Nuori nainen hukassa

Hei,

Olen sivuilla uusi, sillä en tätä ennen ole tunnustanut alkoholinkäyttöni todellista ongelmallisuutta. Kerronpa siis tarinani. Suvussani on taipumusta alkoholismiin, ja olen huomannut itsessäni alttiuden riippuvuuksien kehittämiselle jo aikaa sitten. Ensimmäinen riippuvuuteni oli ruoka. Ahmiminen kääntyi päälaelleen lukiossa, jolloin sairastin anoreksian ja olin koukussa liikuntaan. Nykyisin syömiseni on edelleen kaoottista, mutta ongelmani ruoan kanssa ovat jääneet uuden, suuremman ongelman jalkoihin.

Alkoholinkäyttöni on lisääntynyt tasaisesti ja vaivihkaa sen jälkeen kun muutin pois kotoa. Aluksi join vain viikonloppuisin, ja silloinkin vain 3/4 viinipulloa illassa. Tiesin, mikä on rajani, sillä tiesin myös, miten helposti tuo raja voisi siirtyä. Nyt olen kuitenkin alkutilanteesta jo kaukana. Juon 3 (joskus 4) krt viikossa kerralla vähintään pullollisen viiniä, mutta yleensä tämän tehtyäni ahdistun ja lähden ostamaan vielä lisää. Minulle myydään ruokakaupassa alkoholia humalassakin, minkä huomattuani kontrolli varsinaisesti karkasi käsistä.

Perusiltani menee siis näin: aloitan viinillä aikaisin, jo iltapäivällä. Syön samalla ja teen jotain muuta mukavaa. Viinipullon juotuani haen siideriä, yleensä 2 tai 3 (0,5l) kpl. Niiden jälkeen oloni alkaakin olla kamala. Pelkään oksentamista, joten lopulta käyn ostamassa vielä lisää ruokaa (järjettömiä määriä), jota ahmin humalan tasapainottamiseksi. En koskaan oksenna illan päätteeksi, mutta sammun jonnekin sohvalle, ja seuraavana päivänä toivon kuolevani.

Olen päättänyt lopettaa juomisen (ainakin joksikin aikaa) jo jokin aika sitten, mutta päätökseni ei koskaan pidä. En nauti alkoholin juomisesta, vaan juon aina ahdistukseeni. Siksi välttelen myös baarireissuja sekä opiskelijajuhlia, ja juon aina yksin kotona. En joisi, mutta kestämättömäksi kasvava ahdistus ajaa minut aina lopulta siihen. Juominen on keinoni selvitä, mutta oikeastaan se vain pahentaa ongelmiani entisestään.

Päätin tänään liittyä sivustoille poikkeuksellisen kamalan illan/yön jälkeen. Join pääsiäislounaalla varmaan 6 annosta alkoholia, mutta illalla vedinkin vielä 4 siideriä. Tämä sai minut taas ahmimaan, minkä jälkeen sammuin. Parin tunnin jälkeen heräsin kuitenkin hirveään sydämentykytykseen, pelkotiloihin ja kuumuuteen. Valvoin koko yön houraillen, peläten että kuolen.

Tämä kokemus säikäytti minut tekemään muutoksen ja tällä kertaa oikeasti. En aio juoda lainkaan ainakaan pariin kuukauteen, minkä jälkeen katson, mitä teen. Toivottavasti tältä forumilta saa tsemppiä erityisen vaikeista päivistä (esim. vappu) selviämiseen! En tahdo taas kerran sortua yhden raittiin viikon jälkeen.

Kaunista maanantaita kaikille!

Moi
Krapulassa/laskuhumalassa kaikki näyttää harmaalta ja tulee juurikin noita oireita, nyt kun lopetat voi mennä pari/kolme päivää vielä että alkaa paistamaan.
Tsemppiä :slight_smile:

Hei,
Kiitos tsempistä Tupille! :slight_smile:
Huh, mikä päivä takana. Juomisen ja ahmimisen jälkeisenä päivänä itseinho sekä epäuskoisuus siihen, mitä on tullut tehtyä, iskevät itselläni aina varsinaista krapulaa pahemmin. Jos se olisi mahdollista, en söisi enkä joisi enää ikinä. En tahdo joutua edes ajattelemaan koko asiaa.
Pelottaa kuitenkin jo nyt se, miten pärjään tästä eteenpäin. Mitä sitten kun ahdistus ja tyhjyyden tunne iskevät täysillä taas…mitä tehdä, jos en voikaan enää paeta omaa itseäni alkoholin avulla?! Juodessani viiniä olen onnellisimmillani. Viini saa minut unohtamaan kaiken tuskan, näkemään ettei elämän tarvitse olla täysin ilotonta sekä nauttimaan hetkeen pysähtymisestä. Jo nyt, vaikka olen yhä “traumatisoitunut” eilisestä, unelmoin jo viinin tuomasta rauhasta. Tahtoisin viettää elokuvaillan hyvän viinin ja ruoan kanssa…

Tällaiset ajatukset ovat typeriä. Juuri tuollaiset “mukavat ja rauhalliset elokuvaillat” minulla aina päätyvät siihen, että elokuva jää ensimmäisten minuuttien jälkeen katsomatta, ja kaikki keskittymiskykyni kääntyy sen miettimiseen, mistä saisin lisää alkoholia. Järjetöntä.

En vain voi ymmärtää sitä, miten niin moni muu kykenee käyttämään alkoholia ilman, että siitä koskaan tulee ongelmaa. Tällaiset ihmiset saattavat vetää övereitäkin aina välillä, mutta he voisivat yhtä hyvin olla juomatta. Olen kateellinen, enkä ymmärrä.

Hohhoijaa. Olen pohjattoman väsynyt tähän jatkuvaan tappeluun itseäni vastaan. Tahtoisin vain olla rauhassa. Mikseivät ongelmat voi vain kadota, jos niitä lakkaa ajattelemasta?!

Taidan kirjoittaa lisää, kun ajatukset vähän selkenevät. Nyt olen niin poikki, ettei tekstistäkään enää tule kovin järkevää.

Voimia kaikille!

Moi
Ymmärrän tilanteen, illalla haluaa rentoutua ja rauhoittua tv:n ääressä ennen nukkumaan menoa ja lipittää siinä samalla vähän olutta/viiniä. Ei siitä helppoa tule koska iskee tietty levottomuus ja rauhattomuus jne… :slight_smile: . Liian isoilla tavoitteilla kohtuuteen ei pääse. Itse pääsin joskus noista putkista irti sillä että join vähemmän kuin eilen :wink: .
Kokeile
t. Tuppi

Kun minä päätin 2 kk sitten pohdin alkoholin käytön lopettamista, pistin itseni vastaamaan aika rankkoihin kysymyksiin siitä, mitä haluan tulevaisuudeltani ja nykyarjeltani. Haluanko juopon äidin, joka ei pysty tukemaan lapsiaan lähtemään lentoon pesästään, haluanko juopon isoäidin jonka tapaaminen on tuskaa, jolle ei uskalla antaa lapsenlapsia hoitoon. Haluanko olla työntekijä, joka irtisanotaan hallitsemattoman alkoholin käytön takia työstä, josta oikeasti pitää. Haluanko olla juoppo tytär, joka ei jaksa kuunnella vanhan äitinsä huolia ja murheita. Haluanko pettää minulle tärkeiden ihmisten luottamuksen. Haluanko sairastua alkoholin aiheuttamiin vaivoihin ja elää loppuelämäni vielä raihnaisempana.

Totesin, että panokset ovat sen verran kovat ja pelissä niin paljon, että minun tulevaisuudessani ei alkoholilla ole tilaa: kohtuukäyttöön en kykene.

Monissa toipumismalleissa raitistumisen halu on se tärkein aloitus. Joissakin - esim. käsittääkseni Minnesota-hoidossa - ei tarvita edes sitä, vaan todetaan että se halu voi tulla myöhemminkin.

Raittiutta minulla on kestänyt vasta vajaa 2kk, naurettavan vähän mutta jostain on aloitettava. Tässäkin ajassa olen oppinut sen, että elokuviin voi mennä ilman reppuun piilotettua siideriä (saattaa jopa nähdä siitä elokuvasta enemmän). Rentoutua voi muutenkin kuin viinilasin voimin. Ruoka maistuu ihan yhtä hyvältä veden kuin viinin kanssa. Kesämökin saunassa käyntiä ei kruunaakaan saunaolut, vaan aurinkoinen kuisti ja kivennäisvesi. Ei se ole yhtään sen huonompi tai köyhempi tunne kuin oluen kanssa. Ehkä jopa päinvastoin, ainakin sen jälkeen kun on kokenut sen alkoholin käytön nurjankin puolen.

Hetkeen pysähtymistä voi opetella, ei siihen viiniäkään tarvita. Kun alkoholin jättää pois, niitä hetkiä on tarjolla paljon, häkellyttävän paljon, ja tilaa on vaikka uudelle harrastukselle. Katse kohti tulevaisuutta ja sitä, mitä se voi parhaimmillaan tarjota - ja pois menneiden ja oman surkeuden vatvomisesta.

Viisautta miettimiseen!

Löysin jotenkin kirjoituksestasi samaistumisen kohdetta, vaikka ongelmamme nyt eivät aivan yhteneväisiä olekaan, paitsi tietysti sen pääasian, eli alkoholin kohdalta. Erilaiset ahdistuskohtaukset ovat myös tuttuja. Itse olen ollut nyt puoli vuotta juomatta, enkä koe vieläkään jatkuvasti mitään raittiuden hekumaa. Hah, kokisinkin. Vieläkin mieleni tekisi parantaa oloja juomalla. Tunnistin täydellisesti tuon kuvauksesi siitä ihanasta rauhasta, jonka alkoholi saa aikaan. Senhän se saa, MUTTA, vain hetkeksi. Ongelmia se ei poista mihinkään, kuten varmaan itsekin tiedät. Seuraavana päivänä olo on kahta kamalampi ja sitäkin paskempaa on se, että jos aina juo tukahduttaakseen itsensä, ei koskaan pääse kehittymään ihmisenä mihinkään suuntaan. Enemmänkin sitä vain taantuu koko ajan. Se sama scheisse on kuitenkin nenän edessä, jonka kohtaamista alkoholilla siirtää. Mukavampi se on kuitenkin kohdata heti ja taistella pois päiväjärjestyksestä, kuin jäädä elämään sen ja alkoholin varjoon.

