Oi niitä aikoja....

Tässä alkaa pian tulla kaksi vuotta täyteen, kun olen tätä plinkkiä seurannut. Ja saman verran tulee juomattomuuttakin pikapuoliin.

Ajattelin aloittaa kanssa kirjoitella tänne jotain tekstiä, kun tätä kuitenkin tulee seurattua. Keskustelupalstasta on tullut jonkinmoinen seuraamistarve ja koska itse olen saanut täältä voimia omaan yritykseeni, toivon, että muutkin saavat apua.

Päätin kokeilla juomattomuutta viimeisen koomakännin jälkeen. Silloin oli loma-aika ja join useita päiviä, enkä tiennyt päivien kulusta mitään. Jollain sain hankituksi joka päivä lisää alkoholia ja sama peli jatkui päivästä toiseen.
Herättyäni viimein, koin jonkinmoisen herätyksen. Jos minä en lopeta hyvällä, se loppuu pahalla.

Krapula kesti useita päiviä ja krapulan helpotettua mietin jo, että jos unohtaisin koko raittiuden.
Sitten mulle tuli halu tehdä omakohtainen kokeilu, kokeilla elää ilman alkoholia.
Mitään määränpäätä en kokeilulle laittanut, mutta mielessä oli, että kaksi vuotta pitää vähintään olla juomatta, ennekuin edes viitsii sanoa lopettaneensa juomisen.

Seuraavalla viikolla soittelin A-klinikalle ja sainkin sieltä ajan parin viikon päähän. Mennessäni ensimmäistä kertaa, sosiaalityöntekijä pikkasen kyseli jotain alkoholinkäytöstäni ja sitten alettiin keskustella lähinnä kaikesta muusta kuin juomisesta.
Parin viikon kuluttua taas sama juttu, puhuttiin kaikista muista harrastuksista kuin juomisesta.
Sitten käyntivälit jäivät neljän viikon mittaisiksi. Aina puhuttiin vaan kaikesta muusta, elämästä ilman alkoholia.
Kävin klinikalla yhteensä kai n. 7 kertaa. Mitään ohjeita siihen juomiseen en sieltä saanut, enkä ole sen jälkeen juonutkaan. Kaikkeen muuhun harrastamiseen, retkeilyyn, ym. sain kyllä vinkkejä ja niille on ollut käyttöäkin.

Klinkalla käynnit jäivät, mutta kännissä en ole ollut.
Päiviä on ollut erilaisia, aluksi meni helpolla silloin, kun oli paljon mielenkiintoista tekemistä. Tekemistä ja mielenkiintoista sellaista, onnekseni riitti alkuvaiheessa hyvinkin paljon. Ja sitä jaksoikin tehdä paljon, kun ei välillä tarvinnut edes krapulapäiviä viettää.

Viime aikoina työtahti on ollut rauhallisempi. Kuitenkin, vaikka aikaansaannoksia tulee välillä vähempikin, ei kuitenkaan mitään jää tekemättä sen alkoholin takia. Ja siitä mulla on oikeasti ihan hyvä mieli.

Niin se aika rientää! Onnitelut sinulle.

Minun kirjoitukset tänne ovat muuttuneet rajusti alkuajoista, mutta se lienee normaalia, kun nykyisin ei enää tarvitse asioita niin hiivatin syvällisesti miettiä. En muista sinun kirjoituksia kovinkaan paljoa n. kahden vuoden takaa, mutta sinulle lienee käynyt hiukan samoin.

Sinun “tarinaasi” on ollut mukava seurata ja monesti olenkin samaistunut teksteihisi aika paljon. Hienoa, että jaksat vielä jatkaa kirjoittamista, uskon että sinulla on paljon annettavaa tänne ilman sen suurempaa kiihkoilua.

Toivottavasti meidän ei kummankaan enää tarvitse kokeilla miltä se humala tuntuu, toivotavasti muistamme sen muutenkin.

Kiitos, Kalevi.

Mulla on vielä tallessa jossain pari valokuvaa, jotka vaimo on ottanut musta joskus, kun olin juonut useita päiviä putkeen. Ihan hyvä kun ei niitä kuviakaan tarvii kovin usein katsella. Mutta jos alkaa kovin tehdä mieli irrotella alkoholin voimalla, voin kaivaa ne kätköstä ja laittaa vaikka seinälle. Tai sitten suurennan niistä oikein taulun. - No, mitäpä niistä enempää.

Ikäviä muistoja koomakänneistä riittää varmaan jokaisella, joka niitä on harrastanut.

Ihmeen tasaisesti tämä elämä ilman alkoholia on muuten mennyt.

Aluksi luulin, että siitä saa jonkun leiman otsaansa, että kaikki näkee jo kauas, - tuo ei juo enää.
Tai sitten luulin, että se näkyy muuten vaan päällepäin. Hurahdan uskoon tms.
Avioliiton luulin olevan lopussa. Oletin, että ero tulee heti, jos lakkaan juomasta. En kestä selvinpäin.
Luulin, etten kestä olla töissä, jos en välillä saa ottaa huikkaa ja palautua.
Tai sitten selittelin vaan itselleni, että turhaa koko kokeilu. Puolen vuoden päästä otan kuitenkin pienet siistit kännit.

Kaikki oletukset ja veikkaukset meni väärin.
Elämä selvinpäin on ollut vaan, - elämää.
En ole alkanut edes kuntoilla erikoisemmin, enkä mitään muutakaan himoharrastuksia ole alkanut.

Päivät kuluu vikkelään, kaikkea mielenkiintoista ei kerkee kuitenkaan tehdä.

Jotain pidemmän tähtäimen suunnitelmaa olen koittanut tehdä, mutta suunnitelmia on niin paljon, että kaikkea ei voi kirjata ylös, täytyy vaan elää ja tehdä.

Näitä juttuja ja kokemuksia on kiva lukia ja kaiken lisäksi ne on kannustavia. Onnea vaan muutoksesta ja toivottavasti itsekkin joskus voin kirjoitalla jotain samansuuntaista.

Hyvin pian raitistumisyrityksiäni tehdessä sain ymmärtää, että juominen/juomisen pakkomielle on vain alkoholismini näkyvin oire.
Löysin suuren avun vertaistuesta, jossa pystyin samaistumaan moniin kavereihin.
Aloin määrä tietoisesti hoitaa tuon oireen aiheuttajaa alkoholismia. Hyvin lyhyessä ajassa tuo oire katosi. Juomisen pakkomielle oli poissa.
Pääsin eteenpäin alkoholistien toipumisohjelmassa. Aloin tuntea itseäni, aloin löytää tunne-elämäni uudessa valossa. Persoonani koki muutoksen. Vanha alkoholistinen elämäntapa ja ajatusmaailma olivat poissa. Nyt ymmärrän selkeästi, mistä sairaudessani oli kysymys.
Alkoholismi sairautena operoi mielemme alueella. Joten hoito tulee aina ensisijaisesti suunnata perussairauteemme, alkoholismiin.
Minullakin alkohoilismini aiheuttamia oireita kuten, masennusta, paniikkihäiriötä, jne. hoidetiin yli kymmenen vuotta. Eihän ne minnekään hävinneet, vaan palasivat säännöllisesti uudestaan ja uudestaan siihen asti, kunnes niiden aiheittaja oli hoidettu.
Tänään on menossa viides vuosi toipuneena alkoholistina ilman minkäänlaisia oireita.
Osaan olla kiitollinen, yksin en olisi selvinnyt.

Samoin, kiitos.

Paras vertaistuki mitä mun kohdalle on osunut, on tämä plinkki.

Juuri tossa äsken saunanlauteilla mietin, että mikä mun elämässä on muutunut eniten, juomattomuuden myötä?

Mitään varsinaisia paniikkihäiriöitä, masennusta tms. mulla ei ole koskaan diagnosoitu. Jos olisin aikoinaan käynyt semmoisia vaivoja valittamassa ja sanonut, että en uskalla esiintyä tai masentaa, jos en saa ottaa kossua, en voi tietää minkälaisen lääkityksen olisin saanut.
Mutta minä olin lääkkeeni valinnut. Ja otin sitä melko säännöllisesti ja melkein aina enempi kuin tarpeeksi.

Tunne-elämä se on kuitenkin eniten muuttunut. Silloin joskus ei mikään tuntunut miltään. Nyt on tuntemukset jotenkin palanneet.
Saunominen tuntuu mukavalta. Varsinkin mökkisaunassa veden äärellä. Mutta ihan “sähkösaunassakin” on rentouttavaa saunoa.
Monet pienet asiat ja tehtävät, jotka ennen tuntuivat tympeiltä rutineilta, ovat muuttuneet mukaviksi pikku hommiksi.

Elämä tuntui vuoristoradalta silloin, kun käytin alkoholia rentoutumiseen. Usein join liikaa ja monta päivää ja toipuminen kesti parikin viikkoa. Sitten meni hetken hyvin, kunnes taas alkoi v-käyrä nousta ja oli pakko rentoutua kunnolla.
Nykyisin rentoutumiseen riittää kunnolla nukuttu yö ja päivät, ovat joko tavallisia tai hyviä. Vastoinkäymisetkin tuntuvat vain yksittäisiltä tapauksilta eivätkä elämään kasaantuvilta mustilta vuorilta.

Sopivalla itsesuggestiolla omat himot ja mieliteot voi ehkä kääntää negatiivisiksi tuntemuksisksi.

Toistakymmentä vuotta sitten, kun isä sairasteli “kuolemantautiaan”, näin hyvin läheltä minkälainen voi olla ja oli, tupakoitsijan loppu.
Vaikka olin poltellut itsekin silloin jo 15 vuotta, mun nikotiinihimo loppui ja lopetin tupakoinnin kokonaan.
Kun kävin katsomassa isää teho-osastolla, seuraavan päivän iltana vaan huomasin, että ei ole päivän aikana tullut poltettua yhtään tupakkaa.
Nykyisin tulee lähinnä sääliksi tupakoitsijoita ja heidän omaisiaan.

Viinanhimo, mulla on usein muuttunut viinainhoksi, kun joku läheinen tai entinen kaveri kuolee juomiseensa. Tuntuu, että kaverille itselleen se on ainoa vaihtoehto, mutta kun näkee ne omaiset, niin tuntuu surulliselta.

Olisi sitä nuorilla kavereilla ollut voielä paljon näkemistä ja kokemista. Vaan kun elämä alkaa junnata sitä rataa, että millä saa krapulan taas muuttumaan iloiseksi humalaksi, niin kyllä siinä virikkeet loppuu repusta jokaisella.

Ympäriltäni on pantu viinan takia hautaan monta kaveria, joilla monella oli paremmatkin lähtökohdat elämäänsä kuin minulla. Alkoholi ja päihteet vaan turruttivat elämänilon niin, ettei mikään enää tuntunut miltään.

Eikös sen joku viisas legenda kiteyttänyt: “Siitä on kysymys rakastaako sydämestään elämää, vaiko humalaa.”

Minä oivalsin tuosta ja tänään rakastan elämää. :bulb:

Tuosta tuli mieleen se yksi viisaus:

Fiksut oppii toisten virheistä, tavalliset oppii omista virheistään ja mäntit - ei opi niistäkään.

Kun edes tavallisen tajunnan omais aina, ettei tarvii samoja virheitä montaa kertaa tehdä.

Jotain sen suuntaista lääkärikin mulle aikoinaan vihjaili, kun rattijuoppous diagnoosin poliiseille vahvisti. Ja minä sitten ajattelin, että nyt loppuu juopottelu.

Vaan ei se loppunut.
Eikä humalassa ajelukaan, vaikka siihen en mitenkään välinpitämättömästi ole koskaan suhtautunutkaan.

Senkin jälkeen tuli joskus kännissä ajettua. Onneksi kaikille, ei mitään vahinkoja tapahtunut.

Siinä taas yksi hieno asia raittiissa elämässä: Olet aina ajokunnossa. Ainakin alkoholin suhteen.

Näin ajan päästä kun katsoo noita alkoholistin uusia määrittelyjä, on helppo todeta, että itseeni sopi seuraavat määrittelyt lähes täydellisesti.

1. Esiintyy voimakas himo tai pakonomainen halu ottaa päihdettä
2. Kyky hallita päihteen käytön aloittamista, määrää tai lopettamista on heikentynyt
3. Esiintyy vieroitusoireita päihteen käytön päättyessä tai vähentyessä. Ne voivat ilmetä:
a) käytetylle päihteelle tyypillisenä vieroitusoireyhtymänä tai
b) alkuperäisen tai muun samankaltaisesti vaikuttavan päihteen käyttönä vieroitusoireiden
lievittämiseksi
4. Sietokyky kasvaa. Tämä voi ilmetä siten, että:
a) käytettyä annosta suurennetaan päihtymyksen tai entisen vaikutuksen saavuttamiseksi tai
b) entinen annos tuottaa selvästi heikomman vaikutuksen käytön jatkuessa.
5. Käyttö muodostuu elämän keskeiseksi asiaksi. Tämä voi ilmetä:
a) muista merkittävistä kiinnostuksen kohteista tai tyydytyksen lähteistä luopumisena joko osittain
tai kokonaan siten, että
b) tuntuva osa ajasta kuluu päihteen hankkimiseen, käyttöön ja sen vaikutuksista toipumiseen
6. Käyttö jatkuu huolimatta sen aiheuttamista kiistattomista haitoista, joista käyttäjä on tietoinen tai
joista hänen voidaan olettaa olevan tietoinen.

Ennen aina masentavana hetkenä, kun koitin etsiä alkoholistin määrittelyjä, jostain syystä aina tulin siihen tulokseen, että en ole “oikea” alkoholisti.
Niimpä minun ei tarvinnutkaan tehdä juomiselleni mitään. Juomiseni kun oli ikäänkuin hallinnassa.

Ehkä silloin löytämäni määrittelyt oli hiukan erilaisia tai sitten osasin vaan ovelasti tulkita itseni terveeksi.

Onnekseni olen aina pitänyt ihmisiä itsenäisinä yksilöinä ja itseäni varsinkin ainutlaatuisena, enkä ole yrittänytkään samaistua minkäänlaiseen tyyppi-ihmiseen tai ajattelutapaan.

Ajattelin silloin, että määrittelyt ovat muiden ihmisten tekemiä ja minä haluan vaan kokeilla, miltä tuntuu elämä ilman alkoholia.

Ja tuntuuhan se.

Kiitos, Vaeltaja.

Ehkäpä juuri siksi seuraan plinkkiäkin, ettei muistot himmene.

Siitä missä vaiheessa oma juomiseni muuttui alkoholismiksi, en ole päässyt selville, enkä ihan taida päästäkään. Ainakaan mulle, sillä ei ole suurtakaan merkitystä, olinko alkoholisti jo ensimmäisellä vai sadannella kännillä.
Ja sekin, että usein jo nuorella iällä viinaa hankkiessa ja juodessa, oltiin monesti ihan suoranaisessa hengenvaarassakin, on mielestäni vaan nuoruuden hurjapäisyyttä.

Yksi asia mua vaivasi joskus kovastikin. Nuoruudessani olin pahassa autokolarissa matkustajana ja ihan umpihumalassa. Selvisin kolarista hengissä, vaikka en kuitenkaan vammoitta. Tervehdyttyäni siitä, mietin oliko henkiinjäämiseni sitä kuuluisaa juopon tuuria? Olinko humalaisena sopivan rento ja siksi en halvaantunut tai kuollut?
Mikä tietää, turha on menneisyyttään miettiä. Tuon tapauksen, vaan silloin joskus laskin, niihin alkoholin hyviin puoliin.
Vasta myöhemmin, opin laskemaan vähän paremmin.

Terve Esko

Mukava kun perustit oman ketjun. Täällä kun harvoin käy, niin tekee mieli vilkaista mitä tutuille kuuluu. Monista eri ketjuista niitä kuulumisia on vaikea löytää.

Kävin tuolla kirjoittamishistoriasi alussa katsomassa, että taitaa tulla ylihuomenna se kaksivuotinen täyteen? Itse tulen siitä 15 päivää jäljellä. Mikähän olisi sopiva tapa juhlia? Itse ajattelin, että kun nyt on pyöräilykausi parhaimmillaan, niin mikäs sen mukavampaa kun pyörän selkään ja menoksi.

Hyvää jatkoa edelleenkin. Kirjoittele kuulumisia.

Kiitos, KTEM.

Täällä plinkissä käy aika-ajoin kova ja kiihkeä keskustelu erilaisista aiheista. Ja joka ainoa kerta, vastapuolena on yksi ja sama kirjoittaja. Aika kummallista sinänsä, ja vielä tämä sama kirjoittaja kuittaa lähes joka ketjuun sen viimeisen sanan. Eli vastapelaaja lopulta luovuttaa.

No, meillä monilla, kuten minullakin, on elämää muuallakin. Joten ainakaan itse, en kerkee joka riitelyä edes seuraamaan. Saati siihen osallistumaan.

Se kaksi vuotta ilman känniä taitaa mulla tulla juuri tänään täyteen. Tai ehkä olin vielä hiukan juovuksissa kaksi vuotta sitten, mutta juomisen kuitenkin olin jo lopettanut.

Tuli mieleen, jäiköhän silloin juomatonta viinaa kaappiin? Ei tainnut, ehkä niitä lahjapulloja ym. ilmestyi sitten myöhemmin. Ne liemet on kyllä menneet muiden suihin, pois ei ole tarvinnut kaataa eikä itsekään alkaa maistella.

Olishan se nastaa juhlia kahden vuoden juomattomuutta, vaikka suorittamalla “rautaperseajo” moottoripyörällä, mutta taidan jättää sen myöhemmäksi. Ehkä kauniina päivänä vois vielä ajella, vaikka jotain pienempää lenkkiä.

Saatan ehkä illalla käydä vaikka leivoskahvit vaimon kanssa nauttimassa. Tai tarjoan koko perheelle pizzat, jos vaan saan porukan kokoon.

  • Raittiina kuitenkin -

Onnea Esko kahden vuoden etapille. Vaikka se vielä pitkä matka olekkaan, niin paljon kuitenkin verrattuna vanhaan. Ja jutuitasi olen ymmärtänyt, että paljon parempaan kuin mitä se entinen oli. Tulen 15 päivän päästä perästä. Eiköhän anneta matkan jatkua.

Plinkissä tosiaan on joskus turhankin paljon vääntöä. Itse kuitenkin ajattelen niin, että vääntäjillä on oma kehitys siinä pisteessä, jossa täytyy sulkea muu maailma pois voidakseen kunnolla koteloida omaa ongelmaansa. Sitä tuolla Juopon päiväkirjassa jossain kohtaa pohdiskelinkin. Joillakin vaihe menee ohi, joillakin ei. Mutta ei olla siitä huolestuneita. Jatketaan omaa rataamme ja otetaan täältä vastaan ne helmet, joita hyvin monessa kirjoituksessa kuitenkin on.

Nykyinen elämä vs. entinen?

Juomattomuus vs. juopottelu?

