Oletko addikti?

Mä joudun oleen tän päivän kolmella risolidilla 25 mg yhden vahvuus ja tekee mieli tappaa… noin kuvainnollisesti.
Voi v*ttu!

Olen. Kulkee perintönä. Ja tietysti omana heikkoutena. Ompa hienoa kun voi nyt sanoa noin kun on oikein todistettu, että addiktio on periytyvä sairaus. Mun addiktioni on vaan niin lällykamaa teihin muihin verrattuna, ettempä jaksa juuri muuta tähän raapustaa. Vituttaa se silti.
Addiktio sairautena on mulla sitä, että mulla on pakko olla jotain johon olla addikti. Muuten tuntuu tyhjältä ja kun on riippuvainen jostain tuntuu aika perseeltä. Ikuinen noidankehä, ei tätä päätä ole tarkoitettu elämään onnellista elämää, mä tajusin sen jo ennen kun pääsin potkuhousuista.

:question:

Moi, minun nimeni on Gabriel ja olen Addikti! :wink:

Nimenomaan! Ärsyttää sellaiset tapaukset, jotka valittavat vaikkapa että “Koska mun isä on alkkis niin kyllä mustakin semmonen tulee. Ei sille voi mitään.”

Addiktio ei periydy. Ainoastaan tavallista suurempi alttius addiktiolle voi periytyä (samoin kuin esim. alttius lihavuudelle). Mutta on ihan ihmisen omista päätöksistä kiinni, tuleeko hänestä addikti (tai lihava). Perinnöllisyyteen vetoaminen on vain oman vastuun pakoilemista.

No nussikaa pilkkua perkele, en mä nyt ihan tyhmä ole, eiköhän jokainen jolla on aivot päässä tajua, ettei alkkisten pennuista välttämättä tule alkkista. Toki se on alttius joka periytyy. Mun vanhemmat oli alkoholisteja, mutta mä en ole koskaan ollut koukussa viinaan, juon todella harvoin. Addikti olen silti, eri aineeseen vaan kun vanhemmat.
Lisäksi perin ainakin isältäni aikamoisen hermoperseilyn tai alttiuden siihen. Ei tartte ko väärän tikun mennä poikki niin kimpoilen seinille :unamused: noh…en sentään mäiski kenenkään päitä tiiliseinästä läpi, ehkä tässä on vielä jotakin pelastettavissa :laughing:

Vastuuta voi aina pakoilla johonkin. On geenit, on vanhemmat, on lapsuuden tapahtumat, on ystävien vaikutus, on yhteiskunnan paineet, on tietyt muut sairaudet… Syitä vetää löytyy, ja syitä olla addikti. Olemmehan addikteja monen muunkin asian suhteen - käyttäydymme alitajuisten voimien vietävänä. Itsensä näkeminen todellisia valintoja tekevänä ja niistä vastuun kantavana voi olla joskus vaan liian raskasta. Mutta jos siihen pystyy, niin elämä voisi olla aika paljon laadukkaampaa. Mutta tämähän on eksistentialismin perusongelma - onko meillä yleensä mahdollisuutta vapauteen? Filosofia antaa meille kovin ikävän kuvan ihmisestä… Pakko kai jotenkin kuitenkin uskoa, että pääsisi tästä pakkomielteestään eroon.

Meneekö ohi aiheen?
Oon ollu riippuvainen muutamasta asiasta mutta en todellakaan syytä geenejä. Syy siihen olin ihan minä itse ja myös niitten irti päästämisestä on ollut itsestäni kiinni. Sama se että kuulun niihin itsemurha “alttiisiin” en usko siihen koska en ole lähdössä minnekkään omasta johdosta nyt tai koskaan. Elän täällä niin kauan kuin elän.
Kaikki on omasta itsestä kiinni, kukaan muu ei ota sitä sun puolesta! Ei ne “perityvät” asiat siihen vaikuta.
Tarkotus ei ole loukata ketään, vain oman näkemyksen esille laittamista.
Ja anteeks jos meni OT:iksi

Olen, mut yrttäny vahentää, rauhottavii menee ihan riitävästi, vaik ei just nyt oo ees respaa niihin, ilman niit en ees uskalla lähtee lähikauppaan :blush:

:question:

olen.

toivottavasti en lopun elämääni sentäs.

No todellaki olen

Juu, olenhan minä. Aineet vaihtuu, mutta aina jokin on. Tällä kertaa ainoastaan resptillä saatua ja sen reseptin mukaisesti syön, mutta addikti silti.

Kyllä kyllä. Huoh Ylipainosilla on taipumus syyttää perintötekijöitään. Harvemmin päihdeaddiktoituneilla.
Olisin mieluumin lihava kuin päihderiippuvainen…

Mä en nyt tiedä miten asia on… Päihdeongelmainen olen kyllä, ehdottomasti. Benzoja pystyn vetään isoja määriä kerralla, enkä edes pidä itseäni silloin päihtyneenä, vaan “normaalina”. Toisaalta, mul on lekurin määräämänä nyt vain oxamin 45mg/d (ja sinähän pysyy joo…). Olen katkaissut yhteydet kaikkiin muihin tahoihin, hyvä minä!. Toisaalta tänään oli vain vähän bentsoja, mutta tein paljon asioita: maalasin, piirsin, hoidin normaaleja ihmisten asioita ja menen vielä tanssiinkin ensi viikolla, ja se kyllä totta vieköön sujuu paremmin ilman bentsoja. Kaikki mun viimevuotiset psyykkiset romahtelut ja totaaliset kilahdukset on liittyneet yliannostelua seuraavaan kaameeseen oloon. Mä h a l u a n selvitä. Silloin tarvitsee vaihtoehtoja. Olen kans melkoisen arka joten esim.sellaiseen työhän meno, mis ollaan toisten ihmisten kans tekemisis tuntuu tosi vaikealta. Olen kyl tehny muuta, vaik vähän.

Tiedän, että paljon pahemminkin voisi olla, mutta tämähän on minun tämänpäiväinen tilanteeni. Ennen oli huonommin…

N.A.:n kantahan ja A.A:n on se, että addiktio on hillittömyyttä k a i k e s s a… Mitä olette tästä mieltä :question:

addiktiot on omaa heikkoutta eikä kenenkään muun vika

Eihän sen kenenkään vika tarvi olla tai jonkun toisen syytä. Miksi etsiä syyllistä tällasissa asioissa? Ja ihmisissä on heikkoutta, onko se haukkumasana? Siis “heikkous”? KUN - ei siis jos - tästä selviää, voi ainakin ymmärtää (tarkoitan tietoa) enemmän. Ja miksei aikaisemminkin… Mä uskon, että jos jotenkin tajuaa syitä, taustoja, motiiveitakin, tuomitsemisen halu vähenee. Vai? On mulla paljon muita asioita, joihin mä suhtaudun hyvin jyrkästi, mutta aina joskus tulee se hetki, kun ajatttelen, että ehkä se ei olekaan näin. Ehkä “kyse” on jostain muusta, kuin mitä mä luulen. Se helpottaa…On monenlaista riippuvuutta ja addiktiota…

Emmä silti kaikkea meinaa hyväksyä, tai halua omaan elämääni. Se on mun asia…Ei suuremmasti liikuta tätä maailmaa. Mut jos mun elämä on paremmalla tolalla, enemmän omassa hallinnassa, mä voin keskittyä siihen ja ohittaa enemmän kurjia juttuja. Joo, meni vähän salaperäiseksi, sori. :blush:

Addiktio tai sairaalloinen riippuvuus on minusta kummallinen asia. Mä voin kuvitella, että mä voin syödä kymmenen päivän lääkkeet kahdes päiväs, eikä asia sitten vaikuttais mitään loppuina kahdeksana. Mä tein päätöksen ja pysyn siinä, että mä syön vain omat. Mä en jaksanu sitä sättäämistä ja v’*ttuilua ja loukkauksia muualta ostaessani… Mut mä en tajua, miks mä syön ne lääkkeet aina liian nopeasti. Eihän jostain perhanan oxaminista mitään kicksejä saa. Tai saa, mut sit niitä tarvitaan tosi paljon. Mä vaan napsin niitä. Se on joku pakkomielle, yksi niistä monista joista olen saanut nauttia koko pitkän ikäni. Mut kun kerran yksi vaikea pakko-.oire vain poistui, miksei tämä voisi…

Tarkotuksena olis käydä sit ensi viikosta alkaen 12 h tanssia viikossa. Parempi se on kuin joittenkin nappien napsiminen. Lääkärikin sano niin, ja kyllä lääkäri v ar p p i n a tieää kaiken. Vaikka määrä on liikaa. Pitää vaan syödä kunnolla… :unamused:

Kuten sanotaan: addiktio on sairaus, josta ei parane; se siirtyy… :confused:

Niin kauan kun ajatteluani hallitsee [size=85]more[/size], more, [size=150]more[/size], vastaus on: k y l l ä !

Tässä on robosilmän addikti. Laitan sen kyykkyyn, potkaisen sitä päähän, kaivan lusikalla silmämunat BUIS, ja hiekkapaperilla tasotan sen naaman (puukko-allu). Että on se olemassa, mutta sitä joutuu vähän kuri(s)taan välillä.

E:Ja suditetaan vähän sliksikumikrossipyörällä vielä tasotetun naaman päällä niin tuloo buenos aires. :sunglasses: