Olenko sekoamassa?

Olen aina ollut vähän juttujen keksijä ja valehdellut monesta pienestä asiasta elämäni aikana. Mitä vanhemmaksi tulen valheet kasvavat. Päätän aina, että nyt loppuu juttujen keksiminen, mutta ennen kun huomaankaan päästän suustani turhan valheen. Joskus jopa alan uskoa omiin valheisiini. Lisäksi olen aina ollut unissa puhuja ja selittänyt mitä ihmeellisempiä olemattomia juttuja unissani.

Nyt viimeisen päälle vuoden aikana usein kun olen humalassa minulta menee muisti, käyttäydyn agressiivisesti ja puhun ihan sekavia jotka eivät pidä paikkaansa tai liity elämän tilanteeseeni.

Viime viikolla lähdin kavereiden kanssa ulos, menetin musitini, olin heille sanonut meneväni näkemään kaveria kesken illan vieton (itse tästä mitään muistamatta ja tässä vaiheessa olen käyttäytynyt suht normaalisti). En muista mitään tästä eteenpäin, mutta seuraavan kerran olen poliisi laitoksella ja huudan poliisille. En ole tehnyt mitään rikollista mutta poliisi löytänyt minut makaamasta maasta ja koitti selvittää missä asun. Tämän jälkeen poliisi pistää minut taksiin mutta nousen kyydistä ja alan soitella eri paikkoihin missä minun laukkuni mahtaa sijaita vaikka se oli kaverilla koko ajan.

Eilen menin taas duuni kavereiden kanssa pareille duunin jälkeen. Aika monet parit tuli otettua ja tässä vaiheessa alkaa katkeilla muisti. Muistan että ostin erään miespuolisen kaverin kanssa viinipullon ravintolasta ja menimme hänen luokseen sitä juomaan. Muistan, että juttelimme syvällisiä mutta muistan myös valehdelleeni paljon, ihan vain keksin juttuja. Lopulta oli miehen vuoro avautua ja hän kertoi tappaneensa ihmisiä jäämättä kiinni ja liittyi jotenkin muka entiseen työhön. Sekosin, aloin itkemään ja seuraavaksi herään hänen sohvaltaan aamulla.

Tulin kotiin ja nyt en tiedä mikä on totta ja mikä ei. Pelkään hirveästi nähdä työkaverini huomen aamulla, vaikka sitten lähdenkin pitkälle lomalle Suomeen.

Ennen valheeni olivat pieniä ja enemmänkin liioittelevia, mutta nyt kun asun ulkomailla ja ihmiset eivät tunne minua pitkältä ajalta ovat jutut menneet ihan övereiksi. En vaan pysty lopettamaan.

Näitä känni sekoilujakin on ollut useampi. Sanoisin 6-8 kertaa, yhdellä kerralla hakkasin veljeni vaikken koskaan aikaisemmin ole ollut agressiivinen. Olen nyt 21 vuotias ja pari vuotta sitten tuli juotua aika useasti, mutta nykyään harvemmin. Osaksi koska pelkään, että mitä teen.

En uskalla puhua duunikaveri miehelle huomenna tuosta meidän keskustelusta, koska en ole 100% varma oliko se totta.

Olen miettinyt käytökseeni syitä ja olen olemaan todella huolissani itsestäni ja pelkään juomista. Olen gynologin kanssa tästä puhunut koska uskoin pitkään että kierukka pistää minut sekaisin kun juon, mutta kaikki lääkärit ovat sanoneet ettei se ole mahdollista. Lisäksi minulla on kasvain selkärangan vieressä. Se ei ole pahanlaatuinen (tästä ei 100% varmuutta koska näytteen otto ei onnistunut, mutta se on todella pieni) mutta olen miettinyt voisiko se pistään minut ainakin psyykkisesti koville vaikka olenkin pääli puolin asian kanssa sinut.

Lisäksi olen viime vuosina matkustellut paljon ja herään usein tunteeseen etten tiedä missä olen.

Lisäksi en aina tiedä olenko nähnyt unta vai olivatko tapahtumat totta.

Olenko sekoamassa? Mistä saan apua? Olen epätoivoinen…