Oikeus olla MINÄ, "itsekkyys"-topic, SAAN TEHDÄ NÄIN!

Tästä on ollut täällä paljon keskustelua. Lähes kaikki täällä ovat olleet ainakin joskus liian kilttejä, lähes ovimattoja, jonka päälle voi astua ja pyyhkiä jalat. Mä olen aina yrittänyt miellyttää ja auttaa, en ole siitä saanut kiitosta koskaan, pikemminkin toisinpäin. Oon kuullu epäonnistuneeni jne. Mut nyt; mä aion olla itsekäs, tosin terveellä tavalla. Mä teen joka päivä asioita VAIN minun itseni tähden. En siis sortaen ja haukkuen muita, vaan asioita jotka koen tärkeiksi ja joissa tahdon pitää oman mielipiteeni ja puoleni.

Mä alotan niinkin pienestä ku et tänään mä pesen pyykkiä, koska mulle tulee siitä parempi mieli. Mä myös tänään en ole lainkaan hävennyt sitä, et mä puhun paljon, oonpa vaan kuitannu et “taas riittää juttua” mut se ei ketää haittaa :smiley:.

Tänään illemmalla myös pidän puoleni jos mies valittaa mun puhumisesta. Enkä juo tänään, ehkä en näe huomenna painajaisia madoista tai puhu unissani jos en juo lainkaan. Minun päätöksiä joihin ei kukaan muu vaikuta :smiley: Mä myös oon tänää pitäny puoleni työkkärissä ja kirjottanu tänne paljon, ajatellen itseäni. Mä olen tänään ollut itsekäs ja se tuntuu hyvältä :smiley: . Olen nyt jo paljon paremmalla tuulella, etenkin kun kerroin kasvattajalle marsujen aamuisista ilohypyistä ja juoksu-pyrähdyksistä ja mieski laitto meseen sydämen. En oo enää vihanen, enkä sen vuoksi edes mieti klinikkaa tai stoppia, mietin nyt mikä on mulle hyvä :smiley: . Huomista silmälläpitäen vois tehdä kuten pomo sanoi; mä itse päätän mitä mä tahdon olla. Jos mä huomenna halua n olla klinikan takia se luuseri joka sortuu bubreen, mä olen. Kukaan ei kuitenkaan pakota joten pitää miettiä kahdesti. Toivottavasti oon huomennakii itsekäs :wink:

PS: Oon ollu myös koko päivän ilman röökiä, ellei kahtia pieniä jämiä lasketa mukaan :slight_smile: Ja ties vaikka tekisin itselleni jalka-kylvyn, manikyyrin tai värjäisin hiukseni; olisin huomenna itsevarmempi jälleen =)

Mä aina jätän läksyt viime tinkaan (tai lähes aina) ja sit soittelen et voinks palauttaa jossaa muus muodos tai tänää esim. unohin lähettä ennakko-tehtävän ja mies sit meni töistä koti-koneelle ja lähetti sen just ennen palautust mailii.

Mut siis mä saan täysiä numeroita, kerrankii mun adhd:sta ei oo haittaa, mun muisti on hyvä, mä ymmärrän asiat; opettajan mukaan mä osaan katsoa asioita paljon laajemmin ku mitä mun ikäiset yleensä osaa; mä oon hyvä jossain :smiley: :smiley: :smiley: Et voi olla tollasesta asiasta hyvä fiilis; mä odotin kolmosta numeroks, ku opettaja viäl sano kurssin aluks, et se ei yleensä vitosia anna ja mul on yks hyväksytty ja kaks vitosta. Mä oon hyvä koulussa, mä oon onnellinen siitä; ekaa kertaa elämässä mä saan täysiä numeroita ku käytöstä ei enää katota; paitsi et on mun tunti-aktiivisuuskin täysi, ku viittaan melkee aina ja kysyn ylimäärästä ja opin; se on osittain adhd:stä, mut kerrankin siitä on hyötyä :smiley: :smiley:

JA töissä menee hyvin, mua tarvitaan; mä osaan; mä oon onnellinen… Mihin mä kamaa tarvin, musta tykätään tällaisena… Kerrankii on kaks paikkaa, josta toinen on KOULU, mis mul on AINA ollu ongelmia, mis mut hyväksytään koko pakettina, ei vain osaa musta :smiley: … Mä oon tosi happy… :laughing:

