Olin taas pikkupoika

[Historia]

Terve kaikille. Olen lopettanut alkoholinkäytön ehkä kohta viisi vuotta sitten. Tai sitten neljä vuotta sitten. Joku vuodenvaihde se oli. Täällä kirjoitteli samoihin aikoihin lopettanut elohiiri silloin. Kirjoittelee edelleen. Tervehdys sinulle @hiiri. Käyn välillä lukemassa juttuja täällä. Se tekee hyvää. En anna itseni unohtaa.

Käytön lopettamisen kanssa tuskaileville: kannattaa tehdä kaikki että päätös pysyy. Oikeastaan kaikki mitä alkoholiin liittyy on valheellista petosta. Kaikki mitä se tekee ihmiselle on valhetta. Valhetta silloinkin kun se on totta. Nyt noin vuoden ajan on jotenkin tullut mieleen aineen kavaluus. Se, miten se saa uskomaan aivan uskomatonta soopaa. Silloinkin, kun ei sitä ole käyttänyt. Se on kuin toinen persoona, tai oikeammin sitä on itse kuin marionettinukke, jota alkoholi ohjaa. Kaikki liittyi siihen. Silloinkin, kun ei ollut kuukauteen juonut. Joka ainoa selvä iltakin liittyi siihen.

Enää ei liity. Tai no, töissä huomaa punakoita naamoja. Äkeyttä joissain henkilöissä. Turpeita silmänalusia. Joku jossain kirjoitti, että jonkun vuoden kuluttua lopettamisesta sitä saattaa alkaa elämään uudelleen elämäänsä siitä hetkestä, kun aloitti alkoholin juomisen tai ennen kuin se alkoi määräämään elämää. Yksi alkaa pelaamaan sulkapalloa. Toinen kalastamaan kuin pikkupoikana konsanaan. Kolmas aloittaa pyöräilyn. Yksi alkaa kirjoittamaan jne. jne. Monta vuotta sitä olikaan intohimottomana zombina?

Mikä sinua kiinnosti ennen kuin meni yli?

Aamut on viikon parhaita hetkiä

Elokuvista muistaa kaiken

Jos ei muista, niin se ei hävetä

Elämässä on usein ongelmia

Se on ok

Selvitän ne ennen kuin ne menevät pahemmiksi

On ok olla epävarma ja itkeä vasten puolisoa

On ok pelätä

On ok tuntea raivoa

On ok olla iloinen

On ok olla surullinen

on ok tuntea ihan kaikki. Se on tavattoman ihanaa. Se on elämää.

Yllättäen ensimmäinen vuosi selvänä oli suht helppo lukuunottamatta ehkä paria ekaa kuukautta. Sitten alkoi kuin pirskahdella päässä. Oliko se sitten aivojen tervehtymisestä johtuvaa? Masensi. Masennuin. No, ei se saanut ajattelemaankaan juomista. Ei. Hiljalleen aloin harrastamaan kaikenlaista. Niitä juttuja, joita ennenkin harrastin. Sitä kautta alkoi löytämään iloa. Voi jestas, ihan kuin olisin ollut pikkupoika taas. Elämä on vähän sellaista, että ei oikein malta nukkua kovin pitkään. On niin paljon kaikkea kiinnostavaa. Esimerkiksi aamukahvi. Miten nautittava asia se onkaan. Ja työt! Ja lenkit! Ja haaveet! Voi mitä haaveita minulla onkaan! Ja tiedättekö mitä? Voin saavuttaa ne. Ne eivät ole mitään tyyliin “kun voitan lotossa”. Ne on esimerkiksi: aioin kohta vuokrata matkailuauton ja reissata Norjaan.

[Metsanpoika]

Lämmin kiitos @Historia , kun kirjoittelit Voimaannun kovasti teidän konkareitten kirjoituksista, ne luovat uskoa ja toivoa jatkaa tällä hyväksi havaitulla polulla. Tarvitsen aika ajoin vahvistusta, tukea, jotta oma polku tuntuu oikealta. Täällä oikeassa elämässä sitä tukea on niin kovin, kovin vähän. On vahvistavaa kuulla miten sitä elämää eletään kun raittiutta on takana jo useita vuosia, jopa vuosikymmeniä. Vaikka se kaikilla tuntuukin olevan sitä “tavallista elämää” niin siitä huolimatta tuntuu hyvältä kun kerrotaan miten ne päivät täyttyvät ja kuluvat raittiina, mitä touhutaan, miten menee. Koska tätä toista humppaa kuulee ihan liikaa, tahtomattaan. En jaksaisi, enkä haluaisi kuulla, esim töissä, joka viikonlopun jälkeen jonkun “hauskoja alkoholin huuruisia kännisekoiluja” , aina ei edes hymyilytä. (Aika tiukkapipo minusta on tullut no, ehkä sekin on kehitysvaihe, tässä toisella vuodella)

@Historia

Tai no, töissä huomaa punakoita naamoja. Äkeyttä joissain henkilöissä. Turpeita silmänalusia.

