Nyt lopetan!

Hei kaikille!

Nyt loppui tältä tytöltä tuon viinan kanssa leikkiminen. Vähentämistä olen nyt yrittänyt enemmän ja vähemmän onnistuen pidemmän aikaa, mutta leikkimistähän se on. Ei se vaan juopolta onnistu. Aina sen kahden jälkeen pitää ottaa vielä yksi ja sitten vielä… Eihän tämä ole ihmisen elämää, että viina vie ja Marsu vaan vikisee.

Nytpä ei vie enää. Tästä alkaa uusi raitis elämä! Vaikeaa voi olla, mutta yritän teidän muiden kirjoituksia lukea ja niistä opikseni ottaa.

Varmaan tulee tänne tilitettyä aika ajoin, välillä tiheämpäänkin, ainakin näin alussa. Vieroitusoireita pelkään eniten, mutta kaipa ne kestää. Päivittäistä juomista on takana kuitenkin kohta jo pari vuotta. Hyviä vinkkejä ensi päiviin otetaan kiitollisuudella vastaan!

Onnittelut hienosta päätöksestä.
Itse tulin eilen tehneeksi samanmoisen päätöksen.

Mä korvaan ton alkoholin jättämän tyhjiön liikkumalla enemmän.
Mulla on aina ensimmäinen viikko kaikista vaikein - kysyy selkärankaa.

Hyviä vinkkejä täältä varmasti saa.


Hei,

Olen itsekin vielä ihan kuivistelun alussa, mutta suosittelen ottamaan sekunnit, minuutit, tunnit ja päivät ihan rauhallisesti. Ei kannata miettiä juurikaan käsillä olevaa hetkeä pidemmälle, muuten tulee ähky, ainakin mulla. Mulla ainakin sellainen ihmeellinen kiire, liekö tekokiirettä, alkoi väistymään jo muutaman selvän päivän jälkeen. Tässä on loppuelämä aikaa, eiks niin. Ja tee pikkuhiljaa jotakin, vähän pakollakin, joku hienosti sanoi täällä että juopon ei ole hyvä olla jouten. Älä myöskään mieti alkoholia/alkoholittomuutta koko ajan, mieti ihan jotain muuta.
Sitten mulla on ainakin nyt tullut kuvioon lenkkeily, siitä riippuvuus seuraavaksi:) ulkona ja pienellä ponnistuksella tuulettuu koko kroppa.
Pidän kädestäsi kiinni.

Hei!

Joo, olin vähän niukkasanainen tuossa aluksi. Juopoteltua on tullut siis jo pari vuotta päivittäin. Viime keväänä oli puolen vuoden vähentämisjakso, jolloin viikkosannokset jäi joskus jopa alle 20, mutta yhtään iltaa en ole ollut kokonaan ilman. Ja kun kesällä kulutus pääsi taas nousemaan, sitähän olikin sitten mahdotonta enää saada pysymään missän rajoissa. Viime aikoina mennyt viikossa jopa 70 annosta ja joka ilta ainakin se 5 annosta. Tuosta viidestä ei kyllä loppuaikoina onnistunut edes tulemaan humalaan, eli mun on ihan turha juoda. Kohtuus on liian vähän ja sopivasti menee aina sinne liian puolelle.

Eka ilta ilman viinaa takana (ainakin mun näkökulmasta, joku toinen saa vapaasti väittää, että huijaan, luettuaan eteenpäin). Siis tässä on sen verran helpotusta alkuun, että laimensin 2 annosta viinaa suureen määrään vettä ja siemailin hitaasti illan aikana (5 h). Ihan seinään en uskalla lopettaa niillä määrillä mitä mulla on mennyt. Vieroitusoireita olen valmis kestämään, mutta mitään dramaattista en tahdo tapahtuvan. Tänään illalla aion toimia kuten eilenkin ja sitten ei olekaan viinaa enää edes talossa. Isännän oluet on, jotenkin on vaan sellaine olo, ettei se edes häiritse. Sen eilisenkin iltajuoman siemaileminen oikein ällötti. Se oli blandattu niin laimeaksi, että viinaa siinä ei maistanut mitenkään, mutta kun mä tiesin, että siinä on sitä!!! Jotenkin kun nyt olen päättänyt lopettaa, niin ärsyttää, että sitten on pakko vielä kuitenkin ottaa sitä alkoa.

Lääkärituttavani, jolta kautta rantain kysyin neuvoa, oli sitä mieltä, että jos en lääkitystä vieroitusoireisiin halua (ja en todellakaan tahdo), on sitten paras tehdä näin. Pelotteli muutoin uhkaavilla krampeilla ja pikku-ukoilla. Ja tietysti varoitteli juomasta “lääkeannoksia” liian nopeasti, että ei vaan pääsisi pieninkään hiprakan vilauskaan tulemaan. Se oli hyvä pointti, ymmärrän tämän hyvin. Voisin kuvitella, että sitten menisi helposti se kolmaskin, ja siinähän sitä oltaisiin taas…

Viime yön nukuin todella hyvin. En muista heränneeni kertaakaan. Varmaan tuon rankan juopottelun aikana on jonkin verran päässyt kertymään tuota univelkaa, eihän se känniuni ole kuitenkaan samalla tavalla lepoa, kuin oikeasti nukkuminen. Nyt on aamun mittaan tullut ajoittaista hikoilua ja palelua. Välillä sydän hakkaa, mutta mulla on nuo beetasalpaajat käytössä ja tarvittaessa nostan annosta vähäsen, jos alkaa siltä tuntumaan.

Oli mukava herätä aamulla virkein mielin hyvin nukutun yön jälkeen. Nautin tästä, koska oletan, että nukahtamisen vaikeus ja yöllinen heräily vaanivat vain muutaman päivän päässä. Mutta en murehdi sitä vielä, sen kanssa osaan kyllä elää, ne on mun elämään kuulunut jo silloin, kun en pulloon koskenutkaan.

Muistan vielä sen ajan, kun en koskenutkaan alkoholiin, huomattuani nuoruudessani, että en hallitse sitä. Mulla on siis ollut ennen tätä 10 vuotta ihan täysin raitis elämä. Mitä nyt tupakkia polttanut olen… Tää on siis tavallaan myös jo nuoruudessaan itsensä alkoholistiksi huomanneen alkoholistin repsahdus 10 vuoden raittiuden jälkeen. Mä en vaan silloin nuorena ajatellut asiaa niin, vaan totesin vaan, että mulla on kivempaa, kun en ota ollenkaan, enkä sitten ottanutkaan. Enkä osannut varoa, kun pari vuotta sitten aloin kipu- ja unilääkkeeksi ottaa iltaisin pari paukkua. Koukussa heti! Tyhmästä päästä ja ajattelemattomuudesta saa nyt sitten kärsiä!

Nyt parin vuoden putkesta viisastunut Marsukka on tehnyt päätöksensä! Ei mulle enää viinaa. En osannut sitä nuorena käyttää, enkä osaa nytkään. Mä vielä muistan sen raittiin ajan parin vuoden takaa. Kun näistä parista ekasta päivästä pääsen… Sitten voin alkaa pikku-hiljaa palailla siihen elämään, joka mulla oli. Mä jätän ton viinan niille, joille se sopii. Mulle se ei sovi, en sitä hallitse. PISTE!!!

Tänään olen tehnyt vain pakolliset hommat ja yrittänyt kehittää uusia ajatuskuvioita niihin hetkiin, kun on vaikeinta olla juomatta. Olen selaillut plinkistä teidän muiden lopettajien/lopettaneiden mietteitä ja ketjuja. Monenlaista menijää on lopettajissakin, täytyy sanoa, mutta kannustavaa on lukea pitkään raittiina olleiden mietteitä. Ja tietysti on hyvä, että täällä pysyy mielessä sekin fakta, että ei tämä nyt niin epätavallista ole, meitä on monta, jotka saman asian kanssa painivat.