Ja työkaveri sano, et muista et jos tekee kamaa miel, ni voin soittaa mihin aikaan vaa ja lähtee vaik kahville hänen kaa, et hän haluu tukea. Mul on ku onkin 2 selvää ystävää töissä… :smiley: Siks tykkään ollakin siellä ku siäl mut hyväksytään kans… omana itsenäni siis, ei tarvi olla jotain muuta. On alkan tulee sellanen fiilis, et mä oon mä ja mun ei tarvi muuksi muuttua, muut joko pitää tai ei. Ja oon alkanu hahmottaa vähän enemmän millainen mä oikeastaan sit olen. Edistystä on tapahtunut… :mrgreen:

Onneksi olkoon Malibu! Onnistuminen tuntuu tosi hyvältä. Mä ajattelen, että mä saan olla epätäydellinen. Mä saan suuttua, jos joku loukkaa, mä saan pitää puoleni. Riehua mä en saa… Mä saan ajatella omaa hyvinvointiani. Kenenkään ei tarvitse uhrautua. Ja sit sitä kirjallisuutta: Jeanette Winterson kirjottaa kirjassaan “Paino” Atlas-kompleksista. Tyypistä, joka kantaa koko maailman painoa. Ei sitä ihmiseltä vaadita. Hyväksikäyttö on eri asia. Mä voin auttaa ystäviäni, ja haluankin, mut emmä kaikkea aina jaksa, eikä mun tarvi. Mun ei tarvi koko ajan ajatella huonosti voivia ystäviäni ja uhrata voimiani heidän elämäänsä. Kun kaikki mun kaverit elää tosi itsetuhoisesti. Mä en halua enää elää toisten elämää. Mut se ei meinaa sitä, että mä olen joku “hyvän päivän tuttu”. Kyl mä kärsimyksen ymmärrän. Ja sen, että ihmiset ei aina osaa elää. Ja mä tuen. Ja jokaisen hätätilanteen hoidan. Mut kun mä meen vaik tanssitunnille, ei mun tarvi keskustella toisen päihdeongelmasta silloin…Mul on oikeus omaan aikaan. Puhelin on öisin kiinni ja läheiset tietää sen. Ihan siitäkin syystä, että niitä ikäviä soittoja, jois ehdotellaan kaikenlaista, tulee…

Viime aikoina - tai syvässä masiksessa marraskuussa, Sivulllista jälleen lukiessani - mä olen miettiny näitä normi ja oikeus ja velvollisus ja hyvyys ja pahuus- asioita. Mä haluun olla veemäinen bitch. Mä en ehkä tarkota ilmausta siinä merkitykses, kun se ymmärretään. Eli en itse ymmärrä. Noh, oisko tää paree: mä haluun olla vanha häijy akka. Jos ei kelpaa nii olkoon kelpaamati. On sitä pärjätty tähänki asti. Et mä en haluu mielistellä, normaaliasiat, kuten anteeksipyyntö ei must ole mielistelyä, ei niinku tarvi olla e k an a ilkeä. Mut mul saa olla vihamiehiä, mä saan puhuu ihmisistä pahaa, jos se mun oloo helpottaa , eikä oikeasti vahingoita niitä ihmisiä (koska en ole juutalainen, en siis usko, että pahanpuhuminen on murhaan verrattavissa oleva rikos, enkä ole muutenkaan taikauskoinen), eikä mun tarvi antaa anteeksi, jos ei pyydetä. Jos mä joudun siitä paholaisen pannuun paistumaan, niin so? Sehän on mun murhe… Mä katsokaas en usko minkään sortin korkeampaan voimaan, en jumalaan, en saatanaan, en edes tähän tietsikkaan - joka sattuu oleen paska, mitäs ostin käytetyn - en ainakaan varmasti. Saattaa olla illuusiota. Mut tän illuusion mä pidän, koska mul ei o rahaa parempaan. Jep jep :mrgreen: .