Vertaistuellista kuulla, että sinäkin, edelleenkin, huomaat… Minäkin “huomaan” “huomioin” “laitan merkille” alkoholin ja alkoholin käyttöön liittyviä asioita, varsinkin negatiivisia ja olen vähän odotellut milloin se lakkaa. En haluaisi/jaksaisi uhrata alkoholille ajatustakaan, en penninjeniä. Sitä odotellessa.

@Historia

jestas, ihan kuin olisin ollut pikkupoika taas. Elämä on vähän sellaista, että ei oikein malta nukkua kovin pitkään. On niin paljon kaikkea kiinnostavaa.

Tämä on upeaa, suhtautua elämään iloisena seikkailuna, jossa on niin paljon jännää koettavaa, että ei malttaisi nukkuakaan! Ah, ja ne elämään palautuneet haaveet, kyky haaveilla. Sitä ei juopotellessa ollut. Nyt osaan taas haaveilla ja minulla on resursseja, kykyä, halua myös toteuttaa niitä.

Vielä kerran, kiva kun kirjoitit ja toivottelen Sinulle kaikkea hyvää

Niinkuin meille kaikille

[Tämiss]

Voi miten ihana kirjoitus. Noi saan olla kaikkea noita, mitä kirjoitit.

En tiedä onko se luvallista, mutta otin kuvakaappauksen, luen vielä uudelleen ehkä montakin kertaa.

Kiitos​ Tulee usein syyteltyä itseään liiankin ankarasti kaikista pimahtamisista ym. Täytys vaan päästää irti ja jatkaa.

[Historia]

Jatkan vielä hieman. On metkaa miten vanha kunnon temperamenttini on tullut takaisin. Hermo menee aika usein ja kirosanat lentelee, mutta jotenkin kummasti hermojen meneminen ei ole sellaista juopuneen tai kuivahumalaisen kiukuttelua vaan jotenkin aidompaa ja oikeampaa. Hermot ei mene siksi, että on paha olla tai siksi, että kaikki on muiden syytä, vaan siksi, että ne saa mennä jos on mennäkseen. Eikä hermostuminen hävetä. Oikeastaan se jopa naurattaa.

Ennen pidättelin, mutisin, äänettömästi syytin vaikka ja mitä ja aina oli muiden syytä (esim. Valtion, sään, päivän, flunssan, huonojen unien, naapurin You name It) kaikki. Alistuin myös ja nielin paljon, ettei kukaan vaan huomaisi salaisuutta. Jotenkin kaikki vääristyi.

Nyt ei mikään ole kenenkään syytä sinällään ja keskityn asioihin, jotka voin oikeasti muuttaa. En voi muuttaa hallitusta, mutta voin muuttaa omaa suhtautumista siihen: jättää sen huomiotta ja tehdä kivoja juttuja. Jne.

Yksi tärkeä juttu on myös unohtaminen. Kun unohtaa tavan, voi jotain muuttua. Kun unohtaa vanhan tavan “pitää hauskaa” voi löytää uuden tavan. Lisäksi pitää muistaa, että vanhaan ei kannata verrata. Mikään ei ole maailmassa kuten oli vaikka 6 vuotta sitten. Maailma muuttuu, minunkin pitää muuttua siinä mukana. Kaikkea ei voi saada, joten kaikkea on turha tavoitella. Sitä paitsi: historian hyvät hetken hetket alkoholin kanssa saattavat olla keksittyjä. Todennäköisesti ne hetket eivät edes olleet hyviä. Ainakaan pitkään aikaan. Ihmisillä on joku kumma tapa luoda historiaansa, luulen.

Luopumisesta puhutaan myös paljon. Luopumisen taito on yksi tärkeimpiä taitoja. Luopua voi esimerkiksi jääräpäisyydestään. Kävin joku vuosi sitten neljä kertaa terapiassa. Vähäinen määrä, mutta se auttoi. Sain mentyä sinne, koska onnistuin unohtamaan jääräpäisyyteni. Siellä aukeni huimasti asioita ja sain kiinni rehellisyyden langoista. Suosittelen kaikille. Hinta on jotain 70-100 kerta. Onko paljon? Monen päivän juomat? Sinun ei varmasti tarvitse edes puhua juomisestasi. Puhut vaan vaikka pahasta olosta. Toisella kertaa saatat myös puhua vapaammin. Puheen avulla saatat onnistua jäsentämään omia ajatuksiasi myös itsellesi. Terapeutin voi varata kätevästi netistä. Ja vaikka naapurikaupungista.

Täytyy vielä sanoa se, että vaikka huomaan kuinka jotkut saattavat viettää liikaa kosteita iltoja, huomaan myös sen, kuinka vähän ihmiset oikeastaan juovat. On ihmisiä, jotka saattavat olla kolmeen yöllä baarissa ja juoda illan aikana neljä juomaa. tai vain yhden. On myös ihmisiä, jotka juovat jouluaterialla kaksi lasia viiniä. On myös ihmisiä, jotka juovat arkisaunassa yhden tai jopa alkoholittoman yhden. Ennen luulin (tai uskottelin), että kaikki muutkin juovat tosi paljon. Olin jopa vilpittömästi huolissani joidenkin tuttujen juomisesta. Nyt en enää ole. Juovan ihmisen totuus on todella harhainen.

[kaaosteoria66]

Tämä oli ihana kirjoitus! Kiitos, kun tulit jakamaan ajatuksiasi pitkän ajan jälkeen. Valoi uskoa!

[Hiiri]

No mutta tervehdys sinulle, Historia! Ihanaa, kun palasit kertomaan kuulumisia. Ja toki sitäkin parempaa, että ne ovat noin mahtavia. Me tehtiin se! Ei unohdeta sitä, eikä sitäkään, ettei paluuta ole. Hiton hyvä niin.

@Historia

Käytön lopettamisen kanssa tuskaileville: kannattaa tehdä kaikki että päätös pysyy.

Tämä.

Minullakin on ihan samat kokemukset elämän ihan uudesta mielekkyydestä ja toteutuneista haaveista.

Kaikkea hyvää ja parasta sinulle!

[Historia]

Tehtiin se! Tiedätkö, minulla on koko ajan sellainen tunne, että olen velkaa jollekin siitä että tein sen. Raitistumisesta saakka minuun on jäänyt halu auttaa muita. Omalla tavallani olenkin auttanut eri elämänalueilla. Enemmän olisin halunnut tänne kirjoitella, kun tiedän miten paljon anonyymi tuki voi auttaa. Olen kyllä käynyt lueskelemassa kirjoituksia täällä. On ollut kiva huomata että sinäkin kirjoitat. Kaikkea hyvää myös sinulle!

Kun muistelen positiivisia juttuja raitistumisesta, sen alkutaipaleesta, nousee yksi yli muiden: annoin itselleni mahdollisuuden syödä ihan niin kuin reippaalla kädellä. Luulen, että syöminen sai aikaan onnistumisen. Kun vatsa on täynnä, ei oikein edes tee mieli juoda. Vinkkinä siis lopettajille: syökää, syökää ja syökää. Kilot on pieni murhe ja lopulta jos siihen ottaa lenkkiä ja muuta harrastetta, niin ne kilotkin lähtee. Eli lopettaminen ei ole aina tuskaa. Mieti työpäivänä vaikka sitä pullaa ja pitsaa jonka meinaat hakea töiden jälkeen. Toki tuossa on vaarana, että addiktio muuttuu toiseen, mutta toisaalta juomisen lopettamisesta johtuva energia voi myös saada ihmisen liikkumaan. Tekemään vaikka polttopuita tai kävelemään kaupungin ympäri. Parin kuun juomarahoilla saa myös oivan pyörän, jolla saa kivat dopamiinit hyrräämään.

[Hiiri]

@Historia

Tiedätkö, minulla on koko ajan sellainen tunne, että olen velkaa jollekin siitä että tein sen.