Suosittelen ehdottomasti, että olet juomatta. Suosittelen myös pidempää aikaa, kuin kahta kuukautta, mikä on toki hyvä alku sekin, ja vielä pelottelenkin sen verran, ettei olo välttämättä heti helpota. Ei edes kahdessa päivässä :unamused: , kuten joku tuossa muistaakseni kirjoitti. Mulla kesti alkuahdistukset 9 viikkoa ja kyllähän niitä paskoja fiiliksiä tulee vieläkin. Ne nyt tosin eivät välttämättä edes liity alkoholiin, vaan ihan vain elämään ja ihmisenä kasvamiseen. Se kun on jäänyt juoma-aikoina vallan kesken.

Mutta siis, korkki kiinni ja sinnittelemään. Vertaisryhmiä on tarjolla, jos sellaisen apua kaipaat, ja sellaista apua varmasti kannattaa hakea, jos siltä tuntuu. Itse en ole uskaltanut, vaikka ehkä haluaisinkin. Ja vaikka nyt kovin negatiivisesti tuossa alussa kirjoittelinkin, niin pääosin mulla on sen ensimmäisen 9 viikon jälkeen ollut hyvä olo. Olen saanut aikaiseksi enemmän kuin ennen, koti on siisti ja silleen, naurankin kaiketi enemmän, vaikken vieläkään sydämeni kyllyydestä, eli pääosin on ollut mukavaa olla ilman alkoholia. Kyllä sitä kokeilla kannattaa, ehdottomasti.

Hei,
Kiitos kaikille kommenteistanne!

Saman tajusin juuri itsekin. En voi jäädä surkuttelemaan sitä, mitä kaikkea menetän. Pitäisi pikemminkin keskittyä ajattelemaan sitä, mitä kaikkea saan sen poisjätetyn tilalle! Vapusta yritän selvitä suunnittelemalla koko vklp hyvin jo ennalta. Olen järjestänyt itselleni tekemistä ja ohjelmaa, johon alkoholi ei voi sisältyä. Ja siis nimenomaan sellaista ohjelmaa, mitä en ole aikoihin juomissekoiluiltani kyennyt tekemään.

Olet Niiskuliini aivan oikeassa. Erityisesti tuo lauseesi “Se sama scheisse on kuitenkin nenän edessä, jonka kohtaamista alkoholilla siirtää” vaikutti itseeni. En jostain syystä koskaan ole tullut asiaa suoranaisesti ajatelleeksi silloin, kun olen juonut. Sitä vain tahtoo paeta kaikkea niin nopeasti kuin pystyy, eikä tajua sitä, ettei juominen saa niitä pahoja asioita katoamaan. Ne kyllä palaavat, hieman myöhemmin vain.

Itse olen myöskin todella huono hakemaan apua varsinaisista vertaisryhmistä. Tällainen anonyymi nettikirjoittelu sopii jotenkin persoonaani paremmin. :slight_smile:

Laitoin tuon 2 kk tavoitteeksi lähinnä siksi, että se tuntuu näin aluksi jossain mielessä mahdolliselta saavuttaa. Ei siinä ole kuin muutama viikonloppu. Ehkä tosiaan olisi hyvä jatkaa täysraittiutta vielä senkin jälkeen. Ärsyttää vain aivan valtavasti se, että olen jo 21-vuotiaana onnistunut saamaan itseni näin solmuun alkoholin kanssa. Vielä pari vuotta sitten olin äärimmäisen tarkka siitä, miten paljon join viikon aikana. Tahtoisin uskoa, että pystyisin palaamaan kohtuukäyttäjäksi vielä joskus (mahdollisimman pian?). Myös siksi päätin tavoitteekseni tässä vaiheessa noin lyhyen ajan.

Enpä tiedä. Yritän toiveikkaasti (ja naiivisti?) uskoa, että pystyisin siirtämään riippuvuuteni johonkin muuhun, vaikka takaisin liikuntaan ja silloin alkoholinkäyttöni pysyisi kohtuudessa. Tässä vaiheessa tällainen ajatus ei kyllä tunnu kovin realistiselta. Jopa vähän hölmöltä. :slight_smile:

On upeaa saada muilta kommentteja ja ajatuksia! Ne ovat tässä vaiheessa paras alkusysäys raittiudelle.

Moi
Onneksi olet vielä noin nuori ja tiedostat ongelman :slight_smile: . Nyt se on vielä helpompaa hoitaa, vanhemmalla iällä se vaikeutuu mitä pidempään kippaa :frowning:

Terppa. Täällä on toinen nuori nainen, joka oli hukassa. Huolestuin holtittomasta alkoholinkäytöstäni vuosi sitten ja aloin käymään päihdeklinikalla juttelemassa. Kesän aikana ei ollut mahdollisuutta käydä siellä, joten annoin itselleni luvan juoda. Tapasin huonoa seuraa ja aloin käyttää myös pilveä. Vaikka kävin töissä, olin sekaisin tai vähintään krapulassa päivittäin. Tapahtui monia pelottavia asioita, pelkäsin sekoavani. Koulun alettua olin vainoharhojen vallassa. Aloin käydä taas päihdepolilla. Minulle tarjottiin juomishimoja vähentävää lääkitystä. Se oli kallista ja tehotonta. Lopulta tulin siihen tulokseen, ettei näillä geeneillä (suvussa ja perheessä alkoholismia) ja juomishistorialla ruveta kohtuukäyttäjäksi. Nyt olen ollut juomatta lähes 5 kuukautta, pilveä polttelen ehkä kerran kuussa enkä koe sitä ongelmaksi, mutta tarkkailen itseäni. Masennus ja vainoharhat ovat kadonneet. Tietenkin niitä vastoinkäymisiä aina elämässä tulee, mutta ne on vain elettävä läpi. Kun ei turruta tuskaansa päihteillä, voi jotain aina oppiakin.