Ehkä mä alan tajuun, mitä tää meinaa. Tanssiterapias terapeutti kysy, et haluunksmä liikkumiseen itse tuomaani musaa -iki-ihana jatskitaristi Wakenius, levy Love is real- ja mä sanoin, et mä haluun itse tuomaani musaa. Ja kun mä aloin miettiin, millon mä olen viimeks sanonu, et mä haluun jotain, tai et mä en halua jotain, niin eipä tullut mieleen. Tätä pidän nyt hyvin oleellisena. Olen auttanu ystäviäni kyl, mut mul ON rajat ja mun ON laitettava ne itse! :slight_smile:

Ilmiönä mielenkiintoinen. Jos ajattelet sitä terapiaa, niin sillä on tavoitteet, se hyödyttää tietyissä asiossa. Mutta sitten tämä, eli; kun terapia tuottaa myös samalla uusia oivalluksia ihan tällaisten käytönnön asioiden kautta, kuten musiikin valitseminen…( ehkä vähän vaikeasti ilmaistu…) Mutta;
Toiminnallisuus tuottaa yleensä paljonkin uutta materiaalia yksilöstä, ajatuksista ja tunteista.
Mutta eikös tuntunutkin hyvältä oivallukselta?

Ja taas yhteys katkes, hoh,hoh. Eli. Oli hyvä oivallus, et mä haluan jotain, jotain en. Se ei todellakaan tarkota sitä, etten auttais ihmisiä. Ennen näännytin itseni kaikel toisten elämään puuttumisel, eikä se viime kädes edes hyödyttänyt. En tarkoita hätätilanteita. Mun terapia on toimintaterapiaa. Se ei sulje mitään muuta toimintaa pois, olen ollu melko aktiivinen. Tehny normaaleja asioita; ja teinhän mä sen -sallittakoon tämän mainitsiminen: hyvin vaikean - työn loppuun! Kaatuuks maailma siihen, jos mä en ole säännöllises työs? Et eijo 40h/vko duunii, niinku kunnon kansalaisil. Mä olen edistyny todella paljon, täs kuus. Alkanu treenaan ja hoitanu normiasioita. Ja aiemminkin, siis edistyny, huolimati takapakeista. Ennen olin t o s i kipee ja addikti viel siihen päälle. Eihän sitä koskaan toisten koko historiaa, syitä, motiiveja tunne… Mut nyt on nyt, enkä kaipaa sekoiluita, sairaalareissuja, yliannostuksia, kaatuiluita, häiriökäytöstäni. On jopa taas koulutushaaveita, mut toistaseksi päivä kerrallaan. Eli hyvä minä! :slight_smile:

Parempi poistaa tämä :unamused:

Ja tämä myös… :unamused:

No JOPAS…tuli kaunoja purettua. Pyydän anteeksi, Tuomo. Eiväthän nuo vanhat ja mun ystäväni asiat sinun vikasi ole. Mut pyytäisin, j o s sinulla on epäilevää asennetta psykoterapioita kohtaan, ottamaan huomioon, että kyllä niissä on ihmishenkiä pelastettu. KUTEN myös päihdehoidoissa. Katkoillahan hoidetaan ennen kaikkea ihmisen huonoa fyysistä tilaa paremmaksi… Emmä oikein ymmärrä, kui mä nuin pahasti tuohduin. Tääl on paljon paineita. Pakkohoidos olevan ystävän tilanne, yhden kamun sydän pysähty ja laitettiin tahdistin nuorel ihmisel, äiti menee alas ku lehmänhäntä ja yks kamu on jo viidet kertaa sairaalas rytmihäiriöiden takia lyhyen ajan sisäl. Ja sit ku mun kamut ei jaksa piitata ittestään, terveydestään… Olen aika onneton muiden tilanteesta, vaik mul itsel on nyt asiat ihan ok. Olen siis pahoillani kaunojeni suoltamisesta tänne ja syyttelystä… :frowning:

Hei!
En suinkaan ole terapioita vastaan, päin vastoin, näen ne hyvinä juttuina. Ilmeisesti kirjoitin asiasta epäselvästi. Tarkoitin mm. että toiminnalisuudessa esim. toiminnallissessa terpiassa kuten kuvataide, tanssi ym. tuottaa käsittelyyn asioita työstettäväksi jne.

Ok. :slight_smile: Ja hyväksytkö anteeksipyynnön, koska kävin syyttämään…?

Hyväksyn anteeksi pyynnön. Ja anteeski puolestani, että ilmaisin asiani huonosti.
Ai niin, aihe kuului topicciin :wink:

Kiitos! Kyllä helpotti :slight_smile: ! Ja mä ymmärsin vaan väärin, joten sul ei ole anteeksipyydettävää. Olisi nii hyvä oppia ensin selvittämään, mitä toinen tarkoittaa, eikä het paekal raivostua… Mut ei tätä ny enää onneksi jatkuvasti tapahdu. Opettelen!