Minulla on sama juttu. Se näkyy sekä haluna auttaa muita, että kummallisina ajatuskulkuina siitä, miten en olisi saanut onnistua, tein sen väärin, en ollut oikea riippuvainen jne. Aina jotenkin mitättömämpi, huonompi ja nolompi kuin ne sadat ja tuhannet, jotka eivät pääse alkoholista eroon. Eihän tässä nyt ylpistyä sentään saa. Ihan kuin se olisi jotenkin keneltäkään pois. Ainakin täytyy tosiaan auttaa muita kaikin keinoin. Ja onhan tämä tosiaankin kokemus, mitä kannattaa jakaa, jos niin haluaa ja joku muu voisi siitä hyötyä. Mutta mikään pakko se ei tietenkään ole. Ihan yhtä hyväksyttävää on keskittyä ihan kaikkeen muuhun. Vaikka vain itseensä ja läheisiinsä. Sen verran olemme aikaa hukanneet, että kyllä me saamme ihan puhtaalla omatunnolla valita mihin uuden elämämme käytämme.

Silti, kyllä minullakin on välillä huono omatunto siitäkin, etten enää käy täällä aktiivisesti. Ikään kuin olisin ghostannut ystäväni. Mutta se kertoo vain siitä, miten tärkeä kanava tämä on ollut. Nyt siitä saavat nauttia aina uudet ja taas uudet, jotka otetaan ilokseni edelleenkin aina tosi lämpimästi vastaan. Hyvä vain, että porukka vaihtuu eikä pääse syntymään kummempia klikkejä ja kuppikuntia, koska sitäkin väistämättä tapahtuu pidemmän päälle, eikä siinä ole mitään positiivista kokonaisuuden kannalta. Lisäksi täällä yleensä ollaan raittiuden alkuvaiheessa ihan syystä. Silloin ainakin itse kaipasin eniten noin suunnilleen samassa vaiheessa olevien onnistujien kokemuksia ja tsemppiä. Vuosia raittiina olleiden jutut olivat vielä turhan kaukana omasta elämästä. Vaikka paikkansa niilläkin, totta kai.

@Historia

Kun muistelen positiivisia juttuja raitistumisesta, sen alkutaipaleesta, nousee yksi yli muiden: annoin itselleni mahdollisuuden syödä ihan niin kuin reippaalla kädellä.

Minulla oli ihan sama juttu. Join myös järkyttävät määrät vissyä. Silloin oli heti tyhjä olo, jos kädessä ei ollut juomaa. Nykyään se on ihan normaalia. Asioita tehdään pääosin ilman että vieressä on lasi, tölkki tai pullo. Ja se on ihanaa!

Kyllä minä vieläkin palkitsen itseäni herkuilla, mutta se on ihan luonnostaan asettunut järkevämpiin uomiin. Alussa vedin ihan kaikkea surutta mitä mieli teki, mutta ei se jäänyt päälle kuten alkoholiriippuvuus. Joillakin se varmaankin voi jäädäkin, mutta se on sitten eri muutos, minkä voi aivan hyvin tehdä tuonnempana.

Olen aika paljon arkiliikkunut aina, mutta nykyään minulla on jopa ihan oikea liikuntaharrastus. Sellainen, mitä en ole harrastanut koskaan aiemmin. Enkä todellakaan olisi viisi vuotta sitten uskonut koskaan edes kokeilevani. Nyt olen innostunut ja treenaan ihan ohjatusti. Välillä hakkaan päätäni seinään tosi turhautuneena, kunnes taas onnistun paremmin. Ennen olisin varmaan luovuttanut paljon herkemmin. Nykyään turhautuminen saa luonnollisemmin jatkokseen sisuuntumisen.

Sitä se aivojen kuntoutuminen teettää, se on ihmeellistä!

[Historia]

Minun täytyy sanoa, etten ymmärtä ajatusta, että alkoholisti ei halua apua ja että toinen ei voi auttaa mikäli juova ihminen ei oikeasti halua lopettaa.

1. Minusta melkein kaikki juovat haluavat lopettaa

2. Hän haluaa, että joku auttaa

3. Alkoholismi on sairaus. Sitä pitää hoitaa samalla mentaliteetilla kuin vaikka syöpää.

Kuitenkin, alkoholistia ei pidä auttaa oman terveytensä kustannuksella. Alkoholistia auttaa parhaiten potkimalla se pois suhteesta, potkimalla se pois elämästä. Mutta sanomalla, että kaikella rakkaudella, viina vie sinua ja ettei kestä sitä eikä sitä, mitä se tekee kaikelle.

Sairauden luonne on kuitenkin niin monimutkainen, että ulkopuolelta katsottuna näyttää siltä, ettei ihminen halua apua.