Mä yritän tässä palautella mieliin, millasta oli silloin, kun en vielä juonut. Tai kun en pakonomaisesti juonut. Silloin, kun mulla oli siis ns. normaali suhde alkoholiin, koska enhän mä sitä kymmentä vuotta ihan raitis ollut, niitä paria ekaa vuotta lukuun ottamatta. Saatoin jouluna juoda oluen ja taisi kaapissa silloinkin yleensä olla avattu viskipullo. Sille pullolle kävi vain aina niin, että avasin sen ja kaadoin itselleni yhden. Siemaisin vähän ja loput unohtui jonnekin tai sitten join sen yhden tai kaksi vaikka elokuvaa katsoessa ilman, että yhtään olisi tehnyt mieli lisää. Kuukausien päästä löysin paria paukkua vajaan pullon kaapista ja heitin pois, kun sehän oli jo kuukausia ollut avattuna. Siitä tuli oikein vitsi, kun jotain kavereita isännällä kylässä ja sattuvat siinä jotain ottamaan, niin naureskelivat, että “juodaan nuo rouvan viskit pois pilaantumasta”, kun siellä kaapissa tietty oli aina se mun avattu pullo. Ja sit ku mä huomasin, että ne oli juotu, olin tietty olevinani vihanen, että “mitä te jätkät ootte taas menny juomaan mun viinat pois”. Meillä ei siis normaalisti muut juonu viskiä kun meikäläinen.

Mitä siis tapahtui, että siitä alkoholista kehittyi mulle tollanen peikko? Mä en oikeastaan keksi muuta selitystä kuin sen, että aloin ottaa lääkkeeksi joka ilta ja ennen kuin huomasinkaan olin kehittänyt riippuvuuden siihen. Nuorena en osannut koskaan ottaa sitä yhtä tai kahta, vaan meni aina överiksi tai sit pitkäksi. Sitten tosiaan olin pari vuotta kokonaan ilman ja sen jälkeen se oli mulle melko yhdentekevä aine, kunnes… Siis mun olis pitänyt nuoruuskokemuksien perusteella osata olla varovaisempi.

Tää alkoholismi voi salakavalasti muuttaa muotoaan vuosien varrella. Siispä tiedän nyt, että en koskaan voi olla sen suhteen yhtä huoleton kuin ne ihmiset, joille se ei koskaan ole ollut ongelma. Täysraittius on ongelmattomampaa, eipä tarvitse vahtia itseään ja suhdettaan tuohon aineeseen jatkuvasti.

No, joutaahan näitä miettiä, tärkeintä on nyt kuitenkin hoitaa tämä kahden vuoden putki poikki. Tänään ei ollut sanottavampia vieroitusoireita satunnaista hikoilua ja sydämen hakkaamista lukuun ottamatta. En joutunut edes ottamaan ylimääräistä b-salpaajaa. Osansa varmaan tietysti sillä, että eilen ne kaksi “lääkeannosta” otin. Tänään vielä “lääkkeet”, mutta luulen, että pärjään yhdellä, sillä alkaa tuntua, että kroppa kestää tämän äkillisen tiputtamisen. Jos ei siis juuri tule muitakaan vieroitusoireita, tuskin on kovin todennäköistä, että mitään kramppeja tai deliriumiakaan sitten yhtäkkiä tulis??? Paremmin tietävät vois vaikka kommentoida!

Ai niin, tänään kävi kyllä kaupassa illalla hassu juttu. Mä olin siinä kassalla, kun yhtäkkiä tule sellanen olo, että tääl on ihan liikaa ihmisiä ja mun pitää päässä pois. Sit vielä joku täti-immeinen sattu kattomaan vähän pitkään, niin oli vähällä, etten jättänyt niitä kärryjä siihen kassajonoon ja lähtenyt ulos. Näitä tuli joskus aina nuorempana ja tuossa “juomattomana” aikana, mutta viimeisen parin vuoden aikana ei ole ollut. Siksi pääsikin nyt yllättämään. Kyllähän mä sen tunteen heti tunnistin vanhaksi tutuksi, mutta… Kaipa tuo aivokemian uudelleenjärjestely aiheuttaa kaikenlaista…

Tervetuloa marsukka ja onnittelut hyvästä päätöksestä, ellei elämäsi parhaasta sellaisesta! Lopettaminen todellakin kannattaa.

Aika perinteiseltä lievältä panikoimiselta (paniikkikohtaukselta) tuo kuulostaa. Hyvin tyypillistä alkoholistille joka lopettelee juomistaan.

Hienoa, että olet päättänyt lopettaa juomisen. Itse neuvoisin nyt kaatamaan ne “lääkkeet” viemäriin. Harvempi vakavista vieroitusoireista kärsivä kykenee kirjoittelemaan tuolla tavoin kun sinä. Eli uskoisin sinun välttävän nämä krampit ja deliriumit.

Tsemppiä!

Huomenta kaikille!

Jep, tässähän tämä menee. Aamu ollut kiireinen, mutta hyvävointinen fyysisesti. Eilinen ilta sujui suunnitelmien mukaan ja vaikka uni ei ollut illalla tullakseen, heräsin aamulla klo 6 töihin ihan reippaana kolmen tunnin yöunien jälkeen.

Hiukka tuollaista lievää maanisuutta havaittavissa, keskittyminen nyt on vähän mitä sattuu ja asioiden tekeminen yksi kerrallaan ei meinaa onnistua. Musta tuntuu, että joudun odottamaan muita ihmisiä koko ajan, kun ne on niin hitaalla. Oikeastihan se olen kuitenkin minä, joka käyn ylikierroksilla.

No, kaipa se tästä. Lääkkeet on nyt lääkkeilty ja se ylijäänyt annos heitetty pois, kun sille tarvetta en katsonut olevan eilen. Tänään siis ensimmäinen RAITIS päivä! Eilen ei edes ärsyttänyt se isännän “muutama” iltakalja. Tuli kyllä mieleen, että se saa kantaa ne kaljansa kaupasta tästä lähtien itse, kun sitä kaljasalkkua kaupasta kotiin raahasin. Ja pitää ne kaljansa jossain muualla, kun keittiössä näkyvillä. Nyt ei ole tehnyt tiukkaa, mutta voisin kuvitella, että jonain iltana voi hyvinkin olla, että ne oluset näkyvillä ei olekaan hyvä juttu.

No, tällaista nyt, illalla voi taas olla toinen mieli. Raittiina kuitenkin tämä päivä ja toivottavasti monta tästä eteenpäin!!!

Yliaktiivinen hössötys vaan tuntuu pahenevan päivän mittaan. Ajatus ei pysy kasassa, kahvia ei saa keitettyä ilman, että välissä pitää tehä 10 muuta asiaa. Tätä viestiä oon kirjottanut jo vaikka kuinka moneen kertaan. Yöllä on vaan pakko saada nukuttua, muuten se tarkoittaa huomenna keikkaa lääkärille. Hypomaniassa mä vielä tunnistan tän, sit kun mennään vähän pitemmälle, olenkin mielestäni vaan niin helkatin paljon fiksumpi ja nopeampi kun muut. Ja on sitten niin korkealentosta… Yöksi on siis otettava sammuttavaa lääkettä (ei alkoholia), muuten on pahat tulossa. Raivostuttavaa, että tää alkaa näin… P—rkele!

Perjantai-iltaa!

Vähän rauhallisemmin mielin kuin päivällä. Alkuillasta kaupungilla asioilla ja kyllähän se Alkon ovi yritti siellä jotain huudella. Yritin jopa selitellä itselleni, että pitäisi isännälle käydä hakemassa vähän viikonloppujuomaa,kun nyt tässä Alkon lähellä olen. Onneksi kaikeksi sain itseni kiinni tästä, koska tuskin mä olisin vaan isännälle ostanut… you know. Ja sit kun se pullo olis ollu kotona, niin tuskin se olis pitkään kiinni pysynyt. Alkon ovi ohitettu, rauha maassa ja mun päässä siltä osin taas.

Vielä vähän pientä puuhastelua, sitten voi lösähtää soffalle katsomaan telkkaa ja nautiskelemaan kupillisesta minttuteetä. Ajoissa nukkumaan, otin yhden 10mg triptylin tuossa äsken, se yleensä saa mut nukkumaan tilassa kuin tilassa kahden-kolmen tunnin kuluttua. En käytä noita säännöllisesti, mutta toimii mulla satunnaiskäytössä unilääkkeenä mainiosti. Pelkään muutoin sortuvani muutaman tunnin sängyssä pyöriskelyn jälkeen hakemaan isännän oluista itselleni unilääkettä. Toi on hiukka paha, kun niitä talossa on, mutta ei tuo ukonketale taida jättää oluitansa ottamatta sen takia, että mä en ota alkoa.

Jos kahdesta pahasta pitää valita toinen, niin mä suosiolla valitsen tässä tilanteessa sen pienemmän.

Kaikille raitista perjantaita! Ja iso kiitos kommenteista!!!

Valoisaa huomenta kaikille!

Nukuinpa pitkään, kun ei ollut aamulla menoa mihinkään. Vielä viikko sitten se olisi tarkoittanut sitä, että olis tullut illalla juotua rajattomasti, eikä olis tarvinnut laskea annoksia. Seurauksena, noh, tiedättehän te…

Hyvin tuli nukkumatti illalla, tosin triptylin voimalla. Yö meni muutamalla heräilyllä ja nekin sen takia, kun koirien mielestä meidän pihalla liikkui jotain epäilyttävää ja alkoivat muristella. Nukahdin kuitenkin heti uudelleen, kun olin todennut, että mitään tilannetta ei ole. Noi hurtat kun on vaan vähän epäluulosia.

Nyt kädet tärisee, mistä lie johtuu. Kirjottaminen on sellasta: kirjoitan, eiku pyyhin ja kirjoitan ja taas tuli väärä kirjain, pyyhin, kirjoitan uudestaan… Ei ollenkaan maaninen olo, pelkästään tavallinen. Tajusin myös, että kahvia tuli eilen juotua enemmän kuin tavallisesti siinä päivän aikana, sitä pitää välttää tänään.

  1. raitis päivä alkoi, kivaa!

Niin ja pitipä vielä mainitsemani, jotta kun minulla tämä viinan orjana oleminen ei nyt kuitenkaan ole kestänyt kuin sen pari vuotta, niin huomaan pystyväni jo nyt palauttamaan mieleeni niitä fiiliksiä ja oloja, joita ihan arkipäivän tilanteet tuo tullessaan.

Siis esimerkiksi eilen, kun oli siinä vähän hässäkkää ennen kaupungille lähtöä, meinas hermo palaa ja alko ärsyttää tuo ukonketale, joka pyöri jaloissa. Ensin tuli sellanen:“Puren hampaat yhteen ja kestän tän raivon, kun saanhan mä sit illalla relata korkkaamalla pullon.” Sit muistin, ett enhän mä juo enää. Poistuin tupakalle ulos ja aloin kelata, mitä mä oisin tehnyt ennen juomista vastaavassa tilanteessa. Ajatuskuvio meni jotenkin näin: “Poistun ulos tupakalle, ja vedän henkeä, kelaan mikä tossa tilanteessa sai mut raivostumaan, mitä teen, jotta rauhoitun, toteutan tarvittavan toimenpiteen.” Ja sit se tilanne olikin siinä. Mut oleellinen ero noiden vaihtoehtojen välillä oli se, että juova Marsu olis purru hampaat yhteen ja kerännyt sitä raivoa iltaan asti ja siinähän olikin taas se syy juoda. Raitis Marsu katkasee sen heti. Hyvä minä!!!

