Nyt pitää loppuu

Tervehdys sielunveljet ja siskot.

Mulla on ongelma nimeltään alkoholi. Oon yrittänyt jo monta kertaa lopettaa, mutta aina tuloksetta.
Vähentäminen ei auta mitään. Aina tulee himo lähtee hakeen lisää ja sitä kun saa niin helposti, niin se on menoo.
Sama juttu baareissa. Ongelma on että juon liikaa enkä pysty hillitteen itteeni.

Oon vasta 18-vuotias, mutta en oo viimesen vuoden aikana nähnyt montaakaan selvää viikkoa. Pystyin hetki sitten olemaan just ja just 2 viikkoa selvinpäin kun sain töitä, mutta sekin putki katkes jo toisilla vapailla. :unamused:
Oon siis juonut tyyliin 2-5 kertaa viikossa aina ja isoja määriä. :blush:

Tätä on jatkunut jo vuoden, en halu tappaa itteeni alkoholilla. :cry:

Haluaisin pystyä lopettaan tän ihan yksin mut aika mahdottomalta yrittäminen tuntuu… Mitähän mun kannattais tehdä? En kuitenkaan haluais mihinkään hoitoonkaan mennä, mut apua tartten.

Neuvoja ja vinkkejä otetaan vastaan.

Hei. Ensi askeleen olet ottanut jo, kun myönnät asian itsellesi. Ja tänne kirjoittaminen on myös hyvä askel. Tänään itsekkin rustasin ekan tekstin, kun muiden juttuja ties kuinka kauan jo lueskellut. Sä olet huomannut ongelmasi vähän aijemmin kun minä :smiley: Se on hyvä, käyppäs lukemassa tuo minun ketjuni tuolta. Täällä sitä pohdin minäkin että mitä tehdä. Katkolle en halua, enkä edes usko että siitä apua minulle olisi. Minä kun uskon että mulla se juomisen syy on ongelmissa, päässä, käsittelettömissä asioissa missä lie, (mikä on ongelma? sitä en tiedä, ainakaan vielä) mutta katkolla käytyä jäisi kuitenkin se “ongelma” hoitamatta ja siitä se sitten taas lähtisi. Lueskelin AA-sta (vaikka ateistina, vaikuttikin liian uskovais touhulta) yms sivuilta aiheesta ja yritän nyt omaksua “päivä kerrallaan” ajatusta. Tsemppaan itseäni “tänään en juo”. Huomisesta en tiedä, enkä niin välitä, mutta joka päivä, vaikka sitten tunti kerrallaan pysyttelen kaukana viinasta.
Auttaisiko miettiä millaista apua haluaisit, ja jos et tiedä niin kokeilemalla voi vastaus löytyä. Vaikka A-klinikalla käynti, AA-Palaveri, Joku auttava puhelin. Tai ihan keskustelu ystävän tai sukulaisen kanssa? Olet hyvin nuori, onko vanhempiin tai sukulaisiin välit kunnossa? Voisiko apua hakea sitä kautta? Mieti vaihtoehtoja ja lähde rohkeasti etsimään sitä ratkaisua. Älä lähde kalja kauppaan. Siinä ihan ensimmäinen “tehtävä”, pidä korkki kiinni.
Tsemppiä!

Joo-o…
Viikon pysty oleen selvin päin. Sit tulikin juotua taas ihan liikaa.
Ei vieläkään osaa kieltäytyä ilmaisista kaljoista… :confused:

^silloin on syytä vältellä niitä paikkoja (ja henkilöitä) joissa ilmaiset kaljat pyörivät. Kerää itsetuntoa ja tahdonvoimaa muissa ympyröissä kunnes olet varma että osaat sanoa “ei kiitos”.

A-klinikka tai jokin paikkakuntasi Nuorisoasema tai nuorten poliklinikka. Siellä voit jutella tilanteestasi ja ammattilaiset arvioivat sen. Hoidon tarpeen arviointi ja keskusteluapu ei vielä ole “hoitoon joutumista”.

Mihinkään uskovaisten AA:han ei missään nimessä kannata mennä, sieltä voi saada uskovaisuus-bakteereja.

AA on siinä paskamainen porukka, et sinne jos eksyy, saattaa saada tartunnan nimeltä raittius. Siinä kehnoimmillaan käy tosi köpelösti, elämä alkaa maistua hyvälle ilman päihteitä. Nimimerkillä elämänilon AA:sta löytänyt.

