Niin, olen täällä ensimmäistä kertaa, enkä oikein tiedä miten tämä juttu toimii. Läheiseni, miesystäväni on alkoholisti ja on juonut suhteemme alusta asti, lähes viisi vuotta. Ensin en ymmärtänyt miten paljon hän joi, koska oli toisella paikkakunnalla viikot töissä, ja joi siis siellä. Hän sanoi kyllä että juo, mutta hölmönä sinisilmäisenä en ymmärtänyt ongelman laajuutta. Pikkuhiljaa se on minulle selvinnyt. En jaksa hänen juomistaan enää yhtään. Selvänä hän on maailman ihanin mies. Asunto jossa asumme, on minun, hän ei ole edes kirjoilla täällä. Minulla on alaikäinen tytär vielä kotona. Olen sanonut etten halua että täällä juodaan. Ei ole mennyt perille. Juo minulta “salaa” kun luulee etten huomaa. Sanoin että kaadan kaiken viinan viemäriin minkä löydän. Ei tehonnut. Olen niin yksin asian kanssa, ei minulla ole ketään kenelle voisin keventää sydäntäni. En haluaisi hänestä erotakkaan mutten näe oikein muuta ratkaisua. Olen ahdistunut ajoittain ja silloin saan nukuttua huonosti. On vuorotyö vielä. Mitä voi tällaisessa tilanteessa tehdä? En tiedä mitä auttaa tänne kirjoittaa mutten keksinyt muutakaan kanavaa sanoa asioita ääneen. Jonkun verran olen vihkoon kirjoittnut mietteitäni…
Hei Marttaliini! Hyvä, että olet löytänyt tänne. Tänne on hyvä purkaa sydäntään, varsinkin jos ei ole ketään, kenelle puhua. Useilla ei ole, koska aihe on aika arkaluontoinen. Usein läheisiään ei myöskään haluta kuormittaa asioilla liikaa.
Kysyt, mitä tilanteessasi pitäisi tehdä. Olet jo yrittänyt miehelle puhua, eikä se ole auttanut. Myöntääkö mies ongelmaa? Haluaako hän muuttaa tapojaan? Kärsiikö hän itse ongelmastaan? Niin kauan, kuin mies ei itse myönnä ongelmaa ja halua tehdä sille jotain, ei muutosta tule tapahtumaan.
Olen itse eronnut 3kk sitten. Eksäni haki apua ongelmaansa 3 eri päihdehoitopaikasta. Apua hän haki, koska minä pyysin apua hakemaan.Miehellä ei kuitenkaan ollut tavoitteena loppuelämän raittius, vaan ajatteli vain olla jonkin aikaa juomatta, jotta emäntä rauhoittuu. Nyt jälkeenpäin on sanonut,ettei ole alkoholisti, vaan se on vain minun näkemykseni asiasta. ( Miehellä oli n. vuoden mittainen jakso esimerkiksi, jolloin joi kirkasta lähes päivittäin.)
Tsemppiä! Älä jää liian pitkäksi aikaa tuhlaamaan omaa ja lapsesi elämää kurjaan tilanteeseen. Itse en millään halunnut luovuttaa, vasta kun lapsi alkoi rajusti oireilemaan, pystyin päätöksen pakon edessä tekemään. Suurin syy siihen on se, että miehellä on maailman kultaisin sydän, hän oli selvinpäin mitä ihanin isä ja puoliso. Valitettavasti emme olleet ykkösiä hänen elämässään, vaan viina. Voimia sinulle!
Kyllä mies myöntää olevansa alkoholisti ja haluaa lopettaa juomisen. Ainakin osittain häntä uskon, joskus vaan näyttää siltä ettei hän edes yritä. Hän helpottaa omaa oloaan juomalla. Juo monta päivää putkeen ja “korjaa” yhtä monta kun on juonutkin. Pahimpina aikoina pissaa ja oksentaa sänkyyn samalla kun juo lisää. Kun siitä selviää, on katuvainen ja sanoo että pitää lopettaa. Ei kuitenkaan kai kokonaan halua lopettaa juomista, koska lähes aina juo kun tarjotaan. Joka kerta ei jää putki päälle, vaikka muutaman juokin. “Harrastuksena” hänellä on kuskata kaljaa kavereille pienestä maksusta. Iso ongelma on nyt ettei hänellä ole omaa paikkaa missä asua. Asuntonsa hän on vuokrannut tutulleen. Olen sanonut että voi juoda kunhan ei juo täällä mun luona. Mutta ei näytä onnistuvan, ei vaan mene perille mitä hänelle sanon. Kuitenkin katuu aina kun on juomisesta selvinnyt.
Alkoholistin kanssa et tule rauhallista ja normaalia elämää saamaan. Valitettava tosiasia.
Alkkissuhteessa pelko, stressaaminen, unettomat yöt, Ketutus ovat niitä normaaleja olotiloja.
Miltei kaikki alkkikset jossain vaiheessa myöntävät ongelmansa, mutta juovat silti. Kyllä he fiksuja osaavat olla, jopa selvinpäin pystyvät silloin tällöin olemaan, koska sillä tavalla saa naisen pidettyä siinä itsellään ja löysässä hirressä.
Kylläpä samaistuin aloittajan kirjoitukseen.
En ymmärrä miksi se rakastuminen oli niin sokeaa, etten tajunnut ennenkuin oli myöhäistä ja mies oli jo saman katon alla. Juopottelu ja monen päivän “katoamiset” kavereiden kanssa oli jo arkipäivää ekan puolen vuoden sisällä. Silti vain kuvittelin meidän rakkautta maailman suurimmaksi, siis olihan siinä tunnetta, seksiä ja muuta huumaan niin, että pää meni sekaisin ja sehän se oli kait tarkoituskin. Saada minut koukkuun etten voi häntä hylätä.
Hänen hylkääminen oli se mihin en kyennyt. Vaikka hävetti kertoa työnantajalle etten voi tulla töihin kun mies ei tullut kotiin vaikka lupasi olla lasten kanssa kotona. Tai kun hän jätti pienet lapset yksin kotiin ja lähti reissulleen. Ei aikonut niin tehdä mutta silti teki.
On ihan turhaa minun miettiä miksi joku tekee niinkuin tekee, he vain tekevät, mutta minun on mietittävä miksi siedän sitä? Häpeä on minulla se liima joka pitää kinni suhteessa. En kehtaa lähteä. ja syyllisyys, pelko on toinen. Liian suuri vastuun tunne muista aikuisista ihmisistä.
Viimein kuitenkin erosin. Ehkä liian myöhään. Itse eniten muutuin, vinoutuneeksi, epäluuloiseksi, katkeraksi. Aika kuitenkin onneksi on hyvä parantaja ja jos löytää vielä siihen armoa itseä ja muita kohtaan, ettei liikaa tuomitse ketään.
Joskus tuntuu siltä ettei alkoholismiin ja muuhunkaan epäterveeseen käytökseen auta muu kuin uskoon tulo, oikea rakkaus.
Niin rakkaus onkin sokea. Ja jotenkin puoliso on saanut minut sitoutumaan taloudellisesti (tosin ei mitään autoa ja lomaosaketta suurempaa), vaikka jo silloin näin mitkä ympyrät hänellä on. Ja muuten, hän on uskossa (minäkin olen) enkä voinut alussa uskoa, että uskovainen voi olla alkoholisti, päätin katsoa voiko, ja tässä sitä ollaan… Häpeä ja kaikki nuo muutkin tunteetovat kyllä tuttuja. Häpeän sitä että TAAS otin miehen joka juo. Exä joi, mutta oli sen lisäksi välinpitämätön minua ja kaikkea kohtaan mitä meillä silloin oli. Tämä nykyinen mies on huomaavainen minua kohtan ja on kaikkea sitä mitä exäni ei ollut, siihen rakastuinkin. Ja tiedän että hän rakastaa minua, olen kuulemma nainen jonka vuoksi voisi lopettaa juomisen. Mutta alkoholi on rakkautta vahvempi. Ja häpeä on kyllä voimakas tunne. Tosin alkaa olemaan epätoivokin, ja uusi tunne minulla on viha, vihaan tietysti juomista, mutta olen huomannut alkavani vihata tiettyjä toimintatapoja ja tapahtumia, jotka ovat joskus johtaneet juomiseen. Jotenkin en usko hänen tehneen kaikkensa että lopettaisi juomisen. Hän haluaisi minun hyväksyvän juomisen esimerkiksi kerran kuussa, minusta se on huono ajatus. Hänellä pitäisi olla oma asunto minne menisi juomaan, ja on ollutkin, mutta ei silti siellä ollut, vaan tuli minun luokseni, vaikka sanoin ettei saa humalassa tulla. Oen alkanut ottaa avaimen pois kun nään että hän alkaa juomaan. En jaksa sitä etä saattaa tulla vaikka keskellä yötä, vaikka menen aamulla aikaisin töihin, enkä saa sitten nukuttua välillä ollenkaan. Kuitenkin soittelen hänelle kun hän on jossain muualla, enkä osaa irrottautua. Aika sekavaa kerrontaa 
Hei,
Kerroit että sinulla on alaikäinen tytär kotona. Hänen vuokseen, pistä rajat miehelle, eli käske hommata oma asunto jos ei voi olla juomatta. Tytär varmasti kärsii vaikkei uskaltaisi sanoa. Oppii lisäksi huonon mallin parisuhteeseen, eli antaa helpommin tahtomattaan tulevan poikaystävän kohdella itseään huonosti. Kiinnostuu ehkä ihan liian varhain kokeilemaankin alkoholia, jos viinaa löytyy kotoa miehen kätköistä milloin mistäkin. Vaikkei mies sinua muuten kohtelisi huonosti, on jo tuo asettamasi rajan kunnioittamatta jättäminen tarpeeksi. Mieti mikä lopulta on tärkeämpää, oma suhteesi mieheen joka ei kunnioita sinua ja lastasi, vai lapsesi hyvinvointi nyt ja tulevaisuudessa? Se vaikuttaa myös sinun ja lapsesi suhteeseen koko loppuikäsi. Tiedän kokemuksesta, äitini on alkoholisti.