Tässä oli minun lyhyt tarinani, toivottavasti pääset hyvään kuivaan alkuun ja opit uutta itsestäsi. Tsemppiä. :slight_smile:

Hei,
Kiitos tarinastasi, Turska! Noista vastoinkäymisistä puheen ollen, koin tänään ensimmäiseni. Päiväni on ollut pelkkä nöyryytystentäyteinen fiasko. En ole oikeastaan tähän mennessä kärsinyt juomishimoista (olen tosin ollut raitis vasta 4 pv), mutta nyt ne sitten iskivät. Tuntuu kuin en voisi selvitä näistä vastoinkäymisistä ilman viiniä. Maailmani sortuu ja jään masennuksen syövereihin, ellen saa parantaa mieltäni alkoholilla. Kuolen häpeään, ja vain alkoholi voi asiat parantaa!
Haluni juoda ei ole ollut aikoihin näin vahva. Asiaa ei auta se, että samassa rapussa asuva tuttuni on matkoilla ja minulla on asunnon avaimet. Hänellä on viinikaappi, josta olen välillä lainaillut pulloja jopa yöllä. Se on niin ärsyttävän helppoa -viiniä saa vaikka Alko olisi kiinni, kunhan käy joskus myöhemmin ostamassa kaappiin korvaavat tilalle.

On muuten jännää, miten aiemmin en ole oikeastaan juuri kiinnittänyt huomiota alkoholimainontaan, mutta nyt asia on toisin. Tuntuu kuin joka tv-ohjelmalla olisi sponsorina jokin siideri tai viini. Skumppaa mainostetaan varmaan jokaikisessä kadunkulmassa. Niitä vertailtiin tänään Hesarissakin! Eikä asiaa todellakaan helpota se, että nyt kaverit yrittävät yllyttää dokaamaan vappuna tai lähtemään mukaan jonnekin viinantäyteisiin rientoihin.

Tällä hetkellä raittius tuntuu aivan mahdottomalta ajatukselta! Pitäisi keksiä jotain muuta ajateltavaa kuin se viini. Apua! Lisäksi kuvittelin olleeni raitis jo pitkään…mutta vasta neljä päivää?! Nyt en aio sortua. Tahtoisin laihtua juomisen ja ahmimisen takia saamani muutaman extrakilon ennen kesäkuuta, eikä se onnistu, jos taas sorrun juomaan.

Nyt on pakko keksiä jotain järkevää puuhaa. Ulos en uskalla lähteä ennen kuin Alko menee kiinni, koska pelkään päätyväni ostoksille.

Tsemppiä kaikille!

Minä taas olen nelikymppinen nainen, en siis enää aivan nuori, mutta tunnistan itsestäni jotain samaa kuin muutkin kirjoittajat. Nuorena olin kiltti tyttö, joka suoritti kaiken nopeasti, opiskelut, lapset ja ura oli luotuna jo alle kolmikymppisenä. Arjen sankarina jaksoin vuosia, mutta jotain tyhjää elämässäni oli ja aloin täyttää vapaahetkiäni punaviinillä. Ensi se oli täysin viatonta hienon naisen siemailua, lasi raskaan päivän jälkeen kotona sohvalla. Sitten pari lasia ja niin edelleen. Suuri ongelmani on se, että jostain syystä en kärsi juurikaan alkoholin haittapuolista, eli suomeksi sanottuna olen seuraavana aamuna pirteä kuin peipponen ja krapulasta olen varsinaisesti kärsinyt elämässäni todella harvoin. Nousuhumala on tietenkin mukava olotila ja tuota tilaa pitkittääkseni tulee otettua aina vain uusi lasillinen punaista juomaa. Ennen pystyin lopettamaan kesken pullon, mutta jo vuosia sitten normaali annos oli täsmälleen se viinipullo, josta tietenkin hentoinen nainen tuli enemmän tai vähemmän humalaan, usein enemmän. Seuraavana aamuna krapula oli käytännössä aina vain moraalinen, fyysisesti olin toimintakykyinen ja heikkoluonteisena ihmisenä aloin jo hyvissä ajoin ennen iltaa suunnitella uutta matkaa viinin maailmaan.

Käytännössä elin koko päivän sen mukaan, jolloin voin avata seuraavan kerran korkin. Suurin rajoittava tekijä oli lasten kyytiminen harrastuksiin ja tämän takia lasten ollessa kotona menetin monia hyviä viininjuontipäiviä. Aluksi saatoin lykätä viinin kokonaan seuraaviin päiviin, mutta yhä useammin ajauduin tilanteeseen, jossa imaisin pullon puoliksi kitusiin heti kun kotiin päästiin ja äiskä pääsi käymään takavarastossa hakemassa jotain sinne vuosia sitten säilöttyä esinettä. Eli jälkeenpäin ajatellen vain teini-ikäiset vielä kotona asuvat lapset ja autoilu asettivat rajoja alkoholin käytölleni. Olin aina hyvin tarkka siitä, että jos otan, en aja ennen kuin olen varmasti selvä. Aluksi käytin yleisiä turvarajoja, mutta niiden mukaan hentonen nainen ei voi kovin montaa viinilasillista näuttia illalla, jotta aamulla pääsee auton rattiin. Seuraavana askeleena hankin hyvälaatuisen alkometrin ja aamulla suoritin koepuhalluksia. Yleensä mittari salli rattiin menon, mutta muutaman kerran auto jäi talliin ja rouva hyppäsi taksiin.

Lapset lähtivät opiskelemaan ja mies oli projektitöissä ympäri maailmaa ja minä sain asua aivan yksin ensimmäistä kertaa lähes kahteenkymmeneen vuoteen. Aukeni taivas ja keksin viinin hanapakkaukset. Lasiakin taisin alitajuitaisesti isontaa ja annokset kasvoivat silmissä. Yhä useammin jäin etätöihin kotiin ja saatoin ottaa jo lounaalla lasin tai pari. Olin käyttännössä päissäni suurimman osan ajasta, jolloin en ollut töissä toimistolla tai sitten tiesin, että joudun vielä myöhemmin auton rattiin. Maailmani sumeni eräiden firman kevätjuhlien jälkeen, josta kotiuduin melkoisessa humalatilassa, tosin hyvissä ajoin vielä iltatuntien aikana, koska tiesin joutuvani lähtemään työmatkalle omalla autolla seuraavana aamuna. Suoritin kotona normaalin aamupuhalluksen ja mittari vain hieman värähti, mutta näytti minulle kykyä autoilla. Ajatuksissani ajelin ja havahdun siihen, että poliisi viittoo tien sivuun, vilkaisu nopeusmittariin ja syvä huokaus, vauhtia on aivan liikaa ja samaan syntiin olin syyllistynyt myös pari kertaa aikaisemmin lyhyellä aikaa ja aloin pelätä korttini puolesta. Poliiisiautossa saan leperteltyä poliisimiehille sen verran vakuuttavasti, että korttini saan pitää, sakkoa kylläkin hirvittävästi. Sitten aivan muodollisuutena pyyntö puhaltaa ja itse asiassa en edes tässä vaiheessa huolestunut, mutta puhalluksen jälkeen konstaapelin ilme mustuu ja hän virkkoo, että taitaa rouvan kortti kuitenkin jäädä hänelle. Lähes promillen puhalsin ja sama toistuu myös poliisilaitoksella tarkkuuspuhalluksessa. Olen siis rattijuoppo, joita olen aina syvästi halveksinut. Samalla hetkellä raitistun, syvä häpeä painaa mieltä, kenellekään en ole tapauksesta tähän mennessä kertonut ja ajokiellon aikana keksin lähes mielikuvituksellisia tarinoita, minkä takia ajan vain polkupyörällä tai julkisilla. Pari kertaa joudin kortittomana rattiin, mutta kielikeskellä kaikki mahdollisia liikesääntöjä noudattaen vältin poliiismiehen viittoilut Kuntoilukuuri onneksi tehoaa ja kukaan ei ainakaan suoraa päin epäile mitään.

Ensimmäinen puoli vuotta olen täysin raitis pelkästään häpeän voimalla. Raittius sinällään ei ole minulle kovin suuri asia muiden silmissä, koska suuren osan juomistani olen juonut kotona yksin ollessani. Kun akuutti häpeä alkaa hälvetä, alan nähdä unta viinistä ja lopulta paras tyttökaveri muuttaa erilleen miehestään ja pitää tupaantulijaiset valitulle seurapiirille. Suunnittelen viikkoja miten otan pari lasillista kotona ja sitten sivistyneesti vähän boolia tupareissa. Totuus on tietenkin se, että jo kotona juon itseni humalaan ja juhlapaikalla olen sananmukaisesti kaatokännissä. En taida kuitenkaan erota juurikaan muusta joukosta ja lopulta pääsen taksilla kunnialla kotiin. Kaadun sänkyyn täysissä pukeissa ja herään pahaan oloon ensimmäistä kertaa vuosiin, oksennan jo matkalla vessaan, samalla kaadun korkeilla remmikengillä kolhien itseäni, mutta kaikkiaan olen tyytyväinen, kerrankin kärsin myös fyysisesti. Vaikka seuraava päivä on kaikilla mittareilla kamala, olen salaa tyytyväinen, ryyppäsin ja koin krapulan kuten muutkin ihmiset ja luulen tätä kautta saavani alkoholinkäytön hallintaan. Ikävä kyllä erehdyn, pari viikon päästä otan raskaan viikon jälkeen vähän viiniä ja koen jälleen vain ihanan nousuhumalan tunteen, ei tietoakaan huonosta olosta seuraavana päivänä. Sitten otan vähän lisää ja niin edelleen. Lopulta olen pisteessä, jossa juon kuin ennenkin, mutta uuden organisaation mukana tuomana etuna voin järjestää työni niin, että autoilla ei varmasti tarvitse koko seuraavana päivänä, jos olen innostunut viiniä nauttimaan ja näinhän tapahtuu aivan liian usein.

Tällä hetkellä olen jälleen tilapäisesti raitis, tällä kertaa töppäsin eräissä sukujuhlissa, eli join itseni aivan tolkuttomaan humalaan ja lopulta mieheni joutui kantamaan minut kotiin. Mies ja ilmeisesti miehen sukukin luulee, että tottumattona käyttäjänä sahti teki tepposet. Itse taas luulen, että alitajuntaisesti halusin käyvän juuri niin kuin kävi, ikäänkuin epätoivoinen hätähuuto. No, joka tapauksessa jaksan luultavasti taas viettää kohtuullisen helpostikin raittiita päiviä aina kesän yli, jolloin edellä mainittu tyttökaverini pitää vuotuiset rapujuhlansa. Eli pystyn olemaan juomatta kuukausia, kunhan vain voin edelleen unelmoida ensimmäisestä ihanasta lasista punaviiniä, taas ajatus loppuelämän mittaisesta raittiudesta tuntuu aivan mahdottomalta.

Sen verran tingin pari viikon juomattomuudesta, että tänä iltana olen kallistellut lähemmäs kaksi litraa viiniä, jotta sain aikaan tämän kirjoituksen. Pahoittelen todennäköisiä kirjoitus- ja ajatusvirheitä, mutta ollakseni rehellinen en usko, että selvin päin olisin tätä kirjoitusta tehnyt ja halusin todella purkaa vuosien kuorman sisältäni, viinin voima on suuri. Kenellekään en ole asioistani ennen puhunut ja jotenkin en ole vieläkään valmis myöntämään avoimesti olevani alkoholisti, vaikka tiedän varsin hyvin olevani. En varsinaisesti kaipaa mitään myötätuntoa, tiedän varsin hyvin itse aiheuttaneeni ongelmani ja vain minä voin ne ratkaista, mutta helpottaa kun edes nimettömästi kertoo elämänsä salatusta ja nurjasta puolesta. Nyt on paras lopettaa, alkaa itkettää ja sormet eivät enää osu kuin sinne päin.

Sen, miten syvälle yhteiskuntaamme alkoholi on kietonut lonkeronsa, huomaa vasta sitten kun lopettaa. Silloin tuntee itsensä kovin yksinäiseksi ja poikkeavaksi. Haluaa päästä jonnekin maailmankolkkaan, jossa alkoholista ei ole merkkiäkään. Totuus on, ettei viinaa voi paeta. Se täytyy kohdata, mutta valmistautuen. Ajattelemalla, että tälle minä olen allerginen, tämä aine voi viedä henkeni ja sitä ennen kaiken muun.

Rakkaan vihollisensa kohtaaminen selvinpäin vie aluksi hirveästi voimia, joten olehan armollinen itsellesi. Älä vaadi itsetäsi mitään muuta, kuin sen, että korkki pysyy kiinni.

Sinäpä sen sanoit. :wink: Tervetuloa palstalle. Olet avautunut varmaankin ensimmäistä kertaa ongelmastasi. Siitä se lähtee, rehellisyydestä. Tämän sairauden hoidossa rehellisyys on todella pitkälle kantava voima!

Kiitos, viestisi oli lyhyt, mutta hyvin puhutteleva. Nimittäin rehellisyys, minulle kävi sitten niin kuin aika monta kertaa ennenkin, eli en pystynyt lopettamaan eiliseen. Aamu meni vielä eilisessä hiprakassa ja kotona kuin olin lounaalla korkkasin uuden pullon. Jos minun ei ole pakko lopettaa jonkun ulkoisen syyn, kuten käytännössä työn takia, en näämmä siihen enää pysty. Lohduttavaa on se, että maanantaiaamuna on lähtö ulkomaan keikalle ja näin ollen huominen on viimeinen tämän putken päivä. Rehellisyyden nimissä en nimittäin usko, että lopettaisin tähän päivään, vaan käytän vielä huomisen punaisen ystäväni kanssa keskusteluun. Tietyllä tavalla lohduttavaa on se, että tänään olen suurin piirtein säällisessä kunnossa ja tuskin tästä mitään megakänniä kehkeytyy edes illan tai huomiseen mittaan. Mutta ei tietenkään poista sitä tosiasiaa, että alkoholi hallitsee minua ja esimerkiksi huomisen alustavat suunnitelmat menevät uusiksi.

Toivottavasti en muuten tuota mielipahaa viestiketjun alkuperäiselle avaajalle vuodattamalla omia murheita tänne, hassua kyllä en ole vielä jotenkin valmis avaamaan ihan omaa ketjua omalle surkeudelleni tai siis sairaudelleni.

Hei kaikki!

Kiitos kertomuksestasi, BusinessLady!

Älä huoli. Se, että ylipäätään jaoit tarinasi missä tahansa, on hienoa. :slight_smile: Itse olen äärimmäisen huono ottamaan kontaktia muihin (jään mieluummin vellomaan omaan surkeuteeni), minkä vuoksi on oikeastaan jopa ihanteellista, että joku ottaa omalla tarinallaan kontaktia minuun (tai aloittamaani ketjuun). Toivottavasti jatkat vierailemista muiden ketjuissa, sillä esimerkikis itse samastun vahvasti siihen, mitä olet kertonut.