Kommentoin täällä näköjään itse itselleni, mutta ei se haittaa. Itseäni varten minä raitistun ja kai mä tämän ketjunkin alotin itseäni, enkä ketään muuta varten.

Moi Marsu!

Huomasin, että olet aloittanut tämän ketjun jo melkein 2 vuotta sitten ja tunnut yhä olevan siinä pisteessä, jossa olet jo täysin uupunut juomiseesi, muttet ole löytänyt kestäviä tapoja tai ajatusta siitä irtautumiseen. Kovin on tuttua kaikille ja minullekin. Turha on maalata piruja seinille, mutta jos tämän kirjoituksen lukee nyt vaikka joku sellainen, jolle ajatus lopettamisesta on alkanut nyt hahmottua, niin saapa saman tien todeta, että edessä mitä todennäköisimmin vuosien mittainen pään seinään hakkaamisen aika. Itse putosin aikoinaan kolmen vuoden raittiudesta ja vuoden tissuteltuani aloin dokata putkia ihan vanhaan malliin, paitsi harvemmin. Monenlaista lopettamista ja itsensä uudelleen kasaamista on näihin vuosiin sen jälkeen mahtunut. Nykyistä taisteluani ja jatkuvaa lopettamistani olen tehnyt sellaiset 5½ vuotta. Kas kun onkin mennyt se aika monelta osin hukkaan.

Nämä vain ovat tosiasioita. Alkoholiriippuvuutta ei ratkaista millään ismillä, kertapäätöksellä, fiiliksellä tai valitsemalla ylevänlainen ruokavalio. Alkoholisti on oikeammin alkoholikko: ei tämä mikään aate ole, vaan tila, jossa ihminen fyysisesti, psyykkisesti ja sosiaalisesti ripustautunut alkoholiin niin monimutkaisella tavalla, ettei sitä juomista yleensä lopeta mikään muu kuin pakko. Joskus olen toivonut itselleni haimatulehdusta. Että sattuisi kerrankin niin saatanan tavalla, ettei jäisi mitään epäselväksi. Joskus tuntuu, ettei mikään riitä tässä lajissa: mitään pohjaa ei ole, sitä on valmis tosiaan juomaan työnsä, perheensä ja kämppänsä, vaikkei todellisuudessa haluaisikaan. Mutta se riippuvuus haluaa KAIKEN!

Minä uskon kuitenkin siihen, että lopulta myös Marsu pääsee lankaan kiinni. Et nimittäin ole antanut periksi ja viesteistäsi välittyy aito kokemus siitä, että se mitä elämäsi on nyt, ei ole sitä elämää, jota haluat ja jonka tiedät olevan sinulle mahdollista. Tiedät, että lopullinen valintasi on elämä tai kuolema. Ja olet sittenkin valinnut elämän. Nyt täytyy vain löytää keinot.

Ihan vaan selvennyksenä, että tämä ketju on aloitettu 19.9.2012 aamupäivällä. Rekisteröitynyt olen toki jo muutama vuosi sitten ja vähentämisyrityksiä siltä ajalta ollut useita. Aina epäonnistuneet ennemmin tai myöhemmin. Siksi siis nyt lopettamispäätös! Tänään 2. raitis päivä.

Huomaan, että kirjoitan liian pitkästi, kukaan ei jaksa tankata tuota kaikkea tekstimäärää läpi. Sorry siitä, koitan olla ytimekkäämpi tästedes. Paha tapa, josta pitäisi opetella eroon :unamused:

Sori, Marsu! Minä katselin numeroita ja päivämääriä aamunsumuisin silmin :laughing: No, joka tapauksessa, se asia, mistä puhuin lienee tuttua. Niin se on minulla mennyt ja nyt ajatellen se tuntuu suorastaan kuvottavalta, miten hirveästi energiaa, aikaa ja yksinkertaisesti elinvoimaa valuu hukkaan näiden juttujen kanssa jatkuvasti tuskaillessa. Olisi vain annettava periksi, nostettava kädet pystyyn ja antauduttava oman voimattomuutensa edessä, otettava se tarvittava tila ja rauha, ryhdyttävä muuttamaan kaikkea sitä, minkä muuttaa voi.

Tämän sekoiluni päätteeksi onnittelen kuitenkin uudesta raittiista päivästä elämässäsi! Mikään näistä ei mene hukkaan, vaikkei näiden aikojen arvoa vielä huomaisikaan. Varjot väistyvät vielä!

Joo, ei mitään, no problem! Mä ajattelin tän jutun niin, että kun mä olen allerginen äyriäisille, niin enhän mä kuvittelisikaan syöväni niitä, koska muutaman tunnin kuluttua olis seurauksena kamalaa oksentamista. Samoin on alkoholin laita. Mä olen allerginen sille, joten en juo sitä enää. Tuo allergia on tullut selvääkin selvemmäksi tässä parina viime vuotena, kun mukamas vähentelin.

Allergia ei muuten ole oikeastikaan huono nimitys alkoholismille: minä tunnistan olevani sitä myös, ehkä yliherkän tapaan. Onnistuin joksikin aikaa suitsimaan juomiseni tasalle, jossa dokaaminen ei mennyt enää putkijuomiseksi. Kärvistelin darrat pois ja sillä siisti. Mutta huoli omasta tilasta, jatkuva ristiriita sen juomisen pakon ja vapauden kaipuun välillä eivät vain laantuneet. Laadullisesti ajatellen, on aivan se ja sama, juonka viikon putkeen vai yhden illan kerran taikka kaksi vuodessa: tasapainoni ei ainoastaan horju, se murtuu juomisen seurauksena.

Jossain päässäni on kohta, joka on yliherkkä alkoholille. Jos menen kapakkaan ja otan tuopin, ryystän sen ensimmäisen suullisen, minä ikään kuin menen johonkin maailmaan. Siitä on tullut ehkä jonkinlainen pakopaikka, keino eristäytyä omaan rauhaan ja päästää hetkeksi irti. Paikka, jossa liian tiukat ja ankarat, itse itselleni asettamat vaatimukset saavat hetkeksi vaieta. Sellaisen paikan tarvitsen varmasti ihan oikeasti, oman rauhani ja tasapainon, hiljentymisenkin maailman ja toisaalta minun on osattava löysätä niissä vaatimuksissa, jotka itse itselleni asetan. Luultavasti alkoholi on tarjonnut minulle tässä sellaista korviketta sille tarpeelleni, joka minun on opittava tyydyttämään paremmilla tavoilla.

No, kauaa se vaihe ei kestänyt ja nyt kahtena viimeisenä kertana olen juonut melkein viikon putket. Se on kynnys, joka lakkaa olemasta, kun sen on kerran ylittänyt. Osaltaan tämä helpottaakin tiettyinä houkutuksen hetkinä, kun tietää, että vanhanaikaiseen meneminen johtaa vähintään kahden viikon totaaliseen hukkaan heittämiseen ja kuukausien urakkaan taistella tiensä takaisin elämään. On todellakin helpointa jättää se ensimmäinen siemaus ottamatta, helpompaa olla kokonaan ilman kuin piinata itseään vuositolkulla jollain “kohtuudella”. Kohtuutta ei nimittäin enää ole, se tie olkoon onnellisesti loppuun kuljettu :slight_smile:

Heip!

  1. päivä.

Sunnuntaiaamu aukeni sateisena ja tätä sadetta kuulemma piisaa vielä huomisellekin. No, eipähän tarvi suunnitella mitään ulkohommia muuta kun pakolliset. Taitaa nuo ompelukonehommat kutsua. Siellä onkin jo melkoinen kasa korjattavaa vaatetta odottamassa. Ja parsittavia sukkiakin taitaa olla muutama pari. Siinähän sitä tälle päivälle puuhaa.