oikean vastauksen etsiminen vääriä eliminoimalla

Edisonilta oli kuulemma kysytty eikö ala turhalta tuntumaan kun hehkulamppua tehdessäkin kymmenentuhatta kertaa meni homma pieleen ennenkuin onnistui.
Edisonin sitten kerrotaan vastanneen että hän ei missään nimessä ole epäonnistunut kymmentätuhatta kertaa. Hän oli onnistuneesti eliminoinut pois 10 000 väärää tapaa valmistaa hehkulamppu.

Useimmat tänne kirjoittajat kysyvät ensimmäiseksi miten onnistuisi raitistumaan. Epäilen ettei vastausta , jokaiselle kysyjälle toimivaa, ole edes olemassa. Jokaisen on se löydettävä, vaikka sitten elimpoimalla ne 10000 itselle väärää tapaa yksi kerrallaan pois.

Mutta, jottei ikä loppuisi kesken siinä eliminoinnissa, pitää ottaa mukaan se vanha sotilaallinen fraasi; “ei saa jäädä tuleen makaamaan!”

Kannattaa siis kokeilla, järjestyksen ei niin väliä. Vaikka vitamiinikuuria, juoksulenkkejä, painonnostoa, AA-ryhmää, naapurin muijaa, A-kiltaa, uskontoa, viinapirun manaamista, lääkärikirjan ulkoaopettelua… miten vaan.

Jos jonkun noista kanssa tuhertamisesta huolimatta aina vaan tekee viinaa mieli eikä ole hyvä selvänä olla niin sitten seuraavaan, ei kannata päätään seinään hakata jos joku ei omalla kohdalla toimi.
Vaihtoehdoista kun ei takuulla puutetta ole.

Ja siinä on ammattilaisista, a-klinikoista ja ehkäisevän päihdetyön neuvontapisteistä apua, he kun osaavat kertoa lisää vaihtoehtoja kokeiltavaksi.

Siihen uskon että jokaiselle joku sopiva konsti löytyy, jos vaan itsellä on halua ja yritystä.

Näistä plinkin keskusteluistakin löytyy muutama sata selviytymisohjelmaa, joista voi vaikka kehitellä kitse sopivia muunnelmia kokeiltavaksi. Pääasia on se, ettei menetä toivoaan, eikä ala sitä toivottomuutta sitten ryyppäämällä torjumaan.

Jo se, että niitä tapoja on niin valtava määrä, puhuu sen puolesta että jokaiselle löytyy mahdollisuus elää ilman juomishaluja ja elinikäistä sairastamista.

Ihan ekana kannattaa kokeilla vähentämistä, tai jopa kohtuukäyttöön pyrkimistä.
Sitten kannattaa myös opetella alkoholinkäytön hallintaa erilaisin apukeinoin. Voi esimerkiksi yrittää juoda pelkkää keskiolutta.
Seuraavana kokeiluun tulee yleensä ihan loogisesti keino jossa juodaan vain keskiolutta ja vain tiettyinä päivinä, esimerkiksi t:llä alkavina viikonpäivinä. (tiistaina, torstaina ja tänään).

Päihdelinkissä on käteviä apuvälineitä alkoholinkäytön hallintaan, esim. Jeppe Juomapäiväkirja.

Sitten kun näitä kaikkia keinoja on kokeiltu, pitäisi ainakin jonkun olla tehonnut ja elämän kunnossa, hommat hallussa ja alkon käyttö hanskassa, kivasti.

Jos ei ole, sitten on jotain pahasti vialla.

Minä tulkitsen tuon Metsänreunan avauksen siten, että ihmisellä on elämässään oikeus kokeilla erilaisia raitistumistapoja JA oikeus epäonnistuakin, vaikka tuon Edisonin hengessä. Jälkimmäisen asian hyväksymisessä minulla on ollut opettelemista, koska omaankin alkuraittiuteeni on kuulunut vaihe, jolloin luulin tietäväni ratkaisun kaikkien minulle tuntemattomien ihmisten alkoholiongelmiin.

Oma raittiina oleminen on työlästä, jos on näkevinään alkoholismia kaikkialla.

–kh

Sää puhut metsien mies asiaa! Liian paljon onkin jankattu oikeista ja vääristä tavoista, kun yhdelle sopii yksi tapa ja toinen tulee autuaaksi toisella. Joskus tää tuntuukin ihan liian helpolta, joskus on niin pirun vaikeaa. Monta tietä, sama päämäärä.

Tapojen kirjoa on… Siitähän jo Irwinkin laulaa…

“Nyt yksi hölkkää,toiset äsken uskoon tulivat…yks hukkui kun jäät sulivat” Vaikka olisimme mukana vaikka nyt siellä AA:ssakin…ei sielläkään kaikki elä täsmälleen samalla tavalla…palaverien lisäksi monella on lisäksi myös muuta… Yksi Joogaa,Yksi Meditoi…yksi lausuu tyyneysrukousta,yksi jotan muuta rukousta… Korkeimmista voimista oli myös useita eri variaatioita. Joku tutki islamin oppeja,yksi uskoi kundalinivoimaan,yksi Suureen Manitouhun…yksi Buddhaan…ja kolmas karmanlakiin ja kohtaavansa juomisensa seuraukset Hillerinä Tiibetissä…

Oikeus epäonnistua raitistumisessa kuulostaa vähän yhtä itsestäänselvältä oikeudelta kuin oikeus liukastua kadulla talvisaikaan.

