Olisiko valistus auttanut?

Osallistuin omalla tarinallani eräässä koulussa nuorille järjestettyyn päihdelabyrinttiin. Siellä oppilaat kiersivät eräänlaista labyrinttiä, jossa oli useita eri pisteitä, joissa valistettiin niin viinan, pelaamisen, tupakoinnin kuin muidenkin haitallisten riippuvuuksien suhteen.

Kiersin itse tuon samaisen “sokkelon” ja ensimmäisenä minulle tuli mieleen se, että aikasemman elämän johdosta minulla olisi ollut oma kokemus jaettavana jokaisella pisteellä(eikä se sinällään kyllä ole mikään kehuttava asia). Huomasin eräässä kohtaa, kun oppilaat tutustuivat ensiavussa olevaan potilaaseen, joka oli ollut päihteiden käytön seurauksena vatsahuuhtelussa, minut valtasi melkoinen ahdistus, kun muistelin omia käyntejäni tuolla samaisessa paikassa. Toisaalta minut valtasi kohta hyvänolon tunne siitä, että olen saanut elämässä uuden mahdollisuuden, eikä sen vuoksi enää tarvitse olla jatkuvasti hoidetavana jossakin.

Kaikineen päivän tapahtumat laittovat minut miettimään sitä, että kuinka paljon tuollainen rankanpuoleinen valistus auttaa nuoria ymmärtämään esimerkiksi päihteiden vaarat. Omalla kohdallani miettien, tuskin valistus olisi kauheasti auttanut, koska itse olen ollut sen luontoinen, että tuppasin ajattelemaan asioista siten, etteihän tuo nyt minua sinällään koske, minähän en tuollaiseen tilanteeseen joudu ja aina, kiitos juuri tuon ajatustavan, olen suoraan noihin kyseisiin tilanteisiin itseni ajanut.

Silti seurasin mielenkiinnolla nuorten reaktioita eri pisteillä ja toisaalta tuntui pahalta tunnistaa itseään heissä siinä vaiheessa, kun vielä kaverit ja heidän hyväksyntä ovat niin tärkeitä asioita, että ihminen on valmis luopumaan omasta identiteetistään ja verhoutumaan erilaisten roolien taakse. Tuo roolileikki on myös minulla ollut arkipäivää todella monen vuoden ajan. Esimerkiksi eräs tyttö oli todella kovan oloinen, mutta kun hän kuunteli 10 minuuttia erään miehen kertomusta siitä, että 25 vuoden tupakointi oli aiheuttanut hänelle kurkkusyövän, jonka vuoksi häneltä oli leikkauksessa mennyt puhekyky ja nyt hän joutui puhumaan sellaisen kurkussa olevan putken läpi, niin tuo tyttö oli aivan sen näköinen, että alkaisi juuri itkeä, mutta samalla hän “hienosti” verhoili nuo tunteet kovan kuorensa alle, tuumaten vieruskavereille, että mikäs tuossa.

En tiedä, jos nyt nuoret miettivät päivän annista edes hieman asioita, niin ihan hyvä tuo tuollainen tapahtuma mielestäni on. Minut tuo tapahtuma sai kyllä herkistymään ja kiitollisena miettimään kaikkea sitä, mitä elämässäni tänään on ja mistä olen aloittanut uuden elämän reilu neljä vuotta sitten.

Uskon kuitenkin siihen, että jo pelkästään yhtä nuorta autettaessa välttämään esimerkiksi päihteisiin sekautuminen, tehdään todella arvokasta työtä.

[size=85]edit. tuplaus[/size]

Niin… ehkäisevästä päihdetyöstä puhutaan paljon ja siihen jopa sijoitetaan paljon rahaa, mutta valitettavan monille koko ehkäisevän päihdetyön käsite tuntuu abstraktiolta.
Sellaista voi kai tosiaan olla nuorten valistaminen, vaikka luulisihan että kyllä nuorilla tietoa on! Nykyajan yhteiskunnassa vaivana on pikemminkin informaatioähky ja tiedon sirpaleisuus, kuin sen puute.

Mutta kyllähän sitä kauhulla katselee, kuinka tuolla kadulla jo alle 15 -vuotiailta näyttävät lapset melskaavat räkä poskella mäyrikset mukana killuen… eikä pelkästään viikonloppuisin vaan jopa arki-iltaisin. :open_mouth:

Toisaalta: eihän nuoriso saati nykynuoriso (<- luoja, tulipas tätimäinen termi :smiley:) ole mikään homogeeninen ryhmä tai yhtenäinen joukko, jonka voi sanoa olevan sellasta tai tällästä. Ei aikuisetkaan ole yhtenäinen ryhmä, eikä vanhukset.
Nuoret harrastaa myös hyviä asioita; kansalaisaktivismia, luonnonsuojelua, urheilua ja terveellisiä elämäntapoja, liikuntapaikkojen kysyntä ja tarjonta kasvavat jatkuvasti, nuoret omaavat paljon tietoa ravinnosta ja terveydestäkin; sekä fyysisestä että psyykkisestä.
Päihteettömyyskin osataan nähdä ideologisena valintana (sXe)

Se mistä olen nuorisossa eniten huolissani, on tietynlainen todellisuudesta vieraantuminen ja mielenterveyskriisit jotka voivat johtaa äärimmäisiin tekoihin. Jokelan, Savion ja Kauhajoen tapahtumat mahtuivat yhden vuoden sisään.
Toivottavasti sen kaltaista vuotta ei koskaan tule uudelleen; ei Suomessa eikä muualla.

Ehkäisevänä päihdetyönä voinee ajatella myös yhteiskunnan taholta tulevat keinot hillitä päihteidenkäyttöä: hinnankorotukset, saatavuuden tiukentaminen, lakien tiukentaminen. Tällaisia toimia haukutaan sitten holhoamiseksi, “hyssälöinniksi” ja “kukkahattutäteilyksi” jopa raitistuneiden alkoholistien toimesta.
Jopa jotkut raitistuneet alkoholistithan on sitä mieltä, että viinahanat tulisi pikemminkin avata ja juoppojen antaa juoda itsensä hengiltä.
Viinahanojen avaaminen kuitenkin todistettavasti lisää myös alkoholistien määrää, inhimillisen kärsimyksen määrää ja samalla kuolonuhrien määrää. Myös niiden elämäntaipaleensa alussa olevien nuorten keskuudessa.

Tuskin.
Tänä päivänä nuoria pitäisi valistaa ihan muista paheista kuin juominen.

Ei täällä taida ainakaan moni juomisen kokonaan lopettanut suositella lainkaan alkoholia alkoholisteille, en ole ainakaan huomannut. Jotkut kannattavat kohtuukäyttöä, mutta en minä.

youtube.com/watch?v=iadOuc2QX28