No oishan se nyt aika kauheeta, eiks olis! :open_mouth:

Morjesta. Voin kertoa vain oman keinoni, väittämättä että se olisi ainoa mahdollisuus.
Ensimmäisiä kertoja, kun lopetin juomisen “ikuiseksi ajaksi”, oli sinun iässä. Kestihän se pari viikkoa, kunnes kadulla kaveri tuli vastaan täyden lastin kanssa. Ja taas mentiin. Sitten yrittelin erilaisia keinoja lopettaa viinan kanssa läträäminen. Eräs keino oli uskonto (siis ev.luterilainen “isiemme usko”), auttoi sekin toista viikkoa. Sitten 21-vuotiaana vanhuksena (kait sinun ikäpolven mielestä) erehdyin kovassa krapulassa ja muutaman kaljan rohkaisemana tärisemään AA-han. Eihän sinne periaatteessa saisi maistissa mennä, mutta eka kerralla yleensä joustavat vähän. Menin seuraavana päivänä toisenkin kerran, silloin pelkästään krapulassa. Porukka oli melkoisesti vanhempaa. Onneksi kuuntelin heidän juttujaan ja totesin, että tämä alkoholismi sairaus ei katso ikää. Samat oireet ja ajatustavat oli kaikilla, vaikka ehkä juomatavat ja aineet olivatkin olleet erilaisia. Hirveän uskovaista porukkaa tuntui olevan, jokaisella oli ihan ikioma uskonsa. Joku taisi uskoa Jeesukseen, joku toinen selitti, ettei muuta Johtajaa, ei Luojaa kuin kansa kaikkivaltias, joku taas selitti että hän ei ainakaan usko mihinkään, eikä kenenkään näkemyksiä tyrmätty (sanoo sitten kirjallisuus mitä hyvänsä).
Enhän minä uskonut, että se keino sen parempi olisi kuin joku muukaan, mutta kun yli kaksi viikkoa oli mennyt selvin päin, niin rupesin toteamaan, että kyllä tämä minulla tuntuu toimivan. AA-han on siitä mukava, että ainakin suuremmilla paikkakunnilla sinne voi hiipiä tuntemattomana, eikä tarvitse kirjautua mihinkään. Edes oikeaa nimeään ei tarvitse sanoa. Ja jos ei tunnu oikealta paikalta, niin eivät perään kysele, että missäs veli on ollut, kun ei ole kokouksissa näkynyt.
Jos nyt erehdyt AA-porukkaan eksymään, niin vähän ajan kuluttua rupeat tietysti ajattelemaan, että ethän sinä mikään oikea alkoholisti voi olla, kun olet niin mahdottoman nuori. Niin minäkin ajattelin. Mutta paskanko väliä sillä on? Jos olisin halunnut jatkaa juomista, niin olisin tietysti jatkanut. Ja jos en olisi halunnut jatkaa, niin olisin pyrkinyt lopettamaan. Niinkuin pyrinkin. Ja kun se ei omin neuvoin onnistunut, niin onneksi olin sen verran fiksu nuorimies, että hain apua, erilaisista suunnista. Tämä vitun kiihkouskovaisten porukka (siis AA) on minulla toiminut. Toivotaan että sinäkin löydät oman ratkaisusi, oli se sitten mikä hyvänsä.
Panen vielä pätkän matkapäiväkirjasta Vienan reissulta: “Kaksi yötä kotimajoituksessa ja yksi hotellissa. Minun ja kämppäkaverin majapaikassa onneksi emäntä uskoi kerralla, että kiitos riittää jo. Oli uskovinaan senkin, kun isäntä rupesi kaatamaan ruokaryyppyä ja minä selitin että minähän olen suomalainen, eivätkä me suomalaiset käytä alkoholia. Kaveri on lappalainen, hänelle voi kaataa vapaasti.”

Moi nicci!

Tilanteesi on minusta siinä mielessä ihan selvä tapaus, että tiedostat hyvin juomisesi laadun ja aivan se kuulostaa tutulta tahdilta omassakin historiassani. Vähentämään ei kannata ryhtyä, kun tuollaiseen rytmiin olet jo perehtynyt. Kyllä se on ihan alkoholistista juomista on.

Selvä tapaus olet minusta siksikin, että tiedostat hemmetin hyvin itse tuon tilanteesi ja sen, että omat konstit eivät nyt yksin riitä. Hae ammattiapua ja pysy täällä mukana, hakeudu parempiin piireihin ja ala keksiä ja kokeilla kaikkea muuta elämässäsi. Raittius ei ole mikään sormien napsauttamisen juttu, se ottaa aikansa saavuttaa ja se voi varsinkin aluksi olla jopa vaikeaa - muttei niin pitkään kuin luulisi.

Usko pois, et halua kokea puoliakaan siitä paskasta, mitä minä olen päissäni, viekkareissani ja juomisen sotkemalla selvälläkin päällä joutunut kokemaan. Mutta usko sekin, että saat aivan kaiken, mitä raittius antaa! Sä olet 18-vuotias… sulla on aivan liian paljon pilattavaa! Hyvä, että olet jo hereillä!

Join tossa vähän aikaa sitten 4 päivää putkeen…

Kävi kuitenkin niin että sain siitä opetuksen ja nyt ei huvita enää juoda edes niitä ilmasia kaljoja, ne itseasiassa vietiin multa lopulta poiskin kun puhuin lähisukulaisille ongelmastani.

Sanotaan vaikka niin että loukkasin itseni aika pahasti ja kulutin liikaa rahaa kun olin viimeisenä päivänä tukevassa humalassa.

Nyt olen ollut saman 4 päivää selvinpäin sen jälkeen. Ja olo on ollut tosi hyvä.
Ei tee enää yhtään mieli juoda. Okei välillä se ajatus käy pään sisällä mutta se on helppo saada pois mielestä kun miettii miten viimeksi kävi.

Onneks mulla on noi pari ihmistäkin nyt tukena asiassa ja heihin voin luottaa.

Moni on näyttänyt täällä sanovan, että ennen raitistumista on pitänyt käydä omasta mielestä pohjalla. Ehkä nuo viimeisimmät toimesi alkoholin suhteen siis auttoivatkin raitistumispäätöstäsi tuolta kannalta katsottuna? On hienoa, että olet jo noin nuorena huolestunut alkoholinkäytöstäsi etkä kuittaa sitä vain huolettomalla “kaikki tekee niin!”-puolustelulla. Meinaan siitä mennään helposti sitten vain syvemmälle.

Esim. itse olen 27-vuotias ja jo nuoresta asti join aina humalahakuisesti. Vanhemmiten määrät, sekä kerrat sitten vain lisääntyivät. Olen itsekin vasta aloittelemassa raitistumistaivaltani, joten sen suurempia viisauksia minulla ei ole antaa. Halusin vain sanoa, että minusta on hyvä kun jo varhain tiedostat ongelman, jolloin se ei ehkä pääse kehittymäänkään ylisuureksi. Tsemppiä! :slight_smile:

Moni ottaa tuntuman omaan pohjaansa ja pohjahan pitää joka tapauksessa olla, jotta on mistä ponnistaa. Pohja on toki kaikilla aina vähän omansa lainen. Joka tapauksessa se, mitä pohjan löytäminen sitten pidemmässä juoksussa synnyttää, voi kääntyä ajan kanssa suoranaiseksi voitoksi. Ehkä oleellista on se, että lakkaa haluamasta juoda: lakkaa haluamasta siitäkin huolimatta, että ajallaan myös viimeisen kerran jälkeiset tunnotkin tuppaavat ajallaan vähän kuin haihtua ilmaan. Siitä huolimatta sitäkin kannattaa muistella toisinaan, mitä juominen itselle aiheutti ja mitä sillä saavutti, kun jätti juomisen pois. Saavutukset kun eivät tule saman tien: sen eron entisen ja nykyisen välillä huomaa vasta ajan kuluttua. Eikä puhuta viikoista, vähintään kuukausista, ehkä useimmin vuosista.

Täällä tarvotaan samaa suota, pohjalla raitista aikaa reilu kuukausi. Tuntuu siltä, että viime kertaisen juomisen välittömät fiilikset alkavat jo haihtua. Elän juuri tällä hetkellä ihmeen tasaista aikaa. Viime päivinä olen törmännyt mahdollisiin ongelmiini juomisen taustalla: vaikeuksiini sietää stressiä, hallita esim. töitäni ja kaiken kireyden lisääntyessä tunteitani. Sen sijaan olen kyennyt pitämään kiinni riittävästä levosta, suht säännöllisestä liikunnasta sekä siitä, että olen alkanut opetella uusia tapoja suunnittelemaan ajankäyttöäni ja sitä, missä järjestyksessä teen mitkäkin asiat. Tähän en olisi kyennyt juomisen jälkeisissä hermostuksissa, masennuksissa ja muissa kuohuissani. Tulos siis jo sekin, mutta opettelen myös kovasti hyväksymään sitä, että eteenpäin mennään vain hissuksiin ja kaikki ottaa aikansa. Ehkä arvokkainta on, että voin nyt opetella myös kärsivällisyyttä ja sen sietämistä, ettei kaikki valmistu kerralla, asiat ovat puolitiessä ja itsekin olen keskeneräinen.