Tai oikeus saada sairaskohtaus jos on jokin kohtauksia aiheuttava sairaus. No tjoo… on oikeus epäonnistua raitistumisessakin, ja aika monet myös epäonnistuvat useita kertoja ennen lopullista onnistumista. Ja mistäs sitä nyt tietää onko silloinkaan onnistunut, ennenkuin on haudassa ja jälkeenjääneet voivat todeta että olipas onnistuneesti elämänsä loppuun asti raitistunut ihminen hän.

Onnistuneen raittiuden pituus (siis se oikean vastauksen löytäminen) onkin vähän tulkinnanvaraista, että olisiko se esim. vuosi, kolme vuotta, viisi vuotta… vai kuinka pitkä aika?
Tuskin se sentään kolme viikkoa on, joka oli minun keskimääräinen juomiskertojen väli menneinä lähivuosina.

No kuitenkin, oli miten oli, päivä kerrallaan. Yksi hyvä sanonta onnistumisesta:

Päivä on onnistunut, jos muisto on syntynyt.

Komppaan ja kiitos, tuo on hieno sanonta.

Tuotapa on hyvä pohtia kohdallaan.

Jotenkin tuntuu, että oma raittiuteni on alkanut “istua” kunnolla vasta nyt, kun neljäs vuosi on alussa. Perusolo on jotenkin helpompi kuin esimerkiksi vuosi sitten. Ei se huono ollut silloinkaan, mutta oma ajattelu on mennyt eteenpäin noista ajoista, eikä enää itse selvänä elämisen suhteen, vaan elämän suhteen ihan muuten vain.

–kh

Päivä on onnistunut jos muisto on on syntynyt :smiling_imp: totes Breiviikki utöijjasta putkauduttuaan :smiling_imp:

Pintaa ku vaivautuu raaputtamaan sulaa luultu viisaus omaan kokoonsa.

Hieno avaus Mieheltä Metsänreunasta !
Väärät päivänavaukset johti juomiseen myös minulla , mut kuitenkin samoin avauksin juominen katkesi jostain
kummasta syystä. Luonto sisälläni ei sallinutka juomisen jatkamista. Ei menny kalja sisälle yrityksestä huolimat.

Opin ja erehdyksen kautta saimme sähkölampun , vaikeuksien kautta ihmiskunta etenee kaikilla rintamilla.
Tulee tarve erillaisiin asioihin , vaikka sitten syövän hoitoon. Se on vaivalloista puurtamista, tuhansista eri
yrityksistä on löytynyt hoitolinjoja joilla eri syöpiä onnistutaan tänäpänä nitistämään. Toimenpiteet on
joskus rajuja , sairastuneilta poistetaan elimiä joita ilman voi jatkaa täyspainoista elämää mikäli hyväksyy
esim. eturauhasen tai rinnan poiston . Oikeat tutkimukset oikeassa elämässä kertoo oikeita tuloksia hoidoista
ja elämänlaaduista syöpähoitojen aikana ja niiden jälkeen .

Siellä on erehdyksen ja opintietä myös kuljettu :slight_smile:

Alkoholismiin :confused: johtuen mistäsyystä ? on sairaimpien toimesta keitetty älämölö soppa jossa allahi kelluskelee
jeesuksien muhamettien buddien krisnojen ja mitäne kaikki nyt sitte onkaan kanssa paiskomassa toisiaan
kaikenmailman kirjoistalöytyneillä lausepareillaan . Yks ajankohtaan sopiva kuulemani jumalan suoma viisaus
auttaa kans raittiiksi ja monen mielestä ihan TOP : Kun hankeen kusee , niin reikä tulee. :unamused:
Ajatelkaas jos Edison olis pomeästä huutanut keksineensä lampun ! Kuka siihen olis uskonut !
Miks pimeästä huutavia alkoholistien hoitajia sitten pitäis uskoa . Vittu niillä mitään todellista ole.
Kuhan pitävät paikkoja yllä ku kaffi maistuu !

T…Kanthoona :sunglasses:

h

O

Tässä otsikon muotoilussa on sellainen ongelma, että eliminointimenetelmä ei huomioi erilaisten toimien yhteisvaikutusta. Joskus kokonaisuus nyt vain on enemmän, kuin osiensa summa. Joskus se taas on kokonaan jotain muuta, kuin osiensa summa. Vähän niinkuin sokerin ja hiivan sekoittaminen keskenään - tuleeko muuten paistamattomasta pullataikinasta humalaan? Entä, jos nuuskii niitä uunista nousevia pullpitkon höyryjä? Pelkää humalan harhaako se onkin tämä vastapaistetun pullapitkon hurmaava tuoksu?

Tuohon AA-uskontoon sen verran, että uusimmat tutkimukset tietävät kertoa tällaisen internetinkin olevan ihan toimiva raitistumismenetelmä. Sitä nyt vain Bill Watson ja ystävänsä eivät aikanaan osanneet arvata. :smiley:

J

Juuri tätä tämä on. Ja niinkuin Keto viestissään sanoi, jonkun itsestäänselvyyden hokemista. Ja siitä vedetään tarkoituksella johtopäätöksiä joiden tarkoitus on vainm murentaa toimivaksi todistetun 12 askeleen arvoa.

Että me kaikki olisimme erilaisia ja tarvitsisimme jokainen oman hoidon alkoholismiin? Ei todella.
Me alkoholistit sairastamme samaa sairautta, ja meillä on sama mahdollisuus toipua raittiiksi . Se mahdollisuus on AA ja sen ohjelma. Ohjelma toimii jokaisen kohdalla jos haluaa lopettaa juomisen ja seuraa ohjelmaa.
Perusasiat ovat edelleen: Halu lopettaa juominen, oman alkoholismin tunnustaminen, omien voimien riittämättömyyden tunnustamainen, turvautuminen kaikessa korkeampaan voimaan. Se toimii!
Kenen asialla ovat AA:n vastustajat? Kysyn vaan!

Ketjun aloituksen naamiointi muuksi kuin AA:n vastustamiseksi ei onnistu.

Oikea ajattelutapa vaihtoehdoista voi olla, mitä raittiutta tukevia asioita tekee AA:N lisäksi!.AA:sta luopuminen on aina toimi raittiutta vastaan!
Raitistumista voi sitten tukea muilla asioilla, mutta se ei ole tämän ketjun henki, ei ollenkaan! Kyllä pieleen menee!

Kenen mielipide sitten totuudeksi julistettaneen, ehkäpä lopulta ei kenenkään. Ehkä sittenkin mahdollisuuksia on useampia.
Nöyryydestä, jos oman kantani sanoisin.
Olen varmasti joutunut nöyrtymään elämäni varrella satoja kertoja. Onhan siinä pitänyt joskus nuolla niin perseet kuin saappaatkin, vahvempien edessä ei aina ole ollut mitään muuta mahdollisuutta kuin nöyrtyä.
Ja se on sitten ollut pakko hyväksyä, kirveli mieltä tai ei.

Mutta, enkö saisi pitää tämän yhden asian voitettuna? Alkoholin edessä päätin olla nöyrtymättä ja voittaa.
Ja ainakin omasta mielestäni voitin, se ei enää heilauta minua mihinkään suuntaan.
Ja sekin jo tuntuu kivalta kun on edes se yksi asia joka pitää itsekunnioitustani kasassa. En nöyrtynyt, en!

*Voimattomuudesta ja nöyrtymisestä:

Joskus raittiuden alkuvaiheessa minuun teki vaikutuksen lukea (jostain päin nettiä, en muista kenen ajatus) sellainen näkökulma, että juoppohan on lähtökohtaisesti kaikkea muuta kuin heikko ihminen. Vaatii todellista sinnikkyyttä juoda vuosikaudet, hakata päätään seinään ja könytä saman montun pohjalta kerta toisensa jälkeen. Jos ihmisessä on tuollaiset voimavarat, niin raittius on täysin mahdollinen, kunhan hän alkaa kanavoida voimansa selvänä elämiseen, siis poispäin juomisesta. Vaatii toki samalla muutoksia ensin elämäntapoihin ja hiljalleen ajattelumalleihinkin, jotta uudenlainen elämä alkaa luonnistua, mutta miksi asiaa pitäisi lähestyä “voimattomuuden” ja “nöyrtymisen” kautta, jos se kuulostaa jotenkin negatiiviselta, itsensä ruoskinnalta tms.?

Olen ajatellut omaa raittiuden prosessiani juuri tämän “voimieni uudelleenkanavoinnin” kautta. Lopettaessani juomisen tuntui kuin ajatuksissani jokin “iso vaihde” olisi kääntynyt toiseen asentoon, koska minussa heräsi uudenlainen halu ruveta opettelemaan selvänä elämistä, mutta ei minun tarvinut siksi luopua voimistani millään tapaa. Valjastinpahan ne vain palvelemaan elämässäni hyviä ja rakentavia asioita, kun ennen kaikki energia meni juomiseen ja siitä toipumiseen. Silloinhan sitä piti nöyrtyä ja olla voimaton kerta toisensa jälkeen.

–kh

^ Juu, sillä hemmetin kovaa duuniahan se täysipäivänen dokaaminen on. Niin rankkaa ettei sitä moni edes jaksa. Mä en esim. jaksaisi, olen sen verran heikko ja sisuton. Mutta ehkä onni niin. :slight_smile:

Edit: [Poistettu tekopyhää nöyräksi tekeytymistä.]