Terve. Olen jo yhden ketjun itsestäni ja viinan kanssa rimpuilusta kirjoittanut mutta nyt halusin laittaa uuden, koska se selventää omia ajatuksiani, edellinen on liikaa valitusviestejä täynnä.
Eli, olen siis 25v mies, jolle lopettaminen tuli ajankohtaiseksi n. vuosi sitten. Yritys ei ottanut kuitenkaan tuulta purjeisiinsa, enkä tosissani ottanut apua vastaan. Näistä enemmän edellisessä ketjussa, joka löytyy siis täältä: viewtopic.php?f=42&t=25846
Kuitenkin lyhyesti viimeisimmästä. Viime syksynä juominen muuttui täysin itsetuhoiseksi itkuviinan vetämiseksi, nousuhumalat katosivat ja krapulat olivat aina vaan pahempia. Myös katko tuli tutuksi, kuntoutukseen en suostunut lähtemään. Pääsin takaisin AA-ryhmiin, jotka tulivat entistä tärkeämmiksi mutta juomahimot vain veivät aina voiton, 3,5 viikkoa taisi olla pisin aika juomatta. Antabustakin kokeilin uudestaan ja myös sen kanssa juomista, joka onnistui ilman sivuvaikutuksia joten eipä ollut siitä apua. Sitten heti joulukuun alussa korkkasin taas, mistä seurasi itsemurhayritys joka ei kuitenkaan ollut oikeasti todeksi tarkoitettu vaan tyypillinen hätähuuto. Kuitenkin tuon seurauksena loukkaannuin vakavasti ja jouduin 2 viikoksi sairaalaan. 2 ensimmäisen päivän aikana itsemurha-ajatukset muuttuivat totiseksi ihan selvinpäin (kipulääkkeitä tosin meni) ja päätin jo mielessäni, että kun pääsen ulos niin vedän perseet olalle ja tapan itseni ihan oikeasti ilman enempiä “yrityksiä”.
Kuitenkin nuo ajatukset lähtivät pois ja pääsin sairaalasta 2 viikon jälkeen. Ahdistus ja masennus olivat suunnattomat mutta tällä hetkellä tilanne on se, että viinaa ei ole tuon tapahtuman jälkeen tehnyt mieli vaikka henkinen tuska on ollut kovempaa varmasti kuin koskaan aiemmin ihan jo tuon loukkaantumisenkin takia. Nyt olen ollut siis reilut 2 kuukautta raittiina, mikä ei ole paljon mutta raittiuden laatu on ihan toisenlaista kuin ennen, uudenlaista minulle. Olen käynyt ahkerasti AA-ryhmissä ja ennen kaikkea myös purkautunut siellä enkä vain istunut. Samanlaisia tuskanhetkiä ja raivokohtauksia on ollut kuin ennenkin, ilman viinanhimoja. Toki pullo on käynyt ajoittain hetken mielessä, mutta nyt se on aiheuttanut lähinnä inhoa ja pelkoa lopullisesta tuhoutumisesta. Ennen kaikkea viimeinenkin este hakea apua vilpittömästi heitettiin huit helvettiin ja niinpä hakeuduinkin päihdekuntoutukseen 1,5 viikkoa sitten aikomuksena täällä n. pari kuukautta viettää. Ajatukset ovat melkoista myrskyä ja usein tulee mieleen ajatus että minä en vaan voi selvitä. Että vaikka selviäisin juomatta niin en selviä elämästä. Ja koska olen helvetin hyvä maalailemaan piruja seinille tulevaisuuden suhteen niin yritän mahdollisimman hyvin päästä “päivä kerrallaan” ajatukseen mukaan. Koska piruko sitä oikeastikkaan tietää. Mutta tällä mallilla asiat siis tänään ja tähän olen jopa ihan tyytyväinen.
Tervehdys! Lukaisin aloituksesi vajaan vuoden takaa, ja näyttää siltä että paluusi tänne on varmasti oikea ratkaisu. Hieno juttu, että olet saanyt jo päälle 2 kk selvää aikaa alle.
Tuossa osut mielestäni hyvin ongelman ytimeen. Omalta osaltanikin tiedän, että itse juominen oli loppujen lopuksi vain väline, jolla pakenin sitä tosiasiaa, että en osannut elää selvinpäin mielekästä elämää. Jotainhan siinä omassa elämänasenteessa ja suhteesssa maailmaan oli oltava vialla, koska aika monet kanssaihmiset näyttivät elävän kohtuullisen tyytyväisinä päivästä toiseen ilman älytöntä juopotteluakin, osa jopa täysin selvinpäin. Miten ne sen tekivät? Noita ihmettelin vuosikaudet, mutta nyt voinkin todeta olleeni jo kolme vuotta selvinpäin, enkä enää ihmettele.
Jospa noihin asioihin alkaa löytyä vastauksia sinullekin, kunhan vain jatkat jo hyvin alkanutta matkaasi. Tältä palstaltakin voi löytyä uusia näkökulmia tuttuun ongelmaan. Eihän sitä ihminen voi tietää elämäänsä eteenpäin missään asiassa, joten siksipä riittääkin hyvin se, kun tekee itse parhaansa joka päivä. Jos olen tänään selvinpäin, lähtökohdat huomista ajatellen ovat aivan varmasti paremmat kuin kännäämällä. Tällä tavalla ajatellen ja toimien asiani ovat järjestyneet aina ennen pitkää siten, kuin niiden kuuluukin.
Juu tuossa ALKU tekstissä niin paljon tuttua esim(ei selviä elämästä), tuttu tunne mutta en usko että tässä itse kukaan selviää viinan kanssakkaan pidemmälle ainakaan. Itse olen kanssa jo AA:ryhmät + muut hienoudet kokeillut mutta omalla kohdallani se on ollut viimeisen päälle “KUIVAJUOMISTA”. itsekkin ok mainostan tätä usein mutta olen tyytyväinen itseeni että lokakuu 15pv 2011 meni korkki kiinni siitä olen tyytyväinen koska elimistöni oli kesä/syksyn putkien jälkeen siinä kunnossa että crash boom bang ois käyny jos ois jatkanu, mutta pää selvänä menty ajatuksia ollut ja mennyt.
Huhhuh. Viimeiset pari viikkoa on menny tunneskaalat kyllä laidasta laitaan taas. Parhaimmillaan tunnissa huippufiilis vaihtuu pohjamudissa matelemiseksi. Pirun hyvin oon saanut kyllä pääkoppaa auki ja puhunut kaiken ulos - myös kirjoittanut. Ehkä pikkuhiljaa alkaa perussyy juomiselle hahmottua, näin ainakin uskon tällä hetkellä ja siihen keskityn. Eli kaiken kaikkiaan hyvin on mielestäni eteenpäin homma mennyt. Tosin sanonta 1 askel eteen ja 2 taakse taitaa pitää tässä asiassa tosiaan paikkansa.
Joo. Se on pirullinen kapistus se oma nuppi kun sille ei kukaan oikeen mitään voi. Ilman toisten apua olisi aivan toivotonta itselläkin räpiköiminen vaikka halu pysyä raittiina on suuri. Ongelma on tosissaan se kun ei osaa asioita käsitellä vetämättä päätään täyteen ja tuntuu ettei elämä ole elämisen arvoinen sen enempää selvin päin kun kännissäkään. Ahdistukset tulevat sellaisina ryöppyinä, että välillä itsemurha näyttää parhaalta vaihtoehdolta. Viinanhimo on kummasti pysynyt poissa mutta ei tuo edellämainittu olotilakaan kehuttava todellakaan ole. Toivon etten sellaiseen umpikujaan joudu, ettei tukiverkkokaan enää auta. Kun juomallakaan ei omaa päätä karkuun enää pääse niin todennäköisesti se johtaisi vaan itsetuhoisiin temppuihin, joista seurauksena voi olla mitä vaan.
Tuossa kun sanoit ettei “juomallakaan omaa päätä pakoon pääse” tuli mieleen juuri se, kun itsekkin juo niin “VÄISTÄMÄTTÄ” aina ennemmin tai myöhemmin kännissäkin asioita on käsiteltävä ja siitä ei ei sitten mitään, tulee niitä niin sanottuja huonoja ratkaisuja, joita tässä reilun 25vuotisella taipaleellaan on tehnyt .
Noita ihmettelin vuosikaudet, mutta nyt voinkin todeta olleeni jo kolme vuotta selvinpäin, enkä enää ihmettele.
siitä olen tyytyväinen koska elimistöni oli kesä/syksyn putkien jälkeen siinä kunnossa että crash boom bang ois käyny jos ois jatkanu, mutta pää selvänä menty ajatuksia ollut ja mennyt.