Nuori nainen hunningolla vol.?

Enpä olisi viikko sitten uskonut, että tänne palstalle päädyn kirjoittamaan. Onneksi kuitenkin lopulta uskaltauduin ensin lueskelemaan muiden tarinoita ja lopulta jouduin toteamaan: palstahan on täynnä kohtalotovereita, jotka keskustelevat asioista äärimmäisen fiksusti, rakentavasti ja lohduttavasti.

Kerron vähän itsestäni. Olen juuri 25 vuotta täyttänyt nainen, jolla on mielekäs työ ja arvostettu opiskelupaikka. Muiden silmissä olen tähän päivään saakka ollut ”menestyjä”, jonka tulevaisuuden saavutuksille vain taivas on kattona. Heh, itse tunnen olevani maailman suurin luuseri – osannette jo varmaan arvatakin miksi. Ihmisenä olen järkyttävä suorittaja, joka kuitenkin haaveilee tasapainoisesta ja tavallisesta elämästä tulevaisuuden perheineen ja vakaine työpaikkoineen.

Ensimmäiset kännini join vasta 18-vuotissyntymäpäivänäni. Se onkin ainoa positiivinen asia minun ja alkoholin yhteisessä historiassa. Heti silloin tuntui, että tämähän on mukavaa ja ennen kokematonta. Löysin itsestäni aivan uusia puolia. Pari seuraavaa vuotta meni enemmän ja vähemmän aktiivisen viikonloppujuhlinnan merkeissä kavereiden kanssa. Sittemmin aloin juoda juhlinnan lisäksi myös yksikseni lievittääkseni sen ajan henkisiä kipuiluja ja ihan myös ajanvietteeksi. Silloin mietin ensimmäisen kerran, että onkohan alkoholi viemässä minua. Ohitin ajatuksen kuitenkin hyvin nopeasti aina kun se tuli.

Tämän jälkeen elämään tuli vakava parisuhde ja olin melkein kaksi vuotta onneni kukkuloilla. Tämä vähensi radikaalisti myös alkoholin käyttöä, mutta ei kuitenkaan täysin poistanut minun ja alkon jo hieman kieroutunutta suhdetta. Parisuhde loppui varsin äkillisesti ja se sai elämäni pitkäksi aikaa hajalle. Nyt alkaa tuntua, että olen asian työstänyt jo varsin loppuun (erosta 2 vuotta), tosin edelleenkin asia nostaa päätään silloin tällöin. Eron myötä alkoi taas myös juominen lisääntyä. Hautauduin kaljapäkin kanssa kämppään ja surkuttelin tätä kamalaa kohtaloani… Kuitenkin arjessa hoidin työni, opiskeluni ja kaiken moitteettomasti.

Muistelin juuri, että viime kesänä oli juomishistoriani pisin kuiva kausi, olin kolme viikkoa ilman tipan tippaa. Tämän jälkeen parin kuukauden ajan täysin kohtuukäyttöä. Syksyn pimeiden iltojen myötä alkoi myös taas tissuttelu.

Viimeisen päälle puoli vuotta olen juonut keskimäärin neljänä iltana viikossa. Arkena vähemmän ja viikonloppuna enemmän. Arjen annokset on yleensä olleet n. 3-6 ja viikonloppuna 6-12. En yleensä juo kovin suuria määriä kerralla, sillä oksennus tulee vieläkin todella helposti. Pidän enemmänkin olla sellaisessa sopivassa pikku pöhnässä. Baarissa käyn nykyisellään kavereiden kanssa kerran pari kahdessa kuussa. Yleensä olen (ihme kyllä) se melkein selväjärkisin, sillä toleranssi on niin suuri ja kuitenkin liian kova humala tuntuu pahalta. Kerran olen sammunut – ja siitäkin on jo neljä vuotta aikaa. Ongelmaa ei silti käy kieltäminen.

Olin viime viikon talvilomalla ja lörpöttelin viisi päivää putkeen. Pullo viiniä illassa tai 5-8 olutta. Välillä enemmän. Sunnuntaiaamuna herätessäni taas valtavassa itseinhossa, häpeässä ja ahdistuksessa en enää voinut katsoa itseäni peilistä. Näytin aivan kamalalta. Lisäksi kädet tärisi ja seinät tuntui kaatuvan päälle. Piti kääntää peili väärin päin, sillä en pystynyt sen ohi kävelemään. Silloin(kin) päätin tehdä jotain ja löysin tämän palstan. Onneksi!

Nyt on kolmas selvä päivä takana ja olo on fyysisesti ja monilta osin henkisestikin parempaan päin. Tänään kävin ensimmäisen pienen henkien taiston kaljakauppaan lähdöstä, mutta lähdinkin lenkille ja sieltä tultua ei enää tehnytkään mieli muuta kuin pepsiä. Tein itselleni selkeän treeniohjelman (liikunta ollut aina lähellä sydäntä) ja koitan siitä nyt saada korviketta juomiselle. Eniten juomisessa on pelottanut juuri oma terveys – en uskalla lukea noita keskusteluja haimatulehduksesta ja olen varmaan jo pelkällä luulosairaudella saanut kehitettyä itselleni rintasyövän.

Tästä mennään kuitenkin päivä (ja eteenkin ilta) kerrallaan! Olen jo tästä kolmen päivän saavutuksesta iloinen, mutta yritän kuitenkin olla toivomatta liikoja. En ole kuitenkaan tullut uskoon tai mitään… :unamused: Tsemppiä teille kaikille kovasti, ja toivottavasti minunkin tarinastani on jollekin hyötyä/lohtua/mitä vaan postiviista edes hitunen!

[poistettu asiatonta - Päihdelinkin moderaattori]

Juopottelu on ala jossa ei ammattilaiseksi tarvitse tähdätäkään. Hienoa että Suksee, heräsit ajoissa. Nyt vain itsekuria kehiin ja elämä kuntoon. Hienoa kuinka olet järjestänyt sijaistoimintaa juomiselle, jos ei ole mitään tekemistä tulee kiusauksia helpommin. Muista kuitenkin levätäkin välillä. Ja tuntojen kirjoittelu tänne auttaa.
:smiley: :smiley:

Varo vaan ette lenkkeile itteäs kipeäksi. Itse olen joskus turruttanut alkoholin himoa liikkunnalla ja siinä, missä himot ovat kamalat, on treeninkin täytynyt olla rankka. Lopputuloksena selkä paskana jonkun aikaa ja polvi tohjona, jonka jälkeen täytynyt kävellä linkaten jokunen viikko. Silloin on tullut ajatus, "Hmmm, oliskohan se juominen sittenkin parempi vaihtoehto minulle, entä tämä sairas työnarkomania ja himo treenaus :laughing: "

Et kuulosta ollenkaan toivottamalta tapaukselta. Mutta, jos dokaus johtaa itse inhoon, niin silloin on parempi pitää korkki kiinni. Helpompi tykätä itsestään ja nauttia elämästä. :slight_smile:

Et kai sinä vain ole tätä ylitunnollista ihmistyyppiä, joka saa morkkiksen milloin mistäkin?

Kiitokset rohkasevista kommenteista. :slight_smile:

Kyllähän meistä taitaa jokainen juuri tietää oman tilanteensa parhaiten - kumpi määrää, minä vai alkoholi. Oli määrät tai muut käyttötavat sitten mitä tahansa, nekin taitaa olla monella melko yksilöllisiä.

Tämä viikko on mennytkin ainakin toistaiseksi paljon paremmin, muutama on tullut yhtenä iltana juotua ja lenkkeilyllä saanut tosiaan korvattua monta vaikeaa hetkeä. Ilta illalta vain menty. Pakko myöntää, että töihin on ollut mukava mennä, kun ei ole tarvinnut pelätä haisevansa vanhalta kaljalta/viiniltä. Olen oikein ottanut hetken joka aamu, jolloin tunnustelen oloa ja yritän sisäistää kuinka hyvä se onkaan. Pitää tosiaan varoa, että ei tuolla lenkkipoluilla telo itseään tai saa sydänkohtausta :smiley:

Ja LLL - taisit osua aivan naulan kantaan. Olen sellaisesta perheestä, jossa kaikki on aina mitattu “kunnollisuudella” ja “hyvillä suorituksilla”. Lapsena ja nuorena kun sitä niin helposti taipuu miellyttämiseen, niin nämä samat (vähän arveluttavatkin) arvot olen kyllä tehokkaasti sisäistänyt. En ole missään nimessä sellainen superkiltti ihminen, mutta turhan tunnollinen välillä hieman väärissä asioissa. Morkkis tulee…varmasti, aina kun sille on pientäkin syytä. Alkoholin osalta esim. ravintolailtojen jälkeen tuntuu siltä, että kuolee siihen morkkikseen, vaikka ei olisi tullut hölmöiltyä perus kännäilyn lisäksi ollenkaan. Pelkkä rahanmeno saati TAKSILLA AJAMINEN saa pyörimään hiestä.

Näihin on aina tähän asti ollut apuna kalja ja viini, kuhan aina pahimmilta selviää. Jospa tässä nyt oltaisi kuitenkin menossa toiseen (oikeaan) suuntaan. :slight_smile: