Olenko juonut tarpeeksi?

Takana on pari kuukautta onnistunutta kohtuukäyttöä, eli selvinpäin arkisin ja myös osa viikonlopuista. Pääsiäinen sit menikin tissutteluksi. Oli mukavaa oluiden maistelua miehen kanssa, eikä tullu örvellyksiä tai krapuloita, mutta naamasta näkyy läträys ja olo on hiukka ahdistunut. Liikaa on siis mennyt.

Mun juomahistorian tuntien tästä olisi hyvä luisua alaspäin. Jospa siis kirjoittelisin tänne plinkkiin, ettei mun tarttis sitä alamäkeä mennä. Oon nostanu itteni semmoisesta kuopasta, ettei kauheasti enää kiinnosta se kuopan pohja.

Mun kai pitäisi kertoilla itestäni jotain, mutta oon huono aloittamaan. Ja kun aloitan, ei jutuista tule loppua. No, koitan pitää tän lyhyenä. (Hahah, not gonna happen! Romaani tulee!)

Oon kirjoitellut tänne aikaisemmin eri nimimerkillä, mutta unohtanut salasanan ja sen anonyymin meilin, jolla rekisteröidyin. No olkoon tämä nikki jonkin sortin uusi alku. Jos joku “vanha” foorumilainen mut tunnistaa, hihkaiskoon! :mrgreen:

Oon lätränny ongelmallisesti vuodesta 2005 eli yli kymmenen vuotta. Näihin vuosiin on mahtunut läträystä ja vähentelyä kaikissa muodoissaan. Tissuttelua kotona, bilettämistä baarissa, järjettömiä koomakännejä, putkia, sekakäyttöä (pilveä ja bentsoja), sivistynyttä kohtuukäyttöä, vähentämistä, kuivia kausia, raittiita jaksoja.

Mun alkoholin käyttö on ottanu notkahduksia pahempaan aina, kun mun elämässä on sattunut jotain, jota en ole kestänyt tai jos oon ollut tyytymätön mun elämäntilanteeseen. Rankan lapsuuden vuoksi (siitä joskus myöhemmin) en ole oppinut käsittelemään tunteita, varsinkaan negatiivisia sellaisia, joten oon turruttanut niitä alkoholilla.

Kesällä 2007 eräs traumaattinen kokemus laukaisi sen, että elin jatkuvassa pelossa ja olin muutenki masentunut. Tämä muutti muutenki runsaan juomisen järjettömäksi läträykseksi. Asiaa ei auttanut lääkärin määräämät bentsot. Yritin opiskella, mutta oliniian hajalla siihen. Opiskelijabileissä kyllä kävin.

Vuonna 2008 heräsin siihen, ettei oo ehkä ihan normaalia opiskelijan biletystä enää tämä. 2009 kirjauduin plinkkiin ja aloin vähentelemään. 2010 hyväksyin, että mun on pakko luopua opiskeluhaaveista.

2011 vihdoin pääsin traumasta yli sen verran, etten enää elänyt jatkuvassa pelossa. Siihen asti mä siis kirjaimellisesti pelkäsin joka päivä neljän vuoden ajan. Kohtuukäyttö sujui ok ja elämäntilanne parani uuden työn myötä. Aloin uskoa pystyväni kohtuukäyttöön.

Vuotta myöhemmin tyytymättömyys työhön ja parisuhteeseen ja siitä syntynyt katkeruus muutti kohtuukäytön tolkuttomaksi läträämiseksi. Tällä kertaa meno oli ihan järjetöntä. Rahoitin juomista pikavipeillä. Join melkein joka päivä. Halusin erota miehestä ja muuttaa omilleni, mutten pystynyt irrottautumaan. Yritin kai sitte juomalla työntää miestä pois. Ei lähteny, en ymmärrä miksei, tossa se vieläki on, eikö se perkele tajua omaa parastaan ja lähde jo. :unamused:

2013 keväällä jäi ekan (ja toistaiseksi viimeisen) kerran päälle putki, jota en pystynyt lopettamaan, vaikken halunnut enää juoda. Itkin ja join, koska pelkäsin vieroitusoireita.

Kärsin kauhut ja tärinät, ekaa kertaa tuli aito halu lopettaa juominen. Se oli mun pohja, olen siitä kiitollinen. Tulin takaisin plinkkiin ja siitä alkoi mun pisin raittius. Se kesti yli vuoden, 2013 keväästä about 2014 kesään. Vaikka siitä on otettu välillä takapakkia, raittiuden aikana sain elämästä kiinni, ja sen aikaiset fiilikset kantaa vielä tänäkin päivänä.

Sitten kävi niin, et vaikka olin raittiina, olin saanu elämäni riekaleiksi. Palkasta suurin osa meni velkojen makseluun ja voimat tilanteen salailuun. Elin taas jatkuvassa pelossa, tällä kertaa pelkäsin postiluukun kolahdusta. Voimat meni salailuun ja köyhyydessä kärvistelyyn, ja raittiuden ylläpito unohtui. Uskoin pystyväni kohtuukäyttöön. Noh se sujui miten sujui.

Pieni kipinä raittiudesta jäi kuitenkin. Mulla on välillä ollu juoppokausia ja välillä viikkojen, jopa kuukausien raitistelua. Selvinpäin on hyvä olla. Mikään ongelma ei ole niin suuri, etteikö sitä saisi juomalla pahemmaksi.

Elämä on helpottunut: enää ei tarvi salailla velkoja, oon saanut sellaisen maksujärjestelyn et palkasta jää jotain jopa käteen, ja viimeistään vuoden kuluttua on kaikki maksettu pois. Tämä on silkkaa luksusta siihen vuoteen verrattuna, kun ulosotto vei palkasta kolmanneksen ja sen lisäksi maksoin opintolainaa pois.

Juomisen vähentäminen ja parempi rahatilanne on tehnyt sen, että oon kehittynyt ammatillisesti ja nautin nykyään työstäni, jossa olen hyvä.

Olen opetellut huolehtimaan paremmin itsestäni ja kodistani. Olen lakannut jahtaamasta tunnehuippuja. Olen hidastanut elämää.

Tuntuu, että olen ehkä ansainnut tasaisen, rauhallisen, velattoman ja viinan vallasta vapaan elämän. Mun on hyvä olla näin, elää tylsää arkea, koska tiedän mitä helvettiä mun elämä voi pahimmillaan olla.

Tiedän myös, että jos tissuttelu palaa osaksi mun elämää, siitä voi taas lipsua järjettömän läträyksen puolelle, ja voin taas saada elämäni sietämättömään jamaan.

Siksi oon nyt taas plinkissä.

Oikeasti kuuluisin tuonne Lopettajien puolelle. Mun on paljon helpompi olla kokonaan juomatta, kuin harrastaa tätä alkoholistien Graalin maljaa eli onnistunutta kohtuukäyttöä. Haaveilen raittiudesta, mutta juomatonta viinaa on näköjään vielä sittenkin sen verran jäljellä, että parempi nyt alkuun olla täällä Vähentäjien joukossa ja katsoa, minne tieni vie.

Tän hetken tavoite: viikko juomatta.

Käytännössä siitä tulee varmaan kaksi viikkoa, kun en oo enää juuri arkisin ottanut - hyvä tapa, jota ylläpidän aikaisilla aamuherätyksillä. Ei tee mieli juoda, kun se sotkee unirytmin ja pilaa mun hiljaisen, yksinäisen kahvi- ja venyttelyhetken aamulla.

Noh. Tänään en juo. :mrgreen:

Kiitos, jos joku jaksoi lukea näin pitkälle. Tuntuipa hyvältä kirjoitella taas tänne.

hienoa että tulit takaisin!
paljon tsemppiä pyrkimyksiisi.

Sylvia, iso kiitos tsemppauksesta! Toivotan myös sulle hurjasti tsemppiä vakavan sairauden kanssa kamppailuun! Oon siis aikani kuluksi lueskellut ketjuja täällä, ja myös sinun ketjuusi olen eksynyt lueskelemaan. Sulla on loistoasenne, pidä se! :smiley:

Mulla on tapana listailla joka ilta asioita, joista olen kiitollinen. Miksikäs en listaisi niitä tännekin.

Tänään olen kiitollinen siitä, että olen saanut nauttia laiskasta, selväpäisestä maanantaista. Olen nauttinut puhtaasta, kauniista kodista ja herkullisesta sapuskasta, jota oon tälleen vapaapäivänä väsännyt ihan pitkän kaavan mukaan.

Tissuttelun jäljiltä pää on vähän sumuinen, aloitekyky puuttuu ja aamulla jopa ahdisti, mutta kyllä tää tästä. Menee muutama päivä, niin olen taas oma itseni. Olen kiitollinen siitä, että sain lopultakin aikaiseksi rekisteröityä uudelleen plinkkiin ja aloittaa oman ketjun, vaikka toisaalta tää kirjoittelu vähän ahdistaakin.

  1. päivä putkea takana. Siis tipatonta sellaista. :smiley:

Mun elämä on viime aikoina (about tämän vuoden) koostunut lähinnä elämän hidastamisesta. Olen pyytänyt pomolta vähemmän hommia. Se näkyy palkassa, mutta on auttanut mua nauttimaan työnteosta, kun tuntuu että on enemmän aikaa keskittyä tekemään hommansa hyvin. Se taas on auttanut vähentämään juomista, kun on yksi syy vähemmän juoda.

Mun elämä on ollut tän vuoden ajan työntekoa, erakoitumista ja asioiden pyörittelyä pienen pääni sisällä. Olen viettänyt hirmuisesti aikaa yksin, eikä ihmisten seura kiinnosta. Toisaalta koen, että olen arjen pienissä askareissa enemmän läsnä. Aika tuntuu kuluvan tositosi hitaasti, mutta hyvällä tavalla hitaasti.

Viime vuoden loppu oli mulle vaikeaa aikaa. Aina kaamos on masentanut, mut viime vuosi oli pimein pitkiin aikoihin. Se näkyi alkon käytössä. Loppuvuodesta alkoi lähteä käsistä. Tammikuussa yritin tipatonta, mutta pari kertaa tuli läträttyä ihan liikaa.

Helmikuussa totesin tilanteen, että on hälytysmerkki kun tipaton ei suju. Totesin, että ei ole hyvä enkä halua sellaista. En tehnyt mitään lupausta enkä päätöstä, koska selvästi en niitä pysty pitämään, mutta sen sijaan totesin, että haluan muuttaa elämääni pienin askelin sellaiseen suuntaan, että mun on parempi olla. Laitoin tähän lihavoinnin, koska tää lähestymistapa toimi mulle. Päätin, että alan vaan panostaa enemmän hyvinvointiini, oman jaksamisen rajoissa, mutta mitään en lupaa.

Niinpä olen helmikuusta lähtien ollut lähes tipattomalla. En oo ryypännyt arkena, enkä läheskään joka viikonloppu, eikä nekään viikonloput ole menny kovin villeiksi. Olen voinut ottaa yhden ja jättää siihen.

Tällaista meininkiä siis helmikuusta lähtien ja nyt yritän pitää siitä kiinni. Tiedän, että jos pystyn olemaan ensi viikonlopun juomatta, se tuntuu ikuisuuden mittaiselta. Ihmeellistä, miten pitkä ja rentouttava voi selväpäinen viikonloppu olla. Kuin pieni loma. Juodessa viikonloppu menee ohi ihan huomaamatta ja tuntuu liian lyhyeltä.

Elämä tuntuu hyvältä, kun ei tarvii herätä krapulaan ja salailla olojaan. Voi olla läsnä. Elämä tuntuu hyvältä, kun viikonloppuna on ikuisuus aikaa, mutta tykkää työstään niin, ettei maanantai ahdista.

Ei mun elämä mitään auvoa ja onnea ole. Kaukana hyggeily ja zen-meininki. Kesäaikaan siirtyminen ottaa koville joka vuosi, niin nytkin, ja mulla menee ainakin kuukausi toipua siitä. Eilen oli uskomaton väsymys ja saamattomuus päällä. Tämäkin aamu alkoi väsymyksellä. Luulen, että pääsiäisen tissuttelu vaikuttaa vieläkin. Toisaalta en muista, milloin olisin viimeksi tuntenut itteni täysin virkeäksi. Siitä on vuosia aikaa.

Olen ollut some-lakossa about kuukauden. Olen siis ottanut luurista pois kaikki some-ilmoitukset ja vältellyt somea parhaani mukaan. Totesin, että some aiheutti mulle sillä hetkellä enemmän stressiä kuin hyvää oloa, ja jos haluan huolehtia ittestäni, pidän somepaussin.

Vaikutus on ollut sama, kuin jollain hiljaisuuden retriitillä. :laughing: No ei ny sentään ihan, mutta melkein.

Ehkä läträyksen vähentaminen antoi jotain kipinää some-lakkoon, koska ilman alkoa en oo mitenkään sosiaalinen. Oon oikeasti aika hemmetin erakko. Kun olin selvinpäin, ei tehnyt edes mieli kirjoitella someen, mutta parin kaljan jälkeen alkoi kummasti kirjoituttaa. Silloin jaksoin viestitellä ihmisten kanssa ja silloin syntyi parhaat päivitykset. (Luojan kiitos mulla on joku kontrolli siinä, et iha ördäyskunnossa en koskaan päivitä somea, joten en oo siellä mokaillut kännissä.)

Kun vähensin, erakoiduin. Maailmassa on oikeasti tosi vähän ihmisiä, joita jaksan selvinpäin. Olen vaan niin tottunut olemaan yksin. Mieluummin lueskelen juttuja, jotka on monen mielestä tylsiä, ja mietin vaan asioita pääni sisällä.

Some-lakon myötä mun keskittymiskyky on parantunut. Oon jaksanut keskittyä syvällisempiin teksteihin kuin pelkät tyhmät uutisotsikot. Sen myötä aloin taas lueskella täällä plinkissä juttuja. Löysin uudelleen esim. Juha Kemppisen kirjoitukset, samoin AAL/ACA jutut. Kävin pari kertaa palaverissa joskus vuonna papu ja nakki. Ehkä saan uudelleen aikaiseksi, koska tunnistan itteni niin hyvin ACAn pyykkilistalta.

Kaiken myötä syntyi halu tulla tänne uudestaan. Vieläkin jotenkin ahdistaa tämä oman ketjun kirjoittelu, mutta samalla tää on terapeuttista. Harmi vaan, etten osaa kirjoittaa lyhyesti. Kun aloitan, juttu poikii lisää ajatuksia, jotka on kirjoitettava auki. Ei siinä mitään, mutta aikaa menee ihan pirusti. Nytkin pitäisi tehdä töitä, mut onneksi tänään on tosi lyhyt päivä ja vapaat työajat.

Lisäksi ajattelen, ettei kukaan jaksa lukea näitä mun pitkiä ja tylsiä juttuja, mutta yritän muistaa, että lähinnä oman toipumisen vuoksi kirjoittelen. Luin nimittäin läpi mun vanhan nimimerkin ketjut, ja oli jotenki tosi silmiä avaavaa lueskella sen ajan tunnelmia. Muistui mieleen asioita, jotka olin jo unohtanut. Tavallaan näin menneisyyden ja oman tunne-elämäni eri silmin.

Sit harmitti, kun pääsin ketjut loppuun, että lopetin kirjoittamisen. Joten nyt yritän pitää mielessä, että on parempi kirjoittaa mitä tahansa, kuin lopettaa kirjoittelu.

Tervetuloa, Hemminki. Ei minulta nyt mitään sen viisaampaa taida irrotakaan, mutta kun oli niin hienosti alkava nimimerkki sinulla, niin piti tulla ainakin moikkaamaan :smiley:

Kiitos, hemmm… hemmentaali! :mrgreen: Vaikka nää omat ketjut on päiväkirjamaisia, kyllä se tsemppaa, kun joku kommentoi, vaikkei mitään ihmeellisiä viisauksia latelisi.

Ja nyt seuraa romaani aiheesta “Juoma-ajatus ja sen analysoiminen kuoliaaksi”.

Tämä päivä on menny järjettömän väsymyksen kourissa. Jalat ja kädet on lyijyä, pää sumussa. Väsymyksen vuoksi tuli tehtyä lyhyempi työpäivä ja vähemmän hommia, kuin olin aikonut. Ei se maailmaa kaada, mutta olisi ollu kiva saada vähemmän kiireellisiä hommia pois alta. Pieni pettymys tuli itseen, ja silloin se ajatus iski, kuin salama kirkkaalta taivaalta: Nyt voisi mennä kaupan kautta kotiin ja ottaa pari.

Tää lienee yleinen ilmiö, mitä olen täällä toisten juttuja lukenut. Siis se, että ei tee yhtään mieli juoda, mutta jostain pälkähtää ihan yhtäkkiä päähän tuollainen juoma-ajatus. Mun omien kokemusten mukaan niitä ajatuksia voi käsitellä kolmella tavalla:

  1. Tiedostaa ajatuksen ja antaa sen vaan olla, jolloin se häipyy itsestään pois. Ellei häivy, pysähtyy miettimään, mikä sen laukaisi.
  2. Ihastuu ajatukseen ja antaa sen muhia, jolloin se todennäköisesti toteutuu.
  3. Alkaa taistella ajatusta vastaan, jolloin sen toteutumisen mahdollisuus on fifty-sixty. Todennäköisesti seuraa sisäinen kamppailu.

Ja sit se täältä plinkistä opittu vinkki kohdan 1) toteuttamiseen: HALT! Pysähdys ja tsekkaus, onko Hungry, Angry, Lonely tai Tired.

Eli mulla toimii se, että suhtaudun ajatukseen välinpitämättömästi tai kylmän analyyttisesti. Jos annan sen vaikuttaa mun tunteisiin, oli se ihastusta tai vihastusta, se toteutuu varmemmin.

Niinpä annoin ajatuksen olla ja aloin miettiä, mistä se pälkähti mun päähän. Ajatus iski vähän sen jälkeen, kun olin järjettömän väsymyksen takia päättänyt tehdä käsillä olevan duunin loppuun ja siirtää muut hommat johonki toiseen päivään. Tunsin rasitusta, väsymystä ja pientä pettymystä itseeni, kun viimeistelin päivän viimeistä hommaa. Siitä se idea sit lähti mun alkoholistisen alitajunnan käsittelyyn ja putkahti tietoisuuteen juoma-ajatuksena.

Koska nyt tiedostin homman, annoin ajatuksen vaan olla, eikä se yltynyt toteutusvaiheeseen. En taistellut sitä vastaan, mutta varoin fiilistelemästä sitä. Mietin edellisiä kertoja kun ajatus on tullu päähän, ja mikä on laukaissut sen. Usein töissä, päivän loppusuoralla. Joko pettymys, pitkä päivä, onnistuminen… Myös tapa. Mulla on esimerkiksi perjantaisin, yleensä päivän viimeisenä, yks tietty työtehtävä tietyssä paikassa. Tossa viime vuoden lopulla, kun alkoi juominen olla jokaviikonloppuista ja lipsua myös arkipäiville, ehdollistin itteni siihen, että toi tietty paikka/tehtävä laukaisi aina juoma-ajatukset, vaikkei sitä ennen olisi tehny mieli juoda. Perjantain viimeinen työtehtävä hoitui innolla ja hyvällä fiiliksellä, kun juoma-ajatus hautui päässä ja tiesin kohta pääseväni kaupan kautta sihauttamaan. Oikee pavlovin koira duunissa, hyvä ettei kuola valunu. :unamused:

Mulla on joskus tää sama tehtävä samassa paikassa myös jonain muuna viikonpäivänä, ja jossai vaiheessa toi paikka laukaisi juoma-ajatukset ihan keskellä viikkoa myös. Ja perjantaisin alkoi käydä niin, että vaikkei mua olisi edes oikeastaan janottanut, kipaisin tutun kierroksen kaupan kautta. Kun sitten tän vuoden alkupuolella vähensin ja opettelin olemaan viikonloppuja ilman, toi ehdollistuminen on vähän laimentunut.

Noi kaikki edellämainitut kelat kävin siis läpi, kun tämänpäiväisen yllättävän juoma-ajatuksen jälkeen hoitelin päivän viimeistä hommaa pulkkaan. Sen sijaan, et aloin fiilistellä juoma-ajatusta, analysoin sen lähes kuoliaaksi. Mietin myös tännekin kirjoittamaani päätöstä, että olen ainaki nyt tämän loppuviikon juomatta. Osa mun töistä on siis sellaisia rutiinihommia, joissa on aikaa ajatella muutakin, ja siksi helposti jää kaikenlaiset kelat pyörimään päähän töissä. Tänään varoin, etten etsi innostusta siitä ajatuksesta, että pääsen kohta sihauttamaan.

Kotona ajatus vielä vähän takoi päässä, joten tein tsekkauksen: Tired, olin väsynyt. Angry, no eeei, mut pettynyt. Lonely? Vaikea sanoa. Hungry? En ollut tiedostanut sitä, mutta kun aloin asiaa ajatella, mullahan oli kauhea nälkä!

Aloin väsätä hyvää sapuskaa, ja kun olin saanu mahan täyteen, juomishalu katosi. Ehkä vähän virkistyin myös. Ja sit koko episodista oli pakko tulla vääntämään tänne plinkkiin yksityiskohtainen analyysi. :mrgreen:

Nyt olen aika varma, että tänään en juo. Ihmeellisiä vaan noi yhtäkkiset ajatukset. Joskus ne on tullu niin puskista, että oon vaan automaatilla toteuttanut ne, ennen kuin oon edes ajatellut asiaa.

  1. päivä. Olen tässä päivä päivältä virkistynyt. Tiistai ja keskiviikko oli väsyneitä päiviä. En keksi muuta syytä, kuin pääsiäisen tissuttelun. Siitä on aikaa, kun olen juonut niin paljon, joten ehdin jo unohtaa, miten pitkään se vaikuttaa vireyteen ja mielialaan. Eilen oli jo vähemmän väsynyt olo ja helpompi aamu, sain töissä tehtyä pois suurimman osan hommista, jotka jouduin väsymyksen vuoksi lykkäämään.

Tänään on vielä parempi aamu kuin eilen. Vaikka nukuin liian lyhyet yöunet, olo on siihen nähden iloinen, energinen ja - no miten sen sanoisi - läsnäoleva. Samaan aikaan avoin ja rauhallinen. Aistit on terävät ja valppaat, mutta mieli on tyyni.

Heräilin hitaasti uuteen päivään, nautiskelin kahvista. Laitoin terveellistä ja hyvää aamupalaa. Istuin kaikessa rauhassa keittiön pöydän ääreen nauttimaan siitä. Aamupalan värit, tuoksut, tekstuurit ja maut veivät mukanaan. Kuuntelin kellon raksutusta ja katselin ikkunasta, kun aurinko nousee. Tiedossa on pitkä työpäivä, mutta tiedän että hoidan homman kotiin.

Istun vieläkin tässä pöydän ääressä, vatsa täynnä terveellistä ruokaa. Päätin kirjoittaa nämä ajatukset ylös, jotta muistaisin. Kohta on vuorossa nautinnollinen, virkistävä ja verenkiertoa elvyttävä koko kropan rauhallinen aamuvenyttely. Sitten duunivaatteet niskaan ja menoksi.

Muistan myös toisenlaiset aamut.

Ne, kun kello herättää kesken unien. Menee hetki, kun tajuan tilanteeni. Vatsassa jysähtää, paniikki alkaa nousta, hiki pukkaa pintaan ja alan toivoa että näen vain painajaista ja herään kohta. Kaivelua muistin syövereistä. Mitä tuli tehtyä ja paljonko juotua, paljonko edes muistan? Olotilan arviointi: olenko vielä kännissä ja krapula vasta tuloillaan, vai joko krapula on menossa? Miten paha väsymys on tiedossa, tuleeko vapinoita? Haiseeko vanha viina? Jäänkö kiinni?

Pelkoa, häpeää, väsymystä. Sen toivomista, että kaikki on vain painajaista ja herään kohta. Sen miettimistä, miksi? Miksi tein taas tämän? Ja töihin on pakko mennä.

Tavallinen arkipäivä muuttuu selviytymistaisteluksi. Sitä keskittyy vain selviämään käsillä olevasta suunnattoman vaikeasta tehtävästä, joka on yleensä ihan yksinkertainen ja tavallinen arkipäivä. Päässä heittää ja väsymys on niin valtava, että ei haluaisi mitään muuta kuin mennä nukkumaan. Ei pysty olemaan läsnä, koska joutuu käpertymään itseensä ja keskittymään selviämiseen. Ei pysty kohtaamaan ihmisiä, koska keskittyy miettimään, haiseeko viina ja huomaako se.

Kun muistelen noita aamuja, olen kiitollinen tästä aamusta. Olen kiitollinen jokaisesta krapulattomasta aamusta. Haluan lisää niitä. Kun mietin 9 vuotta taaksepäin, kun ekan kerran tulin plinkkiin, tai 6 vuotta taaksepäin kun tilanne oli taas tosi paha, tajuan ilokseni että mun suunta on ollut siitä huimasti ylöspäin! Retkahduksista huolimatta. Nykyään suurin osa aamuista on krapulattomia. Mulla on aamurutiini, johon kuuluu jopa pientä jumppaa. Silloin oli päinvastoin, suurin osa aamuista oli enemmän tai vähemmän krapulaisia. Mistään rutiineista ei ollut tietoakaan, saati jumpasta.

Jumankekka. Vaikka mulla on ollut kosteampia kausia, olen onnistunut vähentämään. Mun elämänlaatu on nykyään paljon parempi, vaikka mun elo on kaukana täydellisestä. Tänään olen tyytyväinen itseeni. Huomisesta en vielä tiedä, mutta tänään en juo.