Heippa!
Kirjoittelin tänne ekaa kertaa vuosi sitten tilanteessa, jossa pohdin vakavasti eroa kun mieheni oli pettänyt minua. No, eroon emme kuitenkaan päätyneet, vaan koittamaan suhdetta uudelleen.
Tähän vuoteen on mahtunut yhteensä 4 muuttoa. Ensin muutimme yksiöstä kaksioon, koska mies valitti tilan vähyyttä. Sitten suurempaan kaksioon, koska oli sama ongelma. Sitten saimme Aso-asunnon jonka hyväksyimme, mutta emme kuitenkaan muuttaneet. Mies ostikin yhtäkkiä itselleen oman asunnon kotiseudultaan ryyppykavereidensa luota, jonne hän muutti ja huomenna minä olen muuttamassa tästä nykyisestä asunnosta yksin yksiöön.
Olimme yhdessä kaksi vuotta. Se kaksi vuotta oli helvettiä. Te tiedätte kaikki ne lupaukset, pettymykset, anteeksipyynnöt ja muut. Mieheni juominen ei tosiaankaan ollut mitään vähäistä, vaan hän saattoi vetää neljän päivän putken, olla selvänä kolme ja juoda taas kolme. Yhtenä päivän saattoi kulua 1,5 l viinaa ja kori lonkeroa. Kerran hän oli jo katkolla ja kuukauden juomatta, mutta salakuljetti hoitopaikkaan viinaa ja sama rumba alkoi taas.
Minäkään en ole ollut mikään maailman helpoin puoliso. Olen kovin taipuvainen syyllistämään itseni, ja siitä narusta osasi mies aina vetää. Kuitenkin olisin voinut huutaa hänelle vähemmän, ja olla enemmän tukena (en ihan tarkkaan ymmärrä miten olisin voinut enemmän olla) ja kohentaa hänen itsetuntoaan. Olen kuulemma tappanut hänen sielunsa ja kaiken, mitä hänessä on ikinä ollut hyvää. Olen demonihuora, saatanan ämmä ja vitun akka. Selvänä ja kännissä. Kännissä aina mukana oli myös muita naisia, exiä joiden kanssa kirjoiteltiin tai uusia tuttavuuksia Tinderistä. Minä olin vitun hullu valittaja, kun näistä mieleni pahoitin.
Viimeisen vuoden aikana miehelle kokeiltiin jos jonkunnäköistä mielialalääkitystä, mutta mikään ei auttanut (kas kummaa kun toinen joi koko ajan). Minä kuulemma olin se, joka teki hänestä sellaisen, vaikka hän onkin juonut 22 vuotta elämästään. Jokainen teistä tietää, miltä näyttää koti, kun mies juo siellä neljä päivää. Hänellä sattui vielä olemaan sellainen tapa, että hän söi aivan holtittomia annoksia ruokaa ja sotki aina niitä tehdessään koko keittiön. Joka paikka oli täynnä ruokaa, likaisia astioita, pohjaan poltettuja pannuja, viinatahroja ja pulloja ja tölkkejä. Välillä hän käyttäytyi lääkityksen aikana niin pelottavasti, että lähdin äidilleni yöksi, sillä hän saattoi hyvin yksityiskohtaisesti selittää, miten tappaa minut ja laittaa seinälle roikkumaan kurkusta. Kaiken annoin anteeksi. Aina. Joka kerta.
Silti rakastin häntä hyvin paljon. Vai rakastinko mielikuvaa siitä miehestä, jonka olisin hänessä halunnut saada mutten koskaan saanut. Hän oli sopinut työpaikallaan lähtevänsä Myllyhoitoon nyt heinäkuuksi, mutta eipä lähtenyt. En tiedä miten hän siitäkin lipesi. Hän kuitenkin puhui koko vuoden siitä, että haluaa lopettaa, ettei halua enää olla juoppo eikä halua juoda. Johonkin se kuitenkin aina sitten tyssäsi. Joko minä kävin niin hermoille, ettei tällaista saatanan huoraa kyennyt selvinpäin katselemaan tai muuten vaan maailman oli niin paska paikka, ettei sitä kestä kuin kännissä.
Mutta tosiaan, nyt hän on deletoinut minut kaikista medioista, koska suuttui aivan naurettavasta asiasta pari päivää sitten. Oletan, että asunnon loppusiivous jää minulle, vaikka hän takuurahansa siitä ottaakin. Puhuimme vielä, kun kävin katsomassa hänen uutta asuntoaan, että jos yrittäisimme vielä tätä suhdetta niin, että kumpikin muuttuu, ja vähän niinkuin uusina ihmisinä. Ja uskokaa, kyllä minussakin oikeasti muuttumista, olisi; vika ei ole ainoastaan hänen. Mutta sen tiedän, että mikään ei onnistu niin pitkän kun hän juo. Ehkä tietää sen itsekin ja siksi deletoi minut, en tiedä. Hän pitkään sanoi, että minun pitäisi etsiä uusi mies, että hän ei ole minulle sitä, mitä ansaitsen. Olemme vähän alle nelikymppisiä molemmat.
Silti tuntuu pahalta, ihan todella, todella pahalta. Erot ovat aina olleet minulle hyvin vaikeita ja olen saattanut surra niitä pitkäänkin. Silti, miten pahasti hän on minut haukkunut kavereilleen, perheelleen, työpaikalleen, joka paikkaan, on minusta niin väärin. Olen itse niin oikeudentuntoinen ihminen, että en jotenkin kestä sitä, että hän mustamaalaa minua minkä ehtii, vaikka eihän sillä pitäisi olla mitään väliä. Tunnen helpotusta siitä, että viinahelvetti on osaltani ohitse mutta silti mielessäni on koko ajan, että entä jos, entä jos…mutta itseni kannalta olisi parempi, etten enää ajattelisi noin. Sillä mitä pidempään roikun noissa ajatuksissa, sitä kauemmin kestää minulta toipua ja päästä eteenpäin. Kaikki tuntuu vaan niin helvetin epäreilulta!!! Miksi muilla suhteet onnistuvat ja toimivat ja saadaan lapsia ja perhe ja kaikkea muuta, ja sitten minä joudun tällaiseen kamaluuteen, mistä ei meinaa osata edes päästää irti, vaikka se olisi ainut järkevä teko!!! Olen varmasti sairastunut jo läheisriippuvuuteenkin tässä, sillä halusin niin kovasti parisuhteen ja perheen, että välillä tuntui, että annoin sen ajatuksen mennä yli kaiken ja tässä sitä nyt ollaan sitten.
Tosiaan huomenna sitten muutan. Irti tästä kodista, jossa ehdimme jopa kaksi kuukautta asua (mies siis osti oman asuntonsa aivan hetken mieljohteesta ollessaan vihainen minulle, ja seuraavana päivänä jo toivoi, ettei tarjousta hyväksyttäisi). Minun tuleva asuntoni on oikeasti ihana, olen myynyt koko entisen omaisuuteni, jokaikisen huonekalun ja verhon ja ostanut kaiken uutta. Tämä kirjoitus nyt on ihan överipitkä, mutta jos jollain on jotain järkevää sanottavaa tähän niin olen kiitollinen 
Olemme yrittäneet aina uudelleen ja uudelleen kuuden vuoden ajan josta reilu vuosi raittiutta AA.n avulla, mutta nyt hän haluaa juoda ja koska hän käy töissä ei hän ole alkohoilisti 
Tässä se pääpiirteittäin. Oli sitten millätavalla tahansa mutta alkoholista riippuvainen ja övereitä harrastava niin minusta silloin on alkoholisti. Tsemppiä tulevaan, se on varmaan outoa kun myrsky laantuu ja on vaan rauhallista ja seesteistä.