyt piri alkaa viedä voiton ja se saa aikaan ikäviä piirteitä,pohjaton ilkeys,agressiivisuus…oikeesti pelottavia tapahtumia,joita mies kyllä katuu jälkikäteen muttei kuitenkaan niin että muuttaisi mitään…ja se oma paha olo pistetaan kiertoon minulle,jos ei muutakaan kohdetta juurikaan satu olemaan kohdallaan.

Ongelma on siinä,että haluaisin auttaa ja tukea,kannustaa jne,mutta kun heitän tunteet syrjään ja jäljelle jää järki,tiedän etten mä voi muuta kuin toivoa parasta…sitä että mies haluaa itse lopettaa käytön.
Viimeksi tänään teki oharit,soitti illemmalla, ja kertoi vetäneensä savut…totesin vaan että hyvä mies menee hukkaan myrkkyjen kanssa…ja siitähän se koko soppa sitten alkoikin.Mä siis vaan moralisoin jne.No,mun hyvä oloni meni sen siliän tien.Nyt istun tässä ja mietin aamua…odotan ja pelkän sitä,ottaako yhteyttä,otanko minä.Tunteet on itselläkin todella sekaisin,tuntuu tosi hämärälle,epätodelliselle ajoittain.Viikonlopun jaksoikin olla ilman mitään…upeeta…liian upeeta,sen takia onkin niin vaikea irtautua tästä…positiivista on ettei me asuta yhdessä,vaikka sitä jossakin vaiheessa mietiskeltiinkin…mutta muutoin nähdään toisemme päivittäin ihan pakostikin…todella hankalaa.
Ihana lukea että muitakin on samanmoisesa sopassa,etten mä ole se ainoa sinisilmäinen nainen tässä maassa joka heittäytyy itseään tuhoavan miehen matkaan.

Heippa naiset,
Nyt kun olette kaikki vielä aivan suhteiden alussa, kehottaisin lukemaan viestiketjun " Pään purkua narkomaanin - alkoholistin kansssa". Moni meistä kuvittelee, että se suhde on kuitenkin jotenkin erialainen…kertoisitko minulle, miten?

terveisin
ohjaaja Jekateriina

Hei Jekateriina,

Hhhhmmm… eiköhän jokainen nainen (ja mieskin) usko suhteensa alussa olevansa pilvissä (ironiaaaa, once again) ja kumppanin olevan juuri “se oikea” :smiley:

Luin viestiketjun " Pään purkua narkomaanin - alkoholistin kansssa". Jäin pohtimaan kuinka pitkälle olen itse valmis menemään tai kuinka pitkälle ihmiset noin yleensäkin ovat valmiita menemään suhteissa. En kovin pitkälle ainakaan itse. Oma hyvinvointi & lapseni hyvinvointi ajaa kaiken edelle. Miesystäväni on nyt ollut päihteetön parisen viikkoa ja yrittää tosissaan irti (hoidossa). Aikaisempien katkojen (?) kokemuksista kertoo vähän. Hän kuitenin tietää suhtautumiseni alkoholiin (muista päihteistä puhumattakaan!)… Kukaan ei ole täydellinen, mutta useampi retkahdus tietää suhteen päättymistä.

Tuen häntä hänen ongelmissaan/selviytymisessä, mutta en edelleenkään oman hyvinvointini kustannuksella. Jonkun mielestä voin olla itsekäs. Ehkä olen… en tiedä. Mutta jos tämä on itsekkyyttä, olen mielelläni itsekäs.

Tuo on juuri sitä tervettä “itsekkyyttä”, muista pysyä tuolla tiellä sillä vain sillä tavalla huolehdit jaksamisestasi.

On Ongelma > ISO Ongelma

Tulipas sitten hypättyä upottavaan suohon… Miehen vieroitus on sujunut sinänsä hyvin, että alkoholia hän ei ole ottanut. Fyysiset oireet ovat olleet ilmeisen rankat (lääkevierotus) ja samoin psyykkisetkin. Itse en tilannetta osaa, valitettavasti/onneksi, todella ymmärtää. Tiedän vain, että helppoa hänellä ei ole ollut.

Jälkiviisaana voin todeta, että koskaan ei olisi pitänyt suhteeseen lähteä. Oma jaksaminen on todella kovilla. En ymmärrä miten toiset naiset (tai miehet) jaksavat elää parisuhteessa, jossa alkoholia käytetään. Jo tämä vieroitusvaihekin on hankalaa! Ja mitä tulevaisuus tuo?

Ehkä tässä on nyt tullut oma jaksaminen vastaan. Taidan olla luovuttaja…

Hei nightmare,

et toki ole luovuttaja sen enempää kuin muutkaan :exclamation: Jossain kohtaa ne omat rahkeet ei riitä ja silloin on parempi ottaa etäisyyttä. Sillä jos itse sairastuu, siitä ei ole hyötyä kenellekään…

Ole rehellinen itsellesi kysymyksessä jaksatko vai et :question: Sinulla on lupa vetäytyä suhteesta, jos siltä tuntuu. Kerro myös tunteesi rehellisesti kumppanillesi.

Tsemppiä