Ihminen saattaa uskoa itsekin, ettei halua apua, tai ainakin hän valehtelee ympäristölleen niin, koska totuuden kohtaaminen, eli se, että on menettänyt elämänsä hallinnan, tuntuu liian hurjalta. Avun vastaanottaminen vaatisi sen myöntämistä, että on ongelma, ja sitä häpeä yrittää estää viimeiseen asti. Maailma on täyttä ihan saa***** kovia tyyppejä, jotka ovat pullon orjia. Se siitä kovuudesta. Siinä vikisee jokainen.

Vaikka alkoholisti järjellä ajateltuna haluaisi lopettaa, riippuvuus luo aivoihin pakonomaisen tarpeen juoda. Miksi? Alkoholismi on sairaus.

Lause “ei voi auttaa, ellei toinen halua apua”, on toisaalta myös hyvä lause. Se suojelee läheisiä, alkoholistin lähipiiriä. Paradoksaalisesti jos läheinen ottaa lauseesta vaarin ja potkaisee juojan elämästään, tulee tätä myös auttaneeksi. Se voi tajuta lopettaa, tai sitten se syöksyy entistä nopeammin pohjalle, jossa on jo pakko valita elämä tai kuolema.

Alkoholismiin ei auta lupaukset, kuun asennot, jumalat, chakrat tai vapaa tahto. Kun myöntää ongelmansa, voi alkaa toipuminen. Toipumisessa auttaa sairaanhoito. Diagnoosi - hoitosuunnitelma - toimenpiteet - toipuminen.

Tosin täytyy sanoa kuitenkin, että ei keinoilla ole väliä, kunhan ei juo. Eli jos yllä mainitut auttaa, niin hyvä ja se on tottakai ok.

Se kanssa pitää sanoa, että jos vähänkään ajattelet juovasi liikaa, niin 100 % todennäköisyydellä juot jo aivan liikaa. Ei siitä viinasta oikeasti saa mitään positiivista elämään.

[Teme70]

Minun ajatukseni on, että alkoholiriippuvainen haluaa aika pitkään juoda. Riippuvuuden pahetessa tulee se vaihe, kun hän haluaisi juoda niin, että sen pystyisi vielä hallitsemaan. Sitten tulee se hetki, kun hän tajuaa menettäneensä hallinnan, haluaisi lopettaa mutta ei pysty.

Jotenkin näin koen oman polkuni menneen. Ja ehkä tuossa välivaiheessa mietin ekan kerran sitä, että tarvitsenkohan apua. Mutta siihen nöyrtymiseen vaadittiin se, että tajusin täysin menettäneeni vallan elämässäni alkoholille.

Olen ehdottomasti samaa mieltä, että alkoholiriippuvuus on sairaus. Krooninen sairaus, joka ei parane, mutta jota voi hoitaa. Saada sairaus remissioon, olla juomatta.

@Historia

jos vähänkään ajattelet juovasi liikaa, niin 100 % todennäköisyydellä juot jo aivan liikaa.

Tuo on tosi osuvasti sanottu. Aivan samaa mieltä.

[Historia]

Siinä on kyllä sitä klassista että haluaa sekä syödä kakun että säästää kakun. Haluaa juoda normaalisti vaikka ei voi juoda normaalisti. Todennäköisesti jokaisen alkoholistin normaalisti on myös hyvin vääristynyt normaali. Viikonloppu känni ei esim. ole normaalia. Yksi saunaolut on. Pari olutta joka ilta ei ole normaalia. Saati sitten viinipullo illassa. Jännä juttu miten sitä alkoholismin edetessä eri asiat normalisoitui. Täysin hullut asiat. Hiljalleen alkanut huomaamaan noita vääristymiä tosi paljon.

[Teme70]

Normaali määrittyy suhteessa ympäristöön. Oikeastaan mikä tahansa määrä juomista tuntuu normaalilta, jos muut ympärillä vetävät kunnolla. Siksi porukan alkoholisoitunein ylensä on se kärkiryyppääjä, joka koittaa saada muut juomaan, että oma juominen tuntuisi suunnilleen normaalilta.

Edelleenkin hävettää miettiä niitä lukuisia kertoja kun itse olin sellainen, vielä työporukassa ja esimiesasemassa. Hyvä ettei koko tiimi ihan juoppoutunut.

Jos porukassa muut vetävät kaksi viinipulloa illassa, niin yhden pullon juoja tuntuu raitistelijalta.