Oletko vielä tekemisissä ryyppykavereidesi kanssa?

?

  • Usein
  • Satunnaisesti
  • En ollenkaan

0 voters

Niin mitenkä on? Itseäni on häirinnyt tämä asia todella paljon. Mulla koko sosiaalinen elämä oli juodessa siellä, missä oli pullokin. Juominen kun loppui, niin loppui myös sosiaalinen elämäkin. No AA:ssa tietysti sitä näkee ihmisiä ja voi jutella ihan mistä vain. Ja harrastuksienkin kautta näkee ihmisiä, mutta silti tuntuu että jotain puuttuu. Tämä on mulle ollut raittiina ollessa todella vaikea pala. Juoma-aikana olin sosiaalisesti ulospäinsuuntautunut ja se toi paljon kavereita. Ja yht’äkkiä, PAM se kaikki oli poissa. Totta kai niistä suurin osa oli vain niitä ryyppykavereita, eikä siinä ollut mitään todellista. Mutta silti, se alku oli helvetin vaikeaa.

Vaikka tämä elämä tälläisenaan voittaa sen entisen ihan jokaikisellä osa-alueella, niin silti ei sitä käy kieltäminen että ryypätessä oli tältä osin helpompaa. Ehkä tästä tuleekin nyt vain jonkinlaista oman tuskansa purkamista, vailla mitään varsinaista punaista lankaa, mutta olkoot. :mrgreen:

Tiedän, että nyt raittiina ollessa olen miellyttävämpää seuraa ja minuun voi luottaa. Silti tuntuu joskus yksinäiseltä. No, mulla on kuitenkin usko että tämäkin on niitä asioita jotka menevät ohi. Yksinäisyyttä on nykyään paljon helpompi sietää, kuin ennen. Minua johdatetaan sillonkin, kun en sitä itse ymmärrä.

Toisaalta olen jopa tuntenut huonoa omaatuntoa siitä, että tulee todella harvoin nähtyä noita juoma-aikaisia kavereita. Ensimmäisen raittiin vuoden aikana minun ja heidän väliin syntyi selvä pesäero, joka on pysynyt sellaisenaan. Sieltä tuli kaikenlaista tyrkyttämistä ja ihmettelyä. Tässä painaa se, että minä en ilman heitä olisi ikinä raitistunut, mutta sitten toisessa päässä köyttä vetää se, että minulla on sellainen intuitiivinen tunne, että siitä porukasta vielä moni tulee joutumaan viinan kanssa vaikeuksiin. Sen verran railakkaasti sitä näyttää menevän. He eivät ole mitään rapajuoppoja, vaan kaikki käyvät töissä. Niin tunnen jotenkin toisaalta huolta ja toisaalta syyllisyyttä siitä, että minä olen nyt raittiina, mutta he joutuvat vielä juomaan. Siis sen takia, että heidän suorat sanat aikanaan pelastivat minut, mutta he itse juovat.

Niin, oliko mulla sitten heidän kanssaan juurikaan mitään yhteistä lopulta? Osan kanssa olen pyörinyt pienestä lapsesta asti, mutta minkäs sille teet jos viina vie. On vaikeaa olla tällä tavalla välissä roikkuja. Toisaalta mua loukkasi ihan helvetisti se, että vuoden raittiuden jälkeen vieläkin mua houkuteltiin juomaan. Nyt sitä ei tosin ole tullut enää pitkään aikaan.

Moi ikzu. Itselläni ei ole enää yhtään ainutta ryyppykaveria ympärilläni. Ollut enää moneen vuoteen. Viimeiseen katkesi välit klinikalle v. 2008 mennessäni. Olin pari kerta vielä satunnaisesti hänen kanssaan tekemisissä, mutta mitään yhteistä ei enää löytynyt. Tai rehellisesti sanottuna mitään järkevää ei oikeastaan ja oikeasti ikinä ollutkaan. Tyyppi asui naapuritalossa ja pihaan tuli aika usein ambulanssi. Kunnes kesäkuussa sitten vei vain yhteen suuntaan. Se siitä.
Muita tyyppejä menneisyydestä ei myöskään näy. Aivan yksinkertaisesta syystä. Ovat kaikki maan alla. Viimeisten neljän vuoden aikana tiedän viisi tapausta. Aika masentavaa, mutta ei millään lailla minun aikaansaamaani. Turhaan otat paineita toisten teoista. Päinvastoin. Jos sinun positiivinen esimerkkisi ei riitä rohkaisemaan tyyppejä yrittämään samaa, käännä selkäsi nopeasti. Jokainen on oman onnensa seppä. Raaka rajaus on meille elintärkeää. Nimim. “Väki vähenee, pidot paranee”. :mrgreen:

Olen joo mutta harvoin.

Tai muutaman kanssa suht koht usein, koska olen niiden kanssa samassa bändissä. :unamused: :laughing:

Tosin bändihommeli näyttää nuivahtaneen sellaseksi treenit kerran kuussa ja keikkoja 3 - 4 vuodessa tyylin nyhertämiseksi, vaikka alku oli tosi lupaava viime vuoden vaihteessa.

Ne kaverit joiden kanssa tuli harrasteltua pelkkää kupittelua, ovat etääntyneet silleen ettei niitä tule nähtyä kuin ohimennen sattumalta.
Facebook -kavereina he ovat pysyneet, mutta yhteisiä juttuja on nykysin aika vähän.

Yhden kanssa olen tekemisissä melkein viikoittain. Siitä syystä että olemme ensisijaisesti lapsuudenystäviä, ja toissijaisesti ryyppykavereita. Hän ryyppää edelleen suurkuluttajatyyppisesti ja humalahakuisesti, ja silloin minä en ole enää kuvioissa, mutta muuten voimme juoda teetä ja käydä kirppareilla ihan kuten viimeiset 30 vuotta olemme tehneet:-)

Hän olikin se paras ryyppykaveri. Sitten ne muut, jotka olivat kuvioissa vain ja ainostaan siitä syytä että meille maistui viina, niin niiden kanssa en ole enää tekemisissä, ovat vain jääneet…kun en enää käy baareissa niin ei kukaan sinne pyytele.

Tosi harvoin ja sekin suurimmaksi osaksi tapahtuu puhelimen välityksellä. Ei meillä muutenkaan ole paljon yhteistä ollut kuin ryyppääminen ja nyt kun en juo, niin yhteydenpidon varmasti kuihtuu olemattomiin tai loppuu kokonaan.

En todellakaan ole. Siinä porukassa meinasin kuolla ja vielä ittestäni sen verran tykkääväni valitsin toisin 2006-08.
Ehkä jostain marttåjen viininlipittelypiireistä voi saada elinkautisia tosikavereita, mutta kun kamusi on narkkareita, sekakäyttäjiä, linnakundeja ja psykopaatteja, syntyjään sekopäitä ja varkaita sekä tyyppejä, jotka murhauttavat rahasta, niin on tehtävä valinta. Niissä piireissä ei ollut mitään tulevaisuutta, vain hoitorumbaa ja paheneva riippuvuus, linna ja hauta.

Muutenkaan en ymmärrä miks pitäis kusipäitten kans hengata tai tyyppien, jotka päihteilee päivittäin,
kun oma tavoite on eri suuntainen ja raitis elämä. Ehkä on mukava mollata joitain kaljaputelitissuttelijoita ja tuntea ylemmyyttä ? Kaksi eri maailmaan, eikä ne taivu silleen nätisti limittäin.

Ero entiseen osaltani tapahtui lopullisesti 5 vuotta sitten, enkä aio palata ikinä sellaseen elämäntyyliin,
en ees retkahtaneena siihen sortunut. Mun ceississä vain fyysisesti irti on riittävästi, henkinen delautus
ja tyhjä uus mahonkipöytä, jolla pelaan tänäänkin.

Joo. Osan kanssa olen ja osan kanssa en. Monet juomakavereistani kun ovat ihan tavallista sakkia ja hyviä ystäviäni tai siis kaksi hyvää ystävääni. Sitten on ne porukat, joissa pyörin omilla retkilläni ja heitä en kaipaile sen kummemmin. Huh.

Hei ja kiitos näistä sanoista, saivat todella ajattelemaan. Niihin kavereihin on syntynyt syvä tunneside, kun tosiaan osan on tuntenut 20 vuotta. Irtipäästäminen on ollut vaikeaa. Tosiaan sillä toisten juomisen pohtimisella ei saavuta mitään ja se pitää vain raa’asti hylätä.

Siis itsestänihän saan vain tässäkin taas löytää syyn. En ole itselleni antanut lupaa keskittyä vain omaan elämääni. Tupataan olemaan maailmanmestareita pohtimaan muiden ongelmia, vaikka oma pesä on tärkein ja usein vielä täysin unohtunut sekä pahiten sekaisin.

Ne joiden kanssa olen edelleen tekemisissä, vaikka juovatkin, niin ovat olleet ystäviä ennen ryyppäämistäkin. En tosin viihdy heidän kanssaan, mikäli juovat. Selvinpäin on mukavampaa ja keskustelukin sujuu paremmin.

Menen kertomaan ja todistamaan Jeesuksesta niille joiden kanssa ennen dokasin…Nehän parhaiten sen muutoksen voivat nähdä… ja se myös vaikuttaa heihin, paljon enemmän kuin johonkin randomtyyppiin…
ne jotka näkivät mut säälittävänä vapisevana dokuna ennen, näkevät nyt täynnä Rauhaa olevan Jeesuksen Seuraajan… siinä alkaa helposti moni heistä kiinnostua… :sunglasses:

Joo mä oon pakosta tekemisissä, kun join itseni kanssa. Porukassa en juurikaan juonut, yksin salaa itseltänikin ja muilta, tai ainakin usein niin halusin kuvitella.
Mut joo, oon oppinut sietämään ryyppykaveriani, vähän halveksin sitä joskus, häpeän silloin tällöin vieläkin sen tekemisiä, joskus ajattelen sitä kyllä myötätunnollakin. On se ollut aika kovilla.
Ehkä opin jopa pitämään siitä joskus.

Miksen olisi?
Kavereitahan ne kuitenkin olivat ja ovat.
Paitsi tietysti satunnaiset kapakkatuttavuudet, ne jäivät automaattisesti pois kun ei minulla ole mitään järkevää syytä ollut kapakoissa poiketa.

No, ryyppäämisen merkeissä sitten ei ole tapailtu, ei edes heidän ryyppäämisensä, kun ei kiinnosta siinä mukana olla.

Samoja ihmisiä ne ovat, ja osa ihan mukavia, vaikka juovatkin, kuka milläkin tavalla.

Mutta, sen olen huomannut että aika moni kavereista on myös irtaantunut alkoholista, moni lopettanut kokonaan ja moni vähentänyt niin ettei siinä enää ole kysymys kuin jossain juhlissa ottamisesta. Kai siihen sitten väsyivät muutkin kuin minä… ikä tekee varmasti tehtävänsä.

Ja toinen huomio, muutama kaveri jotka edelleen ottavat, ilmestyvät aina välillä joko jotain touhuamaan kanssani, muuten vain poikkeamaan tai soittelevat aina silloin kun kaipaavat ottamisen sijaan jotain selväpäistä tekemistä… ja ovat kai huomanneet että minä nyt olen aina selvänä ja useimmiten myös valmis kaikenlaiseen harrastamiseen.

Ja kyllä, asiaan liittyvä kolmas pointti; liian paljon on minultakin kuollut samanikäisiä kavereita asioihin joilla on todennäköinen yhteys elämäntapoihin.

Nykyisin sitten uusia kavereita kun ilmestyy, niin suurempi osa on vähän tai ei lainkaan alkoholia käyttäviä, johtuen sitten taas omista ympyröistäni.

Kyllä lähes kaikki alkoa yhtään enempi/ongelmallisesti juovat kaverit/ystävät ovat jääneet pois kuvioista. Kannabiksen tai muutaman muun luonnonpsykedeelin käyttäjiä on vielä lähipiirissä, mutta he ovatkin sitten asia erikseen.

Yksinkertaisesti en jotenkin jaksa sietää enään huonoa tai ylipäätään negatiivista käyttäytymistä päihtyneenä seurassani.

Olen ilokseni alkanut havaitsemaan, että tunnesiteet tuonne alkavat katkeamaan. Syyllisyys ja ennen kaikkea syyttäminen toisten “hylkäämisestä” alkaa haalenemaan. Olin varmaankin aika selkeästi riippuvainenkin noista ihmisistä.

Olen huomannut, että se sairaus on tavallaan valinnut ihmisetkin ympärilleni. Vaikken nyt missään spurgujengeissä ikinä pyörinytkään, niin silti paljolti kaveripiirini koostui vastaavanlaisista haavoitetuista sieluista kuin itsekin.

Tärkeintä on oma hyvinvointini ja itseni hoitaminen. Se menee yli sen päihderiippuvuuden, sekä siellä pyörivien ihmisten.

Poimin tämän lauseesi, vaikka toki etäisyyden ottaminen ja pitäminen vanhaan porukkaan on oleellisen tärkeää onnistumiselle.
Heitän oman näkökulmani päihderiippuvuuteeni. Mikään, toistan, ei mikään mene päihderiippuvuuteni yli! Se on määrittelevä ja rajoittava tekijä elämässäni. Jos olisin vaikkapa osakeyhtiö Andante OY niin yhtiön toimintatarkoitus olisi raittiuden ylläpitäminen. Siitä johdatellaan ja muotoillaan tavoitteet ja toimenpiteet. Tavoitteena hyvinvointi ja tyytyväisyys. Saitko kiinni? :smiley:

Joo sain uskoakseni :mrgreen: Oli ehkä vähän tökerösti muotoiltu tuo oma kirjoitukseni.

Hain tuolla sitä, että meidän pitää kuunnella sitä omaa sisäistä ääntämme ja ruveta elämään sille. Itse olen varmasti siitä raittiista päivästä 1 lukien elänyt tietämättäni tuolle äänelle. Se sairaus kun taas kertoo meille, että tuo ääni pitää painaa kaikin mahdollisin tavoin alas, jonka jälkeen eläminen kohdistetaan toisten ihmisen tarpeiden tyydyttämiseen.