Selkein ero mitä mulle on tapahtunut, on jonkinmoinen sisäinen rauha.
Vaikka en olekaan mikään hissuttelija ja pidän vauhdista, vaarallisista tilanteista ja nopeista muutoksista, mieli sisällä on kuitenkin rauhoittunut.
Keskeneräiset työt aiheutti ennen eniten stressiä ja kun stressistä yritti rentoutua alkoholilla, aina vaan enmpi jäi tekemisiä rästiin.

Nykyisin keskeneräisyyksiin suhtautuu rauhallisemmin. Ei yksi esko saa maailmaa valmiiksi ,vaikka kuinka yrittäisi. Ja kun kerran työnsä hoitaa ja selvinpäin parhaansa yritää, mitä muuta enää voi?

Ihminen tarvii omaakin aikaa ja läheisille jaetaan se, mikä voidaan. Työt vaatii omansa ja jokaisessa päivässä on vaan yksi vuorokausi. Joka päivä voi korjata niitä asioita, mitkä eilisessä jäi vaivaamaan ja se mikä jäi tekemättä, - selviää vasta hautajaisissa.

Elämä on aika yksinkertaista. Ehkä siitä osaa nauttia sellaisenaan juuri sen takia, kun on jossain vaiheessa koittanut muutakin.

Aikatulujen teko on vaikeaa, jos siihen täytyy lähes joka päivä saada mahtumaan jonkinmoinen känni. Ja viikonlopulle useampi tai yksi ja pitkä. Ja siinä vaiheessa, kun ei kännäämisen loppua voi enää ennustaa, aikatulutus on mahdotonta.

Joten - mikäs tässä. Päivä kerrallaan.

Juuri näin. Ja aamulla ne tekemättömät rästihommat oli taas siinä edessä, mikä lisäsi jälleen ahdistusta.

Kyllä juomattomuus ja sen tuoma mielenrauha sen juopottelun tuoman sisäisen ahdistuksen aina voittaa!

Alkoholisteilla juomattomuus ei suinkaan ole raittiutta. Se on kuivuutta!
Ja se kuivuus luo ahdistusta, heiluttelee mielenrauhaa sinne tänne.
Siksi alkoholisteilla ainoa inhimillinen tavoite on toipua koko sairaudesta.
Vasta se on elämänlaatua.
Olen itse kokenut koko alkoholismin tuoman kirjon elämässäni.
Vasta toipuneena alkoholistina elämä on nautintoa. Tuo kuivuus oli pahempaa, kuin juoma-aika.

Tavisten juomattomuuksiin en ota kantaa, eikä sillä ole paskankaan merkitystä meille alkoholisteille.

Ja AA:n “Hiljaa Hyvä Tulee”-teorioihin sen verran, että nopeus on valttia!

Et kai tosissasi luullut olevasi raitis juomisen lopetettuasi?
Vertaa omakokemukseni.

Raittiudesta, juomattomuudesta, kuivasta ajasta ym. vaikuttaa olevan kovin monenlaista mielipidettä ja määrittelijää. Joillekin sanalla raittius, tuntuu olevan hiukan suurempi, hengellinen merkitys.

Alkoholismillekin löytyy, ainakin netistä aika monta, vivahteiltaan hiukan erilaista määritelmää.

Minä kun en ole mikään sosiaalihenkilö, eikä mulla ole minkäänlaista alan koulutustakaan, en tajua noista mitään. Tämmöisen yksinkertaisen ihmisen, joka ei ymmärrä muuta kuin hätinä fysiikan lait ja rajoitteet, tommoinen sekava, mielipiteisiin perustuva arviointi ja leimaaminen, sekoittaa ihan tyystin.

Asiassa on kuitenkin se hyvä puoli, että kun omasta alkoholinkäytöstä on vastuussa lähinnä vain itselleen, ei tarvii mistään asioista kinata eikä mieltä pahoittaa. Riittää kun itsellä on hyvä mieli ja raitis päivä. Silloin, ehkä riittää jotain jaettavaa muillekin.