Itsekin tasapainoilen työn ja alkoholismin välillä. Opiskelen, minkä lisäksi käyn töissä. Nyt vappuna olen haalinut itselleni kaikki mahdolliset työvuorot, koska uskoin sen hillitsevän juomistani. Hah, mikä vitsi! Sorruin jo tänään. Unohdin kaikki lupaukseni, koska en enää pärjännyt ilman punaviiniä. Olen eilisestä asti miettinyt vain viiniä, ja tänään töissä selvisin vain esitämällä, ottamalla KAIKKI piilevät näyttelijäntaitoni käyttöön. Loppujen lopuksi siis, tulen olemaan koko vapun hirvittävässä krapulassa…ja töissä.

Itsellänikin oikeastaan vain jokin ulkoinen syy hillitsee juomista. Ongelma on juuri se, ettei opiskellessa (humanistista alaa) mitään ulkoisia syitä juuri ole! Olen ÄÄRIMMÄISEN onnellinen, kun työt pakottavat minut ylös sängystä aamulla…sillä opintoni eivät siihen pakota. Ainahan voin lintsata luennolta, eikä ketään kiinnosta.

Toivottavasti jatkat BusinessLady kirjoittamista! On pahaksi jäädä jumiin pelkkien omien ajatustensa syövereihin. Siksi vierailuistasi on hyöyä varmasti kelle tahansa ketjunaloittajalle! :slight_smile:

Täällä taas, tänään on tullut otettua ja humalassa pystyn kirjoittamaan tunteistani helpommin, joten vuodatan vähän. Olin kolmisen viikkoa ilman viinin tippaa, jos ei lasketa suullista yhdestä onnittelumaljasta. Eli pystyn kyllä olemaan selvin päin, kunhan vaan järjestän kaiken niin, että viinin juominen on lähes mahdotonta, toisin sanoen tarvitsen joka päivälle vähintään yhden tapahtuman, jossa en voi olla humalassa tai edes maistaneena. Nykyinen työni on siitä huono, että Suomessa ollessani olen paljolti kotona töissä ja näin ollen ei tarvitse autoilla ja ainakin uskon pystyväni hommani hoitamaan kotona ruudun takana parin viinilasillisen jälkeen. Iltapäivällä sitten olenkin jo usein reilusti humalassa, mutta järjestän päiväni niin, että puhelut sun muut kommunikaatiot hoidellaan jo aamupäivällä tai heti lounaan jälkeen, jolloin olen vielä tolkussani ja itse asiassa hyvinkin luova. Sitten iltaa kohden paperitöitä, jotka tarkastan seuraavana aamuna, jos kunto antaa myöten.

Kolmen viikon selvän jakson aikana ajattelin joka päivä viiniä hereillä ja unissa. Sinällään oli todella hienoa, että mitään menoa ei tarvinnut peruuttaa, koska en ollut ajokunnossa tai en muuten vaan kehdannut lähteä toikkaroimaan huppelissa selvien ihmisten joukkoon. Paine juopotteluun alkoi olla ylivoimasta tällä viikolla, varsinkin keskiviikon lento kotiin oli yhtä helvettiä. Jälkeenpäin olin todella ylpeä itsestäni, että otin lentokoneessa ruuan kanssa vain vissyä ja autoilin kentältä kotiin. Mutta toisaalta henkinen tila alkoi olla siinä pisteessä, että paineet piti purkaa pois. Niinpä itseasiassa eilen suunnittelin tämän päivän juopottelun ja toisaalta varasin jo sunnuntaiksi niin paljon tekemistä, että huomenna aamulla en voi enää jatkaa.

Olo tänä aamuna kuin lapsella jouluaattoaamuna. Aamulla oli pari pakollista tapaamista ja niiden jälkeen rallivauhtia kotiin. Tunne oli aivan taivaallinen kun tunsin viinin tutun tuoksun ja jo puolen lasillisen jälkeen tunsin olevani ihanasti huppelissa. Seuraavan lasillisen jälkeen olin jo taivaassa. Mukava huomio on se, että olen kuitenkin pysynyt kohtuullisessa kunnossa, enkä ole juonut itseäni tolkuttomaan humalaan. Sipsuttelen edelleen jakkupuvussa ja korkkareissa menemään, kun oli sen verran kiire korkkaamaan, että en vaihtanut verskoihin. Ja muutenkin monesti halunut jotenkin henkisesti pitää kulissia pystyssä, jos aamulla tunnen, että tänään repeän ottamaan tupsuttelen itseni viimeisen päälle kuntoon ja kuljen päivän toimistovaatteissa, hassua, mutta juopot kai rakentavat itselleen juuri tälläisiä kulisseja. Pari kertaa olen sitten itseni telonutkin tämän turhamaisuuden takia, kun tuhannen kännissä kymmenen sentin korko ei ole enää ollut se sopivin jalkine kuntoon nähden.

Toki kaikki on suhteellista, jos kuusikymmentä kiloinen nainen on tyhjentämässä päivän kolmatta viinipulloa hyvää vauhtia ja tuntee olevansa suhteellisen hyvässä kunnossa on syytä tietenkin olla huolissaan. Toki aikaakin on kulunut jo toistakymmentä tuntia, mutta muistan kyllä nekin ajat jolloin olin aivan huppelissa parin lasillisen jälkeen. Nykyään samaan tilaan tarvitaan kaksi pulloa. Hyvälaatuinen alkometri antaa nyt tulokseksi 2.3 promillea, joten taitaa olla aika mennä nukkumaan ja huomenna palaan jälleen selvän elämän tielle. Tiedän jo nyt, että selvinpäin unelmoin humalasta, mutta joka tapauksessa edes muutaman viikon nenän valkaisu on hyväksi sekä fyysiselle että henkiselle minälle. Jotenkin tällä hetkelläkin olen itselleni armollisempi, tunnen ansainneeni tämän kännin. Elin olen juoppo, joka aina välillä on jonkun ajan selvänä. Toivottavasti edes pystyisin vain pitämään tämän tilan, totaali raittiutta en ainakaan vielä näe realistisena, sen verran paljon alkoholi on tätä naista kuljettanut viimeisen 7-8 vuoden aikana.

Moi
Vähän sama tilanne, kotona duunailen :confused:
T.T
Ps. Ilman korkkareita :laughing:

Taistelu käynnissä, lounaalla ulkona tuli otettua pari lasillista viiniä hyvässä seurassa kesästä nauttien ja jatkoin myöhemmin ainoalla kotona olevalla .375 viinipullolla. Olen tarkoituksella pitänyt viinit kotona hyvin vähissä juuri tämänkaltaisia tilanteita varten, mutta taistelen toisen paheeni eli tupakan himon kanssa. Olen normaalisti sellainen muutaman tupakan päivässä enemmän tavan mukaan polttava kuin varsinainen nikotiinin orja. Viime aikaisten raittiusponnistusten paineissa on tullut poltettua reilusti tavanomaista enemmän ja nyt elimistö vaatii seuraavaa tupakkaa. Ongelmana on se, että tupakat ovat loppu ja näin ollen pitää lähteä lähikauppaan, toisaalta onneksi en ole autoilukunnossa, joten en pääse viiniä myyvään kauppaan, mutta pelkään kovasti sortuvani kaupassa viinin sijasta kuivaan siideriin parin tupakka-askin ohessa.

Ihanteellista olisi tietenkin selättää tupakanhimo ja jäädä vain kotiin, mutta en nyt juuri jaksa taistella kahta pirua vastaan. Pahimmassa tapauksessa tupakanpuutteessa nappaan kaapista viskipullon ja sitten se on varmasti menoa, eli taidan nyt lähteä sinne kauppaan, jospa ostaisi vaikkapa jotakin muuta hyvää kuin sidukkaa, mistä en oikeasti edes erityisesti pidä, mutta kun viiniä ei saa…

Sainpahan taas pelattu vähän aikaa ennen siiderihyllyn eteensyöksymistä, kova on kyllä nyt himo, saas nähdä miten käy. Oikeasti en saisi ottaa edes sitä ensimmäistä lasillista, sen tämä päivä näytti taas kerran, mutta toisaalta olen aika tyytyväinen itseeni, viimeisen kuukauden aikana olen ottanut kahtena päivänä, toisella kertaa kyllä ihan humalaan asti, mutta tänään toistaiseksi vain sivistyneessä pikkuhuppelissa, jos saisin jäätyä tähän tilaan, olisin huomen aamulla iso voittaja, mutta ensin täytyy taistella tämä ilta läpi.

Moi
Vähän sama meininki ollut, sain vähennettyä mutta määrät on nyt jässähtäneet nyt tälle tasolle. Eiköhän tää
tästä :slight_smile: .
T.T

Uuden “raittimman” ajan pari viimeisintä päivää eivät ole olleet parhaita. Eilen oltiin tyttöjen kanssa terasilla, alunperin menin omalla autolla, ajattelin ottaa lasin viiniä ja tulla vielä autolla kotiin. Lipsahti kuitenkin useampi lasillinen ja lopulta sain sössöttää parikin kertaa taksikuskille mihin ollaan menossa, eli olin ihan reilussa humalassa. Kotona nappasin vielä puolikkaan pullon ja kännipäissäni kaaduin kukkapenkkiin, kun kävin tupakalla.

Tänään selvisin sen verran, että uskalsin ajaa auton kaupungista kotiin, mutta illalla otin jälleen viiniä siskon kanssa, kahden litran pönikkä on nyt tyhjä ja veikkaisin, että sisko otti ehkä neljä lasia ja minä seitsemän tai kahdeksan. Systerin kanssa oltiin molemmat yhtä kännissä sen verran on meikäläisellä toleranssi kasvanut. Huomenna on onneksi tapaaminen iltapäivällä, joten täytyy lopettaa läträily tähän.

Kaikkiaan raitistuminen on jossain määrin onnistunut, viimeisen kahden kuukauden aikana on neljä viinipäivää, josta kaksi liialliseen humalaan asti, tänään reilussa humalassa ja kerran onnistuin lopettamaan normi huppeliin. Silti taistelu on vasta alussa ja taatusti itseni tuntien tulee pettymyksiä, mutta jospa kuitenkin enemmän niitä hyviä päiviä. Huomenna on taatusti parempi päivä kuin tänään.