Eräs ystäväni sanoi hyvin, että ei tästä tarvitse mitään näennäistiedettä ruveta kuitenkaan tekemään. Yksinkertaisuus on valttia, suht yksinkertaiselle ihmiselle.

Päihderiippuvuushan nimenomaan on rajoittava, sitova ja elämää kuihduttava asia. Kun taas raittiutta voisi kuvata yhdellä sanalla: Vapaus.

Vastasin “satunnaisesti”, koska en ole sitä useammin tekemisissä kenenkään kanssa. Paitsi nyt tietenkin aviomieheni, hänen kanssaan en tosin paljoa juonut. Tai siis no, minä kyllä join hänen seurassaan, mutta hän ei juonut. Muutenkin jäin miettimään tuota kysymystä joksikin aikaa… Mulla kun ei nimittäin oikeastaan ole koskaan ollut mitään tiettyä ryyppyporukkaa. Nuorempana bileissä oli kaikenlaista sakkia, samoin baarissa porukka vaihtui. Loput ajat ryyppäsinkin yksin yöllä koneen äärellä.

Bileaikojen aikaiset ystäväni ovat pysyneet ystävinäni, siis ne, joita ehkä ryyppykavereiksenikin saattaisin sanoa. Elämä vain on muuttunut monella niin, että juominen on vähentynyt heillä kaikilla. Suurimpana syynä tietysti siihen on lapset. Pitkäaikaisin naispuolinen ystäväni on neljän lapsen äiti, tissuttelee ilmeisesti jonkin verran ja joskus bileitäkin pitävät, mutta meno on rauhoittunut (verrattuna niihin vuosiin, kun hänelle ei ollut nautittavalla aineellakaan mitään väliä…).

Toisen pidempiaikaisen ystäväni kanssa meni ystävyys joksikin aikaa katkolle ja syynä oli nimenomaan alkoholi. He bilettivät uuden miehensä kanssa, kuin viimeistä päivää ja minä tulin alkuraittiuteni huumassa olleeksi hieman liian kovasanainen. Asia painoi minua niin, että laitoin hänelle viestiä ja selvitimme asian, otimme toisemme taas fb-kamuiksikin. Nyt sitten reilu kuukausi sitten hänkin sai lapsen ja kävimme viikonloppuna tapaamassa tätä uutta perhettä, näin ystävääni ensimmäistä kertaa noin puoleentoista vuoteen! Täytyy sanoa, että jännitti ihan sikana, mutta turhaan. Oli tosi mukavaa jutustella ja vielä mukavampaa oli aistia se ihanan lämmin perheen tuntu ja tunnelma, joka heillä vallitsi. Poissa oli juoma-aikojen levottomuus sieltäkin! En tosin kuvittelekaan, että he olisivat lopettamassa, mutta vähennyskin on jo iso plussa entiseen verrattuna.

Loppupäätelmänä voisin sanoa, että suhteeni “ryyppykavereihini” on pysynyt samanlaisena kuin ennenkin, vain se yhdessä juominen puuttuu. Ja näinpä oikeastaan on muussakin elämässäni.

Kyllä. Minulla ei ole ollut kaveripiiriä pitkään aikaan, olen elänyt ns. laput silmillä -käynyt töissä, tullut kotiin, tehnyt pakolliset kotityöt ja alkanut odottamaan illan tarjoilua. Minulla on hankalaa, koska juomme yhdessä ja minulla ei ole muuta elämää. Avioliitto on vielä ystävyyttäkin vahvempi sidos ja meillä erityisesti, koska koen rakastavani miestäni ja perhettäni. Tuttavapiirissä pariskunnat eroilevat pienimmistäkin syistä -viimeksi eilen mietin, muuttaisiko ero minussa ja käytöksessäni kuitenkaan mitään? Ehkä, jos totaalisesti vaihtaisin paikkakuntaakin -mutta kuka haluaa eroon lapsistaan?
Muutos on vain aloitettava ja jos täällä on samanlaisessa tilanteessa raitistuneita, vinkit otetaan ilolla vastaan.

Olen tietysti, ei minulla koskaan ole ollutkaan mitään ryyppykavereita - vain kavereita. Esim. vaimo.

Ongelmallisin juominen on tapahtunut aina yksin.

En ole missään tekemisissä entisten ryyppykavereiden kanssa. Karsin nämä kovalla kädellä mahdollisimman nopeasti pois ympäriltäni. Osa on myös haihtunut itsestään.
En myöskään hakeudu nykyisinkään juovaan seuraan. Enkä muuten sellaiseenkaan porukkaan jossa päihdeongelma on ainoa yhdistävä tekijä. OK, tuli liian laaja vastaus, mutta pls. ei vääntöä kerhoihin ainakaan tämän ripustuksen perusteella. :smiley: