(Off-topic) Oletko rasisti?

Myönnätkö olevasi rasistinen? Minä myönnän. Käytän eri ihmisryhmistä välillä parhaiten kuvaavia sanoja. Mulla on pari tummaa kaveria ja yksi ystävä. Tässä esimerkki: Kaveri kuvasi kun tein kannabiskauppaa toisen kaverin kanssa. Tämä kuvaaja oli sattui olemaan tummaihoinen. N.1min kun hän oli kuvannut rupesin hermostumaan ja sanoin että: Käännä NI se kamera välillä toisinpäin. Ton tilanteen voi tulkita monella tavalla. Itse tunnen kaverin jota kuvasin ja hän tunsi minut. Sillä että käytin tummaihoisen sijasta “haukkumasanaa” niin toi NI vaan tuli sponttaanisti. Itse en kokenut sitä rasistiseksi eikä kaverikaan. Kaverillani on nimi (niinkuin ihmisillä tuppaa olemaan) ja käytän lähes päivittäin sitä.

Mä heitin ensimmäisen kiven. Kaikki muutkin “avoimesti rasistiset ihmiset” avautumaan.

Käytän itse itsestäni tilanteesta riippuen kuvaavaa sanaa. Välillä olen nisti ja välillä päihdeongelmainen. Joskus hullu joskus päihdeongelmainen jne.

Koskaan en ole ajatellut olevani rasistinen. Päinvastoin, muistan ku pikkutyttönä sanoin isille et “Mä haluisin olla neekeri! Ne on niin kauniita ja osaa laulaakin niin hienosti!” Ja 90-luvun teininä sen aikaisten skinheadien kanssa ainainen napit vastakkain oleminen on jättänyt muhun todella suuren vastenmielisyyden tunteen rasismia ja rasisteja kohtaan. Erilaiset kulttuurit on rikkaus, ja toisilta voi oppia hienoja asioita.

Nyt mul on kuitenkin tulut sellanen ajatus, et onkohan rasismia sellanen, jos suosii ihmistä tämän ihonvärin takia…?? Mustat miehet vaan on usein niiiin komeita… :stuck_out_tongue: :blush:

Kulttuuri on ihmisen pahin vihollinen. Tunnustan olevani rasisti tasapuolisesti kaikkia kulttuureita kohtaan. Ihminen on kulttuurinsa tuote, ja usein myös kulttuurinsa uhri. Se on pahin uhriuden muoto josta useimpien ihmisten on mahdoton nousta omille jaloilleen. Jotkut pääsevät oman kulttuurinsa kiroista eroon vaihtamalla sen toisen kulttuurin kiroihin.

Mä taas oon hulluna itä-eurooppalaisiin naisiin. Tai naisiin jotka näyttävät itä-eurooppalaisilta. Sekin vaihtelee. Joskus se on eloveenatyttö joskus n****npusu. Tällä hetkellä on menossa Brittiläiset pisamanaamaiset ja punatukkaiset.

Eli vastauksena sun kysymykseen ei ainakaan kuulosta juridiselta dilemmalta… :wink: Faija on parhaana mahdollisena lahjana raahannut mua mukanaan pitkin eurooppaa 92-kesästä vuoteen 2002. Nyt reissaan mahdollisimman paljon itse koska haluan nähdä ja kokea erilaisuutta. Vielä kun noi mun reissut on mitä on niin väkisinkin joutuu olemaan ihmisten kanssa tekemisissä ja se on juuri tarkoitus. Olen kerran ollut pakettimatkalla Bulgariassa 2viikkoa ja se oli yhtä helvettiä. vielä kun olin matkan Antabuksella ja katsoa sitä kaaosta selvinpäin niin… seuraavaksi Lissaboniin23.joulukuuta ja takaisin 1.1.2014 eli Jouluksi ja uudeksivuodeksi pääsee täältä pimeästä lämpimään niin auttaa jaksamaan pitkän syksyn ja talven. Hostelli on varattu ja lennotkin hallinnassa. En tiedä paljoakaan Portugalista mutta laitan sieltä terveisiä. Jos joku rupeaa narisemaan että matkustelen teidät verorahoilla niin saan tällä hetkellä opintotukea josta menee verot joten trollit älkää vaivautuko kommeintoimaan ja mielensäpahoittajille tiedoksi: Mä lähen Lissaboniin ja te voitte vaikka vetää naisen alapään päähän. Ei voisi vähenpää kiinnostaa :sunglasses:

youtube.com/watch?v=FYsZU52u … JigtXETH2o (Jukka Poika - Kylmästä Lämpimään (2010)).

Ei kai?? Niihin superhoikkiin, kaurissilmäisiin ja pitkätukkaisiin naisellisiin naisiin, jotka koikkelehtii niillä superpitkillä säärillään jokaikisellä muotimaailman catwalkeilla?? Sinullahan on poikeuksellinen maku mieheksi!

Iina haluaa mustaa miestä :stuck_out_tongue: .

Mä en ole rasisti, mutta… No, vitsi, vitsi :mrgreen: . En ole rasisti tai ainakaan en ajattele/tunne olevani. Miten se rasismi sitten määritellään. Ainakin itse olen tullut siihen tulokseen, että sitä omaa rasistisuuttaan ei ehkä kannata alkaa määritellä, koska niin paljon kuulee juuri tuota raivostuttavaa En ole rasisti, mutta -läppää ja monet ihmiset ovat olevinaan niin hemmetin avarakatseisia, jota eivät sitten todellisuudessa ole vähimmissäkään määrin. Kuka sen oman rasistisuutensa sitten määrittelee, jollei ihminen itse? Yhteiskunta? Onhan mullakin omat ennakkoluuloni ja perusteettomat vastenmielisyyden tuntemukseni joitakin asioita kohtaan, vaikken ihmisiä juurikaan arvottele etnisen syntyperän(Onko tuo oikea termi, kun puhutaan rasismista?) mukaan, eikä mulla ole ulkomaalaisista mitään kollektiivisesti paskoja kokemuksia, joidenka vuoksi mulla olisi jotakin heitä vastaan. Joitakin huonoja kokemuksia kyllä löytyy, mutta vielä enemmän huonoja kokemuksia multa löytyy ihan supisuomalaisista ihmisistä, joten ajattelen asian toki niin, että jos joku on kusipää/käyttäytyy jotenkin urposti, niin se johtuu kyseisen henkilön persoonasta, eikä hänen syntyperästään/ihonväristään, eikä näin ollen kaikkia “saman ryhmän” edustajia voi leimata tietynlaisiksi ihmisiksi.

Kyllä kai se jonkinlaista rasismia on sekin, että suosii enemmän jonkin värisiä/maalaisia/whatever ihmisiä, sillä silloinhan siinä tavallaan dissaa niitä muita, vaikkei nyt varsinaisesti vihaisikaan esim. vaaleatukkaisia ja sinisilmäisiä ihmisiä samalla, kun pitää tummista. Tietenkin jonkun ihmisen henkilökohtainen mies-/naismaku nyt on asia erikseen, eikä siihen liity mitään rasistista, jos sattuu “sillä tavalla” viehättymään enemmän X-tyyppisistä miehistä/naisista, kuin Z-tyyppisistä.

Voi vittu, kun multa lähtee taas sekavaa höpinää :unamused: .

Ainakin haluisin maalata mustaa miestä. Ja jos se oikein kiva malli ois, ni toki kaikkee muutakin kivaa vois sit yhdessä puuhastella. :wink:

Nii emmä sitä silleen kyl ajatellu, et mustia ihailemalla olisin rasisti kaikkia muita rotuja kohtaan. [size=85]Sanotaan et miehet tykkää vaaleaveriköistä. Onko se rasismia tummatukkaisia ja brunetteja kohtaan?[/size] (edit: Jos tykkää jostakin, ni eihän se automaattisesti sitä tarkoita et ei tykkäis niistä kaikista muista. Esim. mä oon ihan huluna suklaaseen, mut kyllä mulle hedelmäkarkitkin maistuu… :unamused: :slight_smile: ) Ite ajattelen rasismin olevan sitä, et ne ennakkoasenteet ja tunteet kohdistuu nimenomaan johonkin tiettyyn ihmisryhmään. Ei siis sitä, miten tämä asenne mahdollisesti vaikuttaa suhtautumiseen ko. ryhmän ulkopuolelle jääviä ihmisiä kohtaan. Ja sitä ajattelin, et onkohan ihan sama, onko ne ennakkoasenteet negatiivisia vai positiivisia? Onko vain negatiivinen asennoituminen rasismia? Vai voiko myös positiivinen suhtautuminen olla sitä, jos se kuitenkin valikoituu kohteen ihonvärin perusteella? Sellanen stereotyyppinen suhtautuminen ihmiseen tuskin ainakaan on kohteesta kovin imartelevaa, vaikka se kuinka positiivista tahansa olisikin. Esim: " Sä oot varmasti ihan hiton iloinen ja aurinkoinen ihminen, koska oot musta! On se vaan niin hienoa, kun te afrikkalaiset olette aina niin iloisia ja onnellisia, vaikka siellä köyhyyden keskellä savimajoissa asuttekin."

Toisaalta tää mun asenteeni on kyl puhtaasti esteettinen. (edit: Eli ei ole kyse mun miesmausta. Kaikki poikaystävät ovat olleet valkoisia suomalaisia.) En siis ajattele että mustat ihmiset (naiset siis myös!) ihmisinä olisivat jotenkin muita parempia, kivempia, ystävällisempiä tms. Tumma ihonväri ja heille ominaiset kasvonpiirteet vaan hivelevät mun silmää. Ja pitää kyl sanoo sekin, et ei niillä mustilla miehillä kauheesti mitään kaljamahoja näy, vaan aika kauniit varret näyttäis usein olevan siellä vaatteiden alla… :wink:

Mun mielestä olisi poikkeuksellinen maku jos tykkäisi naisista ketkä näyttävät päärynälle joihin on tökätty neljä hammastikkua.
:mrgreen:

^ Makunsa kullakin :wink: . Ei kai siitäkään mitään virallista määritelmää ole, millainen on poikkeuksellinen nais-/miesmaku, vaikka toki meille syötetään joitakin käsityksiä siitä, millaista ihmistyyppiä olisi “soveliasta” pitää hyvännäköisenä :unamused: . Nuokin käsitykset ovat tosin aikaan ja kulttuuriin sidonnaisia juttuja.

^^ Juu, iina, ei tuo mitään rasismia ole, että asia X miellyttää esteettistä silmää(tai vaikka niitä makuhermoja) enemmän, kuin asia Y. Nuo nyt ovat puhtaasti jokaisen henkilökohtaisia makuasioita, joihin jokaisella on täysi oikeus, kunhan ei sitten ryhdy tosiaan hirveästi dissaamaan niitä muiden ryhmien edustajia, mutta sekin taas on eri asia. No joo, jos joku pitää hirveästi suklaasta, mutta inhoaa kuollakseen hedelmäkarkkeja, niin se sallittakoon :smiley: , mutta nyt tarkoitin tässä ihmisiä. Jos mun edessäni on 2 ihmistä, jotka eivät ole tyystin identtisiä, vaikka olisivatkin suunnilleen saman värisiä, kokoisia, ikäisiä jne., niin toki toinen heistä on mun mielestäni ainakin hieman viehättävämmän näköinen, kuin toinen.

Jonkinlaiseksi rasismiksi mä kyllä laskisin tuon, että ajattelee esim. nyt niistä mustista ihmisistä, että ne kaikki ovat luonteeltaan ja tavoiltaan tietynlaisia, vaikka ne ajatukset olisivat täysin positiivisiakin :confused: . Ennakkoluuloista ja -asenteistahan siinäkin on kyse ja ne tuskin pitävät paikkaansa läheskään kaikkien saman ihmisryhmän edustajien kohdalla. Kyllä mua itseänikin voisi alkaa vituttaa, jos ihmiset, jotka eivät tunne mua lainkaan, pitäisivät mua automaattisesti tietynlaisena luonteeltani jonkin ulkoisen seikkani vuoksi, vaikka ne oletukset olisivatkin positiivisia :confused: .

En ole rasisti.
Ei rasismissa ole mitään järkeä.

Ehei en tietenkään ole. Olen herrasmies. Neurokivun kommenttia tähän kaipaisin ja myös toivoisin, että jukkapoikan(vai miten tuo kuuluu taivuttaa) musiikkia ei linkitettäisi mihinkään ketjuun. Se voi aiheuttaa herkässä ihmisessä suicidaalisia reaktioita. Kiitos!

Olen 5% ja en ole 95%, paljon ulkomaalaisia ystäviä.

Olen vilpittömästi liikuttunut, kun huomaan että maailma on suvaitsevainen paikka ja ihmiset rakastavat toisiaan vaikka osa on neekereitä ja kiinalaisia siis kinuskeja,sekä myös valkonaamoja tai jotain juntteja mutta jutkutkin ovat myös ihan best ja swag.

Yritän olla jatkossa ihmisiksi. Tosin ihmettelen miten kyseinen musiikki aiheuttaa noin voimakkaan tunnereaktion? . rahalla saa ja hevosella pääsee. Jos olen kateellinen niin käy itse katsastamassa kysein mesta ja kerro oliko hauska reissu :slight_smile:. Nyt toistan jo itseäni mutta lähden reissuun koska haluan kokea uutta ja samalla prepata kielitaitoa. Hostelli n.10€ yö ja ainakin vähän aikaa sitten sai liput edestakas ilman välilaskuja n.250€. Joten mieti mihin käytät rahasi tai jätät käyttämättä. Kunhan susta ei tule sellaista yksinäistä kärttyistä ihmistä jota on ainakin täällä Suomessa ihan tarpeeksi. Sitten jos susta nyt sattumalta tulee sellanen (olisi pitänyt tehdä sitä ja tätä.
). Jos törmään suhun esim. nykyisessä duunissani niin turha odotella että työntelen sua ympäriinsä ja kuunnella kuinka resukka pilasi koko loppuelämän.

Niin ja sellanen vielä että jos oot kirjastossa narisemassa niiin mieti haluanko käyttää maksamani verot ( 10% opintotuesta) siihen että kuuntelen sun pas…

Mutta hei. Hyvältä kuulostaa. Juuri tuollaista optimismia täällä tarvitaan! Rauha hyvä mies :laughing:

TYHMYYDELLE !

Toivottavasti toi ei loukkaa ketään ikään, sukupuoleen tai rotuun katsoessa (?)

Vittu en osaa kirjottaa hienosto lauseita :laughing:

Kaikkia ihmisiä* on kohdeltava tasa-arvoisesti heidän ihonväristä, uskonnosta tai seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta!

  • = Ihmisen minä määrittelisin termillä HUMANITY. Yksilö, joka välittää toisista ihmisistä, kykenee tuntemaan myötätuntoa ja rakastamaan kaikkia läheisiään. Esimerkiksi minun koirassani on hyvin paljon yllä mainittuja piirteitä :smiley: !

Olen kyllä tavannut yksilöitä/eläimiä, jotka erehdyttävästi muistuttavat ihmistä, mutta silti heissä ei ole ollut mitään yllä mainittuja ominaisuuksia :frowning: . Yleensä tällaisten yksilöiden ihonväri on ollut aika tumma, mutta tietty poikkeus vahvistaa säännön. Tällaisten yksilöiden ei pidä missään nimessä saada mitään erityistä kohtelua, joka poikkeaa teuraseläimen kohtelusta. Pelkästään se, että joku muistuttaa erehdyttävästi ihmistä, ei missään nimessä pitäisi taata hänelle ihmisarvoista kohtelua :smiling_imp: ! Esimerkkinä mainitsen vaikkapa sellaisen eläimen kuin Anders Behring Breivik.

En ole rasisti muita ihmisiä kohtaan, mutta en ikinä anna kenenkään ulkonäön hämätä! Teot, ne ratkaisevat. Eläimiä kohtaan saatan olla hyvinkin ilkeä/julma ja ihan vaan huvikseni.

Jokeri

Sulla on kyllä joukkeri selkeästi itsemääräämäsi lääkitys edelleen erittäin kohdillaan. Heittaushan se rules. Joko sä oot varsin pätevä trolli tai sitten vaan katkeroitunut ex-plinkkiläinen joka sai ikuiset bannit.Oli miten oli, keep on truckin’…

http://www.youtube.com/watch?v=ru3gH27Fn6E

Jaa mitäs ne sellaset “hienostolauseet” sit on? Tarkoitatko siis ylipäätään hyvää kirjoitustaitoa, ja mahdollisesti sivistyssanojen käyttöä? Ne liittyy kyl enemmän akateemisuuteen, ku johonkin epämääräiseen “hienostolaisuuteen”. “Hienostosta” mulle tulee mieleen raha ja porvarit. Ja nehän nyt ei tod. takaa mitään kirjoitustaitoa.

Sori offi.