Olen lopettanut juomista kohta jo 7 vuotta.

Jouduin valitettavasti aamulla ilmoittaa töihin, että en tule tänään. Kauhea flunssa…

En ymmärrä miten siinä niin kävi, että join taas kolmena iltana. Olo oli jo eilen herätessä niin kauhea että vannoin taas raittiutta. Kaveri sitten houkutteli teelle - ja juotiin me alkuun teet kyllä.

Tämä elämä on lähtenyt hieman käsistä viimeisten 2 vuoden aikana. Minulla on tämän vuoden puolella 2 x 5-6 viikon raitista taukoa, mutta muuten juon nykyään melkein päivittäin.

käyn maanisesti hoidoissa koska olen aivan kauhun vallassa siitä mitä teen itselleni ja keholle.

Olen koittanut aa:t ja smart recoveryt - mikään ei auta. Mä en vaan saa lopetettua. Ellen uskoisi itsemurhan olevan väärin tekisin sen pelkästään siksi, että tulisipahan ainakin lopetettua juominen.

vitun viina. Olen kokenut muutenkin niin pirun kovan elämän josta olen vasta toipumassa - ja Nytkö alkoholi meinaa tappaa?

Tämä on väärin ja epäoikeudenmukaista…en voi muuta ajatella. Siis miten tästä toipua?
Päätin mennä tänään aa ryhmään mutta kun nekin on ihan kaheleita. Tulee aina sellainen olo että sokea taluttaa sokeaa…

/Ama

Näin se menee, elämä tappaa. Ennemmin tai myöhemmin. Kuitenkin, seuraava elämä tulee ja sitä vaan herätään uusissa vetimissä, uusissa fiiliksissä, jossain, jonkunlaisena! :slight_smile:

Itse luultavasti kuolen muutaman päivän päästä, ja voinen rauhoitella Teitä joilla tätä polkua on vielä muutama metri kuljettavana! :slight_smile:

Miten voit tietää tarkalleen että parin päivän sisään kuolet?

Hmm. …veli kävin lukemassa yhtä ketjua, missä avaudut hieman.

En voi näin yleisellä palstalla sanoa muuta kun että itsemurha ei ole ratkaisu. Ihan totta. Se ei vie tuskaa pois - vaan joudut vielä pahempaan helvettiin. Usko minua.

Olen itse kuin ihmeen kaupalla elossa lukuisten yritysten jälkeen ja hyvä niin. Ai what että on pikkasen masennusta - selätä se.

Ja hei jospa meidänkin kaltaisille toivottomille tapahtuisi ihme ja raitistittaisiin. Toisaalta ellei niin eihän se elämä niin kauheeta viinipäissään ole … (btw Olut lisää masennusta. Juo viiniä.)

Hitto. Lupaa edes jutella jonkun kanssa ennen kuin teet mitään itsellesi.

Niin. Päässä nyt vaan pyörii erittäin ikäviä ajatuksia, toisaalta pahaa vastustavaa tahdonvoimaa löytyy, mutta… katellaan… sekunti kerrallaan… :slight_smile:

Mä ymmärrän sua kyllä. Muistan kun eilisen sen toivottomuuden tunteen.

Sittemmin itse kaiken maailman hoitomuotoja ja mystiikkaa tutkineena oon tajunnut että ne ajatukset eivät olleet puhtaasti vain minun. …ihan totta et nyt ole omassa keskuksessasi vaan siellä on jokin muu…daijaatsä? Älä nyt anna sellasen entiteettien oottaa yli.

Äh Hei en mä tiedä miksi mä en osaa lopettaa juomista - osiksi koska nautin siitä myös niin paljon. Siitä on myös tullut mulle sellainen tapa tutustua uusiin ihmisiin. Enää en juo yksin. Ainakaan kovin usein.

Anyway. Sun perspektiivi saattaa muuttua. Anna itsellesi pari kk vähintään…Tee pieniä askeleita. Käy hakee apua (mieluiten vaikka akupunktiossa) juttele ajatuksia muille.
It shall pass.

Kiitos Murunen! Olet niin oikeassa. Toivottavasti olen huomenna hoidossa! :slight_smile:

Mielenkiintoista, että aloittaja kirjoittaa lopettamisesta ja raittiudesta mutta kirjoittaa vähentelijöiden puolelle. Eihän täällä mitään lopettamisen tuntemusta ole kun ei ole haluakaan.

Sinällään kun kova elämä on menossa parempaan suuntaan niin kannattaako sitä nyt alkoholilla pilata.

Näinpä. Kun ei haluta lopettaa, niin onpi tasan vahva tahto tuhota itseään… :frowning:

No mutta kiitos tuesta. Tosiaan en ajatellut ihan loppuun asti tätä palstalle kirjoittamista. Se oli se lopettajien puoli ihan muualla

Näin en kyllä voi jatkaa missään nimessä. Miten elämä ilman alkoholia voi edes onnistua?

Miten sellanen asia kun viina voi olla edes laillista kun ajattelee…

Olen joskus aikoinaan käynyt kokouksissa mutta ne jostain syystä jäivät kun tuli muutto uuteen maahan, sai keskenmenon jne.

Nytkin olen eron keskellä ja tuntuu aivan ylivoimaiselta olla uudessa maassa yksin. Viini on aina ollut se ystävä myöskin…

Että onnea.

Aaaargh

No minulla se elämä vasta alkoi onnistuakkin kun jätin alkoholin. Olihan se aika mukavasti mennyt siihenkin asti kunnes aloin todella tintata.

Noista ikävistä asiasta on myös kokemusta. Menetimme kaksosemme ja oli lähellä äitinsäkin mennä. Onneksi olimme lopettaneet, yhtenä syynä tarkoituksena hankkia lapsia kun se ei oikein onnistunut. Jos olisin silloin juonut niin tuhon huminaa se olisi ollut. Myöhemmin tuli sitten erokin.

Yksinäisyys on ikävä asia ja ajaa monet juomaan. Kuitenkin, jos niitä uusia ystäviä hakee edes samalla tarmolla ja sinnikkyydellä kuin alkoholia niin eiköhän löydä.

Sinulla oli kriittisiä kommentteja AA ryhmistä ja niitä on varmaan monenlaisia. Minulla taas lähes kaiken muun kokeiltuani oli apua. Siellä myös moni kertoi juuri saaneensa uusia ihmiskontakteja. Itselläni ei tuota ongelmaa ole koska olen sosiaalinen luonne ja minulla on riittävästi ystäviä ja kavereita.

Minulla oli tänään edelleen hieman krapulaa…ja onhan sitä varmaan aika hajalla kun on juonut…odottakaahan, n. 3 kk melkein päivittäin.

Ei niin ettenkö olisi tiennyt tai ymmärtänyt, että on ongelma. Erottiinhanme myös osittain juomiseni takia.
Olen jatkanut osittain siksi, että tämän toivottomuuden keskellä en ole osannut muuta. Koko mun elämä on ollut yhtä sekoilua. Ilman ja ennen alkoholiakin.

Tänään oivalsin miten syvää itseinhoni on ja että olen esitysten alla edelleen hyvin epävarma. Sitä täytyy lähteä parantamaan ajan kanssa.

En ole tänään juonut enkä luultavasti juo. Huomenna kokoukseen jälleen.

Tsemppiä minulle ja muille jotka tahtovat muutosta.

/Ama

Sinulla ei sitten taida olla minkäänlaista elämänsuunnitelmaa tai tavoitelistaa ?

Lopettajien puolella on ketju, jossa kerrotaan vähän samanlaisesta sekavasta elämästä. Ja jos oikeasti haluat lopettaa niin sinnehän sinun pitää kirjoittaa.

On minulla suunnitelma…ja unelmia.

Kiitos Dave. Mäkin luulen tosiaan, että lopettamisen onnistusprosentti kohoaa kattoon kun kirjoitan sinne lopettajien puolelle. :smiley: Tässähän mä olen mennyt vikaan kaikki nämä vuodet.

Hei mieli oli maassa ja olotila sekava. Tänään pikkuhiljaa alkaa tuntumaan normaalilta. … on mun elämä ollut muutakin kuin pelkkää paskaa vaikka sitä on satanut ja paljon.

Hyvä kunhan vaan ymmärrät, että suunnitelma on vasta sitten suunnitelma kun se on kirjoitettu ja totetumiselle on ajateltu aikataulu ja askeleet jolla tavoitteeseen päästään. Muuten on todellakin kyse vain päässä pyörivistä epämääräisistä haaveista, jotka ei yleensä johda mihinkään.

Hmm…
Näin voi olla. Uskon sinua.

Yksi tärkeimmistä syistä lopettaa on se, että haluan elää tämän ihmeellisen elämän täysillä katumatta asioita joita en koskaan toteuttanut.

Kyllä minulla on yksi tärkeä tavoite. Siinä menee nyt ainakin muutama vuosi.

Täytyy rukoilla kun meditoiminen ei nyt tällä hetkellä vielä täysin onnistu…

Tosi tutunkuuloista tekstiä eli mä olisin voinut kirjoittaa saman tekstin.On itsekin tullut erottua,hyviä ihmisiä kuollut ympäriltä,ollut rahavaikeuksia yms.Ja yleinen tapani on ollut että oon juonut.Kaikkeen.Suruihin ja iloon.
Kun mun(vielä vähäisen) kokemuksen mukaan lopettamisessa on huonoina hetkinä just pahinta se kärsivällisyyden puute. Mulla on just nyt se päällä. Kun on ajatuksii ettei kannata kun elämä ei heti paranekaan.Mä oon just siinä eikä se oo itsekkyyttä vaan sama kuin luopuis omasta kivuntappajasta mut ne vaikeudet jää vaan jäljelle. Eihän se ole tietenkään totuus koska moni asia on paremmin kun ei juo mutta ei sitä jaksa aina muistaa.
Kuitenkin ajattelen nyt että se joka etsii mahdollisuuksia dokaamiselle on aina se alkoholisti-minä joka toivottavasti väistyy pikkuhiljaa toisenlaisten ajatusten vakiinnuttua.
Tervetuloa ja tsemppiä! Otat päivän kerrallaan,tai vaikka tunnin.